tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Näppärä ei ole aina kestävää


Vuosi sitten Espoon valtuusto päätti purkaa kaupungintalon ja ajoittain minultakin on tiedusteltu, miten asia etenee. Mitään muutahan alueella ei ole tapahtunut kuin, että kaupungintalo ja virastotalo I:n on tyhjennetty. Virastokeskus autioituu ja odottaa uusia ratkaisuja kipeästi.

Tänään museovirasto lausui kaupungintalon suojeluesityksestä mm. seuraavaa:
- Espoon kaupungintalon rakennuksella on sen käyttöön liittyviä historiallisia, arkkitehtuurista johtuvia rakennustaiteellisia sekä kaupunkikuvaan vaikuttavia ympäristöllisiä arvoja, joiden perusteella sen säilyttäminen on perusteltua.
- Kaupungintalolla sekä sen ja valtuustotalon muodostamalla kokonaisuudella on Espoon kaupungistumiseen ja yhdyskuntarakenteen sodanjälkeiseen muutokseen liittyviä identiteetti- ja symbolimerkityksiä.
- Kaupungintalon purkaminen ... merkitsisi Espoon hallintokeskuksen 1960-70 -luvun rakennusvaiheen historiallisesti arvokkaimman ja arkkitehtonisesti laadukkaimman osan häviämistä.

Painavaa tekstiä. Tästä johtuen museovirasto esittääkin, että ELY-keskus selvittäisi onko kaupungintalon suojeleminen erityislain nojalla perusteltua, kun kaupunki ei ole kaavoituksen yhteydessä asiaa selvittänyt. Museoviraston näkemyksen mukaan alueen asemakaava on vanhentunut.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Purkuasia on tulossa rakennuslautakunnan asialistalle. Jos lautakunta päättää olla myöntämättä lupaa, valittanee kaupunginhallitus päätöksestä. Jos taas purkulupa annetaan, valittaa museovirasto ja ELY-keskus sekä jotkut aktiivit päätöksestä.
- Asia on siis solmussa, eikä mitään tapahdu oikeussalien ulkopuolella vuoteen tai pariin!

Asian ratkaiseminen asemakaavoituksella veisi kuulemma 3-5 vuotta ja siksi hanketta on edistetty selvityksin ja yksittäisillä ratkaisuilla.
- Kuinka ihmeessä näin tärkeä asemakaavoitus voi kestää niin kauan ja miksei asia ole edennyt vuodessa? Miksi museovirastolla on käsitys, ettei kaupunki ole ryhtynyt uudistamaan virastokeskuksen asemakaavaa?

Yksittäisratkaisuilla ei ole mahdollista korvata kaavoitusprosessia, jossa aina pakko selvittää hankkeen vaikutuksia - myös kulttuurisia ja sosiaalisia - avoimessa vuorovaikutuksessa osallisten kanssa.
- Tästä samasta syystä ELY-keskus valittaa Kehä III:n tienoon jokaisesta kaupallisesta hankkeesta: kaupunki ei halua uudistaa vanhentunutta yleiskaavaa ja sen sijaan se asemakaavoittaa erillisiä kohteita ilman kokonaisnäkemystä, jota taas ELY-keskus perää. Syntynyt tilanne ei hyödytä ketään, mutta työllistää oikeusasteita ja pitkittää eri hankkeita.

Eikö olisi aika ottaa lusikka kauniiseen käteen tai paremminkin kynä ja alkaa piirtämään kaavoja ja ryhtyä valmistelemaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmia? Se on työlästä, mutta kerta kaikkiaan on niin, että näppärät ratkaisut eivät ole kestäviä.

Eniten autioituneesta kylästä kärsivät asukkaat. Vuosi sitten ajattelin (kts. puheeni täältä), että turvallisuus ja viihtyisyys ovat alueen kehittämisessä tärkeimpiä. Tämä tilanne ei niitä edistä! Se on iso vahinko.


***

sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2011

Se on nyt kansan käsissä

Tänään on suuri päivä. On kansanvallan juhlapäivä. Kävin itse lasten kanssa äänestämässä. Joka kerta se tuntuu tärkeältä ja vakavalta, vaikka samalla sisällä pulppuaa vaikuttamisen ilo. Vaalityö on tehty ja nyt jännitetään.

Vaalityön iloa on näkynyt viime aikoina kaikkialla: teltoilla on ollut vipinää ja paljon tärkeitä keskusteluja on käyty. Moni on sanonut, että ihmiset ovat olleet aikaisempaa kiinnostuneempia asioista. Se lupaa hyvää. Mitä suurempi kiinnostus ja äänestysinto, sitä vahvemmin kansanvalta toteutuu.

Katsoin useamman vaalitentin ja sitten niiden analyysin siitä, mistä keskusteltiin. Keskusteluiden sisältöhän kertoo vain toimittajien painopisteistä, ei niitä teemoja puolueiden puheenjohtajat saaneet päättää. Moni meistä olisi halunnut kuulla enemmän terveydenhuollon ratkaisuista, verotuksesta, vanhustenhoidosta, työelämän kehittämisestä, ympäristöstä ja siitä, kuinka eriarvoisuuden kasvu saadaan taittumaan. Pidetäänkö kaikista huolta?

