sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Viestin paikka

"Viestimme ei mennyt perille" -tyyppisiä selityksiä olemme saaneet kuulla kyllästymiseen asti viime vaalien jälkeen, kun on etsitty syitä demareiden huonoon menestykseen. Entäpä jos sitä viestiä, jota meiltä on odotettu ei ole ollutkaan?

Viime viikolla työmarkkinajärjestöt sopivat sosiaaliturvan kehittämisestä sopivasti ennen Sata-komitean esityksiä. Syntynyt sosiaali-tupo sisältää toivottuja parannuksia mm. työttömien ansioturvan piirin pääsyn helpottamisesta. Perusturvan varassa olevien edustajia ei noissa neuvottelupöydissä istunut.

Suomessa tuloerot ovat samalla tasolla kuin 70-luvulla. Perusturvan varassa olevien elämässä ei laman jälkeinen parempi aika ole näkynyt mitenkään. Pitkäaikaistyöttömät ovat työmarkkinatuen lisäksi juuttuneet toimeentulotukiasiakkuuteen, minkä ostovoima on nyt 30 euroa heikompi kuin vuonna 1990.

Jos toimeentulotuki auttaisi köyhyysrajan yläpuolelle, sen pitäisi olla päivässä 7 euroa korkeampi. Ja työmarkkinatukea taas pitäisi korottaa, jotta sillä voisi elää ilman jatkuvaa turvautumista toimeentulotukeen.

Meidän demareiden viesti on vuosia ollut se, että työ on parasta sosiaaliturvaa ja olemme pitäneet hyvää huolta ansioturvan tasosta. Köyhille olemme tarjonneet palveluita. Nyt olisi aika laajentaa suuntaa ja ottaa kantaa perusturvan varassa elävien puolesta siitä huolimatta, että työmarkkinajärjestöt ovat sopimuksensa tehneet. SDP:n tulisi nähdä yhteiskunnan tarpeet ja tila laajemmin.

Köyhät eivät äänestä, mutta ehkäpä äänestäjät ovat toivoneet meiltä vahvempaa vastuuta kaikkein heikoimmista? Pitkäaikaistyöttömyydestä emme ole päässeet irti, mutta kyllä heilläkin pitäisi olla säälliset tulot, joilla elää.


**
Jos tosiaan kyse olisi pelkästään siitä, ettei viestiämme ole kuultu niin voisimme ehkä yrittää saada enemmän ehdokkaaksi toimittajia. Taannoin heitä oli listoillamme enemmän ja menestyimme paremmin.



*

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Kukapa ei, mutta tärkeintä on miten

Politiikassa on aina tehty erilaisia sopimuksia ja kähmitty paikkoja sulle ja mulle. Kukapa ei käyttäisi tilaisuutta hyväkseen, jos sellainen eteen tulee? Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja käytännötkin reilumpia ja avoimempia. Nykyään ei enää riitä, että on oikean poliittisen puolueen jäsen, pitää olla myös pätevä kulloinkin haettavana olevaan tehtävään. Pitää pärjätä vertailuissa, haastatteluissa ja testeissä.

Näin uskoin maailman muuttuneen.

Viikolla sain tietää, että menen huomenna YTV:n seutukokoukseen valitsemaan yhteistyöjohtajaksi Raimo Inkistä (vihr.). Kutsun mukana tuli lista hakijoista, mutta sillä listalla ei Raimon nimeä ollut. Häntä nostetaan kabinettineista ohi virallisen prosessin. Miksi näin? Eivätkö tukijat ja sopijat usko, että heidän ehdokkaansa pärjäisi avoimessa kilpailussa? Onko hänellä riittävästi muutosjohtajalta vaadittavaa osaamista ja kokemusta vai vain kavereiden tuki? Tätä on mahdoton hyväksyä, eikä se ole YTV:n etu.

Viimein nyt on aika havaita, että Vihreät eivät edusta mitään uutta politiikan taivaan alla. Puhtoisen politiikan sädekehän he kaivavat esille vaalien alla, mutta siinä välissä se saa rauhassa pölyttyä hyllyllä. Valta kiehtoo keinoja kaihtamatta.


*

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Osallistaminen on avain

Espoo markkinoi mielellään itseään edelläkävijänä. Meillä kokeillaan ja etsitään avoimin mielin uusia ratkaisuja, mikä ei sinällään ole huono asia. Kehitystyössä on viime vuosina myös ainakin toisinaan pyritty hyödyntämään oman henkilökunnan osaamista, ei vain ulkopuolisten asiantuntijoiden viisauksia. Tämän linjan soisi jatkuvan nyt, kun niukemmat ajat koittavat.

Tulevan kymmenen vuoden aikana Espoosta jää eläkkeelle 40 % työntekijöistä. Se on valtava määrä ja uusia tekijöitä on yhä vaikeampi saada tilalle. Tuossa kilpailussa ei ratkaisevaa ole vain palkka, vaan se kuinka työntekijöitä kuullaaan ja millaiset osallistumis- ja kehittämismahdollisuudet heillä on.

