maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Valtuustoaloitteita

Tein tänään kaksi valtuustoaloitetta. Ensimmäinen aloite syntyi yhteistyönä yhdessä Matti Kurosen ja Antti Aarnion kanssa edellisen valtuuston kokouksessa. Esitämme, että osana Espoontorin ja Entressen yhdistämistä ja laajentamista selvitettäisiin voitaisiko samalla toteuttaa Espoon teatterille sen tarvitsemat tilat. Tällainen kauppakeskusteatteri on syntymässä Lappeenrantaan ja se voisi sopia Espooseenkin.

Espoon keskuksen kehittämistyö on jatkunut jo vuosia ja edennyt pala palalta. Nyt olisi syytä viedä tämä työ uudelle tasolle ja teatteri toisi keskukseen aivan uudenlaista ilmettä ja elämää. Saavutettavuuden kannalta keskus olisi hyvä. Tänne on helppo tulla kaikkialta Espoosta ja rataa pitkin katsojia voisi tulla sekä Helsingistä että Turun suunnasta.

Toinen aloitteeni koski teknistä toimialaa. Esitän, että ottaisimme oppia Helsingistä, missä toimii jo lukuisia puistokummeja. Teknisen keskuksen pitäisi ottaa tästä mallia ja lähteä kehittämään vastaavanlaista toimintaa yhdessä asukkaiden kanssa. Puistokummit ovat puistojen sydämiä, jotka hoitavat vapaaehtoisesti viheralueita ja siivoavat roskia. Se olisi toiminta, jonka kautta olisi mahdollista lisätä asukkaiden välillä ystävyyssuhteita. Käsin tekeminen ja parantuva lähiympäristön siisteys lisää hyvää mieltä.

Puistokummitoiminta lisää asukkaiden vastuuta omasta lähiympäristöstä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Molemmissa näissä aloitteisssa on kyse raja-aitojen rikkomisesta. Toivottavasti Espoolla on siihen rohkeutta!


***

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2012

Pulinat pois

Äänestin ensimmäisen kerran vuonna 1988. Silloinkin oli presidentinvaali ja ehdokkaani oli Mauno Koivisto. Sen jälkeen olen ollut tiiviisti mukana sekä Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen kampanjoinnissa. Nytkin tein sen, minkä kiireiltä saatoin Paavo Lipposen puolesta. Tällä kertaa työmme ei riittänyt, mutta oli tärkeää.

Kun Paavo ilmottautui mukaan presidenttikisaan olin todella iloinen. Minulle hän oli ehdokas, jonka puolesta saattoi vilpittömästi tehdä työtä. Hän on koko elämänsä toiminut ja tarkastellut maailmaa kansainvälisesti. Ulkopolitiikan osaamisen kannalta hän oli ehdokkaista ylivoimaisin.

Lisäksi Paavo on vahvasti toiminut aiemmin ja nyt kampanjassaan suvaitsevaisuuden puolesta. Hän on puolustanut vähemmistöjä olipa kyse sitten maahanmuuttajista tai ruotsinkielisista Suomessa. Se on rohkeaa ja arvokasta arvopolitiikkaa.

Tämän päivän vaalitulos ei ollut toivomani mukainen, mutta olihan se ennakoitavissa. Surulliseksi minut tekee se, että osin Paavon ikä näytti vaikuttavan hänen menestykseen. On tolkutonta ajatella, että hän olisi ollut liian vanha!

Kansa on kuitenkin puhunut ja pulinat pois.

Minulle tämä oli tärkeä vaali, sillä se palautti mieleeni kuinka hieno ja tärkeä ihminen Paavo on kansallemme ollut. Nyt voimma rauhassa jäädä odottamaan mielenkiinnolla hänen muistelmien seuraavaa osaa ensi vuoden lopulla. Hän on erinomainen kirjoittaja!

Eräässä paneelissa Paavo totesi, että juuri hänen pääministerikaudellaan Suomi lopulta asemoitiin länteen. Tuo toteamus ymmärrettiin tahallaan väärin. Länsi ei tarkoita Natoa vaan arvoja: kansalaisoikeuksia, demokratiaa, avoimuutta, vapautta ja tasa-arvoa. Se on myös vahvaa eurooppalaista yhteistyötä, suvaitsevaisuutta ja välittämistä.

Niiden arvojen puolesta haluan tehdä työtä jatkossakin. Ja äänestää seuraavallakin kierroksella.

Siksi äänestän Pekka Haaviston presidentiksi.


