Elämä rullaa kiskoja odotellessa

Tiistai aamu valkeni, kuten mikä tahansa muukin arkiaamu kiireineen. Väsymystä oli enemmän aistittavissa olimmehan molemmat valvoneet myöhään: minä kokouksessa ja Pete sitä netin kautta seuraten. Olo oli edelleen tyytyväinen.

Päivän ohjelma oli tavallinen: lapset hoitoon, töihin kiireellä, missä työt imaisivat ajatukset mukaansa ja illalla kaupunginhallituksen kokoukseen.

Kuulin, että ministerit ovat kilvan luvanneet Espoolle sitä, mitä eilen vaadimme eli 30 prosentin valtion tuki metrolle on tulossa. Hienoa, mutta olisiko pitänyt vaatia enemmän? Pitäiskö linjan joskus muuttua ympäristöystävällisemmäksi?

No, nyt elämme sillä tavoin historiallisia aikoja, että länsimetron toteutus on nyt sitten Helsingin päätöksistä kiinni. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan heidän ratkaisuaan, joka toivottavasti tulee nopeasti. Tai ei ainakaan viivy yhtä kauan kuin Espoon päätös. ;)

Jos kaikki sujuisi niin hyvin kuin mahdollista, voisimme matkustaa metrolla Matinkylään jo vuoden 2012 tienoilla, mutta realismia on ehkä 2015-2016. Kun päätimme, että kiskot kulkevat maan alla, voi olla että ratkaisuun liittyviä valituksiakin tulee vähemmän.

***
Väsynein silmin ja mielin istuin tänään illalla vielä kaupunginhallituksen kokouksessa. Listalla oli kaupungin laboratoriopalveluiden järjestäminen (so. siirtäminen HUSLAB:iin), mutta se vedettiin pois. Päätöksenteko Espoossa on hankalaa, eikä selvityksiä tunnu koskaan olevan tarpeeksi. Toivottavasti parin viikon päästä asia saadaan hieman terävämmässä muodossa eteenpäin.

Valtakunnallinen linjaushan on se, että laboratoriopalvelveluita tulee keskittää suurempiin yksiköihin (suuruuden ekonomia tällaisissä palveluissa on perusteltua) ja keskittäminen on myös pks-linjausten mukainen hanke. Joissakin ryhmissä taas olisi kovaa halua kilpailuttaa laboratoriopalveluita suoraan Espoon toimintana ja erikoista on, että samaan aikaan he ovat huolissaan henkilöstön asemasta. Kaksinaismoraalista!

KH:n konsernijaosto taas sai uusia asioita työlistalleen. Espoonkruunun hallinto näyttää olevan hieman sekavassa tilassa ja jaosto on luonteva paikka perehtyä asiaan. Hallintoa pitäisi selkiyttää (hallituksen, hallintoneuvoston ja omistajan roolit), mutta samalla olisi hyvä myös miettiä omistajan näkökulmasta asukasdemokratian toimivuutta sillä kun ei ole vähäpätöistä merkitystä asukasviihtyvyyteen tai asuntojen kunnospitoon.

Hommia siis piisaa! Mutta sitä vartenhan näihin tehtäviin olen ryhtynyt.

Historiallinen metro-valtuusto huomenna

Espoon valtuusto päättää huomenna Etelä-Espoon raideliikennejärjestelmästä eli metron rakentamisesta. Kokous on tämän valtuustokauden merkittävimpiä ja paljon on erilaisia kirjoituksia lehdissä asiasta ollut. Metron vastustajien rivit harvenevat ja kannattajien joukko kasvaa niin kuin pitääkin, kun tietoa on saatu lisää.

Kokousta tullee seuraamaan paljon väkeä ja se välitetään myös netin kautta. Tällaisissa tilanteissa on pakko jättää myös oma jälkensä historian kirjoihin, ei vain äänestämällä vaan myös puhumalla.

Kokouksesta tulee siis pitkä ja olen valmistautunut siihen mm. käymällä perjantaina kasvohoidossa. Maanantaiaamuna menen salille ennen töihin menoa, jotta saan lihaksetkin virittymään tunnelmaan.

