Lasten mielen hoitotakuu kuntoon

Lauantain (7.6.) HS:n vieraskynäpalstalla oli erinomainen kirjoitus mielenterveyspalveluista. Siinä todettiin mm. että

"Lastensuojelun asiakkuuden taustasyyt liittyvät usein lasten ja vanhempien terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen. ...

Uuden (lastensuojelu)lain perusteluissa todetaan, että lastensuojelun asiakkaana olevien lasten tulisi saada tarvitsemansa terveydehuollon palvelut viivytyksettä. Lasten psykiatrisessa hoidossa hoitotakuu on ollut voimassa jo vuodesta 2001. Tästä huolimatta palvelujen saatavuudessa on ongelmia. ...

Tämä on johtanut siihen, että sairaita lapsia on jouduttu hoitamaan pelkästään lastensuojelun avohuollon tukitoimin tai huostaanotettuina lastensuojeluyksiköissä." Pahimmillaan "psykiatrinen hoitotaho saattaa edellyttää lapsen huostaanottoa ja sijoittamista pois kotoa voidakseen aloittaa lapsen hoidon. ...

Niin kauan kuin iso osa psyykkisesti sairaiden lasten ja psyykkisesti huonosti voivien vanhempien hoidosta jää yksin lastensuojeluväen vastuulle on turha odottaa huostaanottojen vähenemistä.

... avun vieminen kotiin on se suunta, jolla tätä kysymystä tulisi yrittää ratkaista."

Tuon kirjoittaja on vantaalainen, mutta kirjoitus pätee myös Espooseen. Tästä syystä esitin lisäystä kaupunginhallituksen lausuntoon tarkastuslautakunnan raportista. Päätimme, että tarkastuslautakunnan esille nostamiin lasten ja nuorten hoitoonpääsyongelmiin puututaan ja selvitetään tarkemmin erilaisia ratkaisuvaihtohtoja. Nuorisopoliklinikan suunnitelma tulee tehdä nopeasti ja huomioida tulevan vuoden talousarviossa. Kaupunginhallitus tulee seuraamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden hoitotakuun toteutumista.

Nostin asian esille, koska kyse on tulevaisuudestamme. Pienelle lapselle tai nuorelle yli kuuden kuukauden odotusaika - joka saattaa venyä vuodeksikin - on todella pitkä aika, iso osa elämää.

Myös valtuustosopimuksessa me espoolaiset päättäjät olemme asettaneet tavoitteeksi, että Espoossa hoitotakuu on kunnossa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta olemme surkeasti epäonnistuneet.

Tarkastuslautakunnankin esille nostama nuorisopoliklinikka oli juuri sellainen matalan kynnyksen tuki, jota varhainen puuttuminen edellyttää. En kuitenkaan usko, että tilanne korjaantuu ilman perusteellista paneutumista asiaan ja palvelutarjonnan laaja-alaista kehittämistä, mihin sosiaali- ja terveystoimessa tulee ryhtyä. Uskon, että kaupunginhallituksen säännöllinen seuranta luo paineen laittaa lasten ja mielenterveyspalvelut kuntoon Espoossa.

**

Näin puhuin maanantain valtuustossa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta käydyssä keskustelussa. Olin tyytyväinen, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden heikko tila herätti eniten huomiota tämän vuoden kertomuksessa. Kertomus, valtuuston keskustelu ja kaupunginhallituksen seuranta antavat hyvät eväät tulevan vuoden talousarvion valmisteluun.

Itse uskon, että paljon meidän tulee tehdä varhain - silloin, kun lapsi syntyy. Tästä syystä neuvolatoiminnan vahvistaminen (Espoossa on 20 terveydenhoitajan vaje) ja lapsiperheiden kotiavun ja perhetyön lisääminen tuottaisivat hyvinvointia, joka kantaa pitkälle. Pienten lasten perheissä vanhemmuuden vahvistaminen ja jaksamisen tukeminen (konkreettinen apu) luovat edellytykset lämpimälle lapsi - vanhempi -suhteelle, jonka turvin lapsen on hyvä kasvaa ja kehittyä.

Mitä toimivammat peruspalvelut meillä on, sitä paremmat edellytykset siellä on tehdä myös ennaltaehkäisevää työtä, puuttua huoliin mahdollisimman varhain. Näin kasvava tarve erityispalveluille esim. lastensuojelun sosiaalityölle tai psykiatriselle erikoissairaanhoille saadaan hallintaan. Valitettavasti se työ kantaa hitaasti hedelmää kuntatasolla, mutta on kultaakin arvokkaampaa jokaisen yksilön kohdalla.

