Kansainvälinen sosiaalityön päivä ja espoolainen köyhyys

Sain ammattiliittoni edustajalta kuulla, että tiistaina vietetään kansainvälistä sosiaalityön päivää. Hienoa, että tälläkin tavalla pyritään nostamaan esille sosiaalityötä ja sen merkitystä. Keskustelua todella tarvitaan!

Itse kannan erityistä huolta lastensuojelun sosiaalityön tulevaisuudesta. Edellinen eduskunta hyväksyi uuden lastensuojelulain ennen kuin lähti tekemään vaalityötä. Laki on todella tarpeellinen. Se selkeyttää lastensuojelutyötä ja –asiakkuutta. Se myös vahvistaa lasten ja perheiden lähiverkostojen merkitystä ja nykyaikaistaa lastensuojelun käsitteistöä.

Paljon myös tuosta laista puhuttiin jo valmistelun yhteydessä. Tässä keskustelussa keskityttiin juuri näihin sisällöllisiin uudistuksiin, mutta ei niinkään siihen, kuinka lastensuojelulaki tulee täsmentämään joku vuosi sitten hyväksyttyä sosiaalityön kelpoisuusehtoja. Näinhän oli tarkoituskin, että kelpoisuusvaatimuksia tarkennetaan kun erityislakeja säädetään.

Uusi lastensuojelulaki on ihanteellisen jämäkkä sosiaalityöntekijöiden suhteen. Laki määrää, että jokaiselle asiakkaalle tulee nimetä hänen asioistaan vastaava kelpoisuusehdot täyttävä sosiaalityöntekijä. Lisäksi laki säätää, että vain kelpoinen sosiaalityöntekijä voi valmistella lapsen asioita silloin, kun tilanne on niin vaikea että on perusteita huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen.

Tämän kai pitäisi olla itsestään selvää ja on onnetonta, että alan ammattilaisena joudun pitämään sitä korkeaotsaisena ihanteellisuutena. Jokaisessa kunnassa tulisi nyt miettiä, kuinka tästä oikein selvitään.

Ainakin toistaiseksi olemme joutuneet turvautumaan muun koulutuksen saaneiden ammattitaitoon, koska päteviä sosiaalityöntekijöitä ei kerta kaikkiaan näillä palkoilla, tällä alan maineella ja mitoituksella saada. Syiden järjestyksestä en oikeasti ole varma. Ensi vuoden alussa näille työntekijöille ei jää mitään tehtäviä, joten vastuu kelpoisten työntekijöiden harteilla painaa entistäkin suurempana. Vaaditaan huolellista työn organisointia, jottei työntekijät tee yllättäviä johtopäätöksiä. Kuka lähtee ensimmäisenä? Kuka sammuttaa valot?

Minusta olisi nyt aika arvostaa pitkään erilaisia sijaisuuksia tehneiden koulutuksellisesti epäpätevien ammatillista osaamista. Tästä ei nyt vain selvitä ilman, että näitä muun tutkinnon suorittaneita muunto- tai täydennyskoulutetaan kelpoisiksi sosiaalityöntekijöiksi. Näin saamme pysyvyyttä lastensuojeluun ja tuemme myös sosiaalityön yliopistollisen tutkinnon suorittaneiden työssä jaksamista.

Mitä tämä tarkoittaisi asiakkaan kannalta? Tietysti asiakkaan kannalta on tärkeää, että erittäin vaikeissa, herkissä ja henkilökohtaisissa asioissa heitä palvelee ammattitaitoinen työntekijä. Siksi myös lastensuojelulaissa on selkeät vaatimukset, mutta tässä työssä on myös kokemuksella iso merkitys, jota näillä esille nostamillani työntekijöillä olisi ja jota me kaikki tarvitsisimme. Heillä on jo nyt yhteistyöverkoston tuntemusta, hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde ja monilla erinomaista lain osaamista.

Luottamuksellisen asiakassuhteen luominen vie aikaa ja työntekijöiden vaihtuvuus on erityisen hankalaa asiakkaiden kannalta. Siksikin minusta meidän sosiaalityöntekijöiden tulisi tinkiä hieman oman reviirimme korostamisesta ja edistää kaikin tavoin erilaisia keinoja kouluttaa kelpoisia sosiaalityöntekijöitä.

***
Vähän niin kuin tuon päivän kunniaksi valtuusto puhui tänään pitkään espoolaisesta köyhyydestä ja tarviiko siitä tehdä tutkimus, jota valtuustoaloitteessa esitettiin. Meille esitettiin, että tutkimuksen sijasta selvitetään nyt espoolaisten toimeentulotukiasiakkaiden tilannetta ja toimeentulon käsittelyn ongelmia sekä valmistellaan jatkossa säännöllisesti hyvinvointikertomus.

Myönnän, että Hesarin piikittely siitä, että näin Espoossa köyhyys muuttuu hyvinvointivajeeksi ja etääntyy sopivasti hienommaksi asiaksi kosketti. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että lautakunta keskittyy nyt toimeentulotukiasiakkuuteen, koska juuri pitkäaikainen toimeentuloasiakkuus on köyhyyden kovaa ydintä.

Ajattelen myös niin, että tuollainen säännöllinen hyvinvoinnin tilaa kuvaava kertomus, jossa on myös alueellista tietoa sekä kuvaus toimista, joilla asioihin voidaan puuttua, on hyödyllisempi päätöksenteon kannalta kuin yksittäinen tutkimus. Toistuessaan vuosittain näemme siitä myös suuntaa, mihin Espoossa olemme menossa ja olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja. Parhaimmillaan se voi muodostua hyväksi tueksi, kun mietimme palveluiden kehittämistä vuosittain talousarvion yhteydessä.

Iso tyttö!

Olemme tänä viikonloppuna viettäneet Elsan 3-vuotissynttäreitä. Ohessa kuva, jossa isoveli Väinö pitää kiinni siskostaan.

Pieni prinsessamme on ollut varsin innoissaan juhlistaan ja iloinnut kovin saamistaan lahjoista. Kevätpipo, kaulakoru, ponit ja vauvat ovat kaikki olleet ihania lahjoja.

Haasteena on jälleen kerran ollut jakamisen vaikeus isoveli kun on ollut yhtä innostunut poneista ja monesta muustakin. Onneksi kuitenkin yhteisen leikin säveletkin on löytyneet.

Pieniähän nuo vielä ovat, mutta jotenkin merkittävältä tuntuu se, ettei perheessämme ole enää alle 3-vuotiaita lapsia. Niin paljon he ovat jo oppineet ja kovin taitaviksi monessa tulleet.

Pientä tuuletusta Espoon keskuksesta!

Olin äsken kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaoston kokouksessa, jonka tehtäviin kuuluu ajoittain tarkistaa Espoon keskuksen kehittämissuunnitelman etenemistä. Kuten moni on varmaan Hesaristakin lukenut listalla oli kysymys kaupungintalon tulevaisuudesta.

Mutta esillä oli myös pieniä suuria asioita aloitteestani, sillä esitin, että otamme kantaa Espoon aseman sillan kunnostamiseen. Kun asiasta keskustelimme huomasimme olevamme yhtä mieltä asiasta ja niinpä esittelijä muutti esitystään. Kaupungin tiedotteessa todetaankin, että "Espoon asemasilta ja aseman ympäristö siistitään vuoden 2008 alkuun mennessä."

Tätä me asukkaat olemme todella odottaneet! Ja kuinka moni muukin tuon aseman kunnon näkeekään heti aamulla asemalle tullessaan. Se ei todella mieltä ylennä ja nyt tuota päätöstä oli hyvä perustella sillä, että Espoo juhlii ensi vuonna 550-vuotista taivaltaan. Kyllä nurkat pitää siihen mennessä saada parempaan kuntoon!

Kaupungintalon kohtalo ratkeaa myös ensi vuonna osana laajempaa arkkitehtikilpailua, jonka tulokset tullaan julkaisemaan juhlaviikolla elokuussa 2008. Itse en ole kaupungintalon innokas suojelija enkä purkaja. Jotain sille kuitenkin pitää tehdä, sillä jokaisella itseään kunnioittavalla kaupungilla pitää olla kunnollinen, hieno ja kaupunkikuvallisesti edustava kaupungintalo.

Sen sijaan kaupungintalon vieressä olevan virastotalo I:n näkisin hyvin mielelläni muuttuvan asunnoiksi. On kuitenkin todella mielenkiintoista nähdä, millaisia ideoita saamme, jotta voimme uudistaa koko virastokeskuksen.

Ja etteikö Espoon keskuksessa tapahtuisi kaikenlaista muutenkin! Oli taas hienoa nähdä listaus tulevista suunnitelmista. Niistä myöhemmin. Ehkä tämä elämä tästä lähtee... Ja joskus on vielä aihetta tuulettaa kunnolla.

Musta maanantai

Vaalitappio tuli, eikä sitä voi muuksi selittää. Eduskuntavaaleissa tuli yllätyksiä. Valitettavasti yllättävät läpimenijät löytyvät tällä kertaa toisten puoleiden joukoista ja putoajat meiltä ja vasemmistoliiton riveistä. Harmittaa esim. Rahkosen Susannan ja Kari Uotilan puolesta.

Kansalaiset ovat puhuneet ja linja on selkeä. Se tulee varmasti näkymään myös hallituskokoonpanossa. Saamme jälleen porvarihallituksen. Mielenkiintoista nähdä, millainen sen ohjelma tulee olemaan.

Oppositioaika on syytä käyttää hyväksi ja arvioida ensiksi tarkasti sitä, mikä kampanjassa meni pieleen. Sen lisäksi syvällisempi aatteellinen pohdinta olisi paikallaan. On osattava sanoa selkeämmin, millaista yhteiskuntaa me haluamme rakentaa, mitä muuttaa ja mitä parantaa. Maailma eikä edes tämä maa ole valmis. Näin me tulemme seuraavalla kerralla entistä vanhempina.

Työ Espoossa jatkuu. Tänään on jo neuvottelutoimikunnan ja valtuustoryhmän kokoukset. Listalla on monenlaisia asioita: asemakaavoja ja aloitteita. Lisäksi tällä viikolla on kokouksia, joissa käsitellään mm. Oopperan tilannetta, pääkaupunkiseudun maahanmuuttajapolitiikkaa ja Espoon keskuksen kehittämistä.

Arki auttaa unohtamaan suurimman järkytyksen. Toivottavasti. Valitettavasti näissä tunnelmissa ei tee mieli edes kirjoitella matkaraporttia Parhasta, joka oli upea. Euroopan historia oli niin uskomattoman selkeästi läsnä koko kaupungissa. Suosittelen!

***

Kalenteri kertoo, että tänään liputetaan Minna Canthin kunniaksi ja vietetään tasa-arvon päivää sen vuoksi. Toivotan teille siis kaikille hyvää ja tasa-arvoista päivää kaikesta huolimatta!

Sydämellä vai laskutikulla kirjastoista?

Meillä oli eilen Paras-maanantai ja ryhmäkokous sen jälkeen. Aiheena oli siis pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden ja puitelain vaatimien selvitysten tilanne. Voi sitä väliraporttien, toimeenpanosuunnitelmien, selvitysten, toimenpide-ehdotusten ja muiden asiakirjojen määrää! Kaiken kaikkiaan siis asiat ovat kesken, vaikka aikaa ei olekaan paljon kesäkuun valtuustojen yhteiskokoukseen.

Tuon lisäksi keskustelimme kirjastoista. Kaupunginhallituksessa on pöydällä Espoonlahden aluekirjaston hankesuunitelma, jonka yhteydessä on käyty keskustelua Soukan ja Kivenlahden kirjastojen tulevaisuudesta. Politiikka on siitä erikoinen laji, että meille voi todella olla epäselvää onko huo kirjastot päätetty lakkauttaa kirjastoverkkoselvityksestä päätettäeässä vai ei. Joskus päätös voidaan kirjoittaa niin, että sen voi jokainen lukea haluamallaan tavalla.

Toisaalta voi myös kysyä onko sillä väliä, sillä ainahan me voimme olla viisaampia kuin aiemmin, eikö? On myös erikoista, että vaikka Espoonlahden aluekirjaston valmistuminen kestää vuosia niin joidenkin mielestä meidän pitäisi jo nyt päättää, millaiset kirjaston lähipalvelut seuraava valtuusto haluaa asukkaille tarjota. Eikö olisi syytä edetä asia kerrallaan ja nyt päättää vain hankesuunnitelmasta?

Se tässä on hienoa, että olen saanut paljon lisätietoa kirjastoista. Kirjasto olohuoneena -projekti on tuottanut hyvää tulosta esim. Laajalahdessa, josta on tulossa jo eräänlainen brändi uudenlaisesta asukasyhteistyöstä pienessä kirjastossa. Miksi tätä ei voisi laajentaa?

Kivenlahden palvelukeskuksen kävijämäärä on kasvamassa ja Saunalahden uusi alue tulee jäämään täysin ilman lastenkirjastoa, joka sinne oli suunnitteilla. Lisäksi kuulin, ettei tuon kirjaston lähellä olevassa koulussa ole lainkaan omaa kirjastoa.

Soukan kirastoa taas ei ole vuosiin edes haluttu kehittää, joten sitä kautta onkin sitten löytynyt "hyvät" perustelut sulkea koko paikka ja lisätä edelleen Omenan kävijämäärää, joka nyt jo on huipussaan. Yhteistyötä sielläkän voisi tehdä koulun ja miksei työväenopiston kanssa, jos tahdotaan.

Kirjsto on sivistyksemme kivijalka ja elinikäisen oppimisen perusta. Erityisesti lapsille on tärkeää, että kirjasto on lähellä, siksi yhteistyön kautta olisi perusteltua etsiä keinoja säilyttää kirjasto lähipalveluna.

Jos aluekirjastojen yhteydessä on aiemmin suljettu lähikirjastoja ei se ole syy jatkaa samalla linjalla. Minusta meillä voi olla erilaisia alueita tässä mielessä nyt ja myös tulevaisuudessa. Se kai olisi strategiankin mukaista, kun siinä puhutaan omaleimaisista kaupunkikeskuksista.

Millaiset vanhusten palvelut?