Olen myös miettinyt joitain asioita, joita omassa puheessani taidan ottaa esille:

- YVA-prosessi on ollut aito, todellisia vaihtoehtoja sisältävä ja riittävä päätöksenteon pohjaksi. Minusta tämä YVA kelpaa malliesimerkiksi hyvästä ja perusteellisesta työstä. Se, että YVA:ssa ja siitä tehtävissä johtopäätöksissä otetaan huomioon jo olemassa oleva liikennejärjestelmä (so. Helsingin metro) ei ole johdattelua. Se on realismia ja vastuullista päätöksentekon valmistelua.

- Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen on syytä perustua raideliikenteeseen, koska se on ympäristöystävällisin tapa hoitaa joukkoliikennettä. Tämä on asetettu tavoitteeiksi myös valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa.

- YVA:n mukaan osalla matka-ajat kasvavat Helsingin keskustaan, mutta moni espoolainen kulkeekin muualle kuin rautatieasemalle. Idempään matkustaville metrosta on enemmän hyötyä. Ja todellakin metro saattaa lisätä joukkoliikenteen käyttäjiä ennustetta enemmän, jos esim. bensan hinta nouseekin arvioitua enemmän, mikä on hyvin todennäköistä.

- Päätöksen ehdot ja niiden tarkennukset ovat edelleen hyviä ja perusteltuja. Osa niistä kertoo valtuutettujen tahtotilaa kuntalaisille (asemien turvallisuus, merkittävien viheralueiden säilyminen) ja osa muille yhteistyökumppaneille. Jo nyt tehdyn YVA:n perusteella on järkevää suunnitella metro Kivenlahteen saakka, vaikka nyt päätetäänkin sen ensimmäisestä osasta. Ehdoista käy hyvin ilmi se, että metro on osa pääkaupunkiseudun toimivaa joukkoliikennejärjestelmää ja muutkin sen osat (Kehä II, kaupunkirata, Raide-Jokeri) ovat tarpeellisia. Tulevassa PLJ:ssä on nämä huomioitava ja yhteistyössä toteutettava.

- Metro on taloudellisesti mittava investointi ja valtion pitää osallistua sen rakentamiskustannuksiin vähintään 30 prosentilla, mutta enempäänkin olisi perusteita. En ymmärrä, miksi valtio rakentaa teitä sadankin prosentin rahoituksella, mutta ympäristön kannalta kaikken hyödyllisimpiin hankkeisiin siltä liikenee juuri ja juuri tuo 30 %. Ja kyse on sentään koko maan kilpailukyvyn kannalta perustelluista investoinneista!

On kuitenkin selvää, että ilman nyt tehtävää päätöstä ei varsinaisia rahoituspäätöksiäkään synny ja nämä rahoitusratkaisut vasta johtavat sitten rakentamiseen. Suunnittelu vie aikansa, eikä huominen valtuuston päätös vielä käynnistä rakennustyömaita.

Rahasta puheen ollen metron rakentaminen kestää vuosia ja tulee viemään Espoon budjetista noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Toimialajohtaja Louko on osuvasti verrannut tätä summaan siihen, että WEEGEE-talo vie saman verran vuodessa. Kumpikohan on tavallisen espoolaisen kannalta perustellumpi? Ja samalla pitää muistaa, että käyttökustannuksiltaan metro on esim. bussijärjestelmää edullisempi.

- Demareita on syytetty aatteittensa myymisestä, kun kannatamme metroa, jota perustellaan elinkeinoelämän tarpeilla. Minulle se tarkoittaa uusia työpaikkoja ja työllistymismahdollisuuksia ihan tavallisille ihmisille. Samalla metro merkitsee sujuvampaa työpaikkaliikennettä eli parantaa työssäkäyvien, opiskelijoiden ja muidenkin arjen toimivuutta. Pitkät työmatkat ovat perheiltä ja muusta järkevämmästä toiminnasta pois.

Ei työelämän edellytysten parantaminen siis minulle sosiaalidemokraattina ole vierasta, päin vastoin!