Kansainvälinen sosiaalityön päivä ja espoolainen köyhyys

Sain ammattiliittoni edustajalta kuulla, että tiistaina vietetään kansainvälistä sosiaalityön päivää. Hienoa, että tälläkin tavalla pyritään nostamaan esille sosiaalityötä ja sen merkitystä. Keskustelua todella tarvitaan!

Itse kannan erityistä huolta lastensuojelun sosiaalityön tulevaisuudesta. Edellinen eduskunta hyväksyi uuden lastensuojelulain ennen kuin lähti tekemään vaalityötä. Laki on todella tarpeellinen. Se selkeyttää lastensuojelutyötä ja –asiakkuutta. Se myös vahvistaa lasten ja perheiden lähiverkostojen merkitystä ja nykyaikaistaa lastensuojelun käsitteistöä.

Paljon myös tuosta laista puhuttiin jo valmistelun yhteydessä. Tässä keskustelussa keskityttiin juuri näihin sisällöllisiin uudistuksiin, mutta ei niinkään siihen, kuinka lastensuojelulaki tulee täsmentämään joku vuosi sitten hyväksyttyä sosiaalityön kelpoisuusehtoja. Näinhän oli tarkoituskin, että kelpoisuusvaatimuksia tarkennetaan kun erityislakeja säädetään.

Uusi lastensuojelulaki on ihanteellisen jämäkkä sosiaalityöntekijöiden suhteen. Laki määrää, että jokaiselle asiakkaalle tulee nimetä hänen asioistaan vastaava kelpoisuusehdot täyttävä sosiaalityöntekijä. Lisäksi laki säätää, että vain kelpoinen sosiaalityöntekijä voi valmistella lapsen asioita silloin, kun tilanne on niin vaikea että on perusteita huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen.

Tämän kai pitäisi olla itsestään selvää ja on onnetonta, että alan ammattilaisena joudun pitämään sitä korkeaotsaisena ihanteellisuutena. Jokaisessa kunnassa tulisi nyt miettiä, kuinka tästä oikein selvitään.

Ainakin toistaiseksi olemme joutuneet turvautumaan muun koulutuksen saaneiden ammattitaitoon, koska päteviä sosiaalityöntekijöitä ei kerta kaikkiaan näillä palkoilla, tällä alan maineella ja mitoituksella saada. Syiden järjestyksestä en oikeasti ole varma. Ensi vuoden alussa näille työntekijöille ei jää mitään tehtäviä, joten vastuu kelpoisten työntekijöiden harteilla painaa entistäkin suurempana. Vaaditaan huolellista työn organisointia, jottei työntekijät tee yllättäviä johtopäätöksiä. Kuka lähtee ensimmäisenä? Kuka sammuttaa valot?

Minusta olisi nyt aika arvostaa pitkään erilaisia sijaisuuksia tehneiden koulutuksellisesti epäpätevien ammatillista osaamista. Tästä ei nyt vain selvitä ilman, että näitä muun tutkinnon suorittaneita muunto- tai täydennyskoulutetaan kelpoisiksi sosiaalityöntekijöiksi. Näin saamme pysyvyyttä lastensuojeluun ja tuemme myös sosiaalityön yliopistollisen tutkinnon suorittaneiden työssä jaksamista.

Mitä tämä tarkoittaisi asiakkaan kannalta? Tietysti asiakkaan kannalta on tärkeää, että erittäin vaikeissa, herkissä ja henkilökohtaisissa asioissa heitä palvelee ammattitaitoinen työntekijä. Siksi myös lastensuojelulaissa on selkeät vaatimukset, mutta tässä työssä on myös kokemuksella iso merkitys, jota näillä esille nostamillani työntekijöillä olisi ja jota me kaikki tarvitsisimme. Heillä on jo nyt yhteistyöverkoston tuntemusta, hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde ja monilla erinomaista lain osaamista.

Luottamuksellisen asiakassuhteen luominen vie aikaa ja työntekijöiden vaihtuvuus on erityisen hankalaa asiakkaiden kannalta. Siksikin minusta meidän sosiaalityöntekijöiden tulisi tinkiä hieman oman reviirimme korostamisesta ja edistää kaikin tavoin erilaisia keinoja kouluttaa kelpoisia sosiaalityöntekijöitä.

***
Vähän niin kuin tuon päivän kunniaksi valtuusto puhui tänään pitkään espoolaisesta köyhyydestä ja tarviiko siitä tehdä tutkimus, jota valtuustoaloitteessa esitettiin. Meille esitettiin, että tutkimuksen sijasta selvitetään nyt espoolaisten toimeentulotukiasiakkaiden tilannetta ja toimeentulon käsittelyn ongelmia sekä valmistellaan jatkossa säännöllisesti hyvinvointikertomus.