Tänään STM:n kansliapäällikkö esittää riippumatonta tahoa määrittelemään vanhustenpalveluiden tarve. Nyt hänen mukaansa kuntien palvelut ja henkilöstön rakenne ja mitoitus määrittelevät, mitä tarjotaan. Tämä pitäisi siis saada käännettyä päin vastoin ja olen tismalleen samaa mieltä.

Viime viikolla tuli asiaan jonkin verran paneuduttua, kun valtuuston puheenjohtaja Markku Sistonen järjesti vanhuspalveluiden henkilöstölle kuulemistilaisuuden. Saimme kerrankin kuulla palveluiden tilanteesta niiltä, jotka työtä käsillään tekevät ja tilaisuus oli erinomainen.

Samalla viikolla muuten sosiaali- ja terveyslautakunta pohti kriisikokouksessa Maria Guzeninan johdolla kotipalvelun henkilökunnan työaikakysymystä ja käsittääkseni myös Jorvin päivystyksen tilaa. Päivystys on osittain ruuhkautunut, koska vanhuspalveluissa ei hoitoketju toimi.

Kuulemistilaisuudesta itselleni jäi mieleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, siksi tuo Markku Lehdon ajatus riippumattomasta selvityksestä tuntuu aiheelliselta. Meillä Espoossa vanhustenpalveluista on toki keskusteltu esim. Markun tekemän valtuustoaloitteen yhteydessä ja myös keskusteluissa, joissa olemme pohtineet Puolarmetsän sairaalan tulevaisuutta.

Puolarmetsästä tehdään ratkaisuja tämän kevään aikana. Se tullaan peruskorjaamaan, mutta auki tuntuu edelleen olevan se, millaista palvelua sairaala tulee jatkossa vanhuksille tarjoamaan. Perusturvajohtaja haluaa vähentää pitkäaikaissairaanhoitoa ja tuottaa enemmän kodinomaista hoitoa vanhuksille. Kuulostaa kauniilta, mutta arki tuntuu olevan toisenlaista, kun ammattilaisia kuuntelee ja myös tuon kodinomaisen hoidon sisältö vaikuttaa epäselvältä.

Kun vanhusten määrä väistämättä kasvaa, lisääntyy myös erittäin huonokuntoisten vanhusten määrä teimme me mitä tahansa. Näin tuntuu huonolta ajatukselta vähentää näitä hoitopaikkoja, joita nytkin on liian vähän.

Jotta saisimme hoitoketjun toimimaan ja tekisimme oikeita päätöksiä, toivoisin ainakin itse saavani vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Miksi vain yhdellä alueella on kotiutushoitajia, jos kyseinen toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi ja tukee suunnitelmallista kotihoitoa?
- Miksi meillä ei ole vanhussosiaalityöntekijöitä ja mikä heidän toimenkuvansa pitäisi olla?
- Miten vanhuksen maksuvastuu muuttuu, jos häntä ei hoidetakaan pitkäaikaissairaiden osastolla vaan kodinomaisessa hoitolaitoksessa? Entä edellyttääkö se vanhukselta enemmän oma-aloitteellisuutta hoitoon hakeutumisessa?
- Miten palvelutaloverkkoamme on syytä kehittää? Tästä tuleekin syksyllä selvitys viimein.
- Kuinka henkilökunnan osaaminen otetaan huomioon palveluiden kehittämisessä ja myös rekrytoinnissa? Itselleni syntyi kuva, että halukkuutta ja osaamista olisi.
- Miten rekrytointia tulisi kehittää, jotta avoinna oleviin paikkoihin todella saataisiin tekijöitä. Nytkin saimme kuulla, että varahenkilöjärjestelmä on "olemassa", mutta vain paperilla, sillä hakijoita ei ole ollut, kun paikoita ei missäään ole tiedotettu. Kaupunki hyödyntää esim. internetin mahdollisuuksia kehnosti, eikä ole riittävästi yhteydessä oppilaitoksiin.

Tavoitteena tulee tietysti olla se, että vanhusten hoitoketju (ennaltaehkäisevä työ - kotihoito - ?? - geriatrinen keskus - pitkäaikaishoito) toimii ja että vanhukset saavat oikea-aikaisesti oikeaa hoitoa, jolloin myös työntekijöiden jaksaminen parantuu.

Kauas kaupat karkaavat

Viikolla uutisoitiin Hesarissa (28.2.-07) Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksesta, jonka mukaan kaupat karkaavat yhä kauemmaksi nimenomaan lapsiperheistä. Päivittäistavarakaupat keskittyvät kuntien suuriin taajamiin ja hypermarketit keskustojen reunamille. Suurten hypermarkettien liepeiltä taas ovat pienemmät kaupat kadonneet. Kaupat ovat yhä kauempana sieltä, missä lapsiperheet asuvat.

Tutkijan mukaan ekologisesta näkökulmasta ja erilaisten kuluttajaryhmien kannalta nykyinen kehitys on huolestuttavaa. Kaupassa käyntiin tarvitaan liian usein auto ja siihen kuluu liikaa aikaa, joka lapsiperheissä muutenkin on kortilla. Ikäihmisten ja muiden, joille liikkuminen on hieman hankalampaa, mahdollisuudet hoitaa kauppa-asioitaan ovat myös vaikeutuneet.

Tästäkin näkökulmasta tuo viime viikolla tekemäni adressi www.adressit.com/tuomarila on hyvinkin ajankohtainen. Ennen Tuomarilassakin oli useita kauppoja, nyt ei yhtä ainoaa. Myös Suvelasta on yksi pieni kauppa lopettanut toimintansa.

Espoon keskuksen kaupalliset palvelut ovat onneksi paranemassa, joka tietysti on alueemme kannalta toiveita herättävä asia. Ison huolen varjon kuitenkin kaikkien hyvien suunnitelmien ylle tuo Lommilaan suunniteltu hypermarketkeskittymä, jota itse olen kutsunut Lommilan hypervirheeksi. Se sijaitsee juuri keskuksen reunalla ja perustuu yksityisautoiluun. Se on siis räikeästi ristiriidassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa!

No, katsotaan miten sen suunnittelu etenee. Nythän hankkeen kaupallisista vaikutuksista on tekeillä uusi selvitys, jota odotan mielenkiinnolla. Valitettavasti usein nuo selvitykset ovat sellaisia kuin tilaajat toivovat eivätkä perustu luotettavaan analyysiin. Olisi tärkeää avoimesti kertoa, kuinka tuo hanke väistämättä vaikuttaa lähipalveluihin heikentävästi, mutta on varmasti loistava sijoitus kaupan toimijoille.

Sitä ennen jatkan adressiin nimien keruuta ja yritän omalta osaltani luoda uskoa lähipalveluiden kannattavuuteen. Arkielämän toimivuuden kannalta ne ovat välttämättömiä.

Adressi kaupan puolesta ja muita aloitteita

Olin eilen Espoontorilla vaalihumussa ja keskustelemassa paikallisista asioista. Puhuimme taas tuosta Tuomarilan aseman viereen suunnitellusta kaupasta, josta ei tunnu sopimusta syntyvän. Syntyi idea, että teen sen puolesta nettiadressin ja välitän siitä sitten tietoa maanomistajalle ja kaupalle. Tavoitteena on rohkaista yrittämään.

Adressi löytyy osoitteesta http://www.adressit.com/tuomarila ja siitä saa välittää tietoa kaikille mahdollisille kaupan tuleville asiakkaille!

Puhuimme myös siitä, että Espoon keskus tarvitsee todella hieman ehostusta ennen kuin olemme valmiita juhlistamaan Espoon 55o-juhlavuotta. Kirkkokadun molemmissa päissä oleviin liikenneympyröihin olisi hienoa saada patsaat. Radan puoleisen pään patsas voisi ilmentää hengellistä valtaa, joka vahvasti on läsnä keskuksessamme. Omnian päässä oleva patsas voisi olla ylistys käden taidoille, joita siellä nuorille opetetaan.

Suurin murheen aihe on kuitenkin asemasilta ja sen kunto. Entä jos juhlavieraita tulee Espooseen junalla ja asema on ensimmäinen asia, joka heille Espoosta silmien eteen avautuu.

Nyt pitää laittaa hihat heilumaan, jotta ensi vuonna voimme hyvillä mielin juhlia!

Kyllä kestää!

Kuntaliitto julkisti tänään tutkimuksen kaavoituksen kestosta eri kunnissa. Tiesimme jo etukäteen, että Espoo tulee nousemaan esille sen vuoksi, että meillä kaavoitus kestää pidempään kuin muualla. Meillä tämä ei siis ollut uutinen ja itse asiassa kaavoitusta ollaan juuri nyt nopeuttamassa. Ensi maanantaina valtuusto muuttaa johtosääntöä niin, ettei meilläkään enää laiteta kaavaluonnoksia virallisesti nähtäville.

Sen sijaan on tarkoitus aikaistaa kaavoituksesta tiedottamista ja merkittävien kaavojen epävirallisempaa käsittelyä. Näistä tuodaan valmisteluaineistoa, jossa ei tosiaankaan ole vielä kaikki asiat ratkaistu, päättäjien ja osallisten punnittavaksi. Näin saamme myös mahdollisimman aikaisin tarvittavaa palautetta siitä, mitä suunnittelussa tulee ottaa huomioon kussakin tapauksessa.

Olemme istuneet useita kertoja ja käyttäneet tunteja näiden prosessien miettimiseen. Itse olen pitänyt tärkeänä sitä, ettei nopeuttaminen saa vaikuttaa kaavoituksen tasoon eikä myöskään asukkaiden ja muiden osallisten vaikutusmahdollisuuksiin. Nopeuttamista ei saa myöskään tehdä avoimuuden kustannuksella. Tavoitteenamme on, että kaavoituksen alku olisi itse asiassa aikaisempaa vuorovaikutteisempi ja se on hyvä. Vuoden päästä arvioimme, kuinka olemme onnistuneet.

Olen myös näissä kokouksissa korostanut sitä, ettei meidän kenenkään tavoite oikeasti ole saada mahdollisimman nopeasti aikaiseksi asemakaavoja, vaan rakennuksia: enemmän ja erilaisia asuntoja sekä myös uusia työpaikkoja, siis taloja, joissa ihmiset voivat asua toimia, työskennellä, harrastaa ja saada palveluita. Mutta ennen kaikkea lisää asuntoja!

Siksi meillä ei olla nopeuttamassa vain kaavoitusta, vaan myös muita sen rinnalla kulkevia prosesseja.

Matka ideasta rakennuksiksi on pitkä monesta eri syystä. Meillä ei ole vielä Etelä-Espoossa yleiskaavaa, joka selkeyttäisi kaavoitusta. Tämä asia korjaantuu onneksi tänä vuonna.

Iso tekijä on myös se, että monet kaavat laaditaan yksityisten omistamille maille, jolloin maankäyttösopimusten neuvottelu voi pahimmillaan kestää yli vuoden. Enemmänkin ääritapauksessa, joka löytyy täältä Espoon keskuksesta: Kaupunginkallion asemakaavamuutos on laadittu pariin kertaan, mutta valtuustoon sitä ei ole voitu tuoda, koska yksi ainoa maanomistaja ei suostu sopimaan. Siellä keskuksen pöydällä se on maannut jo useamman vuoden!

Maankäyttösopimusten neuvottelun tueksi pitää olla kaavan lisäksi hyvin pitkälle tehty kunnallistekniikan suunnitelma, jotta sopimusmaksut ovat realistisia. Näidenkin suunnitelmien teko vie oman aikansa, joka vaikuttaa kaavoituksen kestoon, mutta ovat tietysti välttämättömiä rakentamisen kannalta.

Suomessa on kuntia, jotka kaavoittavat vain omistamaansa maata. Espoossa maapolitiikan tehostamisesta puhuminen kaikuu yhä kuuroille korville, vaikka kaikki keinot olisi syytä ottaa käyttöön, jos todella haluttaisiin vaikuttaa asuntorakentamisen määrään ja asuntojen hintatasoon. Teoriasta eli siitä, että maanhankinta on viisautta olemme toki samaa mieltä, muusta eli keinoista ja tahtotilasta emme sitten enää olekaan. Näin on vaikka kuntaliitonkin asiantuntija sanoo, että omalle maalle kaavoitettaessa kunta voi parhaiten vaikuttaa sekä kaavoituksen kestoon että myös alueiden rakentumiseen.

Kaikesta huolimatta Espoossa kaavoitetaan ehkä enemmän kuin missään muussa kunnassa. Kyllä sekin osaltaan vaikuttaa käsittelyaikoihin. Ja jatkossa teemme siis paljon vielä nopeammin!

Reipasta meininkiä paikallisesti

Kuten eilen kirjoitin julkistettiin tänään ns. Lindholmin sahan kolmion arkkitehtikilpailun tulokset ja myönnän olevani hitusen sanaton.

Nappasin Espoon keskuksen foorumin sivuilta tuohon viereen yhden kuvan. Foorumin sivuilta niitä löytyy lisää ja niitä kannattaa varmasti käydä katselemassa myös valtuustotalolla, missä kilpailun tuloksista on koottu näyttely.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Toisaalta samalla pitää muistaa, ettei havainnekuva koskaan ole valokuva eli ei tuokaan kuva siis kuvaa todellisuutta, vaan ideaa suunnitelmasta.

Minusta voittanut ehdotus on aika villi ja myönnän, että sitä on pakko vähän pohtia ja tustua siihen tarkemmin.

Haluaisitko asua tämän huipulla? Entä vieressä? Toivottavasti.

Paikallisia

Olen viime aikoina ollut erilaisissa tilaisuuksissa, joissa on käsitelty oman kylän - siis Espoon keskuksen - asioita. On mukavaa olla mukana, kun asiat pääasiassa näyttävät edistyvän.

Keski-Espoo -seuran kokouksessa oli uusi kylpäällikkömme Torsti Hokkanen esittäytymässä ja samalla hän kertoi tärkeiden hankkeittemme edistymisestä. Entressen ja kirjaston rakentaminen on käynnistymässä ja se avautuu sopivasti joulumarkkinoille 2008. Myös Espoontorin laajennus on edelleen suunnitteilla ja myös nykyisen rakennuksen peruskorjaus sen jälkeen.