- Näillä ajatuksilla minulle ja koko demariryhmälle metron kannattaminen on harvinaisen helppoa. Olemme olleet vuosikymmeniä metron kannalla ja on hienoa, että nyt muissakin ryhmissä kelkka on kääntynyt ja saamme aikanaan Etelä-Espooseen tehokkaan, luotettavan ja tulevaisuudessakin toimivan joukkoliikenneratkaisun.

Mitä kaikkea voikaan pienen tytön nenään mahtua?

Elämä lasten kanssa on värikästä ja toisinaan tapahtuu asioita, joita totisesti olisi toivonut jäävän tapahtumatta. No, kaikesta voi oppia, joten siinä mielessä eilisetkin tapahtumat olivat kai tarpeellisia.

Meillä on taas pidetty sairastupaa ja varasin eilen aamulla ajan sairaanhoitajalle, jotta saisin todistuksen työnantajalle poissaoloa varten. Ennen lähtöä Elsa aivasteli ja hänen nenän alleen ilmestyi pieni kivi. Typy väitti, että se oli tullut nenästä. Tuli epäuskoinen olo.

Odottaessamme hoitajan vastaanotolle, typy kertoi, että toisessakin sieraimessa on kivi ja kun tarkkaan katsoin aloin itsekin uskoa. Hoitaja tiiraili nenää lampun kanssa ja vahvisti tytön kertomuksen todeksi. Siirryimme odottamaan hetkeksi, jotta pääsimme lääkärin vastaanotolle. Hän löysi nenästä kiven ja palan vanua. Toinen vanupala ei suostunut tulemaan ulos, joten jouduimme Meilahteen korvapoliklinikalle. Lopulta siellä imemällä ja vetämällä saatiin tytön nenä tyhjennettyä.

Tänään typy on ollut reippaampi, eikä kuumekaan ole enää vaivannut. Nenäkään ei vuoda eikä haise pahalle. Siihen vaivaan yritimme saada apua jo viime viikolla, jolloin omalääkäri määräsi typylle vain lääkettä. Hän tutki enempikin korvia kuin nenää, vaikka pahalta tuoksahtavaa nuhaa menimme valittamaan. Jälkiviisaana sain taas todeta, että olisi silloin pitänyt olla vaativampi, mutta lankean aina toisinaan luottamaan lääkärien ammattitaitoon.

Vaikka hoidossa olikin hieman pulmia, jäi eilisestä tyytyväinen olo. Hoitoketju toimi osaltamme oikeastaan erinomaisesti. Pääsimme lähes jonottamatta ensiksi päivystävälle hoitajalle ja sen jälkeen päivystävälle lääkärille, kun olin ensiksi aamulla soittanut terveyspuhelimeen. Lähete erikoissairaanhoitoon lähti terveysasemalta sähköisesti ja ilman ongelmia lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme myös korvapolilla lääkärin vastaanotolle.

Kuulen usein, kuinka vaikeaa terveyskeskukseen on saada aikaa. Olenkin ollut tyytyväinen siihen, että lapsien kanssa olen saanut ajan joka kerta samalle päivälle ja usein vielä nopeammin kuin olisin uskonut.

***
Eilinen ilta kului lasten kulttuurin parissa ja oli päivää virkistävämpi. Olin Väinön kanssa katsomassa teatteri Hevosenkengässä Maamies ja lohikäärme -näytelmä ennakkoesitystä. Se oli ensimmäinen kertamme ja varsin mukava kokemus.

Esitys kesti noin 45 minuuttia ja puolisen tuntia Väinö jaksoi katsoa hartaasti keskittyen. Sitten hän oli vähän rauhattomampi, halusi syliin ja mm. paheksui sitä, että setä seisoi pöydällä. Hyvin on poika kasvatettu.

Tarina oli myös aikuisille sopiva. Yllä oleva sitaatti on lohikäärmeen, kun maamies oli hänet kesyttänyt. Myönnän, että olisin saanut esityksestä enemmän irti ellen olisi osan aikaa seurannut enemmän oman poikani reaktioita ja liikehdintää kuin esitystä. Jään innolla odottamaan seuraavaa ensi-iltaa.