Myönnän, että Hesarin piikittely siitä, että näin Espoossa köyhyys muuttuu hyvinvointivajeeksi ja etääntyy sopivasti hienommaksi asiaksi kosketti. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että lautakunta keskittyy nyt toimeentulotukiasiakkuuteen, koska juuri pitkäaikainen toimeentuloasiakkuus on köyhyyden kovaa ydintä.

Ajattelen myös niin, että tuollainen säännöllinen hyvinvoinnin tilaa kuvaava kertomus, jossa on myös alueellista tietoa sekä kuvaus toimista, joilla asioihin voidaan puuttua, on hyödyllisempi päätöksenteon kannalta kuin yksittäinen tutkimus. Toistuessaan vuosittain näemme siitä myös suuntaa, mihin Espoossa olemme menossa ja olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja. Parhaimmillaan se voi muodostua hyväksi tueksi, kun mietimme palveluiden kehittämistä vuosittain talousarvion yhteydessä.

Jäikö jälkihuoltonuoret lastensuojelulain uudistuksessa jalkoihin?

Olen saanut hyvää palautetta eilisestä kirjoituksestani Demarissa, joka koski pääasiassa lastensuojelun jälkihuoltoa ja näiden nuorten tuen tarvetta. Toivon todella, että jälkihuollon ikärajaa voitaisiin nostaa, jotta aikuistuvia nuoria voitaisiin auttaa riittävällä tavalla.

Kuulin, että valmistelevalle työryhmälle oli tullut yllätyksenä kiire, jolla lopuksi lastensuojelulain kokonaisuudistus päätettiin viedä eduskuntaan. Osa asioista jäi ratkaisematta, kun ministeri Hyssälä halusi saada nimenomaan oman nimensä tämän lain alle. Laki tuo parannuksia, joten on toivottavaa, että se myös etenee, mutta ei eduskunta tässä hätiköidä saa.

Kirjoitin myös sosiaalityöntekijäpulasta, jonka vaikutukset konkretisoituvat minulle yhä paremmin. Kuka jatkossa tekee lastensuojelussa työt, kun uusi laki edellyttää, että vain kelpoisuusehdot täyttävät sosiaalityöntekijä voi olla vastuussa lastensuojelutarpeen selvityksestä ja huostaanottoprosessista?

Tässä vielä koko kirjoitus:

Jälkihuolto jäi muiden muutoksien jalkoihin lastensuojelulain uudistuksessa

Olen ilahtuneena seurannut Demarissa käynnistynyttä keskustelua lastensuojelulain uudistamisesta. Sirpa Taskisen vastaus (31.10.2006) Kimmo Käärmelahden kritiikkiin (25.10.2006) toi olennaiset asiat esiin uuden lain parannusesityksistä. Haluan osaltani jatkaa tätä keskustelua.

Itseäni huolettaa uuden lain kohdalla kaksi seikkaan. Ensimmäinen on se, kuka lastensuojelusta vastaa, kun uusi laki on tullut voimaan? Kelpoisuuslaki ja nyt tuleva lastensuojelulaki yhdessä kirkastavat hyvin sen, että vastuu lastensuojeluperheiden asioista on yliopistotasoisen koulutuksen saaneilla sosiaalityöntekijöillä. Tämä on hyvä ja perusteltu linjaus, mutta päästäksemme tavoitteeseen on jo kiire tehdä toimenpiteitä, jotta saisimme alalle paljon lisää koulutettuja tekijöitä.

Uusi laki korostaa lastensuojeluasiakkuuden alkuvaiheessa tapahtuvaa kokonaisvaltaista arviota lastensuojelun tarpeesta. Tässä työssä tulee vastuussa olemaan pätevä sosiaalityöntekijä. Myös vaikeampien asiakastilanteiden ratkaisuista voi olla vastuussa vain tämä koulutettu sosiaalityöntekijä. Ollakseen vastuussa asiakasprosessista, on työntekijöiden asiakasmäärien oltava kohtuullinen, mikä ei tällä hetkellä toteudu.

Jos alalle ei saada lisää päteviä sosiaalityöntekijöitä, saattavat loputkin uupua tämän vastuun ja työn alle. Työn houkuttelevuuden lisäämisen (mm. palkan korottaminen) lisäksi alalla pitkään toimineille jonkin muun tutkinnon suorittaneille on mitä pikimmiten tarjottava räätälöityä kelpoisuuskoulutusta, sillä muuten me emme selviä. Ja lisäksi viimeistään nyt on yliopistojen aloituspaikkoja lisättävä.