Ikävää, ettei ratahallintokeskuksessa ole juuri halukkuutta asemasillan kohentamiseen ja niinpä siellä on edelleen vanereilla peitettynä muutama vuosi sitten palanut pieni ravintola. Nyt kunnostamisesta sentään neuvotellaan ja ei muuta kuin toivoa, että sellainen sopimus syntyy, joka toisi meille viihtyisämmän ja siistimmän aseman. Pakkasellakin toimivat hajuttomat hissit olisivat myös kova juttu!

Suviniityn asuntoalueen kaavat taas etenevät viimein valtuustoon, kun alueen paikoitusselvitys valmistuu kuukauden sisällä. Paras paikka autoille olisi kallioluola, kunhan vaan sen rahoittamisesta saadaan järkevä ratkaisu.

Huomenna taas julkistetaan ns. Lindholmin sahan kolmion (radan varressa alikulun viressä) arkkitehtikilpailun tulokset. Millaisenkohan tornitalon me tänne saamme?

Espoon keskuksen kehittämisfoorumin palaverissa keskustelimme tämän aika uuden ja monelle vielä tuntemattoman alueportaalin kehittämisestä ja markkinoinnista. Siellä kaupungin toimijat ja alueen asukkaat ja muut toimijat voivat kohdata, keskustella ja kehittää aluettamme. Mukavaa, että virkamiehet ovat jo nyt ottaneet sen aktiiviseen käyttöön. Sitä kannattaa siis seurata ja osallistua ideointiin!

Kirkkojärven asemakaavaillassa esiteltiin laajemminkin Kirkkojärven puistoalueiden kehittämissuunnitelmia ja uuden tulevan koulun ideaa. Koulun rakentamistyöt alkavat ensi vuonna ja se toteutetaan kilpailussa voittaneen idean pohjalta. "Veljekset" -nimisen ehdotuksen perusajatus on, että koulun pienten koululaisten tilat ovat turvallisen ja pienimuotoisemman "pikkuveljen" puolella, eikä heidän tarvitse juuri olla isompien koululaisten kanssa samoissa tiloissa.

Uusi rakennus tulee olemaan merkittävä maamerkki, julkinen tila ja asukkaiden olohuone Kirkkojärvellä. Se jatkaa punatiilisten julkisten rakennusten nauhaa alueellemme. Koulun esittely kuulosti tosi hienolta!

Kaupunginhallituksen seminaarissa kartoitettiin tulevia hankkeita ja myös Espoon keskuksen asioita. Kuulimme myös Lehtimäessä olevan toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen Omnian uusista laajentumissuunnitelmista. Alueelle on ideoitu "käden taitojen" keskusta, joka osaltaan parantaisi myös ammatillisen koulutuksen houkuttelevuutta.

Olen ollut yhteydessä myös tuosta Kulovalkean mahdollisesta kaupasta, enkä ole kovin iloinen saamistani tiedoista. Maanomistaja käy edelleen vain neuvotteluja siitä, että saisi alueelle kauppiaan. Tuuletin siis todella täällä liian aikaisin. Pelkkä kaupan paikka ei tosiaankaan riitä, vaan tarvitaan vielä se yrittäjä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, eikö? Ja kun kaikki rakentaminen alkaa niin on siinä vilskettä ja vilinää.

Teknistä tuskaa ja vaalilämpöä

Joku on joskus väittänyt, että tekniikka helpottaa elämäämme. Varmaan se myös pitää paikkansa, mutta kyllä arjen ja kodin teknistyminen aiheuttaa aivan uudenlaista tuskaa ja päänvaivaa tällaiselle tavalliselle yhteiskuntatieteen maisterille. Ja jos minä olen pulassa epäilen, että niin on moni muukin.

Kotiimme on viimeisten kuukausien aikana tullut uusia laitteita: digiboxi ja dvd ja niiden kaukosäätimet (joita on siis aivan liikaa). Näppäriä vempaimia, mutta kylläpä TV:n ja elokuvien katsominen oli helpompaa silloin, kun oli vaan tavallinen telkkari ja vhs-videonauhuri. Niitä osasi käyttää ilman paksua käyttöohjettakin.

Huomenna meille tulee kannettava tietokone ja nyt viikonlopun aikana olen yrittänyt "rakentaa" kotiimme sisäverkkoa, jotta sekä kotikoneella, että kannettavalla saisi yhteyden nettiin. Epäonnistuin surkeasti, mutta en jaksanut edes vaipua epätoivoon, sillä ainahan niin käy - ainakin minulle. Nyt on vaan selvitettävä onko vika laitteissa, piuhoissa vai säätäjässä.

Näissä uusissa kojeissa on myös se huono puoli, etteivät ne ole kovin kestäviä. Viimeiseksi meiltä meni rikki tavallinen kamera, joten nyt on kai siis aika siirtyä uuteen aikaan ja hankkia digikamera. Elämä on siis loputonta uuden opettelua, eikä vaihtoehtoa oikein ole. Elsa ja Väinö olivat tänään elämänsä ensimmäisen kerran luistelemassa ja nyt jäi sekin upea hetki ikuistamatta.

***
Teknisestä tuskasta huolimatta vaalien lähestymistä ei ole voinut olla huomaamatta. Tunnelma alkaa tiivistyä, kun erilaisten kyselyiden tuloksia julkaistaan ja harva se päivä puolueen johtajat tai muut ovat tentattavana. Ja myös vaalikoneita on avattu, joten ehdokkaiden ajatuksiin pääsee tustumaan kunnolla.

Olin Sistosen Markun - Sistan - vaalistartissa ja pakko kerto, että tunnelma oli todella mukava. Ohjelmassa ei ollut pitkiä puheita, mutta silti ehdokaasta tuotiin uusia asioita esiin. Markku itsekin kertoi, että kampanjan perusideaa on tehty pilke silmäkulmassa ja vaikka vaaleissa ollaan tosissaan on porukalla rento fiilis.

Markun vaalimainoksissa on ristikko, joita tilaisuudessa jaettiin. Palkinnon toivossa sain sen tehtyä jo illan kuluessa. Oli pakko, sillä vastaajien kesken arvotaan mahdollisuus saada Markku hoitamaan lapsia kotiin, jotta voisimme päästä esim. leffaan kahdestaan. Todella erinomainen idea!

Meillä demareilla on oikeastaan erinomainen ehdokasjoukko Espoossa. Susanna Rahkonen kirjoitti juuri kirjan, jonka aion ostaa ja lukea. Arvosteluiden perusteella kirja tosiaan kannatta lukea. Jääskeläisen Iiron kampanjan avaus on kohtapuoliin Olarissa. Ja Maria taas aloitti oman kampanjansa viime viikolla Tapiolasta. Molemmat todella vilpittömän tosissaan mukana politiikassa ja muuttamassa maailmaa meille kaikille paremmaksi paikaksi elää.

Leenalla oli viikonlopun lehdissä ilmoituksia, joista kävi ilmi, että hän ministerikiireiden ohella aikoo todella kiertää Uuttamaata ristiin ja rastiin.

Lisäksi meillä keski-espoolaisilla on ihan omakin ehdokas: Miranda Vuolasranta, joka taitaa olla kuuluisampi vielä maailmalla kuin omilla kotikulmillaan. Olisiko viimein aika monikulttuurisen Suomen näkyä myös eduskunnassa?

On tälle joukolle mukavaa vaalitöitä tehdä!

Autottomuus on kova juttu

Armaan mieheni innoittamana kävin testaamassa, kuinka vihreä olen ja huomasin olevani yli 80 % vihreä. Minuakaan tulos ei lainkaan yllättänyt, mutta herätti halun kommentoida ja ihmetellä.

Tein testin eilen, kun lunta satoi taivaan täydeltä ja lähdin sen jälkeen päiväkotiin hakemaan lapsia. Meillä oli toki aikanaan kunnon kumipyöräiset lastenrattaat, mutta kun Väinö alkoi kävellä matkat siirryimme kevyempiin ja pienirenkaisiin rattaisiin. Kotimatkan varrelta ei ollut metrin metriä aurattua tietä, vaan koko matka oli kahlattava hangessa. Totesin, etten millään jaksa työntää tai vetää Elsaa niinpä tyttö (2v 10 kk) käveli ensimmäisen kerran koko matkan kotiin. Aikaa kului reilu tunti, eikä meillä autottomina ollut vaihtoehtoja.

Illalla ajattelin testiä ja olin entistä ylpeämpi valinnastamme elää autotonta elämää, jota ei edes Vihreä liitto usko olevan olemassa. Autottomuus on kova juttu! Meillä lapset oppivat alusta alkaen siihen, että pidemmät matkat kuljetaan bussilla tai junalla. Lyhyet matkat taas kuljetaan jalan tai pyörällä ilmasta riippumatta. Väinökin (4v 2kk) kulki alkusyksystä päiväkotimatkat omalla pyörällä. Arkiliikunta on olennainen osa terveellistä elämää, jonka eväitä toivon voivamme lapsillemme antaa.

Olemme siis päättäneet hoitaa oman osuutemme ilmastotalkoista ja ympäristön suojelusta liikkumalla julkisilla. Muut arjen ratkaisut ovatkin sitten hieman vähäisempiä. Jätteitä olemme lajitelleet aina ja maito- ja mehupurkkeja on tullut kannettua keräyspisteisiin kauppamatkoilla vuosia. Nyt se on helpompaa, kun keräyspiste on omassa taloyhtiössä. Lisäksi käytämme kankaista kauppakassia ja ostamme reiluja baanaaneja.

Myönnän, että olemme mukavuuden haluisia ja niinpä emme ole käyttäneet kestovaippoja ja lapsemme ovat syöneet ylikansallisia purkkiruokia. Lasipurkit on toki aina kannettu keräyspisteeseen, mikä vähän vähentää omantunnon tuskia.

Mutta onko vihreytta myös se, että kaikkialle pitää saada lisää rahaa? Ja oliko listalla aivan varmasti oikeat kohteet ja oikeat toimenpiteet? Tämä on mielestäni paljon vaikeampaa. Lisääkö lasten tekemisen halua elatustuen korottaminen tai onko junaliikenteen tukeminen tärkein kohde liikennepuolella? Eikö viimein pitäisi saada tukea suurten kaupunkien julkisen liikenteen käyttökustannuksiin, kuten demarit ovat esittäneet? Myönnän, että tällaisissä kyselyissä sitä mielellään antaa kaikille kaikkea. Niin minäkin, mutta tekeekö se minusta vihreän?

Vihreät kannattavat perustuloa, mutta sitä ei tuossa kyselyssä ollut edes rivien välissä. Ilahduttavaa ja mielenkiintoista siinä oli se, että Vihreät näyttävät keskittyvän edelleen lapsiperheisiin, vaikka muut puhuvat vanhusten palveluista. Ikäihmiset eivät äänestä vihreitä, joten heille ei mitään kannata luvata. Toisaalta Vihreissä on ollut paljon niitä, jotka kannattavat tasarahamallia päivähoitoon - siksi kai päivähoitoon liittyviä kysymyksiä ei ollut lainkaan.

Kaikkiaan tällaiset testit ja kyselyt yksinkertaistavat asioita liikaa ja ulkopuolelle jää keskustelu rakenteellisista uudistuksista. Kaikki radikaalikin täytyy jättää pois, koska enemmistö kulkee valtavirtaan. Tylsää. Se on vaalien perusominaisuus.

Mutta sai tuo testi sentään ajattelemaan omia elämäntapoja ja olemaan ainakin hetken ylpeä omista valinnoistaan. Kiitos siitä!

Suomen paras innovaatioammattikorkeakoulu

Eilen illalla valtuusto istui pitkään ja kävi perusteellisen keskustelun kahden ammattikorkeakoulun eli EVTEK:n ja Stadian yhdistymisestä. Olen itse arvioinut, että asia oli ehkä helpoimmasta päästä sillä hankelistalla, mihin olemme pääkaupunkiseudun yhteistyössä sitoutuneet. Silti tämäkään asia ei ollut helppo, eikä läheskään kaikkia vaikeita asioita kuten esim. kiinteistöjen hallintaa tai henkilöstösuunnitelmaa ole vielä ratkaistu.

Nyt on kuitenkin kuntien yhteinen tahto yhdistää koulut ja sen pitäisi omalta osaltaan vaikuttaa Opetusministeriön päätöksiin, kun se jakaa osan opiskelupaikoista uudelleen. OPM on selvästi sanonut, että tämän ratkaisun vuoksi emme ainakaan menetä paikkoja, mutta minusta meillä on lupa uskoa, että saamme niitä nykyistä enemmän.

Neuvottelutoimikunnassa päätimme yhdessä muuttaa päätöstä siten, että ainakin lähivuosina henkilöstön asema tulee olemaan turvattu. Irtisanomisten sijaan tulee siis etsiä muita keinoja mahdollisten päällekäisyyksien ratkaisemiseen. Demariryhmässä olemme ylipäätään olleet huolissamme siitä, kuinka tässä pks-valmistelussa kuullaan henkilöstöä. Nytkin oli aivan selvästi henkilökunnalle syntynyt aiheetontakin pelkoa ja väärinymmärryksiä, joita voitaisiin välttää, kun henkilökuntaan pidettäisiin paremmin yhteyttä.

Toinen asia, josta olimme varsin yksimielisiä on se, että opiskelijoilla tulee olla uudessa koulussa edustus hallituksessa. Opiskelijat tullaan kutsumaan myös uuden koulun neuvottelukuntaan, johon kootaan heidän lisäkseen henkilökunnan ja työelämän edustajia.

Mitä hyötyä tästä kaikesta oikein on? Itse olen ajatellut, että uusi AMK on opiskelijoille mahdollisuus. Valtio on ollut mukana jo valmistelussa ja tukee hanketta myös rahallisesti, vaikkakin uuden koulun taloudessa on epävarmuustekijöitä. Toivon, ettei opetuksen taso kuitenkaan kärsi siitä.

On kuitenkin seudun nuorten etu, että näin saamme paremmat asemat opiskelupaikkojen jaossa, jossa toivon siis menestystä. Näin uskoakseni yhä useampi nuori saisi asuinseudultaan opiskelupaikan. Synenergiaedut ovat ilmeisiä ja opiskelijoiden mahdollisuudet yhdistää erilaisia opintoja paranevat. On myös hyvä, että seudun hajanaista oppilaitosrakennetta yhdistetään.
Tavoitteena on, että uusi AMK on aktiivinen myös kansainvälisesti, mikä on tietysti myös opiskelijoiden etu.

