sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Adressi kaupan puolesta ja muita aloitteita

Olin eilen Espoontorilla vaalihumussa ja keskustelemassa paikallisista asioista. Puhuimme taas tuosta Tuomarilan aseman viereen suunnitellusta kaupasta, josta ei tunnu sopimusta syntyvän. Syntyi idea, että teen sen puolesta nettiadressin ja välitän siitä sitten tietoa maanomistajalle ja kaupalle. Tavoitteena on rohkaista yrittämään.

Adressi löytyy osoitteesta http://www.adressit.com/tuomarila ja siitä saa välittää tietoa kaikille mahdollisille kaupan tuleville asiakkaille!

Puhuimme myös siitä, että Espoon keskus tarvitsee todella hieman ehostusta ennen kuin olemme valmiita juhlistamaan Espoon 55o-juhlavuotta. Kirkkokadun molemmissa päissä oleviin liikenneympyröihin olisi hienoa saada patsaat. Radan puoleisen pään patsas voisi ilmentää hengellistä valtaa, joka vahvasti on läsnä keskuksessamme. Omnian päässä oleva patsas voisi olla ylistys käden taidoille, joita siellä nuorille opetetaan.

Suurin murheen aihe on kuitenkin asemasilta ja sen kunto. Entä jos juhlavieraita tulee Espooseen junalla ja asema on ensimmäinen asia, joka heille Espoosta silmien eteen avautuu.

Nyt pitää laittaa hihat heilumaan, jotta ensi vuonna voimme hyvillä mielin juhlia!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kulovalkean kaupan nettiadressin avaamisesta. Toivottvasti mahdollisimman moni sen nyt huomaisi allekirjoittaa. Rakennusfirmankin luulisi kannattavan hiukan vaikka tinkiä neuvotteluissa, koska kauppa varmasti lisäisi alueen vetovoimaa. Itse en asu alueella (vielä), mutta olen ostanut sieltä asunnon. Vain kauppa puuttuu...

Anonyymi kirjoitti...

Laske Jaana kiltti se Petrikin välillä politikoimaan, kun sillä tuntuu olevan ihan paha mieli.

terv. uusmaalainen

Petri Mustakallio kirjoitti...

Haa, kiitos myötätunnosta uusmaalainen - henkilöllisyydestäsi on minulla muuten vahva epäilys :). Itse tyydyn mielummin viisastelemaan kentän reunalta. Onhan tuohon hommaan tullut itsekin joskus osallistuttua, enkä todellakaan sitä kaipaa.