lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Iloa puutarhasta ja surkea tappio

Syksyn kiireiden ja viileyden myötä omalla pihalla hyöriminen ja möyriminen on jäänyt vähemmäksi. Keväällä pienen puutarhanhoito oli kunnollista terapiaa. Se auttoi selviämään lopullisesti edellisen syksyn vaalien rasituksesta. Keväällä olikin tehtävä paljon kaikenlaista pientä, jotta piha on piristänyt loistollaan meitä koko kesän.

Upeinta pihallamme on ruusu. Nina Weibull -lajike on osoittautunut helppohoitoiseksi ja varmaksi. Ensimmäiset nuput - joita oli kymmeniä -ruusuun puhkesi kesäkuussa ja niitä on yhä lokakuussa. Mielenkiinnolla odotan jaksavatko ne vielä puhjeta kukkaan.



Olen tavoitellut sitä, että koko kesän jokin kasvi kukkisi ja tarjoaisi mahdollisuuden ihailla kukintojaan. Tässä olen onnistunut niin hyvin kuin vain tälläinen tavallinen amatööri voi. Yllä kevään ensimmäiset kukat huhtikuulta ja alla kesän muita otoksia.

Pionin kukat ovat upeita, mutta lyhytaikaisia. Kärhöjä taas pihassamme on kolme eri väristä, jotka kaikki kukkivat hieman eri tahtiin, mistä olen ollut iloisesti yllättynyt. Olin ostavinani samanlaisia, mutta sainkin tumman punaisen, valkoisen ja sekoituksen. Luulin myös keväällä tappaneeni tämän kolmikon, kunnes ne alkoivatkin versoa maasta ja korottua ylös.

Terassin reunustamassa säleikköön olen istuttanut myös pari tulikuusamaa, jotka ovat kukkineet läpi kesän. Alla oleva kuva on otettu nyt lokakuun lopulla ja yhä vain siinä on villin oransseja kukkia.


Nämä muutamat vuodet, mitä tässä olemme asuneet, olen taistellut jättimaista putkikasvia vastaan. Tuo jättitatar on naapurin maalla, mutta heitä se ei haittaa lainkaan. Vielä alkukesällä uskoin voivani hallita sen leviämistä ja voittaa taistelun. Loman jälkeen myönsin tappion ja pyysin apua, mitä en ole saanut. Omin käsin sitä kasvia ei saa pysymään aisoissa.

Viimeistään ensi kesänä tarvitaan selvästi kovempia otteita tai sitten se valtaa myös meidän pienen pihamme. Ja sitä minä en totisesti hyväksy. Tuo kasvi tekee joka vuosi uuden kolmimetrisen varren ja alla olevassa kuvassa näkyy myös sen lakastuneita lehtiä, jotka nekin ovat aikamoisen kokoisia. Kaupunkimaisiin pieniin pihoihin tuo kasvi ei sovi lainkaan.


Sanotaan, että tärkeintä on puutarhanhoito. Ja kun näitä kuvia katselen niin yhä nuo kukat piristävät ja tuovat iloa - ehkä vähän ylpeänkin olon. Onnea on oma pieni piha.


*

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Pormestarit Espooseen

Espoon ja kuntien johtamisessa on haasteensa. Varsinkin suurissa kunnissa asioita on todella paljon ja yhdellä luottamushenkilöllä aikaa rajallisesti. Asioita pitäisi yrittää seurata ja ottaa kantaa. Valmisteluvaiheessa käytetään paljon valtaa, mutta usein sitä käyttävät muut kuin luottamushenkilöt.

Itsekin olen pelkästään tänään yrittänyt puuttua ja edistää useampaa asiaa. Nuorisotyöttömyys on Espoossa kaksinkertaistunut ja sen helpottamisessa kaupungin olisi syytä olla aktiivinen. Minulle luvattiin, että näistä toimista saadaan selvitys talousarvion yhteydessä.

Viime kuun seurannan yhteydessä taas sain tietää, että päivähoidossa hoito- ja kasvatushenkilöstön määrä on kääntynyt laskuun koska hoitopaikkojen kysyntä on vähentynyt. Samalla kuitenkin tulee yhä viestiä siitä, että kerho- ja muuta avointa toimintaa ajetaan alas, mikä on kestämätöntä Espoo-lisän ehtojen kiristämisen jälkeen. Meille luvattiin tästäkin selvitys samaisiin talousarvioneuvotteluihin.
- On syytä myös valvoa ja muistaa, mitä meille on luvattu.

Osana tuottavuusohjelmaa valmistellaan palveluiden tilojen ja järjestämisen strategiaa. Käsittelimme tänään myös luonnosta näistä linjauksista ja toivon, että hyvä keskustelu vie tuota esitystä parempaan suuntaan. Joulukuun valtuustossa on tarkoitus määritellä mm. se, mitkä palvelut Espoossa ovat lähipalveluita, missä asioissa asukkaita palvellaan kullakin suuralueella ja mitkä toiminnot keskitetään. Kaavoitusta ja suunnittelua on tarkoitus ohjata niin, että jatkossa useampia palveluita saa samasta paikasta ja hyvien liikenneyhteyksien ääreltä.

Toisinaan siis merkittävissä asioissa luottamusmiehet pääsevät ohjaamaan valmistelua. Näin syntyy toivottavasti laajaa yhteinen ymmärrys tavoitteista ja keinoista, jolla selviämme vaikeiden aikojen yli. Helppoa tämä ei tule olemaan, sillä meillä on ratkaistavana useampia haasteita: talouden niukkuus, työvoiman väheneminen ja ympäristön kestokyvyn rajat.

Avoimuus ja erilaisten toimintatapojen kehittäminen on todella tarpeen, jotta valtuutetuilla pysyy se päätösvalta, joka sille kuuluu. Se ei kuitenkaan riitä, vaan olen vakuuttunut siitä, että meidän on syytä siirtyä pormestarimalliin kaupunkimme johtamisessa Tampereen mallia mukaillen. Se ei tarkoita vain kaupunginjohtajan korvaamista poliittisella johtajalla, vaan edellyttää laajempaa remonttia.

Tähän johtopäätökseen tulin lukiessani erinomaista VM:n laatimaa raporttia Kunnan johtaminen - demokratian työnjako ja vastuu. Siinä kuvataan hyvin sitä, kuinka nykyisin kaupunginjohtaja on sekä ammatillinen virkajohtaja, mutta samalla poliittinen johtaja, jonka valtuusto voi ääritapauksessa erottaa. Pormestarin myötä tästä poliittisesta johtamisesta tulisi avoimempaa, selkeämpää ja samalla se antaisi kasvot päätöksenteolle ja vastuulle.

Tätä asiaa Espoossa selvitetään ensi vuonna ja tuo raportti on hyvä pohja sille työlle. Sen verran arka kuitenkin olen tekemään radikaaleja muutoksia, etten uskalla ainakaan vielä kannattaa suoralla vaalilla valittavaa pormestaria. Siitä on kuitenkin rohkaisevia kokemuksia muualta Euroopasta, mutta ehkä tähän suuntaan on syytä edetä vaiheittain?



*

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Arvostetulla alueella

Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun muutimme näille kulmille. Asumme nyt kolmannessa asunnossa ja nykyisen kotimme ikkunasta voin nähdä ensimmäisen asuntomme ikkunan. Tuntuu, että olemme asettuneet paikoilemme Tuomarilaan ja lyhyen historiamme vuoksi meille muuttunut ja kehittyväkin Tuomarila tuntuu hyvältä paikalta asua ja elää.

Onko kyse enemmän siitä, että olemme löytäneet hyvän paikan vai viihtyisän asunnon, joka miellyttää? Tätä jäin miettimään, kun kävin Lasse Naukkarisen dkumentin Arvostetulla alueella ensi-illassa. Se kuvaa täällä pitkään asuneiden tunteita muutoksen keskellä. Maalaiskylämäisyys on saanut väistyä uusien talojen tieltä. Tuo kehitys on tarjonnut meillekin mahdollisuuden löytää koti täältä.

Naukkarinen ihmettelee dokumentissaan, kuinka tätä aluetta voidaan pitää arvostettuna - kuten kiinteistövälittäjät aluettamme kuulemma kuvaavat - kun täältä puuttuu kaikki kaupunkiin liittyvät olennaiset tekijät. Tuomarilassa ei ole (enää tai vielä) kauppaa, eikä myöskään postia, kahviloita tai ravintoloita. Nurkan takaa ne kuitenkin löytyvät.

Täällä on kuitenkin ihana kampaamo, herttainen kukkakauppa ja tunnelmallinen elokuvateatteri VPK:n talossa, josta löytyy myös kioski. Tuossa teatterissa käynnistyi taas tänään elokuvaviikko ja siellä on myös alakoululaisten leffakerho.

Naukkarisen dokkarin jälkeen jäin muuten ihmettelemään, miksi kukkakioskimme ei saanut lainkaan huomiota osakseen. Minusta se olisi sen ansainnut.
- Parasta täällä on kuitenkin hyvät liikenneyhteydet ja juna-asema, joka on monet meistä tänne tuonut ja luo yhä paineen tiivistää asutusta.

Perheellistyminen sitoo asuinalueeseen erityisellä tavalla, suhde omaan alueeseen muuttuu vakavammaksi. Tänä syksynä olemme huomanneet, kuinka uudella koulu- ja päiväkotitiellä yhä useampi tervehtii. Lasten kautta tullaan tutuksi myös leikkikentillä, vanhempainilloissa ja muuallakin ja kannetaan yhteistä huolta alueen palveluista.

Tavallaan sitä tuntee kuuluvansa alueeseen, kun raiteilla kulkiessa tapaa ihmisiä, jotka tervehtivät ja joiden kanssa pysähtyä rupattelemaan hetkeksi. On tämä minunkin kyläni, vaikka katsonkin sitä hieman toisin silmin kuin vanhemmat asukkaat.



*