Sosiaalityön kriisi ja työntekijäpula

Olin viime viikolla koulutustilaisuudessa, joka käsitteli sosiaalialan kelpoisuuslakia ja täydennyskoulutusvelvoitetta. Tilaisuus sai minut kirjoittamaan Hesariin ajatuksiani sosiaalityön tilasta ja kamalasta työntekijäpulasta. Pistän kirjoituksen tähän alle.

Meillä töissä on parhaillaan meneillään työkavereiden vaihtoviikot. Alueellamme on 11 sosiaalityöntekijän virkaa, joista on nyt haussa kolme. Ensi kuussa todennäköisesti haetaan paria työntekijää ja lisäksi aloitetaan ehkä johtavan sosiaalityöntekijän hakeminen. Saattaa olla, ettei omat tehtäväni muutu, mutta työyhteisö, jossa työskentelen on kohta aivan toinen.

Sain tänään palautetta, että arvostelen omaa ammattiliittoani. Niin teenkin - ainakin osittain. Talentia on sen verran kaukana työn arjesta, että sillä on varaa olla hyvinkin periaatteellinen, kun minä hädän keskellä haluaisin, että käyttäisimme kaikki mahdolliset keinot, jotta saisimme nykyisistä pitkäaikaisista sijaisista päteviä. Toisaalta myös Talentia on esittänyt sosiaalityön palkankorotuksia ja koulutuspaikkojen lisäämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö otti asiaan tänään kantaa. Se esittää opiskelupaikkojen lisäämistä sosiaalityön yliopistoissa. Vaihinko vain, ettei se riitä tilanteessa, jossa yliopistot saavat itse päättää, keitä kouluttavat ja kuinka paljon.

Jotain totisesti tarttis tehdä! Jos siis haluamme auttaa ihmisiä...

***

Ja tässä kirjoitukseni HS:n yleisönosastossa tänään:
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA PULA PÄTEVISTÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖISTÄ

Olen seurannut ajankohtaista keskustelua sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelun tilasta. Kirjoitusten, uutisten ja omakohtaisten kokemusten perusteella voi todeta, että sosiaalityö ja lastensuojelu ovat kriisissä, jonka kipein kysymys on pätevien työntekijöiden puute.

Kun työtä tekevät koulutukseltaan epäpätevät sijaiset, joita nykylain mukaan saa palkata enimmillään vuoden mittaiseen työsuhteeseen, kärsii sosiaalityön ydin eli suunnitelmallisuus. Varsinkin lastensuojelutyössä tämä on paha puute. Lasten kanssa työskentelyssä olisi erittäin tärkeää, että perheen rinnalla kulkeva työntekijä olisi pysyvä ja tuttu, johon koko perhe olisi voinut muodostaa luottamuksellisen suhteen. Nyt näin ei ole.

Tilanne on kaikkien tiedossa, mutta missä on toimenpiteet pätevien työntekijöiden saamiseksi avoimiin virkoihin? Moni on sanonut minulle, että keskeisin ratkaisu on roima palkankorotus. Espoossa sosiaalityöntekijän palkkaa on korotettu työn vaativuuden arvioinnin yhteydessä 30 € ja nyt syyskuun alussa 60 € järjestelyerästä sovittaessa. Nuo summat ovat paikkailua, eivät ratkaisu.

Tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Joillakin alueilla työmäärät ovat kohtuuttomia, eikä työn tekeminen hyvin ole mahdollista. Toisaalta samalla on muistettava, että jatkuvassa työntekijöiden vaihdoksessa on mahdotonta arvioida työn määrää. Uuden opettelu, asiakkaisiin ja alueeseen tutustuminen on aina työläämpää kuin tutulla alueella työskentely. Kokemus auttaa työn suunnittelussa ja organisoinnissa sekä ratkaisujen etsinnässä.

