tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Syyskuu

Vaaleista huolimatta pidän kiinni tavaksi tulleista asioista blogissani, joista yksi joka kuukauden lopulla vuoden alussa tekemieni lupausten mietintä. Näin enemmän, enemmän, enemmän on pysynyt mielessäni ja arjessani.

Mika Waltarin syntymästä tuli syyskuussa sata vuotta. Keväällä päätin tutustua häneen tarkemmin ja näin olen ilokseni tehnyt. Syyskuussa luin loppuun hänen matkakertomuksensa Yksinäisen miehen juna ja näin näytelmän Myöhästynyt hääyö. Nyt yöpöydälläni on Mikael Karvajalka. Kesällä luin myös yhden Palmu-seikkailun ja ihmettelin todella hänen taitoaan kirjoittaa. Kuinka hienosti hänen tekstinsä kestävätkin aikaa!

Viime viikolla kävimme Elsan kanssa Elli-Velli-Karamellin ensi-illassa Hevosenkengässä. Esitys oli kovasti mieleeni ja pystyin eläytymään hyvin lasten haluun suojella omaa kiipeilypuutaan. Muistan vieläkin ne lohduttomat itkut - joita useaan otteeseen sain lohdutella - kun joku aika sitten päiväkotimatkaltamme kaadettiin pieni metsä asuntorakentamisen tieltä. Tuntuu, että tapahtuma on jättänyt erittäin vahvan jäljen poikamme mieleen.

Viime viikkoina olen ollut toisinaan kovin väsynyt. Illat ovat venyneet pitkiksi tietokoneen äärellä, kun olen suunnitellut mainoksia, vastaillut vaalikoneisiin ja kirjoitellut. On mieletöntä huomata, kuinka hyvältä tuntuu, kun väsymyksestä huolimatta jaksaakin mennä kuntosalille. Hetkessä väsymys on poissa ja keho on täynnä energiaa ja mieli virkeä. Parhaimmillaan olen jaksanut käydä salilla kolme kertaa viikossa ja kerran lenkillä.

Hyvä mieli on ollut kuitenkin koetuksella töiden vuoksi. Sosiaalialan työntekijäpula on todella vaikea ja näkyy työssäni. Kohtalaisesti olen mielestäni pystynyt pitämään toivoa yllä ja uskoa selviytymiseen. Jatkamme päivä ja viikko kerrallaan toisiamme tukien ja toisistamme huolehtien.

Tällaisena aikana tuntuu yhä merkittävämmältä se huomio, ettei hyvä mieli synny itsekseen. Siihen voi myös itse vaikuttaa. Tärkeää on yrittää tehdä asioille jotain - periksi ei saa antaa! - ja nähdä se, mikä on hyvää. Ja iloita siitä, mitä on.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Henkilökohtainen on poliittista

Aktiivinen vaalityö on alkanut. Näin alussa se tarkoittaa iltojen viettämistä tietokoneen äärellä ja erilaisiin vaalikoneisiin vastausten antamista sekä mainosten suunnittelua.

Vaalikoneissa näyttää olevan yhä enemmän kysymyksiä, jotka liittyvät ehdokkaan omaan elämään ja maailmankatsimukseen. Usko ja elämäntavat ovat syynissä, koska ne ovat kaiketi äänestäjien mielestä kiinnostavia. Itse vierastan hieman tätä kehitystä. Henkilökohtainen on toki poliittista, mutta rajansa silläkin on.

Aikamoinen tentti noiden kysymyspatteristojen kahlaaminen on. Moni kysymys on herättänyt palavan halun keskustella asiasta kysyjän kanssa. Joukkoon mahtuu niin erikoisia kysymyksiä, että tekisi vaatia melkein oikaisua. Jossakin kysytään pitäisikö koulujen kerhotoiminnan olla pakollista. Minä kysyn kenelle? Ja vastaan, että perheillä tulee olla valinnanmahdollisuus tässäkin asiassa. Yhä vahvemmin kannatan kuitenkin koulupäivän kehittämistä kokonaiseksi ja sitä kautta harrastustoiminnan lisäämistä kouluihin.