Työntekijöiden kuuleminen meillä on ollut tolkuttoman huonoa. Yhteistoiminta takkuilee jatkuvasti, mistä saimme taas hyvän muistutuksen kun eilen valtuustossa päätettiin vesilaitosten yhdistämisestä. Se ei ollut kuitenkaan syy jäädyttää pääkaupunkiseudun yhteistyötä, mutta jäi harmittamaan. Aikaa olisi ollut kylliksi selvittää asiat, keskustella avoimesti ja tarttua ongelmakohtiin. Nyt se on tehtävä vaikeimman kautta ja vaatii johdolta enemmän.

Jos Espoo aikoo selvitä eläköitymisestä ja kyetä huolehtimaan palveluistaan, on työntekijöiden kohtelun muututtava. Hyvään valmisteluun kuuluu avoin keskustelu työntekijöiden kanssa ja toimiva yt-menettely, kun muutoksia käynnistetään ja toteutetaan. Se ei voi olla niin vaikeaa kuin näyttää nyt olevan, jos tahtoa on. Ja sitä on oltava.


*

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Mistä tässä on kyse?

Lama tai taantuma mietityttää paljon, enkä osaa olla yhtä optimistinen kuin mieheni. Ihmisenä ja päättäjänä myönnän olevani hämmentynyt siitä, ettei selvyyttä tilanteen vakavuudesta tunnu olevan kellään. Joku asiantuntija väitti laman alkaneet viime vuoden lopulla, toinen taas sanoo, ettei tässä lamassa olla - ainakaan vielä.

Miten kauan tämä kestää? On arvioitu, että talouden toipuminen alkaisi ensi vuoden kesällä. Se antaa toivoa, mutta samaan aikaan on esitetty arvioita siitä, että tällä kertaa kyse on jostain aivan uudenlaisesta talouden häiriöstä. Millaisia jälkiä tämä yhteiskuntaamme ja meihin ihmisiin jättää, riippuu paljolti päätöksistä, joita tehdään Espoossa, Suomessa, EU:ssa ja maailmalla.

Omaa hämmennystä lisää se, ettei maan hallituskaan tunnu olevan selvillä siitä, millaisen taloudellisen taantuman edessä olemme. Viime vuoden lopulla uskottiin sadan miljoonan elvytykseen, joka on nyt muuttunut miljardin paketiksi. Onneksi sentään suunta on hyvä.

Tämä lama on tuontitavaraa ja johtuu luottamuksen puutteesta. Miten sitä rakennetaan, jotta taloudellinen toimeliaisuus saataisiin virkoamaan? Raha pitäisi saada pyörimään. Jos on kyse kaikkien aikojen pahimmasta koko maailman talouden kriisistä, mikä vaikutus meidän omilla, Espoon tai Suomen toimenpiteillä on? Päteekö tässäkin se, että perhosenkin siiven iskulla täällä voi maailman toisella laidalla olla merkittäviä vaikutuksia?

Laajaa yhteisymmärrys näyttää vallitsevan kahdesta asiasta: elvyttää pitää ja ihmisistä on huolehdittava. Viime lamassahan pelastettiin pankit, mutta uhrattiin ihmiset. Syntyi pitkäaikaistyöttömyys, mistä emme ole päässeet eroon ja velkavankilat. Silloin jokaiseen pulmaan oli vain yksi oikea ratkaisu ja näin onnistuttiin lamauttamaan keskustelukin. Myöhemmin näimme, että vaihtoehtoja olisi ollut ja olisimme voineet toimia ihmisten kannalta inhimillisemmin.

Nyt pitäisi toimia viisaammin. Joitakin ideoita ihmisten auttamiseksi vaikean ajan yli onkin esitetty, mutta lisää kaipaisin. Vaikuttavimmat ideat pitää muuttaa teoiksi pikaisesti. Ja mitä tapahtuu laman jälkeen? Meidän pitäisi pystyä näkemään laman yli jotta nyt tehtävät ratkaisut eivät vaikeuttaisi vaan edistäisivät hyvinvointiamme ja osaamistamme myös vuosien päästä.

Huomenna valtuustossa valitaan Espoon kaupunginhallitus ja lautakunnat. Minut valitaan kaupunginhallitukseen, kuten aiemmin kerroin. Talouden seuranta ja tuleva sopeuttamisohjelman valmistelu odottavat kaupunginhallituksen pöydällä. Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, jolla on vahva talous. Meillä on iso rooli näissä talkoissa.

Toki Espoossakin pitää elää nyt tarkemmin, mutta asukkaista on huolehdittava, eikä se onnistu ilman osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa. Lama ei muuta sitä tosiasiaa, että eläköityminen kiihtyy ja uusia tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevina vuosina. Hyvä työnantaja houkuttelee. Nyt kannattaa myös rakentaa, koska se on edullisempaa ja kasvavassa kaupungissa tarvitaan uusia päiväkoteja, kouluja, raiteita ja sairaalakin.

Helppoa ja yksinkertaista tämä ei tule olemaan. Laajasti yhdessä keskustelemalla me ymmärrämme paremmin, missä olemme ja löydämme parhaat ratkaisut. Tuolle keskustelulle pitää nyt antaa tilaa ja mahdollisuus. Hullujakin ideoita on voitava esittää.