Hyväksyessään jatkuvan vaihtuvuuden työnantaja itse asiassa tuhlaa niukkoja resursseja siihen, että aina vaan uusia työntekijöitä haetaan ja perehdytetään työhön, jota he hetken aikaa tekevät sipaisten. Jos työntekijöiden pysyvyyteen panostettaisiin, olisi tehty työ varmasti vaikuttavampaa ja toimet oikea-aikaisempia kuin nyt.

Sosiaalityön ja lastensuojelun maine ei vastaa todellisuutta. On valitettavaa, ettei työn onnistumisista tai työn hyvistä puolista juuri julkisesti keskustella. Onnelliset tarinat, joita lastensuojelussa on, eivät myy. Tukea saaneilla asiakkailla on oikeus yksityisyyteensä, joten ei heidän olekaan syytä olla otsikoissa.

Missä koulutetut sosiaalityöntekijät ovat? Erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia, mutta missä ja miksi koulutetut työntekijät ovat töissä. Minusta asiaa pitäisi selvittää ja samalla voitaisiin kysyä, mikä heidät saisi vaihtamaan työpaikkaa. Paljonko palkkaa pitäisi korottaa ja mitä muuta pitäisi tehdä, jotta edes osa heistä palaisi koulutustaan vastaavaan työhön?

Muualla maassa on käynnistetty erilaisia täydennyskoulutushankkeita sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseksi. Olen hämmästellyt, kuinka on mahdollista ettei pääkaupunkiseudulla vastaavaa hanketta ole. Sen lisäksi olisi syytä selvittää mahdollisuuksia lisätä sosiaalityön koulutuspaikkoja yliopistoissa.

Sosiaalityöntekijäpula on vakava nyt, vaikka varsinainen eläkkeelle lähtemisen aalto on vasta tulossa.

Mistä ituja vaikuttamisen haluun?

Tänä viikonloppuna tänne Espooseen kokoontui kahdeksan suuren kunnan demarivaikuttajia keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Aiheena oli siis tietysti meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus. Paras-hanke etenee eri puolilla Suomea eri tavoin ja erilaisin ajatuksin. Oli kuitenkin mukavaa kuulla, mitä muualla on tapahtumassa. Ja toisaalta myös niistä vaikeuksista, jotka vähän kaikkialla ovat samanlaisia. On epäluuloa ja suuremman pelkoa.

Pääkaupunkiseudun demarit kertoivat muille siitä, mitä täällä on tehty ja millaisia työryhmiä meillä on valmistelemassa esityksiä. Puhuimme myös siitä, että pääkaupunkiseudulla on järkevää edetä vapaaehtoisen yhteistyön tiellä. Jos nämä kunnat liitettäisiin yhteen, miten silloin turvattaisiin kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet? Entä miten yhteistyö sujuisi sitten pääkaupunkiseudun reunalla olevan kuntien kanssa? Metropolialue on laajempi kuin nämä neljä kuntaa, joten valmista hallinnollista ratkaisua ei ole, jos sellaista joskus kaivataan.

Kävimme keskustelua siitä, mikä itseänikin on mietityttänyt: demokratian vahvistamisesta eli kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamisesta ja keinoista lisätä kuntalaisten intoa vaikuttaa ei ole juuri esityksiä näkynyt, vaikka sekin on yksi Paras-hankkeen tavoite. Hukkuuko koko kysymys laatikkoleikkien varjoon?

Maassamme on meneillään yksi kaikkien aikojen suurimmista muuttoliikkeistä. Ihmiset lähtevät työn perässä, mutta juurtuvatko he uudelle paikkakunnalle? Oma kunta tai asuinalue pitää tuntea omaksi ja itselle tärkeäksi, jotta on halua vaikuttaa ja osallistua. Miten juurtumista voitaisiin edistää?

Toisaalta äänestystutkimuksista me tiedämme jo nyt, että meillä on paljon ihmisiä, jotka kokevat olevansa päätöksentekojärjestelmän ulkopuolella. Heillä ei ole mitään syytä edes äänestää. Esityksiä tarvittaisiin jo tästäkin syystä. Ja samalla pitää muistaa, että osallisuus on enemmän kuin äänestäminen. Kuntalaisilla pitää olla mahdollisuus saada tietoa päätöksenteon valmistelusta ja olla mukana tuottamassa tätä tietoa.