Toisessa vaalikoneessa esitettiin taas väite, että sosiaalihuollon asiakkaaksi pääsisi liian helposti. Näin laajoihin kysymyksiin on todella vaikea vastata onhan sosiaalipalveluita todella paljon ja esim. Espoossa puuttuu lähes kokonaan lapsiperheiden kotipalvelutoiminta. Sellaisen palvelun piiriin ei siis ainakaan pääse liian helposti, mitä ei ole. Toki minä ymmärsin, että kysyjä haki käsitystäni siitä, että toimeentulotukiasiakkaaksi ja -tuen piiriin pääsisi liian helposti, mutta vastaisin siihen mitä kysyttiin - en mitä haettiin.

Palaan vielä noihin henkilökohtaista elämää koskeviin kysymyksiin. Allekirjoitan todellakin ajatuksen, että henkilökohtainen on poliittista: me vaikutamme omilla valinnoillamme maailmaan ja vanhempina lapsiimme. Siksi...

- Olen alkanut liikkua, koska haluan pitää huolta itsestäni (en ole ihan nuori enää), mutta myös antaakseni liikkumisen mallin lapsilleni. Toivon, että voisimme sytyttää heihin läpi elämän kestävän liikunnan liekin ja ilon.

- Pyöräilemme ja kävelemme ja käytämme liikkumiseen julkisia liikennevälineitä. Toistaiseksi perheemme on pärjännyt ilman autoa ja se on suurin tekomme yhteisissä ilmastotalkoissa.

- Käytämme kangaskassia kaupparessuilla emmekä ole erityisiä kulutusintoilijoita. Pyrimme myös lapsille kertomaan, ettei aina voi tai tarvitse saada yhä vain uusia vaatteita, leluja tai tavaroita. Raha on rajallista ja se on hyvä oppia aikaisin.

- Olen aina pitänyt tärkeänä isien roolin vahvistamista ja tiedän, miltä tuntuu jakaa vanhempainvapaa. Se herättää vahvoja tunteita, kun kotiin jää pieni poika isänsä kassa ja itse lähtee töihin joka aamu. Muistan yöt, joina itsekin tankkasin lapseni läheisyyttä päiviä varten. Ja sen hetken, kun ymmärsin sen olevankin molemminpuolista, eikä vain lapsen tarve.

- Työ ja ammatti ovat minulle tärkeitä ja ehkä olen enemmän uraihminen kuin kotiäiti -tyyppi, mitä sitäkin kysyttiin vaalikoneissa. Menin töihin, kun nuorempi lapsemme oli 11 kuukautta vanha ja hän aloitti silloin päiväkotitaipaleensa. Sitä ennen lapset olivat olleet yhdessä kotona ja tähän syksyyn asti he ovat olleet samassa päiväkotiryhmässä ja hoito on sujunut hyvin.

Lapset ovat vieneet kuitenkin terän ehdottomuudeltani, jota ennen on ollut tietyissä asioissa enemmänkin. Näin minä olen valinnut ja tehnyt, mutta en sitä samaa edellytä muilta. Varsinkin omien lasten hoidossa minusta jokaisen perheen ja vanhemman tulee kuunnella itseään.

Espoolaisena päättäjänä haluankin huolehtia, että meillä on riittävästi päivähoitopaikkoja tarjolla, jotta hoitopaikkaa hakevat perheet saisivat paikan läheltä kotiaan silloin, kun he sitä toivovat. Haluan myös olla kehittämässä lasten kotihoitoa tukevia palveluita: avoimia päiväkoteja, asukaspuistoja ja kerhotoimintaa. Kannatan myös osapäivähoidon kehittämistä niihin tilanteisiin, kun perheessä on vanhempi kotona vauvan kanssa ja isommalle sisarukselle toivotaan hoitopaikkaa.

Pienten lasten perheiden kannalta tärkeää on myös parantaa lapsiperheiden kotipalvelua, jotta apua saisi mahdollisimman pian, jos perheessä tapahtuu jotain yllättävää tai aikuinen sairastuu. Toivon, että aikanaan Espoossa lapsiperheiden perhetyö on niin laajaa toimintaa, että perheet voivat luottaa saavansa apua yllättävissä tilanteissa.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Kuherruskuukausi teatterissa

Olin eilen Espoon teatterissa katsomassa Myöhästyneen hääyön ensi-iltaa. Näytelmä oli mainio - sellainen hyvän tuulen esitys - ja roolisuoritukset upeita. Pirkko Mannola on aivan käsittämättömän upea Nainen ja Oiva Lohtanderin kevyt askellus ja huvittavat ilmeet naurattivat.

Tämä oli toinen Mika Waltarin näytelmä, jonka olen tänä vuonna nähnyt ja olen yhä vaikuttuneempi hänen iättömistä teksteistään. Hän lienee yksi suurimista suomalaisen kirjallisuuden historiassa!

Illan aikana oli tietysti puhetta myös Espoon teatterin tulevaisuudesta. Syksyn aikana ja maanantaisen kaupunginhallituksen jälkeen viimeistään voi todeta, että kuherruskuukausi teatterissa on enää vain näyttämöllä. Raha ja sen rajallisuus ovat palauttaneet meidät maan pinnalle pilvilinnoista.

Kaupunginhallitus edellytti maanantaina, että esisopimuksen hyväksymisestä huolimatta pitää selvittää mahdollisuuksia lähes puolet edullisempaan teatteritaloon. Pelkäänpä, että se selvitys jää tekemättä ja esisopimukseen vedoten seuraavalle kaupunginhallitukselle tuodaan yhtä kallis tai ehkä kalliimpi esitys. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä päätöksiä painostuksesta huolimatta.

Länsiväylässä tänään olleesta jutusta poiketen minä tein vaihtoehtoisen esityksen kaupunginhallituksessa. Esityksen lähtökohtana oli teatterin toiminnan turvaaminen Espoossa, mutta siten, että ratkaisun tulisi olla taloudellisesti järkevä ja samaan aikaan riittävän laadukas.

Nyt teatterisäätiö on omista lähtökohdistaan tehnyt esityksen, mutta mikä on Espoon kaupungin ja espoolaisten tarve? Sitä ei ole määritelty. Siitä syystä olisi pitänyt koota yhteen tehdyt selvitykset ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia luoda teatterille toimintaedellytykset. Olemme kuulleet varsin ristiriitaisia näkemyksiä esim. kulttuurikeskuksen laajentamismahdollisuuksista.

Nyt suunnittelua jatketaan vain tontille, joka kaupunkikuvallisesti haasteellinen ja josta kaikki jo etukäteen osaavat sanoa, ettei säätiön esittämä kokonaisuus tule siihen sopimaan. Annetaanko siis kaavoittajan tai viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden (joka todennäköisestä kaavavalituksesta tekee lopullisen päätöksen) ratkaista, kuinka suuren teatterin saamme?

Espoon kaupunki on omistajapolitiikassaan linjannut, että pitkäaikaiseen palvelutuotantoon tulevat rakennukset tulisi pääsääntöisesti toteuttaa omaan omistukseen. Kaikilla meillä on varmasti unelma siitä, että Espoossa toimii teatteri vielä sadankin vuoden päästä. Siksi olisi ollut perusteltua selvittää, millaiset kustannukset ja mahdollisuudet seuraisi, jos meillä olisikin oma teatterirakennus Tapiolassa.

Kulttuuri on elämän rikastaja. Se tarjoaa elämyksiä ja ajattelulle syvyyttä. Olen ylpeä WeeGee -talon kokonaisuudesta, mutta iloitsen lastenkulttuurista, jota saamme nauttia myös omilla asuinalueillamme. Espoolaisen kulttuuritoiminnan tulee olla jatkossakin monipuolista, pientä ja vähän suurtakin. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia tulevaisuutemme eli lasten kulttuuritoiminnasta.


Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo.
Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta



sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Ei kenenkään maa

Loppuviikosta paneuduin Espoon omistajapolitiikkaan ja konserniohjaukseen yhdessä muiden konsernijaoston jäsenten ja kaupungin johtavien virkamiesten kanssa. Tiedän, kuinka kuivilta nuo aiheet kuulostavat, mutta itse olen erittäin kiinnostunut parantamaan omistajaohjaustamme.