AMK-ratkaisu on siis ensimmäinen osoitus pääkaupunkiseudun yhteistyön toimivuudesta. Voi toki olla, että muualla Suomessa tarvittaisiin vastaavia päätöksiä kipeämmin - se ei kuitenkaan olisi ollut peruste jättää päätöstä tekemättä. Riskeistä huolimatta, uskon että teimme oikean ratkaisun.

Toivon totisesti menestystä tälle hankkeelle ja että seudulle rakentuu Suomen houkuttelevin ja parhain ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa meille uusia rautaisia ammattilaisia sekä yksityiselle sektorille että kunta-alan työpaikkoihin.

Tunnelmia

Onnitteluja on satanut erilaissa yhteyksissä koko viikon ajan, mikä on tietysti ihan mukavaa. Lehtiä luetaan ja jopa pieniä uutisia. Omat tuntemukset olivat aluksi aika ristiriitaiset, mutta nyt alkaa sekin puoli selkiintyä. Ensi maanantaina on ennen valtuustoa ensimmäinen neuvottelutoimikunnan kokous, jossa edustan ryhmäämme.

Salilla ehdin käydä viime viikolla vain kaksi kertaa. Maanantaina minulla oli ohjattu tunti, jossa sain ohjelman keväälle. Kylläpä siinä oli pirullisia liikkeitä, mutta aivan varmasti myös tehokkaita. Sain myös saarnan: niska ja selkä ovat niin jäykässä kunnossa, että venytellä pitäisi paljon. Taitaa olla siis viimeiset hetket aloittaa säännöllinen kuntoilu. Toivottavasti ensi viikolla ehdin jo käydä jo kolme kertaa.

Olen nyt ollut perjantain ja lauantain yksin lasten kanssa kotona, kun Pete on ollut työmatkalla. Meillä on ollut mukavaa. Kävimme tänään Omenasta ostamassa jumppapallon, jotta Väinö saisi harjoitella tasapainotemppuja, joista on innostunut. Poju karkasi pari kertaa kauppakeskuksessa ja toisesta kerrasta menetti mahdollisuuden jälkiruokaan lounaalla. Siitä tuli useampi itku. Tylsää, mutta tehokasta, sillä olla illalla Väinö lupasi ettei enää karkaa. Lapset alkavat olla jo siinä iässä, että he muistavat saamiaan rangaistuksia.

Päiväunien jälkeen meillä oli jumppatuokio ja lapsilla oli hauskaa pallon kanssa. Taisi olla onnistunut ostos. Pitää vielä selvittää, miten siitä olisi itselle hyötyä.

Länsiväylä katsoi asiakseen kommentoida demariryhmän tilannetta ja tehtäväni haasteellisuutta, mikä ei mielestäni ole mikään salaisuus. Pääsin ensimmäisen kerran elämässäni pääkirjoitukseen. Oma tieni ja linjani tulee hahmottumaan työn ja tekojen kautta, ei julistuksin. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin niin teoilla ja katsomalla eteenpäin saamme myös ryhmämme tilanteen kohenemaan. Yhdessä me teemme sen, niin uskon.

Vuosi tulee olemaan isoja asioita täynnä: on pääkaupunkiseudun hankkeet (EVTEK:in ja Stadian yhdistyminen ehkä näistä helpoin, vaikka sekin monimutkainen), Puolarmetsän sairaalan ja lisärakennuksen ratkaisut, kaupungintalon tulevaisuus, Etelä-Espoon yleiskaavan lopullinen hyväksyminen, liikelaitostamisratkaisut, organisaatiouudistus ja sitten syksyllä ensi vuoden talousarvio. Ja paljon, paljon muuta tärkeää.

Selityksiä, selityksiä

Tarkoitukseni ei siis ollut tarttua hetkeen ja mennä eteenpäin, mutta jotenkin hetki imaisi minut. Niinpä minusta sittenkin tuli eilen Espoon sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja. Niin vaikeassa tilanteessa ja kokouksessa en aiemmin ole ollut, enkä toivoakseni enää tule olemaan.

Alku ei ollut, eikä ole helppo, sillä päätös syntyi niukimman mahdollisen äänestystuloksen jälkeen. En kuvittele, eikä kukaan saa kuvitella, että jatko tästä olisi helppoa. Ei ole mahdollista tehdä päätöstä, ettei rymässämme ole olemassa enää ristiriitaisuuksia tai erilaisia näkemyksiä. Niitä on aina, mutta yhteistyöhengen rakentamista ryhmämme tarvitsee. Uskon, että se syntyy käytännön työn kautta.

Eilisessä keskustelussa tuotiin myös esiin niitä pulmia, joita meillä työssämme on ollut. Olen saanut myös muuta palautetta siitä, miten voisimme jatkossa toimia paremmin. Siihen olen itse sitoutunut, haluan yrittää.

Oikeastaan ei siis ole selityksiä, on vain ratkaisu.

Ihan kaikkea ei ole pakko, eikä kannata

Pidin oikein kunnon nettitauon loman aikana. Blogiin en ole mitään kirjoitellut, enkä ole osallistunut juuri minkäänlaisiin sähköisiin keskusteluihin. Omaa sähköpostia olen sentään vilkuillut. No, maanantaina alkoi arki, kun alkoivat työt ja sen myötä hiljalleen alkavat ajatukset palailla erilaisiin askareisiin.

Hieman olen tämän pienen loman aikana makustellut ajatusta valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta. On ollut pakko, sillä valinta on jo ensi maanantaina. Joulu oli hyvää aikaa ajatella, kun olin lasten ja perheen kanssa kerrankin rauhassa. Niinpä päädyin siihen, etten sittenkään ryhdy edes ehdokkaaksi.
- Onhan meillä muitakin ja ainahan minä olen ollut sitä mieltä, että tehtäviä on hyvä jakaa. Jokainen oppii uutta uudessa tehtävässä, eikä ole siihen heti valmis ja jokainen hoitaa tehtäväänsä omalla tavallaan. Ja tarvii siihen meidän muiden tuen.

Taisin jo aiemminkin kirjoittaa, että työ kaupunginhallituksessa on mielenkiintoista ja vieläkin minulle sen verran uutta, etten missään nimessä halua siitä luopua. Joulukuussahan tehtiin valinnat seuraavaksi kahdeksi vuodeksi ja siinä on ihan kylliksi minulle.

Vuoden alusta aloitin virallisesti esimiehenä virassa, jota olen marraskuun puolesta välistä hoitanut sijaisena vanhan työn ohella. Tuntuu, että vasta nyt on oikein kunnolla aikaa perehtyä uuteen tehtävään. Siinäkin haastetta kylliksi joksikin aikaa.

Olen tänään liittynyt kuntosalin tai hienommin fitness clubin jäseneksi ja varasin samalla ajan oman ohjelman tekoa varten. Ajattelen, että jos minulla on edes hieman ylimääräistä aikaa työn ja luottamustehtävien lisäksi, käytän sen nyt omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen enemminkin kuin uusissa kokouksissa istumiseen.

Tänään olen tämän ensimmäisen kerran sanonut ääneen ja nyt myös tänne kirjoittanut. Ihan kaikkea ei yhden ihmisen tarvi tehdä, eikä edes kannata.

Uskomatonta kuinka hyvältä tuntuu joka kerta kun sen oivaltaa!

Hyvää ja rauhallista joulua

On aika laittaa kone kiinni, hiljentyä ja nautiskella hetkistä perheen kanssa, kiireettömistä aamuista ja hyvästä ruuasta. Kylläpä tätä onkin odotettu. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille oikein rauhallista joulua ja menestyksellistä Uutta Vuotta!

VR aikatauluun

Sain sähköpostitse linkin adressiin, jossa vaaditaan junien pysymistä aikataulussa. Varsin aiheellinen vetoomus, jonka kävin allekirjoittamassa ja se löytyy netistä osoitteesta:

http://www.adressit.com/junaliikenne

Vaikka tuossa sanotaankin, että erityisen hankala tilanne on pääradalla (tekijä asuu Järvenpäässä) niin kyllä tuo sama asia riepoo rantaradallakin. Muistan vielä kuinka hämmästynyt olin ensimmäisenä syksynä muutettuani Espooseen, kun koko junaliikenne oli sekaisin vain sen takia että lehtiä oli pudonnut puusta. Ja niinhän se on, että aina ne junat ovat myöhässä, jos lunta sataa tai on pakkasta tai toisinaan ihan ilman mitään erityistä syytä.

Joku aika sitten olin todella närkästynyt, kun päätin matkustaa töihin junalla ja matkan piti kestää kaksi minuuttia. No, kun juna oli lähtenyt meidän asemalta seuraavalle se ehti kulkea noin 200 metriä ja pysähtyi. Kuulutuksessa kuulimme, että edellinen juna oli mennyt rikki ja se piti työntää seuraavalle asemalle. Matkaan kuluikin 20 minuuttia!

Toki edellinen juna pitää työntää, mutta miksi ihmeessä yhdessäkään opastetaulussa ei kerrottu, että tuo kyseinen juna myöhästyy? Miksi kukaan ei varoittanut siitä jo asemalla, että olisin voinut valita toisen kulkuneuvon? Sitä samaa ihmettelivät muutkin matkustajat ja sitä olen ihmetellyt aikaisemminkin, kun nämä ongelmat eivät aina tule kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kun kerran asemille on opastetaulut tehty, pitäisi niitä osata käyttää muuhunkin kuin sen kertomiseen, että tulevaa Turun junaa olisi syytä varoa.

Motkotin tästä myös YTV:n edustajille konsernijaoston kokouksessa ja he olivat tietysti kanssani samaa mieltä ja moittivat VR:ää. Samalla kuulin, että muutaman vuoden päästä asemien opastejärjestelmä ollaan uusimassa, joten ehkä sitten saamme ajankohtaisempaa tietoa junien aikatauluista ellei sitten sitä ennen tapahdu ihme ja junat ala pysyä aikataulussa.

Ihmettä odotellessa saattaa vain käydä niin, että moni äänestää "jaloillaan" ja vaihtaa omaan autoon, kun julkinen liikenne palvelee niin huonosti. Ja se on huonompi juttu se.

Kun ei edisty niin ei edisty

Olin tänään maakuntavaltuuston kokouksessa, missä hyväksyttiin maakuntaohjelma tuleville vuosille. Siinä on tavoiteita siitä, kuinka maakuntaamme tulisi kehittää, jotta alueemme hyvinvointi ja kilpailukyky paranisivat.

Ohjelmassa on kaikkiaan kuusi painopistealuetta, joista itse pidän tärkeimpänä asumista. On kuitenkin turhauttavaa todeta, etten usko ohjelman keinovalikoiman pystyvän todellisiin muutoksiin tässä kaikkein kipeimmässä ongelmassamme. Ihan hyviä asioita siinä toki on, kuten mm. alueen kehityskuvalla täydennetään maakuntakaavan maankäytön ohjausta ja toisaalta tarkoitus on tehdä selvitystä tarvittavista asuntotavoitteista. Hyvä asuminen 2010 -ohjelma kuulostaa mielenkiintoiselta.

Asuntotilanteen tukaluus kuitenkin jatkuu, eikä konkreettisia tuloksia ihmisten arjessa näy eli vuokra-asuntojen saaminen on edelleen vaikeaa, eikä asuntojen hintakehityksessä näy muutosta. Mistä oikein on kyse? En suostu uskomaan, etteikö markkinoihin ja tilanteeseen voisi vaikuttaa, jos tahtoa olisi.

Tässäkin tapauksessa on siis kyse tahdon puutteesta, haluttomuudesta vaikuttaa markkinoihin ja toisaalta toki tehtävän vaikeudesta. Meillä on pitkä perinne sille, että asuntopolitiikka on ollut muille tavoitteille alisteista esim. omistusasumista suosittiin aikanaan, jotta säästämisaste saatiin pidettyä korkealla.

Vaikealla asuntolanteella on merkittävä vaikutus hyvinvointiimme ja arjen toimivuuteemme kuten myös työllisyystilanteeseemme ja sitä kautta hyvin selkeästi koko seudun kilpailukykyyn. On se kumma, ettei silti veljet ja siskot oikealla ymmärrä, että jotain tarttis oikeasti tehdä!

Samaisessa ohjelmassa on nostettu esiin myös ammattitaitoisen työvoiman riittävyys ja siinä esitettiin, että oppilaitosten aloituspaikkoja pitää alueella lisätä. Näinhän se on: Uudellamaalla on niin paljon nuoria, että ammatillisen koulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja AMK-puolen aloituspaikkoja tarvitaan todella lisää. Siitä ei kukaan ole täällä eri mieltä.

Happamia ajatuksia minussa kuitenkin herätti se, kuinka ohjelmassa puhutaan hoiva-alan tilanteesta. Ensiksi siinä todetaan, että"koulutettua sosiaali- ja erityisesti terveydenhuollon työvoimaa on, mutta.." ja sitten "suuri haaste onkin saada nämä ihmiset työhön terveydenhuoltoon." Joopa joo! Kai sosiaalialan ihmiset pitäisi saada sosiaalialalle töihin ja missä ihmeessä se koulutettu työvoima sillä puolella oikein on?

On niin pirun tyypillistä, että vaikka puhutaan sosiaali- ja terveydenhuollosta niin tarkoitetaankin vain jälkimmäistä. Sosiaalinen jää liian usein terveydenhuollon varjoon ja näin esim. sosiaalityön järjettömän vaikea työvoimatilanne ei saa tarpeellista huomiota osakseen.

Uudenmaan liiton tehtävä on alueen edunvalvonta valtion suuntaan ja kyllä sen mielestäni tulisi pyrkiä vaikuttamaan myös sosiaalityön tilanteeseen, kun maassa valmistuu vain reilu sata ammattilaista vuodessa. Kyllä myös yliopistoihin on uskallettava vaatia lisää aloituspaikkoja. Sosiaaliset ongelmat ovat maassamme kasvaneet, mutta erityisen hankalia ne ovat kaupungeissa ja nimenomaan pääkaupunkiseudulla.

Tällaisia ajatuksia tämä kokous tänään herätti..

***
Eilisessä KH:ssa oltiin muuten ihan samojen asioiden äärellä. Pöydälle jäi esitys yhdistää EVTEK ja Stadia uudeksi uljaaksi ammattikorkeakouluksi, joka olisi enemmän kuin osiensa summa ja tarjoaisi näin laadukkaampaa opetusta ja vastaisi aikaisempaa paremmin työelämän tarpeisiin. Taustalla on myös taistelu aloituspaikoista, sillä opetusministeriö laittaa ensi huhtikuussa osan niistä uusjakoon.

Tämä on myös ensimmäinen konkreettinen osoitus pääkaupunkiseudun yhteistyöstä ja sen hedelmiä. Esitys on jo Vantaan kaupunginhallituksen hyväksynnän saanut ja niin kai meilläkin käy. Perusteita hyväksyä esitys on, vaikka moni vaikea yksityiskohta onkin vielä ratkaisematta.

Saimme eilen myös selvityksen pääkaupunkiseudun asuntotyöryhmistä. Toisessa on keskitytty laatikkoleikkiin (mitä jos kaikkien kuntien kaikki asuntoyhtiöt, asuntotoimistot ja rekennuttaminen laitettaisiin yhteen), eikä sieltä ole luvasssa konkreettisia esityksiä vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi, vaikka pitäisi. Espoossa asunnon hakijoiden määrä on kasvanut selvästi ja suuri osa heistä on pienituloisia, alle 35-vuotiaita, yksinäisiä ja työssäkäyviä.

Toinen hanke, jonka tehtävänä on miettiä maankäyttöä, liikennettä ja asumista taas on ylisuurissa sfrääreissä eli se on viime kuukaudet valmistellut laajaa kilpailua Helsingin seudun kehityskuvasta vuonna 2050. Eli sekin lentää kaukana konkretian yläpuolella.

Onko siis ihme, että epätoivoa on ilmassa ja samalla myös vahva epäusko valkoiseen jouluun on vallannut alaa mielessäni.

Työ jatkuu

Syksy on aikaa, jolloin on erilaisia kokouksia, missä jaetaan vastuuta ja tehtäviä uudelleen. Se on myös aikaa, jolloin voi itse miettiä tekemisiään ja sitä mitä tahtoo tehdä. Tänä vuonnakin olen tätä pohdintaa tehnyt ja päätynyt jatkamaan erinäisissä tehtävissä.

Keski-Espoon demareissa olen ollut jo vuosia varapuheenjohtajana. Viime vuonna saimme uuden ja reippaan puheenjohtajan Jukka Hämäläisen, jonka kanssa yhteistyö on helppoa ja mukavaa. Muutoinkin paikallisessa yhdistyksessämme on rento meininki, joten mukana on oikeastaan kiva olla. Kokouksia on noin kerran kuukaudessa ja keskustelemme aina myös Espoon ja Espoon keskuksen asioista. Usein olen myös saanut hyvää palautetta siitä, mitä kylällä puhutaan.

Ensi kevään eduskuntavaaleihin valmistaudumme poikkeuksellisissa merkeissä, sillä pitkästä aikaa meillä on oma ehdokas: Miranda Vuolasranta. Mukava ja huumorintajuinen ja erittäin vakuuttavan kansainvälisen kokemuksen omaava ihminen. Hänen vaalikampanjansa on jo käynnissä ja ensi lauantaina Miranda tarjoilee kahvia Espoontorilla Arja Alhon kanssa.

Keski-Espoo -seurassa olen ollut mukana myös jo vuosia. Olin joskus sihteeri, mutta nyt olen vain johtokunnan jäsen ja jatkan siinä pestissa myös seuraavat kaksi vuotta. Seura on siitä hyvä porukka, että siinä on mukana myös paikallisia toimijoita useammasta poliittisesta ryhmästä. Meitä yhdistää halu kehittää omaa asuinaluettamme ja siinä onnistuaksemme tarvitaan yhteistyötä.

Seuralla on aina ollut positiivinen asenne muutoksiin. Se ei ole asettunut vastustamaan erilaisia hankkeita, mutta on omalta osaltaan vaatinut suunnitelmilta laatua oli sitten kyse kaupparakennuksesta tai uimahallista. Sellainen linja sopii minulle. Muutos voi olla myös mahdollisuus ja se kuuluu kaupunkiin.

Eilen oli demareiden kunnallisjärjestön kokous, jossa päätimme ketkä jatkavat seuraavat kaksi vuotta kaupunginhallituksessa. Sähköinen keskustelu ennen kokousta oli osittain hyvinkin tyrmäävää varsinkin minua kohtaan, mutta lopullinen päätös jäsenten osalta oli yksimielinen. Toki se tuntui hyvältä.

Itse koen, etten ole vielä päässyt täysipainoisesti kaupunginhallituksen ja konsernijaoston työhön sisään, en tosin pidä itseäni harjoittelijanakaan. Uuden oppiminen vie kuitenkin aina aikansa ja uutta tässä totisesti on ollut. Työtä on helpottanut se, että meillä on ollut oikeastaan erinomainen tiimi kaupunginhallituksessa ja kun politiikka on todella joukkuepeliä niin tässä joukkueessa on moni asia ihan oikeasti kohdallaan. Olemme tehneet työnjakoa, on luottamusta ja on osaamista. Parempia tuloksia lupasimme ja siihen myös pyrimme.

Näiden lisäksi työ valtuustossa ja maakuntavaltuustossa jatkuu koko vaalikauden. Lehdissä on jo pohdittu sitä kenestä tulee demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja. On tietysti hienoa, että minunkin nimi on tässä yhteydessä noussut esiin. Pyydettäessä mietin asiaa ja lopulta päädyin ajattelemaan sitä positiivisesti, en kuitenkaan erityisen innokkaasti onhan minulla totisesti töitä ja vastuuta jo nytkin riittämiin. Toivon kuitenkin, että ryhmä saa miettiä ja oikeasti miettii asiaa rauhassa. Meillä on useita päteviä ihmisiä, joten eiköhän me tässäkin vielä hyvään ratkaisuun päästä. Päätöksen aika on tammikuussa.

Joulukuussa on vielä tämän jälkeen tänään talousarviovaltuusto ja yksi valtuuston kokous reilun viikon päästä, maakuntavaltuuston kokous ensi viikolla sekä pari kaupunginhallituksen kokousta. Silti tuntuu, että hieman tässä alkaa jo helpottaa. Hyvä niin.

Menneellä viikolla huusimme kotimatkalla lapsien kanssa ääneen lunta, mutta kukaan ei sitä pyyntöä kuullut ainakaan tähän päivään mennessä. Harmi, sillä kaikki olisi helpompaa ja mukavampaa, jos olisi oikea talvi ja lunta ja sitä kautta valoisampaa.

Uskoani valkoiseen jouluun en kuitenkaan ole vielä menettänyt.

Espoon omistajalinjaukset

Syksyn isoista asioista omistajapolitiikka on tänään menossa eteenpäin kaupunginhallituksessa. Viimeinkin, sillä konsernijaostossa me olemme näitä asioita puinneet viime keväästä. Kokonaisuus muodostuu kolmesta eri osasta: tilaaja-tuottaja-kysymyksestä, omistajapolitiikasta ja hyvän hallinnon linjauksista. Viimeinen tarkoittaa sitä, miten, kuka ja kuinka kaupunki linjaaa ja ohjaa omistajapolitiikkaansa.

Työtä tämän asian eteen siis olemme tehneet, papereita on luettu riveiltä ja niiden välistä ja aika hyvän kokonaisuuden saimme aikaiseksi. Toivottavasti asia myös kaupunginhallituksessa etenee hyvässä hengessä kohti valtuustoa.

Tilaaja-tuottaja -malli ja mahdolliset liikelaitokset
Tampere alkaa olla jo kuuluisa siitä, että siellä tehdään hallinnolliset ratkaisut aina viimeisen päälle ja muutokset ovat isoja. Me muut voimme sitten seurailla ja ottaa oppia. Onneksi siis Espoo ei aina ole se edelläkävijä, vaikka itseään sellaisena mainostaakin. Nytkin Tampereella on otettu tilaaja-tuottaja -malli käyttöön niin, että sinne on tulossa tilaajalautakunnat ja tuottajajohtokunnat.

Näin pitkällä ei Espoossa siis mennä, mutta tilaajaroolia on tarkoitus terävöittää, koska kaupunki joka tapauksessa ostaa palveluita. Jotta kilpailutus näissä tilanteissa onnistuu pitää kunnolla määritellä palvelun laatukriteerit eli mitä kaikkien tarjoajien tulee täyttää. Kaupunki on myös valmis lisäämään omia palveluitaan silloin, kun markkinat eivät toimi.

Meille demareille kaupungin ydin on omien palveluiden tuottaminen ja niiden laadusta huolehtiminen. Hyvää laatua tuo osaava, pysyvä ja arvostettu henkilökunta. Me emme jaa niitä ajatuksia, että vain yksityinen olisi tehokasta, laadukasta ja kysyttyä palvelua. Yksityinen palvelu voi kuitenkin täydentää kunnan omaa palveluvalikoimaa.

Julkisen ja yksityisen toiminnan idea on eri: yksityisen tavoite on tuottaa omistajilleen voittoa, julkinen taas vastaa niistäkin, joista yksityinen ei pysty tai halua. Julkinen ei voi rajata asiakkaitaan samalla tavoin, julkinen ei valikoi asiakkaitaan.

Tässä yhtälössä kolmannen sektorin rooli ja tulevaisuus huolettavat. Järjestöt eivät saa jäädä jalkoihin, sillä niiden työ on ollut arvokasta monella eri saralla. Kolmas välittää ja osaa aivan erityisellä tavalla.

Ruokapalvelveluiden ja tilahallinnon kohdalla on keskusteltu myös liikelaitostamisesta, mitä henkilökunta vastustaa kovin ja virkamiesjohto ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Pelko tulevaisuudesta on varmasti aiheellinen ja me päättäjät olemme tässä välissä. Paineet ovat molemmilta suunnilta kovat ja siksi olemme linjanneet, että päätökset liikelaitoksista tehdään ensi vuonna ihan normaalin valmistelun pohjalta, jolloin päättäjät pääsevät rauhassa punnitsemaan perusteluiden kestävyyttä ja eri näkökulmia.

Omistamisen viisaus
Monella meistä on arjesta kokemusta siitä, kuinka omistaminen tuo vaikutusmahdollisuuksia, päätösvaltaa ja on usein myös edullisin ratkaisu hankkia erilaisia asioita. Jos omistat, voit tehdä muutoksia, korjata, kehittää tai jopa myydä.

Tietenkään kaupunki ei ole olemassa omistaakseen seiniä, lattioita tai rakennuksia, vaan tuottaakseen palveluita. Toisaalta taas palveluita ei voi tuottaa ilman toimivia tiloja ja siksi niitä tarvitaan. Arkielämän kokemukset pätevät myös kaupunkiin omistajana. Kaupunki saa vielä lainaa edullisemmin kuin tavallinen kuntalainen, joten lainallakin omaan omistukseen hankkiminen on usein viisaampaa kuin muilla tavoin tilojen toteuttaminen.

Espoossa on viime vuosina toteutettu useita ns. ppp-hankkeita, joista nykyisin puhutaan elinkaarimalleina. Käytännössä se tarkoittaa, että yksityinen toimija rakentaa ja ylläpitää tiloja kaupungille, joka taas maksaa käyttömaksussa vuokran lisäksi rakentamisesta, korjaamisesta yms. toiminnoista.

Maksussa on myös aina yksityisen toimijan voiton rahoittaminen mukana. Voitto toteutettujen hankkeiden sopimuksissa on ollut noin 8 %. Aika iso raha kun vertaa sitä lainojen korkotasoon, eikö? Jo nyt tilinpäätöksissä pitää myös kirjata tiedot pitkäaikaisista sitoumuksista, eikä vain lainoista, sillä nekin vaikuttavat arvioihinkunnan taloudellisesta tilasta. Nekin laskut on maksettava tapahtui mitä tahansa.

Meillä näitä hankkeita ovat mm. Sellon ja Omenan kirjastotilat, Kuninkaantien lukion ja Keski-Espoon uimahalli sekä Kilon terveysasema. Näistä kaupunki on tehnyt vuosikymmenien sopimukset, joita ei tulevatkaan päättäjät voi muuttaa. Kädet on sidottu aivan toisella tavoin kuin omien tilojen suhteen.

Nyt esillä olevassa asiakirjassa on todettu, että "kaupungin pitkäaikaisessa palvelutuotannossa tarvittavat niihin tarkoituksiin erityisesti suunnitellut kinteistöt toteutetaan pääasiassa kaupungin omaan omistukseen". Jos tämä periaatteellinen linjaus tulee valtuuston päätökseksi, voimme olla todella tyytyväisiä. Se olisi hyvä ohjenuora tulevaisuuteen.

Kuka laivaa ohjaa?
Espoo on mukana useissa eri yhteisöissä ja se omistaa myös osia tai kokonaan erilaisia yhteisöjä, yhtiöitä ja säätiöitä. Miten Espoon ääni ja tahto näissä yhteisöissä toteutuu ja kuka sitä tahtoa määrittää ja toteuttaa, määrittellään asiakirjassa, jota on kuvattu konserniohjaus ja hyvä hallinto.

Konserniohjauksen terävöittäminen on varmasti tarpeen ja tiedon kulku on ikuisuuskysymys, jonka parantaminen on varmasti tarpeen. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi virkamiehet esittivät meille, että jatkossa merkittävien yhteisöjen (mm. HUS; YTV) olisi valittu hallituksiin virkamiehiä päättäjien sijaan.

