torstaina, marraskuuta 30, 2006

Voihan markkinat!

Fortum yllätti sitten vielä rankemmin tällä viikolla. Ensiksi maanantaina meille valtuutetuille maalattiin kuvaa sähkömarkkinoista, joiden perusteella hinnan korotus oli aivan välttämätön ja perusteltu. Itse asiassa meille kerrottiin, että käyrät ovat sillä mallilla, että ensi vuonnakin on korotuksia tiedossa.

Sitten seuraavana päivänä kaikki oli aivan toisin ja hinnankorotuksista luovuttiin! Mitä todella tapahtui voi vain arvailla. Itse arvelen, että raja se on isollakin pörssiyhtiöllä kuinka paljon se sietää negatiivista julkisuutta. Tässä mielessä valtuuston keskustelutilaisuus oli osaltaan luomassa painetta luopua hinnan alennuksista. Toisaalta kansalaisten vihoista Fortum pääsee vasta kun luopuu järjettömästä optio-ohjelmastaan.

Oma osuutensa Fortumin ratkaisussa oli myös sähkösopimusten vaihtajien määrällä. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, mikä sen vaikutus oli ja paljonkio heitä oli. Hesarin taannoisessa jutussahan kerrottiin, että sähkön vähittäismyynnillä ei ole kovin isoa merkitystä Fortumin liiketoiminnassa. Se tekee voittonsa sähkön tuotannosta.

Jotain mätää siis sähkömarkkinoissa on ja nyt ymmärrän niitä vielä vähemmän kuin aikaisemmin. Oliko Fortumin toiminta osoitus niiden toimivuudesta vai toimimattomuudesta?

Maanantaina saimme myös kuulla, ettei sähkönsiirtohinnoitteluun ole tulossa muutoksia ja että tässä suhteessa Fortum pitää kiinni herrasmiessopimuksesta. Kaupan ehdoissahan siitä ei mainintaa ollut. Lisäksi Suomenojan voimalaitoksen investointisuunnitelmat ovat jo pitkällä ja sen suuntaista tietoahan meillä oli jo silloin, kun osuuttamme myimme.

Se taas on minulta jäänyt huomaamatta, että kaukolämmön hinta on jo noussut useamman prosenttiyksikön verran.

***

Markkinoita olen tässä pähkäillyt muutoinkin. Olen pariin kertaan hehkuttanut täällä, kuinka olemme saamassa Tuomarilan aseman viereen kaupan. Tietoni perustui entisen "kyläpäällikkömme" kertomukseen. No, tänään sain tietää kaupan paikan: se on suunniteltu Peab Seconin kuuden nappulatalon takana kulkevan kevyen liikenteen väylän ja Kulovalkeantien kulmaan. Mutta mutta.. Kyseinen yhtiö neuvottelee edelleen kaupallisten toimijoiden kanssa eli vielä onkin ratkaisematta onko heillä rohkeutta avata liike! Onko aluella tarpeeksi ostovoimaa elättämään pieni kauppa?

Millä me valaisimme heille uskoa, että kauppa se on, joka kannattaa Tuomarilassakin?

***

Joulu on äärimmäisyyksiin kaupallistunut juhla. Silti siinä on nyt tunnelmaa enemmän kuin vuosiin kun on omia lapsia. Olen jopa hieman innoissani, eikä kaikkialla pursuava krääsä ahdista minua lainkaan. Olen jopa hieman hämmentynyt tuntemuksistani.

Tänä viikonloppuna teen lapsien kanssa pipareita (eka kerta!) ja joulupukillekin on tarkoitus kirjoittaa. Ensimmäisen kerran olen myös tehnyt lahjahankintoja, vaikka vielä ei ole edes joulukuu. Joulukortti-ideakin on jo valmis. Enää pitää vain kuvata.

Oi, olisipa jo joulu!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jumituin nyt tuohon kauppa-asiaan, siis Tuomarilan juna-aseman viereen mahdollisesti/toivottavasti tulevaan...
Olin jo niin innoissani. Tiedän, että alueella on paljon ihmisiä, jotka myös olisivat. Tuollaisella tiivisti rakennetulla alueella, jossa kauppaa ei ole lähimaillakaan, luulisi olevan edellytykset pienelle kaupalle. Vai odottavatko vielä lisää asukkaita. Se voisi jopa lisätä imua alueelle, vaikka näyttävät asunnot menevän kaupaksi muutenkin. Millä tosiaan saataisiin asia eteenpäin...

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Olen itse käsittänyt, että noin 2000 asukkaan alue on sellainen, jossa tuollainen pieni eli alle 400 neliön kauppa kannattaa. Kulovalkean alueesta on tulossa juuri tuon kokoinen alue, lisäksi juna-asema tuo sen vaikutuspiiriin muitakin potentiaalisia asiakkaita ja sen lisäksi olemme tietysti me, jotka asumme aseman toisella puolen. Edellytykset ovat siis mielestäni olemassa.

Aikaisemmin syksyllä ymmärsin myös, että paikan lisäksi olisi ollut tehty jo sopimus erään kaupan keskusliikkeen kanssa. Pettynythän minäkin olen, jos sopimusta vielä tahkotaan!

Alueen uudet asunnot taas menevät kovasti nyt kaupaksi. Alueellahan neuvotellaan kaupungin kanssa toista asuntokauppaa, jotta sinne saataisiin päivähoitopalveluita. Rivien välistä olen ymmärtänyt, että asuntojen kysyntä on vaikeuttanut näitä neuvotteluita.

Sekin taas kuulostaa hullulta, sillä tarvitaanhan alueelle palveluita, jotta asukkaat viihtyisivät!

Yksi blogini tarkoitus on kertoa, mitä Espoossa ja Espoon keskuksessa tapahtuu. Jatkan sitä ja mietin myös, miten kauppa-asiaan voisi vaikuttaa.