***

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Tukea Lipposelle, tukea arvojohtajuudelle

Presidentinvaalien äänestys on alkamassa. Nyt on aika tehdä todellisia ratkaisuja ja gallupleikkien aika on ohi. Valitsemani linjan kulkijana aion äänestää Paavo Lipposta sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella, sillä sinne Paavon isot askelet tulevat vielä kantamaan.

Yllä olevassa kuvassa on se Paavo, jonka olen vuosien varrella oppinut tuntemaan. Ystävällinen ja hymyileväkin suuri mies, joka on aina seissyt rohkeasti omien näkemystensä takana. Olemme vuosien varrella tavanneetkin, mutta muistan hänet jo 90-luvun alusta, kun hän ei ollut SDP:n puheenjohtaja. Muistan myös sen kevään, jolloin vakuutuin, että nyt on Paavon aika ja hänet valittiin puoluejohtajaksi. Se valinta vei hänet sitten pääministeriksi.

Paavon aikaisemmat teot ja nyt käynnissä olevan kampanjan teemat - kansainvälisyys ja eurooppalaisuus, suvaitsevaisuus ja kansakunnan eheys - ovat sovussa keskenään. Itse näen Paavossa myös vahvan tasa-arvovaikuttajan. Pääministerinä hän nosti naiset tasa-arvoiseen asemaan hallituksessa. Hänen ratkaisunsa johtivat siihen, että maallemme valittiin ensimmäinen naispuolinen presidentti ja yksi merkittävä lasikatto murtui. Hänen hallituksensa aikana laajennettiin päivähoito-oikeutta, mikä oli tärkeä tasa-arvoteko kaikille Suomen naisille ja perheille.

Myös presidenttikampanjassaan hän on kertonut arvostavansa yhteiskuntamme naisten talousosaamista (mm. Seija Ilmakunnas) ja kansainvälistä tietotaitoa (mm. Teija Tiilikainen). Hänen puheestaan kuulee, että kaikki areenat ovat sekä naisten että miesten areenoita, eikä hän karsinoi naisia vain kotiasioiden ja sosiaalipolitiikan maailmaan. Ja onpa meillä yhteinen lempirunoilijakin eli Edith Södergran! Hän on siis erinomainen ehdokas naiselle!

Paavoa on arvosteltu oikeistodemariksi aikana, jolloin yhä enemmän politiikassa korostuvat muut akselit kuin oikeisto - vasemmisto. En ymmärrä tätä leimaa, mutta luulen sen johtuvan siitä, että johtaessaan maamme hallitusta hän osoitti olevansa talousasioissa vastuullinen, eikä antanut maamme romahtaa. Hän pystyi rakentamaan maatamme siten, että hän sai linjalleen laajaa kannatusta. Se perustui luottamukseen, jota hän teoillaan loi. SDP on ollut aina myös työn liike ja työpaikkoja Lipposen hallitukset ovat tähän maahan luoneet.

Presidentin on hyvä olla suunnannäyttäjä tärkeissä asioissa. Kansainvälisesti Paavo on aina ollut sitä. Nyt yksi maamme tulevaisuuden kannalta tärkeä haaste on työurien pidentäminen. Tässä tilanteessa on lähes naurettavaa kyseenlaistaa ehdokasta iän vuoksi. Paavon valitsemisensa olisi nyt osoitus siitä, että ikäsyrjinnän aika on ohi ja että on aika hyödyntää seniorikansalaistemme osaamista aiempaa paremmin.

Ajattelen, että jälleen on Paavon aika. Siksi Paavo Lipponen ja numero 5.


***

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Vuoden vaihteessa


Minulle kulunut vuosi oli henkilökohtaisesti merkittävämpi kuin politiikan asialistalla olleet kysymykset, vaikka vuosi oli poliittisestikin hurja (melkeinpä kurja). Jokainen vaalivuosi on merkittävä ja jytkystähän on jo kaikki sanottu ja toivottavasti myös koettu. Omassa elämässäni taas on tärkeää ollut opintojen aloittaminen: matka työnohjaukseen ja ratkaisukeskeisyyteen on ollut kiehtova ja jatkuu ensi vuonna, mitä odotan innolla. Olen muutoksen ja uuden tiellä.

Jotain on politiikastakin todettava. Silmäilin vuoden aikana tekemiä merkintöjä ja totesin, että siinähän sitä on samalla tulevan vuoden asialistaa. Tulevakin vuosi alkaa kuntarakenneasioilla ja arvuuttelulla jatkaako Espoo itsenäisenä kuntana vai osana isompaa kokonaisuutta. Nyt kai viimein on ratkaisujen aika.