Yhä useammin kunnissa erilaisia asioita hoidetaan kokonaan tai osittain omistetuissa yhtiöissä tai kuntayhtymissä. Liian usein samalla nämä asiat jäävät vaille huomioita, koska ne ovat yksittäisistä valtuutuista niin kaukana. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee valitettavan usein näihin yhteisöihin. Ne ovat niin sanotusti "ei kenenkään maata", joiden asioita ei kunnan sisällä juuri poliitikot käsittele.

Tämän on tarkoitus muuttua. On joitakin yhteisöjä, joilla on erityisen suuri merkitys espoolaisten elämässä. HUS on näistä suurin, mutta siihen en nyt puutu, koska se on otsikoissa muutenkin. Sen sijaan Espoonkruunu, ammatillinen ja AMK- koulutus ja joukkoliikenne ovat toimintoja, joiden seurantaa on syytä parantaa.

Omistajana Espoo voi ja sen tulee asettaa tavoitteita omistamilleen yhteisöille. Eikä näiden tavoitteiden tule olla vain taloudellisia, vaan myös laadullisia, jotta voimme vakuuttua asioiden olevan hyvässä hoidossa. Tai voimme vaatia korjauksia mahdollisimman varhain.

Asuminen
Espoonkruunun asunnoissa asuu tällä hetkellä 29 000 asukasta ja ainoa tavoite, jonka kaupunki on yhtiölle asettanut on se, että sen pitäisi tuottaa 300 uutta vuokra-asuntoa vuosittain. Nyt se ei ole tähänkään tavoitteeseen päässyt, mutta syyllinen siihen on myös kaupunki, jolla ei ole luovuttaa tontteja mihin rakentaa.

Jatkossa on syytä asettaa tavoitteita myös kunnossapidolle, peruskorjauksille (mm. energiansäästötavoitteet) ja asukastyytyväisyydelle. Päättäjänä minua kiinnostaa erityisesti, kuinka Espoonkruunu palvelee asukkaitaan. Omistajana kaupungin pitää seurata sitä säännöllisesti ja antaa tarvittaessa ohjeita hallitukselle ja yhtiön johdolle.

Ammatillinen koulutus ja AMK
Espoolaisten nuorten tulevaisuuden kannalta Omnia (ammatillinen oppilaitos), Laurea ja Metropolia (ammattikorkeakouluja) ovat äärimmäisen merkittäviä onhan koulutus on yhä tärkeämpi tekijä työmarkkinoilla. Omniaan olemme liittäneet myös Espoon työpajat ja muuta toimintaa, joiden on tarkoitus noukkia mukaan ne nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Väliinputoajia on yhä, siksi toimintaa pitäisi parantaa.

Päättäjänä olen kiinnostunut siitä, että nämä oppilaitokset tarjoavat laadukasta opetusta ja huolehtivat oppilaistaan niin, ettei opintie jää kesken. Haluaisin, että seuraisimme näiden osalta valmistumisastetta, keskeyttäneiden määrää ja ennen kaikkea sitä, kuinka moni ja kuinka nopeasti oppilaat valmistumisen jälkeen työllistyvät.

YTV ja joukkoliikenne
Ei siitä ole montaakaan vuotta, kun Espoon oma joukkoliikenteen johtokunta lakkautettiin ja linjojen suunnittelu siirrettiin YTV:n tehtäväksi. Ratkaisu oli perusteltu, mutta nyt kaupunginhallitus lausuu vuosittain kaupungin kannan palvelutarjontaan, eikä juuri muuten puutu YTV:n asioihin. Laskut hoituu tietty ajallaan.

Päättäjänä haluan saada säännöllisesti tietoa palvelutyytyväisyydestä, matkustajamäärien kehityksestä (on nyt muuten nousussa, mikä on hienoa) ja toteutumattomien vuorojen määrästä.

***

Kun ajattelee pelkästään näitä yhteisöjä ja niiden merkitystä espoolaisille, näyttäytyy omistajaohjaus todella tärkeänä välineenä monenkin perheen ja nuoren arjen ja tulevaisuuden kannalta. Tänä syksynä aion omalta osaltani tehdä työtä sen eteen, että seuraisimme ja viestisimme näille yhteisöille paremmin siitä, mikä meidän espoolaisten kannalta on tärkeää, mitä me heiltä odotamme.