Toinen seikka, josta uudessa laissa olen pahoillani on se, ettei jälkihuoltoaikaa ole esitetty muutettavaksi. Lakiesitys lähtee siitä, että huostaan otetuilla nuorilla on edelleen jälkihuolto-oikeus 21 ikävuoteen saakka. Valitettavasti käytännön työssä olen huomannut, ettei kolme vuotta useinkaan riitä.

Jälkihuolto on oikeus ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorella on mahdollisuus saada täytettyään 18-vuotta tukea itsenäistymiseensä. Yksi tärkeimmistä tuen muodoista on henkilökohtaisen jälkihuoltotyöntekijän ohjaus ja neuvonta. Työntekijä voi tavata nuorta jopa kerran viikossa, jolloin nuori saa tukea erilaisissa käytännön asioiden hoidossa, mahdollisuuden keskustella asioistaan ja ohjausta tarpeellisten palveluiden piiriin. Jälkihuoltonuorta tuetaan myös asunnon hankkimisessa, opiskelussa, harrastuksissa ja hänellä voi olla myös tukihenkilö.

Jälkihuollon perusajatus on, että erilaisin tukikeinoin nuorta saatetaan aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään. Viime vuosina huostaan otettujen nuorten tilanteet ovat olleet aikaisempaa vaikeampia, jolloin tuen tarve on suuri vielä siinäkin vaiheessa kun täysi-ikäisyys koittaa. Vaikeiden asioiden käsitteleminen vie aikaa ja esim. erilaisissa terapioissa olevien nuorten tilanne saattaa vaikeutua. kun hoidossa päästään käsittelemään kipeitä asioita, vaikka hoito onkin kestänyt jo jonkin aikaa. Näissä tilanteissa pitäisi nuorella aikuisella olla oikeus tiiviiseenkin tukeen.

Lastensuojelulain taustaselvityksissä oli ehdotus, että jälkihoito-oikeus pitäisi pidentää 24-ikävuoteen saakka. Tämä oli minusta erittäin perusteltu esitys. Sehän ei tarkoita sitä, että kaikkia nuoria olisi autettava näin pitkään, vaan se tarkoittaisi sitä, että apua tarvitsevilla nuorilla olisi oikeus saada lastensuojelusta tukea tuohon ikään saakka. Jälkihuoltosuunnitelmaa ja tuen tarvetta arvioidaan puolen vuoden välein, jolloin voidaan myös sopia tukitoimien päättymisestä.

Lastensuojelulapsien lapsuus on aina poikkeuksellisen vaikea. On vaikea ymmärtää, miksi juuri näiden nuorten pitäisi aikuistua ja pystyä elämään itsellistä elämää paljon aikaisemminkin kuin suomalaiset nuoret keskimäärin. Lastensuojelunuorilla on harvoin laajaa sosiaalista verkostoa tukenaan. Eikä heillä yleensä ole vanhempien jääkaappiakaan, josta voi käydä syömässä vatsansa täyteen silloin tällöin niin kuin moni nuori tekee vielä 25-vuotiaanakin. Omilleen muuttamisen jälkeen ei ole paikkaa, minne palata, jos siivet eivät kannakaan.

Jälkihuolto-oikeuden pidentämisajatuksesta luovuttiin, koska se maksaisi liikaa. Minä taas kysyn, kumpi maksaa enemmän: se, että nämä nuoret jäävät vaille tukea liian aikaisin, vai pidennetty jälkihuolto-oikeus? Inhimillisesti ja taloudellisesti katsoen lastensuojelulakiesitys ei ole perusteltu tältä osin ja kaipaa vielä eduskunnan hiomista.

Sosiaalityön kriisi ja työntekijäpula

Olin viime viikolla koulutustilaisuudessa, joka käsitteli sosiaalialan kelpoisuuslakia ja täydennyskoulutusvelvoitetta. Tilaisuus sai minut kirjoittamaan Hesariin ajatuksiani sosiaalityön tilasta ja kamalasta työntekijäpulasta. Pistän kirjoituksen tähän alle.

Meillä töissä on parhaillaan meneillään työkavereiden vaihtoviikot. Alueellamme on 11 sosiaalityöntekijän virkaa, joista on nyt haussa kolme. Ensi kuussa todennäköisesti haetaan paria työntekijää ja lisäksi aloitetaan ehkä johtavan sosiaalityöntekijän hakeminen. Saattaa olla, ettei omat tehtäväni muutu, mutta työyhteisö, jossa työskentelen on kohta aivan toinen.

Sain tänään palautetta, että arvostelen omaa ammattiliittoani. Niin teenkin - ainakin osittain. Talentia on sen verran kaukana työn arjesta, että sillä on varaa olla hyvinkin periaatteellinen, kun minä hädän keskellä haluaisin, että käyttäisimme kaikki mahdolliset keinot, jotta saisimme nykyisistä pitkäaikaisista sijaisista päteviä. Toisaalta myös Talentia on esittänyt sosiaalityön palkankorotuksia ja koulutuspaikkojen lisäämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö otti asiaan tänään kantaa. Se esittää opiskelupaikkojen lisäämistä sosiaalityön yliopistoissa. Vaihinko vain, ettei se riitä tilanteessa, jossa yliopistot saavat itse päättää, keitä kouluttavat ja kuinka paljon.

Jotain totisesti tarttis tehdä! Jos siis haluamme auttaa ihmisiä...

***

Ja tässä kirjoitukseni HS:n yleisönosastossa tänään:
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA PULA PÄTEVISTÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖISTÄ

Olen seurannut ajankohtaista keskustelua sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelun tilasta. Kirjoitusten, uutisten ja omakohtaisten kokemusten perusteella voi todeta, että sosiaalityö ja lastensuojelu ovat kriisissä, jonka kipein kysymys on pätevien työntekijöiden puute.

Kun työtä tekevät koulutukseltaan epäpätevät sijaiset, joita nykylain mukaan saa palkata enimmillään vuoden mittaiseen työsuhteeseen, kärsii sosiaalityön ydin eli suunnitelmallisuus. Varsinkin lastensuojelutyössä tämä on paha puute. Lasten kanssa työskentelyssä olisi erittäin tärkeää, että perheen rinnalla kulkeva työntekijä olisi pysyvä ja tuttu, johon koko perhe olisi voinut muodostaa luottamuksellisen suhteen. Nyt näin ei ole.

Tilanne on kaikkien tiedossa, mutta missä on toimenpiteet pätevien työntekijöiden saamiseksi avoimiin virkoihin? Moni on sanonut minulle, että keskeisin ratkaisu on roima palkankorotus. Espoossa sosiaalityöntekijän palkkaa on korotettu työn vaativuuden arvioinnin yhteydessä 30 € ja nyt syyskuun alussa 60 € järjestelyerästä sovittaessa. Nuo summat ovat paikkailua, eivät ratkaisu.

Tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Joillakin alueilla työmäärät ovat kohtuuttomia, eikä työn tekeminen hyvin ole mahdollista. Toisaalta samalla on muistettava, että jatkuvassa työntekijöiden vaihdoksessa on mahdotonta arvioida työn määrää. Uuden opettelu, asiakkaisiin ja alueeseen tutustuminen on aina työläämpää kuin tutulla alueella työskentely. Kokemus auttaa työn suunnittelussa ja organisoinnissa sekä ratkaisujen etsinnässä.

Hyväksyessään jatkuvan vaihtuvuuden työnantaja itse asiassa tuhlaa niukkoja resursseja siihen, että aina vaan uusia työntekijöitä haetaan ja perehdytetään työhön, jota he hetken aikaa tekevät sipaisten. Jos työntekijöiden pysyvyyteen panostettaisiin, olisi tehty työ varmasti vaikuttavampaa ja toimet oikea-aikaisempia kuin nyt.

Sosiaalityön ja lastensuojelun maine ei vastaa todellisuutta. On valitettavaa, ettei työn onnistumisista tai työn hyvistä puolista juuri julkisesti keskustella. Onnelliset tarinat, joita lastensuojelussa on, eivät myy. Tukea saaneilla asiakkailla on oikeus yksityisyyteensä, joten ei heidän olekaan syytä olla otsikoissa.

Missä koulutetut sosiaalityöntekijät ovat? Erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia, mutta missä ja miksi koulutetut työntekijät ovat töissä. Minusta asiaa pitäisi selvittää ja samalla voitaisiin kysyä, mikä heidät saisi vaihtamaan työpaikkaa. Paljonko palkkaa pitäisi korottaa ja mitä muuta pitäisi tehdä, jotta edes osa heistä palaisi koulutustaan vastaavaan työhön?

Muualla maassa on käynnistetty erilaisia täydennyskoulutushankkeita sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseksi. Olen hämmästellyt, kuinka on mahdollista ettei pääkaupunkiseudulla vastaavaa hanketta ole. Sen lisäksi olisi syytä selvittää mahdollisuuksia lisätä sosiaalityön koulutuspaikkoja yliopistoissa.

Sosiaalityöntekijäpula on vakava nyt, vaikka varsinainen eläkkeelle lähtemisen aalto on vasta tulossa.