Tämä olisi sekoittanut työnjakoamme, joka lähtee siitä, että virkamiehet valmistelevat ja sen perusteella demokraattisesti kuntalaisten valitsemat päättäjät päättävät. Jotta kuntalaisten ääni kuuluisi päätöksenteossa on tärkeää, että erilaiset toimielimet (hallitukset, lautakunnat, johtokunnat ym.) on koottu erilaisista ihmisistä. Näiden ihmisten erilaiset kokemukset, näkemykset ja viisaus pyrkiä hyviin päätöksiin yhdessä takaavat meille hyvän hallinnon, vaikka se ei aina miellyttäisikään virkamiehiä tai joskus se pakottaisi virkamiehet ajattelemaan toisin.

Toinen esitys, jonka tyrmäsimme oli se, että kaupungin edustaja, joka toimisi jossain tilanteessa vastoin kaupungin toimiohjeita, erotettaisiin. Erilaisille ideologisille linjauksille tässä ei olisi jäänyt paljoa tilaa. Tätä emme hyväksyneet. On kuitenkin perusteltua, että kaupunki antaa toimiohjeita omistajapoliittisesti tärkeistä asioista ja niitä valmistelee konsernijaosto.

Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä pitää vaalia. Ja siitä näissä asioissa on kysymys, vaikka omistajapolitiikka kuulostaakin etäiseltä ja tylsääkin tylsemmältä.

Voihan markkinat!

Fortum yllätti sitten vielä rankemmin tällä viikolla. Ensiksi maanantaina meille valtuutetuille maalattiin kuvaa sähkömarkkinoista, joiden perusteella hinnan korotus oli aivan välttämätön ja perusteltu. Itse asiassa meille kerrottiin, että käyrät ovat sillä mallilla, että ensi vuonnakin on korotuksia tiedossa.

Sitten seuraavana päivänä kaikki oli aivan toisin ja hinnankorotuksista luovuttiin! Mitä todella tapahtui voi vain arvailla. Itse arvelen, että raja se on isollakin pörssiyhtiöllä kuinka paljon se sietää negatiivista julkisuutta. Tässä mielessä valtuuston keskustelutilaisuus oli osaltaan luomassa painetta luopua hinnan alennuksista. Toisaalta kansalaisten vihoista Fortum pääsee vasta kun luopuu järjettömästä optio-ohjelmastaan.

Oma osuutensa Fortumin ratkaisussa oli myös sähkösopimusten vaihtajien määrällä. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, mikä sen vaikutus oli ja paljonkio heitä oli. Hesarin taannoisessa jutussahan kerrottiin, että sähkön vähittäismyynnillä ei ole kovin isoa merkitystä Fortumin liiketoiminnassa. Se tekee voittonsa sähkön tuotannosta.

Jotain mätää siis sähkömarkkinoissa on ja nyt ymmärrän niitä vielä vähemmän kuin aikaisemmin. Oliko Fortumin toiminta osoitus niiden toimivuudesta vai toimimattomuudesta?

Maanantaina saimme myös kuulla, ettei sähkönsiirtohinnoitteluun ole tulossa muutoksia ja että tässä suhteessa Fortum pitää kiinni herrasmiessopimuksesta. Kaupan ehdoissahan siitä ei mainintaa ollut. Lisäksi Suomenojan voimalaitoksen investointisuunnitelmat ovat jo pitkällä ja sen suuntaista tietoahan meillä oli jo silloin, kun osuuttamme myimme.

Se taas on minulta jäänyt huomaamatta, että kaukolämmön hinta on jo noussut useamman prosenttiyksikön verran.

***

Markkinoita olen tässä pähkäillyt muutoinkin. Olen pariin kertaan hehkuttanut täällä, kuinka olemme saamassa Tuomarilan aseman viereen kaupan. Tietoni perustui entisen "kyläpäällikkömme" kertomukseen. No, tänään sain tietää kaupan paikan: se on suunniteltu Peab Seconin kuuden nappulatalon takana kulkevan kevyen liikenteen väylän ja Kulovalkeantien kulmaan. Mutta mutta.. Kyseinen yhtiö neuvottelee edelleen kaupallisten toimijoiden kanssa eli vielä onkin ratkaisematta onko heillä rohkeutta avata liike! Onko aluella tarpeeksi ostovoimaa elättämään pieni kauppa?

Millä me valaisimme heille uskoa, että kauppa se on, joka kannattaa Tuomarilassakin?

***

Joulu on äärimmäisyyksiin kaupallistunut juhla. Silti siinä on nyt tunnelmaa enemmän kuin vuosiin kun on omia lapsia. Olen jopa hieman innoissani, eikä kaikkialla pursuava krääsä ahdista minua lainkaan. Olen jopa hieman hämmentynyt tuntemuksistani.

Tänä viikonloppuna teen lapsien kanssa pipareita (eka kerta!) ja joulupukillekin on tarkoitus kirjoittaa. Ensimmäisen kerran olen myös tehnyt lahjahankintoja, vaikka vielä ei ole edes joulukuu. Joulukortti-ideakin on jo valmis. Enää pitää vain kuvata.

Oi, olisipa jo joulu!

Fortum, Emma ja pienet kaupat

Fortum yllätti sähkön kuluttajat ja erityisesti espoolaiset kuluneella viikolla. Jos lehtiä on uskominen, se ihan vaivihkaa oli maanantaina nettisivuillaan kertonut nostavansa espoolaisten sähkön hintaan 15 %. Muille korotus on pienempi, mutta tuntuva silti. Lehdistä olemme saaneet myös lukea, että isona johtajana se osoittaa suunnan, jota muut tulevat seuraamaan.

Ja niinhän se tietysti on, että sähkön hinta tulee nousemaan pitkällä tähtäimellä. Kummallista tällä kertaa on ajankohta sillä sähköpörssissä ei nyt ole ollut nousupaineita, kun pohjoismaissa on satanut paljon ja kun vettä riittää, riittää myös sähköä.

Meidän perheelle tuolla korotuksella ei ole vaikutusta, sillä olemme kilpailuttaneet omalta osaltamme sähkömme ja tehneet määräaikaisen sähkösopimuksen edullisemman tarjouksen tehneen kanssa. Tai oikeammin selvitimme asiaa nettilaskurin kautta.

Se on kuluttajan oikeus ja niin kannattaa tehdä. Ainakin kannattaa tehdä määräaikainen sähkösopimus, jota tulee tarkistettua säännöllisin väliajoin. Vaikka kuluttaja onkin pieni nappula sähkömarkkinoilla, on silti syytä olla valpas.

Valtuusto saa tästä asiasta lisää tietoa maanantaina, kun meillä on keskustelu- ja tiedotustilaisuus, missä on myös Fortumin edustaja paikalla. Toivottavasti saamme kuulla myös pysyykö Fortum lupauksissaan, joita se antoi sähkön siirtohinnoittelusta ja kaukolämmöstä. Niitä me kuluttajat emme voi kilpailuttaa ja siksi niiden hinnan kehitys on keskeinen kysymys. Onneksi niiden osalta on olemassa myös valvontaa, jottei kiskurihinnat olisi mahdollisia.

***
WEEGEE-talon avajaisista on jo jonkin aikaa ja Emmasta alkaa kuulua kummia. Myönnän, että olen kuulunut museohankkeen epäilijöiden joukkoon, enkä ole päässyt siitä vieläkään täysin eroon varsinkin kun avajaisviikonlopun kävijämäärä ei ollutkaan huimaava. Kehittyykö Emmasta merkittävä ja kansainvälisestikin tunnettu?

Hetkittäin tunnen sen suuntaisia värinöitä, että niin siinä vielä käy. Viikolla keskustelin erään selvästi taidealaa harrastavan valtion virkamiehen kanssa, joka kertoi, että hänellä on yhä useammin asiaa Tapiolaan. Emmasta hän oli helsinkiläisenä suorastaan kateellinen!

Tänään taas oli Hesarissa juttu, kuinka Halonen ja Putin olivat yllättäen käyneet WEEGEEssä ja aikaa oli kulunut huomattavasti suunniteltua kauemmin. Se on sittekin kova juttu!

***
Kokoomus on ollut liikkeellä yhtenä korvana ja samaan aikaan he ovat Eduskunnassa esittäneet, että kauppojen aukiolo pitäisi vapauttaa täysin. Voihan olla, että kansalaisetkin sitä haluavat. Riippuu vähän, miten asiaa kysytään. Jos samaan aikaan kerrotaan, kuinka pienet lähikaupat ovat yleistyneet juuri kaupan rajoitusten vuoksi, olisiko moni enää sen jälkeen valmis tätä esitystä kannattamaan?

Minä ainakin olen vakuuttunut, ettei kauppojen aukioloon tule puuttua. Myönnän toki, että on toisinana vaikea muistaa, milloin isot marketit ovat auki ja milloin ei. Helppoa sen sijaan on muistaa, että lähikauppa on lähes aina. Meidän perheelle, jossa on kaksi lasta, eikä autoa lähikauppa on ehdoton arkielämän sujuvuuden kannalta. Emmekä me ole ainoita.

Olen toisinaan kuullut epäilyjä, etteivät pienet kaupat oikeasti ole lisääntyneet, mutta ainakin meillä Espoossa näin on käynyt. Viimeisten vuosien aikana on ainakin Kalajärvelle ja Kiloon avattu pikkukauppa. Molemmat todella kaivattuja ja tarpeellisia! Ja meille Tuomarilaan sitä edelleen toiveikkaana odotellaan.

Tässä asiassa en halua jättää kaikkea kuluttajan varaan, vaan kannatan nykyisen kaltaista pienten suosimista.

Lommilan hypervirhe esillä jälleen

Tänään on kaupunkisuunnittelulautakunnan asialistalalla jälleen Lommilan kauppakaava. Sain tietää, että asiaa ollaan palauttamassa uudelleen valmisteltavaksi, koska alueen maanomistusolot ovat muuttuneet. Palautuksen ajatus on se, että myös Lommilaan tulee kaksi hypermarkettia yhden sijaan heti, eikä niin kuin aiemmissa suunnitelmissa oli, että marketit olisivat tulleet vaiheittain. Mikä on tämän muutoksen vaikutus kaupallisiin palveluihin Espoon keskuksessa? Tätä ei ole selvitetty, vaan aikaisemmat selvitykset ovat perustuneet yhden hyperin malliin.

Espoon keskuksen kaupalliset kaavat ovat nyt paremmassa vaiheessa kuin silloin, kun keskustelu Lommilasta alkoi ja pistin kapuloita aiheesta rattaisiin. Silti Espoontorin laajennus on vasta alullaan ja toisaalta alueen pienet kaupat, jotka ovat asuntojamme lähellä ovat hyvin tärkeitä meille asukkaille. Niiden asemaa en tahtoisi uhata. Pienet kaupat ovat erityisen tärkeitä lapsiperheiden ja ikäihmisten kannalta ja parantavat arjen toimivuutta.

Lommila on puhtaasti automarkethanke. Se perustuu siis täysin yksityisautoiluun ja maalaa kuvaa henkilöauto-Espoosta, eikä sitä millään muuksi voi selittää. Siinä se eroaa täysin Sellosta ja myös Omenasta. Se ei ole siitä syystä mielestäni tähän aikaa sopiva, enkä aio tästä näkemyksestäni tinkiä.

Lommila on yksi parhaimmista päkaupunkiseudun kauppapaikoista. Miksi se ei voisi toimia Retail Park -tyyppisen kaupan merkittävimpänä keskittymänä? Miksi kaupalliset toimijat eivät usko, että hanke houkuttelisi ilman päivittäistavarakauppaa, kun samaan aikaan jo nyt Ikea vetää hirmuisesti väkeä ja Suomenojan vastaava pieni keskittymä on jatkuvasti hyvin suosittu ainakin, jos parkkipaikalla olevian autojen määrää tarkkailee?

Retail Park -keskittymän lisäksi alueelle ovat mielestäni hyvin tervetulleita myös muunlaiset työpaikat. Nyt olisi mielestäni aika uskaltaa, eikä tyytyä tavanomaiseen ja helppoon. Pitäisi vaatia toimijoilta ja suunnittelijoilta rohkeutta!

Tässä kysymyksessä olemme mielestäni siis perimmäisten kysymysten äärellä ja toivoisin, että niitä myös pohdittaisiin ennen lopullisia päätöksiä. Kestävä kehitys kuuluu sekä sosiaalidemokraattien että kaupungin arvomaailmaan. Miten on käytännössä?

Hyviä neuvottelu-uutisia talousarviosta: Lapsiperheille tulee kotipalvelua

Talousarvioneuvottelut ovat edenneen hyvässä hengessä ja nopeammassa aikataulussa kuin mitä oli suunniteltu. Niinpä meillä oli illan suussa neuvonpito, jossa arvioimme ovatko muutokset sellaisia, että budjettisopuun voisimme yhtyä. Ja olihan ne sellaisia!

Moni asia on edennyt ja parantunut. Kaikkia muutoksia emme saaneet läpi, mutta niihin on mahdollista palata tulevina vuosina. Päiväkotipuolella Ymmerstan päiväkotia ei kiirehditty, mutta Vanttila sen sijaan aikaistettiin, koska siellä on isompi tarve. Perheiden talon ajatusta pitää tehdä ensi vuonna tunnetuksi, jotta saamme sen etenemään aikataulussa. Sehän liittyy kaupungintalon ja virastotalojen suunnitelmiin, joita toki pohditaan ensi vuonnakin. Palataan siihen siis vuoden päästä.

Mutta sitten listaan siitä, mitä toteutuu:
- lapsiperheet saavat ensi vuonna kotipalvelua! Vaika työntekijämäärä onkin vaatimaton aluksi, on tämä hyvin tärkeä askel parempaan suuntaan, kun ajatellaan pienten lasten perheitä ja tilanteita, jossa apua tarvitaan.
- jatkossa vuokra-asuntoja rakennetaan keskimäärin 200 asuntoa vuodessa eli parannusta tähänkin saatiin, mutta ei ihan kaikkea.
- omatoimiseen rakentamiseen kaupunki luovuttaa tontteja 100 vuodessa, mikä sekin on enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta vähemmän kuin tavoittelimme. Uskon, että tässäkin alku on tärkein eli se, että nyt tonttitavoite on selkeä, eikä vain enää hymistelyä tyyliin "ois kiva, jos tontteja voitaisiin luovuttaa enemmän".