Virkamiesjohdossa on nyt tapahtumassa muutoksia, kun valitsemme vuoden alkupuolella sivistystoimenjohtajalle sijaista. Viime vuonna oli pohdittava pitääkö johtoa hyllyttää. Finnoon alueen suunnittelu ja kaavoitus eteni viime vuonna ja 2012 järjestetään arkkitehtuurikilpailu, jonka tuomaristoon olen lupautunut.

Köyhyys ja erityisesti lapsiperheiden köyhyys nousi esiin Hyvinvointibarometrissa ja siihen paneutuminen jatkuu tulevana vuonna – sitä tosin teen työni puolesta, mutta innolla. Maan hallitus on omalta osaltaan tehnyt ratkaisuja, jotka parantavat perusturvaa jonkin verran. Se on tärkeää.Espoon keskuksen asiat ovat pahasti kesken. Onneksi saamme pian uuden projektipäällikön viemään hankkeita eteenpäin. Kaupungintalo, Lommila, kaupunkiradan jatko, Espoontorin ja Entrsessen yhdistäminen ja moni muu asia vaatii vielä kovasti työtä. Ja tahtoa edistää niitä.

Tulevakin vuosi on vaalivuosi, kuten mennyt. Saamme uudet päättäjät viemään noita asioita eteenpäin. Saa nähdä täydentyykö nykysuomen sanakirja tämän vuoden politiikan kielen uusista keksinnöistä, kuten kuluneena vuonna.

***

Oppimisen ilon ohella kulunut vuosi on suonut minulle kulttuurin iloa. Silmäilin kalenteria ja hämmästyin, kuinka paljon kaikkea olenkaan ehtinyt kokea. Keväällä näin Mirón näyttelyn Emmassa ja ihastuin Kuninkaan puhe-elokuvaan. Teatterissa kävin katsomassa Pikku Prinssiä ja Corto Maltesea. Kevätkausi huipentui espoolaiseen jääkiekon ihmeeseen, kun Blues nousi säälipleijareista hopealle. Sen jälkeen vielä istuimme sateisella olympiastadionilla kuuntelemassa Bon Jovia. Hämmästyin kuinka äijät jaksoivatkaan soittaa!

Kesää vietimme Sysmässä nauttien pääasiassa alkeellisen elämän tuomasta vaihtelusta. Lasten Suvisoiton päätösesitystä kävimme katsomassa, missä kymmenet lapset esittivät parastaan. Loppukesästä näimme Ronja Ryövärintyttären Suomenlinnassa.

Syksy on ollut kevättäkin elämyksellisempi. Se alkoi Espoo-päivän konsertilla Baronalla, missä esiintyi Anna Eriksson ja PMMP. Surullisia sävyjä kävin läpi, kun kävin viimeistä kertaa Kino Tuomarilassa, missä vietettiin lopettajaisia ranskalaisen elokuvan merkeissä. Hevosenkengän Kerttu ja Hannu puhutteli taas sekä lapsia että aikuisia. Tapiolan sinfonietta esiintyi ensimmäisenä ulkopuolisena musiikkitalossa ja minäkin olin sitä ihastelemassa. Ja tietysti olen käynyt kannustamassa Bluesia! Ja raveissakin kävin ensimmäisen kerran eläessäni.

Syyslomalla matkustimme Berliiniin, missä koimme unohtumattomia hetkiä sekä Union Berliinin jalkapallo-ottelussa että We Will Rock You –musikaalissa. Talvea odotellessa kävin Lappi –näyttelyssä Ateneumissa ja ihastuin Reidar Särestöniemen teoksiin. Niihin haaveilen palaavani tulevana vuonna! Ryhmäteatterin lavalla näin Don Quijoten, jossa kaksi huimaa näyttelijää Vesa Vierikko ja Pertti Sveholm pistivät parastaan. Roolisuoritukset olivat oikeastaan käsittämättömän hienoja! Ja tekstikin alkoi kiinnostaa, mistä mieleeni tuli se, että sadan kirjan (jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa) listalta on vielä monta kirjaa lukematta.

Vuosi loppui loistavaan YÖn 30-vuotisjuhlakiertueen konserttiin Hartwall-areenalla. Se ilta oli täydellinen: musiikki tempasi kehon ja sielun mukaan alusta alkaen, silmäkulmat kostuivat ja ilta huipentui Lumivalkoiseen rakkauteen sekä ilotulitukseen hallin katossa. Kiitos ja kunnia YÖ ja vuosi 2011!


***