Kansainvälinen sosiaalityön päivä ja espoolainen köyhyys

Sain ammattiliittoni edustajalta kuulla, että tiistaina vietetään kansainvälistä sosiaalityön päivää. Hienoa, että tälläkin tavalla pyritään nostamaan esille sosiaalityötä ja sen merkitystä. Keskustelua todella tarvitaan!

Itse kannan erityistä huolta lastensuojelun sosiaalityön tulevaisuudesta. Edellinen eduskunta hyväksyi uuden lastensuojelulain ennen kuin lähti tekemään vaalityötä. Laki on todella tarpeellinen. Se selkeyttää lastensuojelutyötä ja –asiakkuutta. Se myös vahvistaa lasten ja perheiden lähiverkostojen merkitystä ja nykyaikaistaa lastensuojelun käsitteistöä.

Paljon myös tuosta laista puhuttiin jo valmistelun yhteydessä. Tässä keskustelussa keskityttiin juuri näihin sisällöllisiin uudistuksiin, mutta ei niinkään siihen, kuinka lastensuojelulaki tulee täsmentämään joku vuosi sitten hyväksyttyä sosiaalityön kelpoisuusehtoja. Näinhän oli tarkoituskin, että kelpoisuusvaatimuksia tarkennetaan kun erityislakeja säädetään.

Uusi lastensuojelulaki on ihanteellisen jämäkkä sosiaalityöntekijöiden suhteen. Laki määrää, että jokaiselle asiakkaalle tulee nimetä hänen asioistaan vastaava kelpoisuusehdot täyttävä sosiaalityöntekijä. Lisäksi laki säätää, että vain kelpoinen sosiaalityöntekijä voi valmistella lapsen asioita silloin, kun tilanne on niin vaikea että on perusteita huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen.

Tämän kai pitäisi olla itsestään selvää ja on onnetonta, että alan ammattilaisena joudun pitämään sitä korkeaotsaisena ihanteellisuutena. Jokaisessa kunnassa tulisi nyt miettiä, kuinka tästä oikein selvitään.

Ainakin toistaiseksi olemme joutuneet turvautumaan muun koulutuksen saaneiden ammattitaitoon, koska päteviä sosiaalityöntekijöitä ei kerta kaikkiaan näillä palkoilla, tällä alan maineella ja mitoituksella saada. Syiden järjestyksestä en oikeasti ole varma. Ensi vuoden alussa näille työntekijöille ei jää mitään tehtäviä, joten vastuu kelpoisten työntekijöiden harteilla painaa entistäkin suurempana. Vaaditaan huolellista työn organisointia, jottei työntekijät tee yllättäviä johtopäätöksiä. Kuka lähtee ensimmäisenä? Kuka sammuttaa valot?

Minusta olisi nyt aika arvostaa pitkään erilaisia sijaisuuksia tehneiden koulutuksellisesti epäpätevien ammatillista osaamista. Tästä ei nyt vain selvitä ilman, että näitä muun tutkinnon suorittaneita muunto- tai täydennyskoulutetaan kelpoisiksi sosiaalityöntekijöiksi. Näin saamme pysyvyyttä lastensuojeluun ja tuemme myös sosiaalityön yliopistollisen tutkinnon suorittaneiden työssä jaksamista.

Mitä tämä tarkoittaisi asiakkaan kannalta? Tietysti asiakkaan kannalta on tärkeää, että erittäin vaikeissa, herkissä ja henkilökohtaisissa asioissa heitä palvelee ammattitaitoinen työntekijä. Siksi myös lastensuojelulaissa on selkeät vaatimukset, mutta tässä työssä on myös kokemuksella iso merkitys, jota näillä esille nostamillani työntekijöillä olisi ja jota me kaikki tarvitsisimme. Heillä on jo nyt yhteistyöverkoston tuntemusta, hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde ja monilla erinomaista lain osaamista.

Luottamuksellisen asiakassuhteen luominen vie aikaa ja työntekijöiden vaihtuvuus on erityisen hankalaa asiakkaiden kannalta. Siksikin minusta meidän sosiaalityöntekijöiden tulisi tinkiä hieman oman reviirimme korostamisesta ja edistää kaikin tavoin erilaisia keinoja kouluttaa kelpoisia sosiaalityöntekijöitä.

***
Vähän niin kuin tuon päivän kunniaksi valtuusto puhui tänään pitkään espoolaisesta köyhyydestä ja tarviiko siitä tehdä tutkimus, jota valtuustoaloitteessa esitettiin. Meille esitettiin, että tutkimuksen sijasta selvitetään nyt espoolaisten toimeentulotukiasiakkaiden tilannetta ja toimeentulon käsittelyn ongelmia sekä valmistellaan jatkossa säännöllisesti hyvinvointikertomus.

Myönnän, että Hesarin piikittely siitä, että näin Espoossa köyhyys muuttuu hyvinvointivajeeksi ja etääntyy sopivasti hienommaksi asiaksi kosketti. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että lautakunta keskittyy nyt toimeentulotukiasiakkuuteen, koska juuri pitkäaikainen toimeentuloasiakkuus on köyhyyden kovaa ydintä.

Ajattelen myös niin, että tuollainen säännöllinen hyvinvoinnin tilaa kuvaava kertomus, jossa on myös alueellista tietoa sekä kuvaus toimista, joilla asioihin voidaan puuttua, on hyödyllisempi päätöksenteon kannalta kuin yksittäinen tutkimus. Toistuessaan vuosittain näemme siitä myös suuntaa, mihin Espoossa olemme menossa ja olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja. Parhaimmillaan se voi muodostua hyväksi tueksi, kun mietimme palveluiden kehittämistä vuosittain talousarvion yhteydessä.