Muitakin perheiden kannalta hyviä muutoksia neuvotteluissa tuli: kotihoidon tuen kuntalisään tulee sisarkorotus, päivähoidon resurrseja parannetaan ja opetukseen satsataan (1% kasvu tuntiresursseihin ja oppimateriaaleihinkin lisää).

Myös vanhusten palvelutarjontaa ja harrastusmahdollisuuksia parannetaan. He saavat ohjausta ja yli 70-vuotiaat ilmaisen kuntosalikortin. Puolarmetsän sairaalaa ei pureta, vaan alueelle rakentuu ikäihmisten monipuolinen palvelukeskus. Lisärakennuksen paikka päätetään ensi keväänä.

Liikuntapuolella satsataan uimahalleihin eli todella tavallisten kaduntallaajien kuntoiluun. Leppävaaran maauimala toteutuu viimein ja uimahalleja peruskorjataan. Espoon keskuksenkin lapset saavat pukukopit ja huoltotilat urheiluipuiston laitaan.

Lisäksi neuvottelijat pääsivät sopuun siitä, että lasten kulttuuritoimintaan, Pikku-Auroran peruskorjaukseen ja työväenopiston toimintaan varataan enemmän varoja kuin alkuperäisessä esityksessä oli. Nuorisotoimikin saa kaksi uutta nuoriso-ohjaajaa.

Tässä kai suurin osa oli, kun ulkomuistista näitä kirjailen. Paperisen version saan tuloksesta saan myöhemmin.

Kyllä minusta tällaisen neuvottelutuloksen voi hyväksyä.

Tavoitteita ensi vuodelle

Kaupunginjohtaja on talousarvioesityksensä antanut ja toki täytyy tunnustaa, että se on aika lupaava. Henkilöstötarpeisiin on tulossa parannuksia ja investointisuunnitelma on mittava.

Viime viikonloppuna me demarit kokoonnuimme pohtimaan omia parannusesityksiämme ja muutoksiamme esitykseen. Maanantaina valtuusto antoi oman evästyksensä neuvottelijoille, jotka parhaillaan asiaa käsittelevät.

Vaikka lähtötilanne onkin hyvä, korjattavaakin on. Ja on esityksessä hämmästeltävääkin: en ole vielä saanut selvyyttä siihen, kuinka kaupunginjohtaja voi esittää enemmän varoja sosiaali- ja terveystoimeen kuin lautakunta ja samalla hän on poistanut joitain erittäin tärkeitä lautakunnan esityksiä. Jonnekin on siis tullut lisää, mutta ainakaan minä en vielä tiedä minne.

Itse olen erityisen tyytyväinen tavoitteisiimme, jotka liittyivät asumiseen, kotipalveluun ja Espoon keskukseen:

- Espossa tarvitaan erilaisia asuntoja erilaisille ihmisille erilaisiin elämäntilanteisiin, siksi asumisen tavoitteita pitää konkretisoida. Niinpä esitämme, että Espoo rakentaa ensi vuonna vähintään 300 vuokra-asuntoa, joista suurimman osan tulee olla pieniä, koska niistä on suurin pula. Ja samalla esitämme, että ensi vuonna kaupunki luovuttaa vähintään 150 tonttia omatoimirakentajille.

- Lapsiperheille pitää tarjota kotipalvelua, eikä vain palveluseteleitä. Olen itsekin tehnyt valtuustoaloitteen kotipalvelutoiminnan käynnistämisestä, koska olen nähnyt kuinka suuri tarve sille pienten lasten ja vammaisten lasten perheissä on. Vastaus valtuustoaloitteeseen oli surkea, sillä siinä puhuttiin lähestulkoon vain perhetyöstä, joka on aivan eri asia. Kotipalvelu on konkreettista auttamista, se on toisten puolesta tekemistä. Se on lasten hoitoa ja kodin siivousta tilanteissa, joissa vanhemmat eivät jostain syystä jaksa tai kykene hetkellisesti sitä itse tekemään. Syy voi olla sairastuminen tai muu perhettä kohdannut kriisi. Perhetyö taas on yhdessä tekemistä. Se on neuvontaa ja ohjausta sekä vanhemmuuden arviointia ja tukemista.

- Espoon keskuksen kannalta investointisuunnitelma kaipaa viilausta ja täydennystä. Ensinnäkin Ymmerstan päiväkoti pitäisi toteuttaa mahdollisimman pian, eikä vasta vuonna 2011. Alueen päivähoitotilanne on selvästi vaikeutunut, kun alueelle on rakennettu lisää ja tänne on muuttanut päiväkoti-ikäisiä lapsia. Päiväkoti on asemakaavassa ja muutkin teknisen valmiudet sen aikaistamiselle on olemassa.

Perheiden talon ovien pitäisi aueta Terveystalo Samarian vieressä vuonna 2012, joten sen suunnnittelu pitäisi aloittaa viimeistään jo vuonna 2008. Taloon on tarkoitus koota perheitä ja lapsia palvelevia toimintoja, kuten perhenevola, lasten neuvola, lastensuojelu, velkaneuvonta.

Espoon keskuksen urheilupuistossa käy satoja tyttöjä ja poikia pelaamassa ja hyvä onkin pelata hienolla tekonurmella, mutta pissalla pitääkin sitten käydä pusikossa, kun kentän laidalta puuttuu pukukopit. Määräraha ei ole kovin suuri, mikä tähän tarvitaan ja toivon todella, että kukkaron nyörit sille heltyvät talousarvioneuvotteluissa.

Ja kun näiden lisäksi saamme Puolarmetsän sairaalan etenemään kaupungin omana tuotantona niin alkaisi talousarvio ensi vuodelle näyttää aikalailla paremmalta. Ensi viikon maanantaina meillä on neuvottelu, missä pohdimme näyttääkö neuvottelutulos sellaiselta, että sitä voisi ryhmälle suositella hyväksyttäväksi. Tällä välin annamme neuvottelijoille neuvottelurauhan.

Aikuiset mokaa, lapset väistyy

Keskiviikon Länsiväylässä oli erittäin harmillinen uutinen alueemme päivähoidon muutoksista. Kolme alueella sijainnutta ryhmäperhepäiväkotia on lopetettu ja kaikkiaan 36 lasta on siirretty muihin päiväkoteihin. Syynä oli näiden päiväkotien ympäristön rauhattomuus. Pieni joukko aikuisia ihmisiä on tämän häirinnän ja väkivallan uhkan takana ja he saavat alueelle jäädä, mutta lapset eivät. Se ei kyllä ihan mahdu minun järkeeni.

Keskustelin asiasta viikolla Keski-Espoo -seuran kokouksessa ja päädyimme, että otamme asian myös esiin kaupunginhallituksessa. Perjantaina itse laitoin asiasta sitten sähköpostilla kysymyksiä kh:n jäsenien tietoon ja virkamiehille vastattavaksi:

- Mitä ongelman ratkaisemiseksi on tehty (kaupunki / Espoonkruunu)? (Lehdestä saimme lukea, että ongelma on jatkunut jo pari vuotta, jonka aikana osa vanhemmista on ottanut lapsensa kokonaan pois päivähoidosta.)

- Miten vanhemmille ja lapsille voidaan perustella sitä, että heidän on väistyttävä, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää? Miten tämä tukee lapsilähtöistä linjaamme, jota muutoin yritämme toteuttaa?

- Mikä on alueen päivähoitotilanne kokonaisuudessaan jatkossa? Mihin lapset sijoitettiin, kun alueella on jo muutoinkin tukala paikkatilanne?

- Onko tämän vuoksi tarkoitus kiirehtiä päivähoitohankkeita alueella? Esim. Ymmerstan päiväkoti pitäisi muutoinkin toteuttaa nopeammassa aikataulussa. Haluaisin myös selvyyttä siitä, mihin on ajateltu sijoittaa lapset kun Tuomarilan ja Suvelan päiväkotien remontit toteutuvat - ei kai nämä lapset joudu yhä kauemmaksi, kun päivähoitopaikat vähenevät?

***
Keskustelu ei siis jää tähän, vaan odotan vastauksia. Lauantaina oli demarien talousarvioseminaari, jossa mietimme muutoesityksiä kaupunginjohtajan esitykseen. Haluamme aikaistaa Ymmerstan päiväkodin rakentamista varsinkin, kun sille on kaikki kaavalliset ja tekniset edellytykset olemassa jo nyt ja lisärakentamisen vuoksi tuon alueen päiväkotitilanne on vaikea. Kuulin myös, että asia on aikaisemmin ollut esillä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, jossa demarit olivat jo kannattaneet aikaistamista, mutta enemmistö oli äänestyksessä ollut kokoomuksen johodolla toista mieltä. Vaikea ymmärtää miksi, mutta ainakin me olemme tässä johdonmukaisia ja toivottavasti viimeistään nyt saamme tukea myös muilta ryhmiltä.

Yksi päiväkoti ei tietenkään ratkaise valinnanmahdollisuuksien kapeutumisen ongelmaa. Kaikki eivät halua lapsiaan päiväkotiin, vaan muitakin kuten juuri näitä ryhmäperhepäiväkotipaikkoja tarvitaan. Pienet ryhmät ja pienimuotoinen hoito on hyvä ratkaisu varsinkin pienille lapsille. Nyt suljetuissa paikoissa oli ollut mahdollisuus myös iltahoitoon, joten lakkauttamispäätös on siksikin harmillinen. On mielenkiintoista kuulla, millaisia suunnitelmia tästä monipuolisuuden näkökulmasta päivähoitopalveluiden puolella on tehty. Vai onko niitä lainkaan?

Jäikö jälkihuoltonuoret lastensuojelulain uudistuksessa jalkoihin?

Olen saanut hyvää palautetta eilisestä kirjoituksestani Demarissa, joka koski pääasiassa lastensuojelun jälkihuoltoa ja näiden nuorten tuen tarvetta. Toivon todella, että jälkihuollon ikärajaa voitaisiin nostaa, jotta aikuistuvia nuoria voitaisiin auttaa riittävällä tavalla.

Kuulin, että valmistelevalle työryhmälle oli tullut yllätyksenä kiire, jolla lopuksi lastensuojelulain kokonaisuudistus päätettiin viedä eduskuntaan. Osa asioista jäi ratkaisematta, kun ministeri Hyssälä halusi saada nimenomaan oman nimensä tämän lain alle. Laki tuo parannuksia, joten on toivottavaa, että se myös etenee, mutta ei eduskunta tässä hätiköidä saa.

Kirjoitin myös sosiaalityöntekijäpulasta, jonka vaikutukset konkretisoituvat minulle yhä paremmin. Kuka jatkossa tekee lastensuojelussa työt, kun uusi laki edellyttää, että vain kelpoisuusehdot täyttävät sosiaalityöntekijä voi olla vastuussa lastensuojelutarpeen selvityksestä ja huostaanottoprosessista?

Tässä vielä koko kirjoitus:

Jälkihuolto jäi muiden muutoksien jalkoihin lastensuojelulain uudistuksessa

Olen ilahtuneena seurannut Demarissa käynnistynyttä keskustelua lastensuojelulain uudistamisesta. Sirpa Taskisen vastaus (31.10.2006) Kimmo Käärmelahden kritiikkiin (25.10.2006) toi olennaiset asiat esiin uuden lain parannusesityksistä. Haluan osaltani jatkaa tätä keskustelua.

Itseäni huolettaa uuden lain kohdalla kaksi seikkaan. Ensimmäinen on se, kuka lastensuojelusta vastaa, kun uusi laki on tullut voimaan? Kelpoisuuslaki ja nyt tuleva lastensuojelulaki yhdessä kirkastavat hyvin sen, että vastuu lastensuojeluperheiden asioista on yliopistotasoisen koulutuksen saaneilla sosiaalityöntekijöillä. Tämä on hyvä ja perusteltu linjaus, mutta päästäksemme tavoitteeseen on jo kiire tehdä toimenpiteitä, jotta saisimme alalle paljon lisää koulutettuja tekijöitä.

Uusi laki korostaa lastensuojeluasiakkuuden alkuvaiheessa tapahtuvaa kokonaisvaltaista arviota lastensuojelun tarpeesta. Tässä työssä tulee vastuussa olemaan pätevä sosiaalityöntekijä. Myös vaikeampien asiakastilanteiden ratkaisuista voi olla vastuussa vain tämä koulutettu sosiaalityöntekijä. Ollakseen vastuussa asiakasprosessista, on työntekijöiden asiakasmäärien oltava kohtuullinen, mikä ei tällä hetkellä toteudu.

Jos alalle ei saada lisää päteviä sosiaalityöntekijöitä, saattavat loputkin uupua tämän vastuun ja työn alle. Työn houkuttelevuuden lisäämisen (mm. palkan korottaminen) lisäksi alalla pitkään toimineille jonkin muun tutkinnon suorittaneille on mitä pikimmiten tarjottava räätälöityä kelpoisuuskoulutusta, sillä muuten me emme selviä. Ja lisäksi viimeistään nyt on yliopistojen aloituspaikkoja lisättävä.

Toinen seikka, josta uudessa laissa olen pahoillani on se, ettei jälkihuoltoaikaa ole esitetty muutettavaksi. Lakiesitys lähtee siitä, että huostaan otetuilla nuorilla on edelleen jälkihuolto-oikeus 21 ikävuoteen saakka. Valitettavasti käytännön työssä olen huomannut, ettei kolme vuotta useinkaan riitä.

Jälkihuolto on oikeus ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorella on mahdollisuus saada täytettyään 18-vuotta tukea itsenäistymiseensä. Yksi tärkeimmistä tuen muodoista on henkilökohtaisen jälkihuoltotyöntekijän ohjaus ja neuvonta. Työntekijä voi tavata nuorta jopa kerran viikossa, jolloin nuori saa tukea erilaisissa käytännön asioiden hoidossa, mahdollisuuden keskustella asioistaan ja ohjausta tarpeellisten palveluiden piiriin. Jälkihuoltonuorta tuetaan myös asunnon hankkimisessa, opiskelussa, harrastuksissa ja hänellä voi olla myös tukihenkilö.