Jutta yllätti minut. Olen kaivannut häntä televisioesiintymisiin ja pohtinut miksi niin usein joku muu on ollut edustamassa demareita. Tiedän, että se oli tietoista, mutta sisimmässäni olen epäillyt. Eipä tarvitse enää: Jutta on ollut aurinkoinen, asiantunteva ja varma oma itsensä - sellainen, jollaisena olen hänet oppinut tuntemaan. Nyt häneen sai tutustua koko Suomen kansa!

Teot ovat vahva viesti. Näissä vaaleissa on kyse arvoista: onko maamme suvaitsevainen, avoin ja tasa-arvoinen jatkossakin, vai annammeko ahdasmielisyydelle ja epäluuloille vallan?

Juuri tästä syystä olen ilolla kiinnittänyt huomiota SDP:n maahanmuuttajataustaisiin ehdokkaisiin: Nasima Razmyarin rohkeus tuli esille jo tanssiohjelmassa, mutta tärkeää viestiä ovat vieneet eteenpäin Uudellamaalla myös Jesca Muyingo ja Ranbir Sodhi. SDP:n ja Suomen ovet ovat olleet heille avoimia ja he ovat valmiita rakentamaan tätä maata ja yhteiskuntaa. Niin tulee olla jatkossakin.

Olen toiminut demareissa yli 20 vuotta ja moni ehdokas on minulle tuttu. Toivon heille kaikille menestystä ja jännitän heidän puolestaan tänä iltana.

Uudet ihmiset ja ehdokkaat kertovat kuitenkin puolueen uudistumisesta, siksi mieltäni ovat lämmittäneet uudet ehdokkaat kuten Pilvi Torsti Helsingistä, jonka kampanja huokuu iloista mieltä ja vahvaa asiantuntemusta. Uudellamaalla taas Mikael Jämsänen on laittanut koko sydämensä peliin ja Marko Massinen kampanjoinut tärkeiden asioiden puolesta savolainen pilke silmäkulmassaan.
- He luovat minuun uskoa SDP:n tulevaisuudesta ja antavat voimaa tehdä työtä rakkaassa liikkeessä! Yhdessä.

Tänä keväänä ja tänään kaikki on mahdollista. Hyvä työ kantaa hedelmää, on voittajia ja on häviäjiä. Minä jännitän ja toivon parasta. Niin on hyvä kuin käy, sillä se on kansan tahto.


***

maanantaina, huhtikuuta 04, 2011

Toiveilla paremmasta ei elä

Viime aikoina on julkaistu tärkeää tietoa siitä, miten tiukoilla perusturvan varassa olevat ovat. Tänään Hesarissa kerrottiin, kuinka asumistuki ei ole seurannut asumiskustannusten nousua ja siksi tuen saajat ovat nyt pienituloisempia kuin 20 vuotta sitten. Nyt asumistuen saajilta kuluu asumiseen kolmannes vähistä varoista kun 90-luvulla meni 15 prosenttia.

Nykyään myös useampi on juuttunut köyhyyteen ilman, että heillä olisi sieltä tietä parempaan. Jäljet johtavat tässäkin 90-luvun lamaan, joka synnytti meille pitkäaikaistyöttömyyden. Sen jälkeen on toki syntynyt tuhansia ja tuhansia työpaikkoja, mutta ne ovat aivan uudenlaisia eivätkä tarjonneet työllistymismahdollisuuksia laman ja taantumien pois pyyhkimille. Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja liian moni on sen kehän ulkopuolella.

Tietysti parasta työtä köyhyyden poistamiseksi olisi työelämän muuttaminen, sosiaalisten yritysten perustaminen, tuettu työllistäminen ja monet muut keinot, joilla mahdollisimman moni saataisiin mukaan yhteiskunnan rakentamiseen. Näitä ratkaisuja vain on liian moni saanut odottaa yhä kutistuvat perusturvan varassa.

THL:n tutkimuksen mukaan se ei riitä edes kohtuulliseen kulutukseen. Yksinasuva tarvitsisi noin 600 euroa kuussa asumismenojen lisäksi, jotta elämä olisi edes säällistä, mutta usemmilta tuosta uupuu kolmannes.

Näin vaalien alla elämme lupausten aikaa ja toivottavasti vaalien jälkeen tekojen aikaa. SDP on luvannut osallistua tämän isoimman epäkohdan korjaamiseen 100 euron korotuksella. Se ei ole riittävästi, mutta hyvä alku. Lisäksi SDP aikoo parantaa toimeentulotuella elävien lapsiperheiden tilannetta sillä, että lapsilisä jätettäisiin huomiotta tukea myönnettäessä. Tämä on tärkeä ele. Lapsiperheiden köyhyyden lieventämiseksi tulee tehdä kaikki mahdollinen.

Minusta olisi kuitenkin nyt viimein perusteltua nostaa perusturva (työmarkkinatuki ja minimisairauspäivärahat) asumistuen kanssa sellaiselle tasolle, ettei se synnyttäisi pysyvää toimeentulotukiasiakkuutta. Näin toimeentulotuesta tulisi jälleen sosiaalityön kuntoutuksen väline ja viimesijainen apu tilapäiseen hätään. Sen jälkeen ei tarvitsisi enää keskustella pitääkö se siirtää Kelaan eli ei.

SDP:n tavoite on suurista puolueista selkein ja konkreettisin. Keskusta on keskittynyt puolustamaan nykytasoa, persut vaativat tasokorostusta ja kokoomus taas haluaa auttaa eniten tarvitsevia, mitä se sitten tarkoittaakin.

Suomella on oltava varaa auttaa kaikkein köyhimpiä parantamalla tukia.



*