Lokakuun 14. päivä tämä asia on konsernijaostossa esillä, joten sitä ennen otan tietysti mielelläni vastaan myös ideoita ja kommentteja aiheesta.

Ja tunnustan, että mielelläni jollain tavoin myös jatkossa näihin asioihin haluaisin vaikuttaa. Sen kuitenkin päättävät äänestäjät lokakuun 26. päivä.


Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo. Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Terveisiä naapurista

- Eli ajatuksia Helsingin seudun yhteistyöstä

Pääkaupunkiseudun ja laajemminkin koko Helsingin seudun yhteistyö on edennyt sellaisin harppauksin kuluneen neljän vuoden aikana, etten ainakaan minä osannut sitä ennustaa. Viime kunnallisvaaleissa asia oli toki vaalikoneissa esillä, mutta ei kenenkään vaaliteema toisin kuin nyt näyttää käyvän Vantaalla ja varmasti myös Helsingissä. Näyttävät haluavan liittää kuntia yhteen ihan kuin ongelmat sillä ratkeaisivat.

Mitä enemmän itse olen ollut mukana, sitä vahvemmin olen vakuuttunut yhteistyön järkevyydestä. Rajansa suuruuden ekonomiallakin on, kun palveluiden toimivuutta tarkastellaan perheen arjen kannalta tai henkilökunnan vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Liian isossa organisaatiossa se, joka mistäkin on vastuussa, saattaa kadota tai olla liian etäällä.

Perheiden arjen sujuvuuden kannalta on olennaista madaltaa kuntarajojen merkitystä ja se on mahdollista toteuttaa kuntien verkostomaisella yhteistyölläkin. On hyvä, että nyt päivähoitopaikkaa ei tarvitse vaihtaa, jos muuttaa tai sitä voi hakea naapurikunnasta. Tai laboratoriossa voi käydä työpaikan vieressä, eikä vain omalla terveysasemalla. Ja joillakin raja-alueilla palvelut suunnitellaan yhdessä.

Kirjastopalveluthan ovat edelläkävijöitä pääkaupunkiseudulla. Kirjan voi hakea sieltä, missä se on saatavilla tai tilata toisesta kirjastosta omaan lähikirjastoon, eikä kuntarajoilla ole väliä. Kunnat ovat myös sopineet yhteisen tavoitteen aineistohankintoihin varattavasta määrärahasta, jotta järjestelmä ei synnyttäisi vapaamatkustajaa.

Seudun ihmisten, perheiden ja yritystenkin kannalta merkittävin haaste on, asuntorakentamisen lisääminen ja liikennejärjestelmän - erityisesti joukkoliikenteen - parantaminen. On kaikkien etu, että ihmiset, äidit ja isät tai tavarat pääsevät kulkemaan seudulla sujuvasti. Nyt ruuhkissa palaa sekä aikaa että rahaa. Ja järjetön kasa rahaa tarvitaan jo siihen, että täällä voi asua.

Asuntoja ei synny ilman tontteja ja siksi kuntien pitäisikin yhdessä tehostaa maapolitiikkaansa. Kuntien tonttitarjontaa ei lisätä liittämällä neljä kuntaa yhteen, vaan käyttämällä kaikkia mahdollisia keinoja maanhankintaan. Valtuustoihin tarvitaan rohkeita ja määrätietoisia valtuutettuja.

Asumisen ja liikenteen pulmat ovat yhteisiä koko Helsingin seudulla. Viime keväänä nämä 14 kuntaa allekirjoittivatkin sopimuksen valtion kanssa asunto- ja tonttitarjonnan lisäämiseksi. Siinä onkin todellinen näytön paikka: pystymmekö edistämään kohtuuhintaista asuntotuotantoa, jotta täällä voi elää tavallinen palkansaaja perheineen ja toimia tavalliset yritykset työntekijöineen.

Kuluneella vaalikaudella saimme aikaiseksi hyvän tahtotilan, opimme tuntemaan toisiamme ja kuntiemme tilannetta. Ensi kaudella on sopimukset ja tavoitteet muutettava todeksi, joka näkyy meidän asukkaiden arjessa.


Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo. Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!


Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta


(Kirjoitus on tehty Vantaan sd-valtuustoryhmän puheejohtajan Siku Kähärän nettisivuille kirjoittajavieraspalstalle.)

sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Suositaan pieniä

Lähikauppa on sujuvan arjen kivijalka. Perheemme sai hyvän muistutuksen tästä viime keväänä, kun oma lähikauppamme Kirstintiellä oli muutaman viikon remontin vuoksi kiinni. Samaan aikaan Petri vaihtoi työpaikkaa, eikä hänellä olekaan enää työmatkan varrella kauppaa. Lapsiperheessä aina jokin tarpeellinen on loppu ja se pitäisi voida hankkia kätevästi ja nopeasti.

Nyt sunnuntaina on pitkästä aikaa ensimmäinen sunnuntai, kun suuret kaupat eivät enää saa olla auki. Pienet lähikaupat taas voivat olla auki kesät talvet joka päivä. Laki antaa näin pienille kaupoille kilpailuedun ja parantaa niiden toimintamahdollisuuksia. Uusia lähikauppoja onkin syntynyt viime vuosina.

Tätä kehitystä ei tulisi vaarantaa ja siksi kansanedustajien pitäisi pitää näppinsä irti aukioloaikalaista. On ihan turhaa puhetta, että säännökset ovat muka liian monimutkaisia. Mielenkiintoista muuten, että kauppjen aukioloa säädellään lähes kaikissa maissa.

Erikoiskaupan puolella vapauttamisesta ei olla lainkaan innostuneita. Isoissa liikekeskuksissa sunnuntaikaupan vapauttaminen voisi olla kallis pakkopaita, sillä keskukset vaativat kaikkia liikkeitään olemaan auki. Sunnuntaityö on kallista, eikä tuota kuitenkaan riittävästi. Pahimillaan siis sunnuntaikauppa voisi nostaa hintoja tai aiheuttaa konkursseja.

Itse olen yrittänyt edistää uuden kaupan syntymistä Tuomarilan aseman läheisyyteen rakentuvalle uudelle Kulovalkean asuinalueelle. Asemakaavan muutos kaupan paikasta on valmisteilla, mutta harmikseni hanke ei ole edennyt, koska kauppaliike ja maanomistaja eivät ole päässeet sopimukseen tontin hinnasta. Uskon kuitenkin, että kauppa aikanaan tulee.

Kuntapäättäjä ei voi pakottaa maanomistajaa myymään, eikä kauppaliikettä perustamaan yritystä. Asemakaavoituksella kuitenkin luodaan edellytyksiä toimivalle arjelle luomalla mahdollisuuksia lähipalveluille. Kulovalkeankin alueella on tärkeää pitää kiinni kaavasuunnitelmasta, eikä lähteä heti muuttamaan varausta muuhun.

Isoilla kauppakeskittymillä on laajat vaikutukset lähipalveluihin, siksi niiden sijoittamisessa pitää olla tarkkana. Espoon keskuksen kaupalliset palvelut paranevat radikaalisti, kun Entresse avautuu. Se on hyvä, sillä kauppakeskuksen sijainti on erinomainen.

Sen sijaan en ole lainkaan pahoillani, että Lommilan hypermarkethanke on juuttunut suunnittelijoiden pöydälle. Se perustuisi yksityisautoiluun ja olisi uhka keskuksen muille kehittymässä oleville palveluille. Juuri tästä syystä asemakaavoituksen yhteydessä onkin arvioitava hankkeiden sosiaalisia vaikutuksia.

Espoon valtuusto teki valtuustosopimuksen kauden alussa. Siinä sovimme monista tärkeistä asioista, joita oli tarkoitus toteuttaa tällä vaalikaudella. Lähes kaikki sovittu on myös tehty, mutta lähipalvelusuunnitelmaa emme ole saaneet aikaiseksi. Itse olen sitä kiirehtinyt, mutta virkamieskunta on ollut tahmeaa. Asia on jäänyt kai pinon alimmaiseksi.

Siinä onkin yksi syy pyrkiä jatkamaan tehtyä työtä.


Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo.
Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!


Jaana Leppäkorpi
- huolenpitoa huomisen Espoosta