Jälkihuollon perusajatus on, että erilaisin tukikeinoin nuorta saatetaan aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään. Viime vuosina huostaan otettujen nuorten tilanteet ovat olleet aikaisempaa vaikeampia, jolloin tuen tarve on suuri vielä siinäkin vaiheessa kun täysi-ikäisyys koittaa. Vaikeiden asioiden käsitteleminen vie aikaa ja esim. erilaisissa terapioissa olevien nuorten tilanne saattaa vaikeutua. kun hoidossa päästään käsittelemään kipeitä asioita, vaikka hoito onkin kestänyt jo jonkin aikaa. Näissä tilanteissa pitäisi nuorella aikuisella olla oikeus tiiviiseenkin tukeen.

Lastensuojelulain taustaselvityksissä oli ehdotus, että jälkihoito-oikeus pitäisi pidentää 24-ikävuoteen saakka. Tämä oli minusta erittäin perusteltu esitys. Sehän ei tarkoita sitä, että kaikkia nuoria olisi autettava näin pitkään, vaan se tarkoittaisi sitä, että apua tarvitsevilla nuorilla olisi oikeus saada lastensuojelusta tukea tuohon ikään saakka. Jälkihuoltosuunnitelmaa ja tuen tarvetta arvioidaan puolen vuoden välein, jolloin voidaan myös sopia tukitoimien päättymisestä.

Lastensuojelulapsien lapsuus on aina poikkeuksellisen vaikea. On vaikea ymmärtää, miksi juuri näiden nuorten pitäisi aikuistua ja pystyä elämään itsellistä elämää paljon aikaisemminkin kuin suomalaiset nuoret keskimäärin. Lastensuojelunuorilla on harvoin laajaa sosiaalista verkostoa tukenaan. Eikä heillä yleensä ole vanhempien jääkaappiakaan, josta voi käydä syömässä vatsansa täyteen silloin tällöin niin kuin moni nuori tekee vielä 25-vuotiaanakin. Omilleen muuttamisen jälkeen ei ole paikkaa, minne palata, jos siivet eivät kannakaan.

Jälkihuolto-oikeuden pidentämisajatuksesta luovuttiin, koska se maksaisi liikaa. Minä taas kysyn, kumpi maksaa enemmän: se, että nämä nuoret jäävät vaille tukea liian aikaisin, vai pidennetty jälkihuolto-oikeus? Inhimillisesti ja taloudellisesti katsoen lastensuojelulakiesitys ei ole perusteltu tältä osin ja kaipaa vielä eduskunnan hiomista.

Miksei uni jo tule?

On erikoista, että tämä syksy on ottanut koville. Viime kesä oli niin hieno ja lämmin, että kuvittelin sen voimalla jaksavan kevyesti ensi kevään valoon. Toisin kävi. Pimeys on iskenyt aika lujaa ja vienyt voimat.

Viime viikot olen vielä ollut puolikuntoinen. Tekisi oikeastaan mieli kysyä miksei flunssa jo tule, iske kunnolla ja mene sitten pois. Mutta ei, olen ollut selvästi työkuntoinen, mutta illat olen viihtynyt kuuman mehun äärellä peiton alla.

Tänäkin iltana väsytti aivan kamalasti ja kaivauduin ajoissa sänkyyn, mutta nytpä ei uni tullutkaan! Kamalaa. Mielessä pyörii sata asiaa, jotka pitäisi hoitaa ja kaikki työasioita. Lista asioista, joista pitäisi ottaa selvää on loputon.

Pyörimisen sijasta ajattelin viettää siksi hetken koneen ääressä, mutta onko minulla edes mitään sanottavaa tässä tilassa?

Muutaman kerran on tämän pyörimisen keskellä eilisessä Hesarissa ollut artikkeli äitijohtajuudesta. Siinä oli paljon asiaa ja toivon sen herättävän ajatuksia monissa naisissa. On hyvä, että Kirsi Pihan kaltaiset menestyneet naiset nousevat esiin ja kertovat olevansa feministejä. Sukupuolella on väliä työelämässä ja uralla etenemisessä. Olen itsekin tavannut opiskeluaikana naisia, jotka uskoivat meidän ikäluokan päässeen eroon syrjinnästä ja saavuttaneen täydellisen tasa-arvon. On myös ollut ilo huomata heidänkin heräämisensä todellisuuteen.

Äitijohtaja on hyvä termi. Liian yksioikoisesti meillä ajatellaan, että äitiys ja aika lasten kanssa kotona vie taitoja ja tietoja, joita työelämässä tarvitaan. Ja samaan aikaan meillä puhutaan sosiaalisen pääoman arvostuksen kasvusta! Sen aika on ehkä vasta tulossa.

Piha kuvaa mielestäni varsin osuvasti elämäämme eräänlaisen syyllistämisen kehällä. Lehtijutun mukaan me kaikki pelkäämme syyllistämistä. "Työssäkäyvät äidit pelkäävät leimaamista huonoiksi äideiksi. Kotiäidit pelkäävät, että heitä halveksitaan uran puutteesta. Lapsettomat naiset pelkäävät, että heidät leimataan kylmiksi uraohjuksiksi. Miehet pelkäävät, että heitä syytetään naisten alistamisesta."

Syyllistäminen ja suvaitsemattomuus kulkevat tavallaan tässä käsikädessä. Koko tämän lyhyen äitiyden ajan olen ihmetellyt, miksi meidän on niin vaikea antaa tilaa muiden tehdä omia ratkaisujaan. Miksi on niin vaikea hyväksyä, etteivät kaikki halua elää samalla tavoin ja tehdä samanlaisia ratkaisuja kuin minä itse? Eihän kukaan koskaan elä toisen kanssa samanlaista elämää niin miksi sitten vanhemmuuden malli pitäisi olla kaikilla sama?

Oma kysymyksensä on sitten se, mitä yhteiskunnan on syytä ja varaa tukea taloudellisesti tai muilla keinoin. Valinnan vapautta on mahdollista ja hyvä tukea tiettyyn rajaan saakka, mutta yksilöillä ja perheillä on myös velvollisuus huolehtia omasta elatuksestaan. Erilaiset isävapaat ovat taas perusteltuja siitä syystä, että lämmin suhde molempiin vanhempiin antaa lapselle ja perhelle tasapainoisemmat eväät tulevaisuuteen. Ja tämä koskee tietysti myös naisparien molempia osapuolia samalla tavoin.

Tässä pikkulapsivaiheeseen keskittyvässä keskustelussa unohdetaan usein täysin se, että lapsi tarvitsee vanhempiaan vähintään parikymmentä vuotta, eikä vain muutamana ensimmäisenä vuotena. Siksi yhteiskuntaa ja työelämää pitäisi pysyvästi muuttaa sellaiseksi, että ihmisillä - niin naisilla kuin miehillä - olisi tilaa olla vanhempia, kokonaisia ihmisiä. Ihmisen hyvinvointi ja tasapainoisuus eivät voi olla työnantajalle tai yhteiskunnalle muuta kuin eduksi.

Tarvitsemme siis nousevien äitijohtajien rinnalle isäjohtajia, eikö?

Onnellisia lapsia, liikuttunut äiti

Meillä oli eilen päiväkodissa hoito- ja kasvatuskeskustelu. Aika ei ihan riittänyt kaikkiin asioihin ja siksi keskustelua jatketaan kaiketi ensi viikolla vielä Väinön osalta.

Keskustelun tavoitteena on arvioida lapsen taitoja ja miettiä, millaisia asioita lapsen tulisi oppia ja tehdä yhteisiä sopimuksia kasvatuksen linjoista. Elsan kohdalla tälläinen yhteinen sopimus oli hyvin helppo ilmaista sanoin: "periksi ei anneta". Tyttö koettelee aikalailla sekä vanhempiaan että hoitohenkilökuntaa, mutta silti meidän on vain jaksettava pitää rajoista ja säännöistä kiinni.

Väinön asioissa emme vielä noin pitkälle päässeet, mutta oli todella ihanaa kuulla hoitajan ajatuksia lapsestamme. Hänen mukaansa Väinöstä näkee, että hän on onnellinen lapsi. Poika on päiväkodissakin kekseliäs ja vitsikäskin avoin lapsi.

***

Useamman viikon kestänyt epäselvä tilanne mahdollisesta työtehtävieni muutoksesta on päättynyt. Sen vakuudeksi sain tänään virallisen päätöskirjeen kaupungilta ja lahjan työkavereilta. He lahjoittivat minulle osaksi kai kannustuksen vuoksi ja osaksi kai korostaakseen muuttuvaa asemaani kahvimukin, jossa lukee "THE BOSS". Tulin siitä todella hyvälle tuulelle - ja liikutuinkin hitusen.

Uusi tilanne työyhteisössämme on mietityttänyt minua ja työkavereitani. Muutos ei välttämättä ole yksikertainen ja vaikeuksiakin on varmasti edessä. Samaan aikaan tapahtuvat muut henkilöstövaihdokset eivät tilannetta helpota. On ollut kuitenkin hyvä huomata, että kaupungin sisällä on mahdollisuus saada tarpeellista tukea ja koulutukseenkin olen pääsemässä, kun hieman on kokemusta kertynyt uusista tehtävistä. Tämän lisäksi on tukena on säännölliset tapaamiset muiden kollegoiden kanssa.

Eiköhän se siitä!

Hyviä uutisia Nuuksiosta ja muita huomioita

Valtiolta on viimein löytymässä varoja Nuuksion luontokeskuksen rakentamiseen. Keskustelua siitä on käyty vuosia. Itsekin kirjoitin siitä vuonna 1999 Länsiväylään näin:

"Kävin äskettäin Nuuksiossa. Se on yksi Suomen suosituimpina kansallispuistoja. Siellä käy vuosittain n. 100 000 vierailijaa, joukossa paljon ulkomaalaisia. Ympäristöministeriökin vie usein kansainvälisiä vieraitaan Nuuksioon. Kansallispuistojen hoidosta ja toiminnasta vastaa Metsähallitus. Sen tavoitelistalla Nuuksion luontokeskus on ollut lähes kymmenen vuotta ensimmäisellä sijalla. Silti vuosien varrella on muiden kansallispuistojen yhteyteen rakennettu ja on suunnitteilla uusia luontokeskuksia, mutta ei Nuuksioon. Ne on saatu ns. karvalakkilähetystöjen vaatimuksista."

Yhteistyösopimus siitä, miten kunnat ja muutkin toimijat otetaan hankkeeseen mukaan on syntymässä ja asia ensi tiistaina kaupunginhallituksen listalla. Hankkeelle on asetettu kovia tavoitteita, kuten "luoda kansainvälisesti kiinnostava ikkuna Suomen luontoon ja luontomatkailukohteisiin, saada ihmiset arvostaman metsää, luontoa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä osa suomalaista kulttuuria" ja uskon näiden tavoitteiden toteutumiseen.

Nuuksiokeskus parantaa valmistuessaan (v. 2010) ehdottomasti pääkaupunkiseudun asukkaiden ulkoilu- ja luonnon virkistyspalveluja. Kun kuulimme asiasta konsernijaostossa joku aika sitten otin esille sen, että samaan aikaan tulee huolehtia siitä, että julkisen liikenteen kulkumahdollisuudet Solvallaan paranevat, jotta keskus on mahdollisimman monen asukkaan saavutettavissa. Tästä aion puhua jatkossakin ja siitä pitää jossain vaiheessa muistuttaa myös YTV:tä, kun se tekee linjasuunnitelmiaan.

***

En koskaan katso MOT-ohjelmaa, mutta aivan sattumalta TV oli kotonamme viime viikolla auki, kun se alkoi. Ohjelma ja sen kuvaus siitä, kuinka avuton pariskunta häädettiin omasta kodistaan on nostanut pienoisen myrskyn vesilasissa. Saamme siitä selvityksen ensi viikon kaupunginhallituksessa, mutta tietoa on tullut jo sitä ennen.

Asia ei ole tälläkään kertaa niin mustavalkoinen kuin tuon ohjelman perusteella voisi ajatella. Tämä samainen pariskunta on vastustanut 90-luvulla valmisteilla olevaa kaavamuutosta, jossa heidän talonsa olisi erotettu omaksi rakennuspaikakseen. Sen sijaan he olivat vaatineet tehokkaampaa kerrostalokaavaa kuin mitä kaupunki oli suostunut tekemään.

NCC myöntää, että olisi voinut toimia toisin, mutta sekin kertoo tarjonneensa korvauksena isompaa summaa kuin mitä oikeus lopulta määräsi ja oli NCC tarjonnut pariskunnalle rivarikolmiotakin alueelta.

Taloa ei takaisin saa ja virheistä voi oppia. Meille luottamushenkilöille tämä asia tuli kuitenkin yllätyksenä, sillä häädöstä vastasivat valtion viranomaiset, kuten myös oikeuden päätöksestä.

Terassiltamme olemme seuranneet rakennustyön alkua. Paikka sopii hyvin asuntorakentamiseen, vaikka ikävä kaikuhan nyt alueella kieltämättä on, eikä ainakaan vielä NCC:n sivuilla ole noita asuntoja myynnissä.

***

Viime viikon kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaostossa saimme selvitystä Espoon keskuksen kehittämishankkeen tilanteesta. Toimintakeskuksen, johon sisältyy tuo kauan odotettu kirjasto, sopimusasia on ensi viikolla kiinteistölautakunnassa. Hanke etenee, vaikka YIT etsii vielä kaupallista kumppania. Hyvältä näyttää siis!

***

Kokoomus on ollut viikon puheenaihe, enkä aio siihen soppaan puuttua. Perjantaina lehdissä kirjoitettiin Ilkka Kanervasta kertovasta kirjasta. Hämmennyin kun lukiessani hieman liikutuin, kun jutussa kuvattiin Kanervan tunteitaan tyttäriään kohtaan ja hätää, jota oman lapsen loukkaantuminen oli miehessä aiheuttanut. Mieleeni nousi Iken "vihollisen" Niinistön muistelmat. Niinistön kirjaa lukiessa jouduin pyyhkimään silmäkulmiani, kun hän kertoi kaipuustaan vaimoaan kohtaan. Pitäisikö huolestua, kun kokoomuslaiset miehet saavat minut liikuttumaan?

Kyse on kuitenkin laajemmasta "oireyhtymästä". Lapset ja perhe ovat niin tärkeitä, että kuvaukset, joissa joku ne menettää koskettavat aina. Kenellekään ei sellaista soisi tapahtuvan.