*

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Paradoksi

Viime marras- ja joulukuun sateiset päivät kypsyttivät minut tekemään tälle vuodelle lupauksen, mistä ei voi olla ylpeä. Useamman sykkän iltapäivän jälkeen, kun lähdin pyörällä sateessa polkemaan päiväkotiin lapsia hakemaan, päädyin ajatukseen, että ehkä sittenkin perheellisellä ihmisellä on hyvä olla auto.

Noina iltoina lapset olivat niin väsyneitä, että pojankin oli raskasta pyöräillä kotiin. Itku oli herkässä. Päiväkodilla huomasin, että osa vanhemmista ei saattanut kävellä sateessa edes parkkipaikalta sisälle, vaan jättivät auton aivan portin eteen tukkien kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitin. Auton hankintaa suunnitellessa lupasin lapsille, etten itse sentään tee niin. Edelleenkään sade ei sulata meitä, mutta ehkä jatkossa sateisimpina päivinä pyrin viemään ja hakemaan muksut autolla.

Onhan se aikamoinen paradoksi, että kun todennäköisesti ilmaston lämpenemisen vuoksi talvet täällä ovat yhä kehnompia niin se saa meidät hankkimaan auton. Omien johtopäätösten pitäisi olla juuri nyt päin vastaisia, mutta myönnän jokapäiväisen arjen sujuvuuden menevän tässä elämän tilanteessa edelle. Kuvittelen, että jatkossa voisimme useammin käydä myös kyläilemässä tuttavien luona.

Haaveilen myös kauppareissuista, joilla pystyy ostamaan kerralla monen päivän ruuat. Lasten kasvamisen myötä maitoakin pitäisi voida ostaa useampi tölkki ja paljon muuta lisäksi. Niitä ei pyörällä saa kulkemaan.

Annoimme siis periksi. Joku ennusti, että ensiksi pari viikkoa ihmettelemme auton ihanuutta ja sen jälkeen sitä, kuinka olemme voineet olla kaikki nämä vuodet ilman sitä. Saa nähdä. Bussilipussani on kuitenkin edelleen kautta ja polkupyöräkin huollettu, jotta silläkin voin kulkea.

Kun päätös lopulta oli tehty, ryhdyimme toimiin ja tänään toin tuon auton kotiin. Monta kummallista asiaa on vielä edessä ja paljon rahan menoa tiedossa. Mutta kyllä se sentään on hieno - niin kauniin punainen!



*

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Kaupunginhallitukseen

Eilen oli demareiden kokous, missä nimettiin ihmiset erilaisiin luottamustehtäviin. Nyt on siis selvää, että jatkan kaupunginhallituksessa ja sen konsernijaostossa. Näin kunnallisvaaleista alkanut työ ja pienoinen jännityskin on viimein päättynyt.

En päässyt tehtävään ilman äänestystä. Muutoinkin nämä vaalien jälkeiset viikot ja kuukaudet ovat olleet todella kiihkeitä tunteita herättäviä. Työtä eri ihmisten puolesta ja vastaan - varsinkin vastaan - on tehty oikein urakalla. Tämä koskee myös minua ja vaikka se politiikkaan kuuluukin en tietenkään ole voinut olla tuntematta mielipahaa siitä.

Harmillisinta on, että peliä pelasivat myös sellaiset, joiden olisi kuulunut rauhoittaa tilannetta ja tarkastella kokonaisuutta. Tuo peli ja pyrkimys syrjäyttää ihmisiä haittasi myös neuvotteluja luottamushenkilöpaikoista.

Nyt ratkaisut on melkein kokonaan tehty (emme vielä ole päättäneet ylikunnallisista tehtävistä) ja toivoakseni tilanne rauhoittuu. Nyt sekä kuntalaiset että jäsenemme ovat antaneet monille meistä merkittävän tuen ja vastuullisia tehtäviä hoidettavaksemme. Näiden valintojen takana on oltava myös niiden, joiden ehdokkaita ei eilen valittu.

Politiikka on joukkuepeliä. Nyt meillä - minulla ja Sistosen Markulla - on kaupunginhallituksessa kolmanneksen pienempi joukkue kuin viime vuosina, mutta uskon sen pelikykyyn ja osaamiseen. Työtä on aikaisempaa enemmän ja siksi onkin hyvä, että meillä on pitkän kokemuksen omaavat taustavoimat varajäseninä: Fredrik Almqvist ja Sirkka Pikkusaari.

Eräs politiikan veteraani rauhoitteli eilisessä kokouksessa käytyä kiivasta keskustelua kysymällä että emmekö ole jo riittävän syvällä. Hän vetosi meihin jokaiseen, jotta jatkossa pyrkisimme parempaan yhteistyöhön ja puhaltaisimme viimein yhteen hiileen. Sitä minäkin toivon sydämeni pohjasta, sillä mitä vahvempia me yhdessä olemme sitä parempia tuloksia me saavutamme espoolaisten parhaaksi.


*