Muuttoliike, passiivisuuden lisääntyminen ja mahdolliset kuntarakenteen muutokset ovat kaikki isoja haasteita toimivalle demokratialle. Pohdintaa ja keinoja vahvistaa vaikuttamishalua ja -mahdollisuuksia tarvittaisiin kipeästi. Jokaisen kunnan pitäisi olla jokaisen kuntalaisen oma.

Kirjasto tulee, kyläpäällikkö lähtee

Olimme tänään Keski-Espoo seuran väen voimin tapaamassa Espoon keskuksen projektipäällikköä, jonka tehtävänä on ollut viime vuodet koordinoida Espoon keskuksen hankkeita. Saimme aluksi kuulla, että hän on siirtymässä uusiin tehtäviin ja uusi päällikkö on haussa. Harmillista, kun samaan aikaan myös aluearkkitehtimme pääsi uusiin hommiin. Pitää kuitenkin muistaa, että muutokset voivat tuoda myös uusia tuulia.

Keskustelimme tänään Espoon keskuksen hankkeiden tilanteesta ja saimme kuulla, että jo muutaman vuoden päästä (2008 -2009) aika moni asia on täällä paremmin. Muutos tuntuu todella lupaavalta!

Nyt näyttää siltä, että toimintakeskuksesta kirjastoineen ollaan pääsemässä sopimukseen. Jos vuokrasopimus allekirjoitetaan vielä tässä kuussa, alkaisi rakennustyöt lokakuussa ja avajaisia voisimme viettää kesällä 2008. Upeaa!

HOK-Elanto ei siirry uuteen rakennukseen, mutta saamme todennäköisesti siihen toisen kaupan, joten tarjonta ja kilpailu alueella tulee kasvamaan. Samana vuonna on tarkoitus, että valmistuu myös Espoontorin laajennus ja sitten 2009 saneerataan vanha puoli ja toteutetaan samalla matkakeskus.

Hienolta kuulostaa myös suunnitelma siltaraitin uudistamisesta. Raitti kulkee uudelta kirjastolta kauppakeskuksen läpi virastokeskukseen, missä uutta ilmettä pääsee kohta palan matkaa ihailemaan. Espoon parjattu asema ja sen hissit saavat myös uuden ilmeen. Naapurin rouva tiesi illalla kertoa, että hisseistä olisi tulossa lasiset. Ja toivottavasti myös hajuttomat!

Keskustelimme myös kaupungintalon ja sen vieressä olevan virastotalon tulevaisuudesta. Selvitykset ovat vielä kovin kesken. Virastotaloissa olevia sosiaali- ja terveystoimen palveluita ollaan siirtämässä terveystalo Samarian viereen. Uuden perheiden taloksi nimetyn hankkeen tarveselvitys on ensi viikolla sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Palaverista kotiuduttuani poikkesimme koko perheen voimalla kirjastossa ja kaupassa. Kotimatkalla tapasin alueella noin 50 vuotta asuneen naapurin rouvan. Hän oli tulossa alueneuvottelukunnan kokouksesta, missä olivat puhuneet samoista asioista.

Oli mukavaa kertoa iloisia uutisia siitä, että vieressä olevan Tuomarilan juna-aseman toiselle puolelle rakennetaan kauppa. Aikaa sitten näillä kulmilla oli parhaimmillaan kolme kauppaa ja nyt ei ainuttakaan. Uudet asukkaat ja uusi rakentaminen ovat nyt luoneet edellytykset sille, että saamme edes yhden takaisin. Olen iloinnut siitä jo jonkin aikaa.

Täällä Tuomarilassa on myös erikoisuutensa: VPK:n talolla toimii vanha kunnon elokuvateatteri, jonka penkeillä ei varmasti nukahda elokuvaa katsellessa. Paikat ei kiillä, mutta tunnelmaa on sitäkin enemmän. Yllä olevassa kuvassa on mainos tulevasta elokuvateemaviikosta, joka täällä järjestetään lokakuussa. Talo on melkein naapurissa, joten elättelen toiveita, että ehdin elokuviin tällä kertaa. ;)

Vallattu talo

Kävimme tänään vierailulla Keskuspuiston laidalla olevassa kaupungin omistamassa omakotitalossa tai taloissa, sillä siellä oli pieni mökki ja isompi omakotitalo. Kesäkuun alusta alkaen joukko vaihtoehtoihmisiä on asustanut taloilla. He ovat vallanneet ne, mutta ilmoittaneet siitä heti kaupungin virkamiehille.

Talot olivat kehnossa kunnossa ja ilmeisesti siellä on vieraita käynyt usein aiemminkin, sillä sisätilat olivat töhryjä täynnä ja sain kuulla, että talojen kaikki ikkunat oli rikottu. Väinö taivasteli isomman talon sisällä sitä, kuinka sotkuista siellä oli.

Nämä uudet majailijat ovat kunnostaneet taloja ja ilmaisseet kuulemma kaupungille halunsa vuokrata talot erilaisen järjestötoiminnan käyttöön. Näin myös kaupungin vastauksen tähän eli kehoituksen poistua ja ilmoituksen purkuluvasta.

Kuulin, että kaupungilla on ollut epäilys siitä, että taloilla on valmisteltu jonkinlaista mielenosoitusta Asem-kokoukseen liittyen. Minulle isäntäni kertoivat, että taloille oli tarkoitus majoittaa intialaisia Asemin kansalaistapahtumaan osallistuvia ihmisiä. Itseään he kuvasivat ihmisiksi, jotka haluavat asua ja olla luonnon lähellä. He toimivat yhdistyksissä, joiden tavoitteena on edistäää luonnonsuojelua ja kehitysyhteistyötä. Ei sen kummenpaa.

Lisäksi he kertoivat, että ovat jutelleet alueella liikkuvien ulkoilijoiden ja lähiasukkaiden lasten kanssa. Heillä olisi halu järjestää erilaisia tapahtumia ja pienempään mökkiin he ovat ideoineet jonkinmoista ulkoilumajaa Keskuspuiston käyttäjille. Viehättäviä ajatuksia.

Paikka on hieman syrjässä, joten heidän toimintansa tuskin häiritsisi ketään, vaikka olisi ajoittain äänekästäkin, mitä en usko. Tärkeää olisi kuitenkin se, että toiminta on hyväksyttävää, eikä aiheuta närkästystä lähiasukkaissa.

Jäin miettimään sitä, miten noin yksioikoinen tyrmäys sopii yhteen kaupungin moniarvoisuutta korostavan strategian kanssa. En itse tunne näitä taustayhdistyksiä, mutta lähtökohtana kai niitä tulisi pitää kannatettavana toimintana, eikö? Maailman parantaminen on mielestäni aina hienoa ja parannettavaa totisesti on.

Jos on niin, ettei kaupungilla ole omia suunnitelmia alueen suhteen, en ihan ymmärrä miksi rakennukset pitäisi purkaa. Eikö tässä voitaisi neuvotella? Mielenkiintoista nähdä, miten minulle vastataan, kun kysyin asiaa kaupungin virkamiehiltä.

Kävimme vierailulla koko perhe, vaikka lapset eivät ihan vielä ymmärrä mitä talon valtaaminen tarkoittaa. Asia tuli kuitenkin tutuksi. Itse suhtaudun myönteisesti tietynlaiseen kansalaistottelemattomuuteen. Tässäkin oli tärkeää se, että he ovat kunnostaneet taloja ja ovat toimineet omilla nimillään täysin avoimesti.

Enpä olisi uskonut, että tällaista ihan melkein omassa naapurissa tapahtuu. Mielenkiintoista, että he ylipäätään ovat löytäneet nuo mökit keskeltä metsää. Toinen kohde heillä on Etelä-Espoossa, joten kovin aktiivisia he ovat.