Olen saanut hyvää palautetta eilisestä kirjoituksestani Demarissa, joka koski pääasiassa lastensuojelun jälkihuoltoa ja näiden nuorten tuen tarvetta. Toivon todella, että jälkihuollon ikärajaa voitaisiin nostaa, jotta aikuistuvia nuoria voitaisiin auttaa riittävällä tavalla.
Kuulin, että valmistelevalle työryhmälle oli tullut yllätyksenä kiire, jolla lopuksi lastensuojelulain kokonaisuudistus päätettiin viedä eduskuntaan. Osa asioista jäi ratkaisematta, kun ministeri Hyssälä halusi saada nimenomaan oman nimensä tämän lain alle. Laki tuo parannuksia, joten on toivottavaa, että se myös etenee, mutta ei eduskunta tässä hätiköidä saa.
Kirjoitin myös sosiaalityöntekijäpulasta, jonka vaikutukset konkretisoituvat minulle yhä paremmin. Kuka jatkossa tekee lastensuojelussa työt, kun uusi laki edellyttää, että vain kelpoisuusehdot täyttävät sosiaalityöntekijä voi olla vastuussa lastensuojelutarpeen selvityksestä ja huostaanottoprosessista?
Tässä vielä koko kirjoitus:
Jälkihuolto jäi muiden muutoksien jalkoihin lastensuojelulain uudistuksessa
Olen ilahtuneena seurannut Demarissa käynnistynyttä keskustelua lastensuojelulain uudistamisesta. Sirpa Taskisen vastaus (31.10.2006) Kimmo Käärmelahden kritiikkiin (25.10.2006) toi olennaiset asiat esiin uuden lain parannusesityksistä. Haluan osaltani jatkaa tätä keskustelua.
Itseäni huolettaa uuden lain kohdalla kaksi seikkaan. Ensimmäinen on se, kuka lastensuojelusta vastaa, kun uusi laki on tullut voimaan? Kelpoisuuslaki ja nyt tuleva lastensuojelulaki yhdessä kirkastavat hyvin sen, että vastuu lastensuojeluperheiden asioista on yliopistotasoisen koulutuksen saaneilla sosiaalityöntekijöillä. Tämä on hyvä ja perusteltu linjaus, mutta päästäksemme tavoitteeseen on jo kiire tehdä toimenpiteitä, jotta saisimme alalle paljon lisää koulutettuja tekijöitä.
Uusi laki korostaa lastensuojeluasiakkuuden alkuvaiheessa tapahtuvaa kokonaisvaltaista arviota lastensuojelun tarpeesta. Tässä työssä tulee vastuussa olemaan pätevä sosiaalityöntekijä. Myös vaikeampien asiakastilanteiden ratkaisuista voi olla vastuussa vain tämä koulutettu sosiaalityöntekijä. Ollakseen vastuussa asiakasprosessista, on työntekijöiden asiakasmäärien oltava kohtuullinen, mikä ei tällä hetkellä toteudu.
Jos alalle ei saada lisää päteviä sosiaalityöntekijöitä, saattavat loputkin uupua tämän vastuun ja työn alle. Työn houkuttelevuuden lisäämisen (mm. palkan korottaminen) lisäksi alalla pitkään toimineille jonkin muun tutkinnon suorittaneille on mitä pikimmiten tarjottava räätälöityä kelpoisuuskoulutusta, sillä muuten me emme selviä. Ja lisäksi viimeistään nyt on yliopistojen aloituspaikkoja lisättävä.
Toinen seikka, josta uudessa laissa olen pahoillani on se, ettei jälkihuoltoaikaa ole esitetty muutettavaksi. Lakiesitys lähtee siitä, että huostaan otetuilla nuorilla on edelleen jälkihuolto-oikeus 21 ikävuoteen saakka. Valitettavasti käytännön työssä olen huomannut, ettei kolme vuotta useinkaan riitä.
Jälkihuolto on oikeus ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorella on mahdollisuus saada täytettyään 18-vuotta tukea itsenäistymiseensä. Yksi tärkeimmistä tuen muodoista on henkilökohtaisen jälkihuoltotyöntekijän ohjaus ja neuvonta. Työntekijä voi tavata nuorta jopa kerran viikossa, jolloin nuori saa tukea erilaisissa käytännön asioiden hoidossa, mahdollisuuden keskustella asioistaan ja ohjausta tarpeellisten palveluiden piiriin. Jälkihuoltonuorta tuetaan myös asunnon hankkimisessa, opiskelussa, harrastuksissa ja hänellä voi olla myös tukihenkilö.
Jälkihuollon perusajatus on, että erilaisin tukikeinoin nuorta saatetaan aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään. Viime vuosina huostaan otettujen nuorten tilanteet ovat olleet aikaisempaa vaikeampia, jolloin tuen tarve on suuri vielä siinäkin vaiheessa kun täysi-ikäisyys koittaa. Vaikeiden asioiden käsitteleminen vie aikaa ja esim. erilaisissa terapioissa olevien nuorten tilanne saattaa vaikeutua. kun hoidossa päästään käsittelemään kipeitä asioita, vaikka hoito onkin kestänyt jo jonkin aikaa. Näissä tilanteissa pitäisi nuorella aikuisella olla oikeus tiiviiseenkin tukeen.
Lastensuojelulain taustaselvityksissä oli ehdotus, että jälkihoito-oikeus pitäisi pidentää 24-ikävuoteen saakka. Tämä oli minusta erittäin perusteltu esitys. Sehän ei tarkoita sitä, että kaikkia nuoria olisi autettava näin pitkään, vaan se tarkoittaisi sitä, että apua tarvitsevilla nuorilla olisi oikeus saada lastensuojelusta tukea tuohon ikään saakka. Jälkihuoltosuunnitelmaa ja tuen tarvetta arvioidaan puolen vuoden välein, jolloin voidaan myös sopia tukitoimien päättymisestä.
Lastensuojelulapsien lapsuus on aina poikkeuksellisen vaikea. On vaikea ymmärtää, miksi juuri näiden nuorten pitäisi aikuistua ja pystyä elämään itsellistä elämää paljon aikaisemminkin kuin suomalaiset nuoret keskimäärin. Lastensuojelunuorilla on harvoin laajaa sosiaalista verkostoa tukenaan. Eikä heillä yleensä ole vanhempien jääkaappiakaan, josta voi käydä syömässä vatsansa täyteen silloin tällöin niin kuin moni nuori tekee vielä 25-vuotiaanakin. Omilleen muuttamisen jälkeen ei ole paikkaa, minne palata, jos siivet eivät kannakaan.
Jälkihuolto-oikeuden pidentämisajatuksesta luovuttiin, koska se maksaisi liikaa. Minä taas kysyn, kumpi maksaa enemmän: se, että nämä nuoret jäävät vaille tukea liian aikaisin, vai pidennetty jälkihuolto-oikeus? Inhimillisesti ja taloudellisesti katsoen lastensuojelulakiesitys ei ole perusteltu tältä osin ja kaipaa vielä eduskunnan hiomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti