tiistaina, toukokuuta 30, 2006

100-vuotisjuhla ja fiilistelyä

Demarinuoret juhlivat liiton satavuotista taivalta viime viikonloppuna Tampereella. Oli todella mukavaa nähdä tuttuja ympäri Suomen. Eri vuosikymmenillä aktiivisesti toimineet tapasivat ravintoloissa eri puolilla kaupunkia päivällä ja me muistelimme 90-luvun tapahtumia. Tampereelle oli tullut myös iäkkäämpiä veteraaneja.

Juhlista en juuri viitsi muuta sanoa kuin että tarjoilut olivat huomattavasti paremmat kuin Finlandiatalolla alkuviikosta. ;)

Hauskinta juhlassa oli se, että jo viikkoa ennen h-hetkeä aloimme Petrin kanssa miettiä menneitä tapahtumia ja sitä, kuinka ihmiset ovat niistä ajoista muuttuneet. Muutos ei ole ollut vain ulkoista, vaan myös ajatukset ja mielipiteet ovat muuttuneet - maltillistuneet, jos suoraan sanotaan. Jokainen on tahollaan oppinut näkemään elämän harmaita sävyjä, jolloin ehdottomuus katoaa.

Olen myös miettinyt omaa taivaltani nuorisoliitossa ja sen jälkeen. Elokuussa tulee 18 vuotta siitä kun liityin SNK:n ja puolueen jäseksi ja se on pitkä aika. En ennen liittymistäni edes tiennyt koko nuorisoliitosta, mutta puolueeseen halusin, koska oli äänestänyt demareita ja koska halusin oppia tuntemaan ihmiset, joita vaaleissa tuen. Olin silloin jo jonkin aikaa häpeilemättä kertonut olevani demari ja saanut kuulla mitä omituisempia mielipiteitä.

Työläisperheen kasvatille vaihtoehdot olivat tuohon aikaan vähissä. Muut vasemmistopuolueet olivat aivan sekaisin ja Vihreä liittokin vasta etsi itseään, eikä ympäristöasiat ole koskaan olleet minulle ainoita kiinnostuksen lähteitä.

Halusin myös itse nähdä, kuinka likaista peliä politiikassa pelataan - politiikkahan on paskaa ja oman edun tavoittelua, eikö?

Tavoitteet ovat toteutuneet. Pelaamista ja taklauksiakin tuli koettua. Vuosien varrella olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja ennen kaikkea saanut tietoa päätöksien ja tapahtumien taustoista. Ja olihan se hullua aikaa! Onneksi se aika ei koskaan enää palaa...

Politiikan likaisuus ja pelaaminen näyttäytyvät tänään erilailla kuin mitä silloin ajattelin. Sitä on ja tulee olemaan, mutta lopultahan politiikassa on mukana paljon ihmisiä, jotka sydämestään haluavat todella parantaa maailmaa ja he tekevät sitä aikaa ja vaivaa säästämättä. On upeaa nähdä, kuinka vuosia kansanedustajana olleet ihmiset aina vaan jaksavat innostua itselleen tärkeistä asioista.

En ole pitänyt kirjaa menemisistä ja osallistumisista, mutta tuntuu, että viimeisen 18 vuoden aikana ei ole ollut kuukautta, jolloin en johonkin olisi osallistunut. Alussa erilaisia tapahtumiakin oli harva se viikonloppu. Ja sitten oli erilaiset kokoukset viikolla. Osallistumisesta tuli elämäntapa.

Minut valittiin nuorisoliiton liittotoimikuntaan Lahden liittokokouksessa vuonna -90 ja aivan liian aikaisin. Elettiin aikaa, jolloin uusia nuoria ei juuri tullut mukaan. Poliittinen aktiivisuus ja sosialidemokratia olivat epäsuositumpia kuin koskaan. Ja kilpailua oli vähän, jolloin uusi ja innokaskin pääsi nopeasti "huipulle". Asialistat sen sijaan olivat raskaita: liiton talous oli kuralla ja saatava kuntoon.

Tapahtumissa, saunailloissa ja kokousten jälkeen väiteltiin ja aihe oli aina sama: ydinvoima. Kun nyt viime kerran asiasta päätettiin oli takki tyhjä. Niin paljon siitä olen vuosien varrella saanut väitellä ja vääntää.

Myönnän, että kypsyin hitaasti, mutta ilman nuorisoliittoa olisin taatusti aivan toisenlainen ihminen. Olen oppinut paljon ja rohkeampikin monessa asiassa. Nuorisoliitosta löysin myös sen tärkeimmän: miehen, jonka kanssa halusin perustaa perheen ja jakaa elämäni.

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Näin uuden ja ihmeellisen

Kävin äsken tarkastamassa uuden asuntomme korjaukset ja edelleen asunto tuntuu aivan ihanalta. Voisimmepa muuttaa sinne jo heti! Asunto tuntuu ihanan avaralta nyt, kun siellä ei vielä ole tavaroita ja huonekaluja. Ja jos meillä olisi vähän tavaraa, saattaisi se olla tilava vielä muuton jälkeenkin.

Toissailtana keskustelin asunnon ostamisesta ja minulta kysyttiin, kuinka olemme uskaltaneet ostaa ihan uuden ja vielä rakentamattoman asunnon vuosi sitten. Kysyjä koki, ettei ole itse saanut tarpeeksi luotettavaa tietoa rakennussuunnitelmista, jotta olisi voinut vakuuttua tulevan asunnon laadukkuudesta. Rakentajathan rakentavat juuri ja juuri sitä, mitä heiltä säädökset vaativat, eikä mitään enempää, jotta voitto on mahdollisimman suuri.

Asuntomarkkinat ovat täynnä kauhukertomuksia siitä, miten huonosti asunnon oston yhteydessä voi käydä ja kuinka uskomaton pettymys uusikin asunto voi olla. Toisaalta meillä tehdään huima määrä asuntokauppoja joka vuosi ja jo pelkästään pääkaupunkiseudulle rakennetaan uusia asuntoja tuhansia vuosittain. Ja taaskin ne onnelliset tarinat, hyvät kokemukset jäävät vaille huomiota. Ehkä meille käy niin? Toivon niin.

Asuminen on välttämätöntä ja merkittävä tekijä perheemme hyvinvoinnissa. Elämässä on uskallettava ottaa riskejä ja uskallettava tehdä ratkaisuja. Me olemme oman päätöksen tehneet ja olemme nyt onnemme huipulla. Eihän se täydellinen ole, mutta uskon, että jokainen meistä joutuu asumisen suhteen tekemään kompromisseja. Jos ei halua tinkiä tilasta, joutuu tinkimään ajasta eli asunto hankitaan kauempaa työpaikoista, palveluista ja huonompien liikenneyhteyksien äärestä. Me taas emme halunneet tinkiä niistä. - Ainakaan paljoa.

Nykyinen asuntomme on ollut yksitasoinen ja jatkossakin olisi ollut mukavaa asua yhdessä tasossa asunnossa, jossa olisi piha. Olen kuullutkin toiveita, että Espooseenkin pitäisi rakentaa enemmän sellaisia asuntoja. Minustakin se olisi mukavaa, mutta realistina kysyn kenellä niihin olisi varaa? Tonttimaan hinta on niin hurja, että vain rikkailla on varaa yksikerroksiseen rivitaloasuntoihin tai taloon väljällä tontilla. Me valitsimme portaat ja pienen pihan.

Pihatyöt uudessa asunnossa oli vielä kesken, mutta mukavaa oli kuulla, että leikkipiha valmistuu vielä ennen muuttopäivää. Vaikka uusi asuntomme onkin hyvien liikenneyhteyksien varrella aivan juna-aseman vieressä on rakennukset sijoitettu tontille siten, että keskelle syntyy suojaisa leikkipiha. Jatkossa meillä onkin aivan ulko-oven edessä hiekkalaatikko, keinut ja leikkihevosia. Puustoiseen rinteeseen tulee liukumäki. Toivottavasti lapset pitävät siitä!

Uusi tuntuu aina upealta ja vasta myöhemmin tulevat puutteet esille. Niin käy varmasti meillekin ja hurma haihtuu, kun arki alkaa rullata tavalliseen tapaansa. Nyt on kuitenkin aika nauttia ja iloita täysin rinnoin!

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Nälkäisiä päätöksiä

Eilinen Finlandiatalon kokous jää pysyvästi mieleen ja sitä tullaan varmasti muistelemaan vielä usein. Vaikka asiakin oli tärkeä, parhaiten tulemme muistamaan kokouksen olemattomista tarjoiluista ja nälästä. Oliko se helsinkiläisten isäntien osaamattomuutta, ajattelemattomuutta vai välinpitämättömyyttä?

Tuntia kestävässä kokouksessa meille tarjottiin kahvileipä alussa ja kokouksen päätteeksi pari kolikon kokoista suolapalaa. Ihmeissämme katselimme salin reunoilla olevia pöytiä, joiden valkoisten liinojen päällä niin moni olisi halunnut nähdä kunnon ruokaa.

Itse kokous meni niin kuin olettaa saattoi eli sopimus syntyi ja työ alkaa. Saimme taas kerran kohdata muiden kuntien ylimielistä asennoitumista Espoota kohtaan. Se ei tullut julkisissa puheenvuoroissa niinkään esiin kuin sitten omassa ryhmäkokouksessamme. Se ei yhteistyötä edistä ja osoittaa sen, että työ tulee olemaan vaikeaa.

Yleinen kuvitelma on, että Vantaalla ja Helsingissä valtuustot työskentelevät tehokkaasti, eivätkä käytä aikaansa turhaan lätinään. Olinkin yllättynyt, että Espoo sai oman kokouksensa nopeimmin päätökseen ja saimme odotella muita. Suolapaloja emme toisten nenän edestä päässeet syömään, sillä ne vietiin pois odottamaan isäntiä.

Espoon valtuuston kokouksessa eräs kokoomuslainen valtuutettu käytti alahuuli väpisten puheenvuoron, jossa hän kertoi olevansa pitkin hampain valmis hyväksymään sopimuksen. Hän oli hyvin ärtynyt siitä, että sopimuksessa sitoudutaan palveluiden kehittämisen lisäksi yhteiseen asuntopolitiikkaan ja liikennejärjestelmän suunnitteluun. Sehän on asian pihvi!

Tuo puheenvuoro vahvisti omaa tunnettani siitä, että olemme oikealla tiellä.

***
Tänään olin ensimmäisen kerran kaupunginhallituksen hommissa mukana. Meillä oli konsernijaoston kokous, jossa pohdimme kaupungin omistajapoliittista linjaa, suhtautumista tilaaja-tuottaja -malliin, ostamisen osaamista ja kaupungin hyvää hallintotapaa.
- Siinä onkin työsarkaa kerrakseen ja opeteltavaa on paljon!

Töiden määrä on vähentänyt myös eroahdistusta kaupunkisuunnitteluun. Toki kävin viikonloppuna vilkaisemassa lautakunnan esityslistaa ja noistakin asioista on tullut vähän keskusteltua. Mielenkiintoa ei voi kieltää, eikä estää.

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Historiallinen pääkaupunkiseudun PARAS-kokous tänään

Pääkaupunkiseudun valtuustoilla on tänään ensimmäinen yhteinen valtuustokokous Finlandia-talolla. Se tulee olemaan historiallinen hetki.

Valtuustot hyväksyvät tänään seudun kaupunkien yhteistyösopimuksen. Se on samalla vastauksemme maan hallitukselle, joka valmistelee kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Hallituksen kyky saada jotain aikaiseksi epäilyttää, mutta meillä pääkaupunkiseudulla on tekemisen meininkiä. Tuloksista ei vielä täälläkään voi mitään sanoa.

Pääkaupunkiseudun ratkaisu on verkostomainen yhteistyö, ei kuntien yhteen liittäminen. Päätös on mielestäni perusteltu, eikä siitä voi tehdä johtopäätöksiä, etteikö muualla Suomessa olisi tarvetta liittää kuntia yhteen (Paras-hanke kuntaliitoksineen on välttämätön!).

Pääkaupunkiseudulla yhdistymistä arvioidaan vuonna 2008, kun nähdään mitä on saatu aikaiseksi. Vai onko syntynyt vain paperia?

Pääkaupunkiseudulla vielä nykyistä isommat organisaatiot eivät toisi välttämättä sanottavaa hyötyä ja tehokkutta. Emme edes tunne toisiamme vielä tarpeeksi hyvin, jotta yhdistyminen olisi kaikkien kuntalaisten etu. Suoraan sanottuna helsinkiläisten into liittää kunnat yhteen ärsyttää, eikä sieltä tulevat kommentit ole olleet mitenkään rakentavia. Isomman etuoikeudella helsinkiläiset ovat yrittäneet omia kaiken viisauden itselleen ja samalla osoittaneet täydellisen tietämättömyyden muiden kuntien asoita kohtaan.

Yhteistyön tavoitteena on kuntalaisten palveluiden parantaminen ja ratkaisujen löytäminen asuntokurjuuteen. Maankäyttö, asuminen ja liikenne ovat seikkoja, joilla luodaan edellytyksiä pääpaukiseudun kilpailukyvylle.

Yhteistyötä tarvitaan, koska Espoon ongelmat ovat pääkaupunkiseudun ongelmia. Haasteet ovat yhteisiä ja niin myös ratkaisut.

Arjen maantiede ja palvelut
Palveluiden kehittämisessä tavoitteena on, että palveluita saa sieltä, missä ihmiset liikkuvat ja elävät ja mahdollisimman kätevästi. Kuntien rajoja on siis syytä madaltaa, vaikka niitä ei poistetakaan. Kaikkihan me tiedämme, ettei arkielämämme niitä noudata.

Kirjastoyhteistyö on hyvä esimerkki siitä, kuinka palvelu voi toimia parhaimmillaan yli kuntarajojen.

Sopimuksen taustalla on linjaukset, joita pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on valmistellut. Sen myötä syntyy uusia työryhmiä ja valmistellaan lukuisia esityksiä. Työtä tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi sekä virkamiehillä että luottamushenkilöillä.

Kieltämättä hankkeiden määrä epäilyttää. Meillä on Espoossa omat tuottavuus- ja tulopohjahankkeet (30 kpl?), joilla kehitämme palveluita. Pääkaupunkiseudun innovaatiostrategiassa oli iso nippu hankkeita ja nyt syntyy vielä ainakin kymmenen työryhmää valmistelemaan esityksiä. Jos väittäisin uskovani hankkeiden olevan hallinnassa, valehtelisin...

Jokaisesta asiasta päätetään vielä erikseen kuntien valtuustoissa, kun selvitys kustakin esityksestä on saatu. Selvityksiä tehdään mm. ammatillisen opetuksen, ammattikorkeakoulujen, maahanmuuttajien palvelutarjonnan, vesihuollon yhteistyön kehittämiseksi.

Maankäyttö ratkaisee
Itse olen koko ajan sanonut, että kaikkein eniten tuloksia kaivataan nyt maankäytön ja liikenteen kehittämisessä. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan kipeästi monipuolista ja laadukasta asuntotarjontaa lisää. Vain tarjontaan vaikuttamalla, voimme saada hinnan nousua edes hallintaan. Realistina en usko, että hinnat saadaan kääntymään alas, mutta suuntaan on pystyttävä vaikuttamaan.

Odotan mielenkiinnolla, millainen yhteinen maankäyttöohjelma ja yhteisvastuullinen asuntopolitiikka tulee olemaan. Ja mikä on valtion osallisuus, kun konkreettisista suunnitelmista puhutaan?

Yhteistyön uusi aika
Pääkaupunkiseudun kunnat ovat tehneet aina yhteistyötä. Tämä me kaikki olemme kuulleet ja samalla myös muisteluita siitä, etteivät kadut ole aina kohdanneet toisiaan kunnan rajoilla. Yhteistyö on kehittynyt ja paljon on kokouksia ollut. Pääasiassa niissä on istuneet virkamiehet, eivät luottamushenkilöt.

Kaupunkien kaupunginhallitukset pitivät ensimmäisen yhteisen kokouksen viime vuonna ja valtuustot nyt. Muutos on siis tapahtumassa ja oikeaan suuntaan.

Missä luuraa demokratia?
Paras-hankkeen tavoitteena on myös kansanvallan vahvistaminen, vaikka aihe onkin jäänyt kuntarajakeskustelun varjoon. Demokratian kannalta on perusteltua kehittää palveluita nimenomaan peruskuntien kautta, sillä kaikenmaailman piirit, kuntayhtymät ja yhtiöt hämärtävät demokratiaa ja vievät päätöksiä yhä kauemmaksi kuntalaisista ja valtuutetuista.

Pääkaupunkiseudun yhteistyössä on koko ajan ollut demokratiaongelma. Päätöksien valmisteluun eivät ole päässeet kaikki ne ryhmät, joilla on kuntalaisten antama tuki. Asioita on myös valmisteltu paljon niin virkamiesjohtoisesti - ei avoimesti, jotta keskusteluun olisi päästy tarpeeksi ajoissa mukaan.

Suurkunnan perustaminenkaan ei toisi päätöksentekoa nykyistä lähemmäksi kuntalaisia.

Näiden kaikkien hankkeiden keskellä pitäisi miettiä myös sitä, miten saisimme yhä useamman kuntalaisen kiinnostumaan asuinalueensa ja kuntansa asioista. Se ei saisi jäädä muiden asioiden varjoon, vaikka nyt niin on käynyt.

Onko mikään niin kuin ennen?
Viime viikonloppuna tapahtui se, mitä en uskonut koskaan näkeväni. Viisujen pistelaskenta oli ikimuistoinen kokemus. Maailma muuttuu, eikä mikään ole enää pysyvää.
- Rohkaiseva fiilis lähteä illan kokoukseen. Mekin voimme onnistua, kunhan teemme kovasti töitä.

lauantaina, toukokuuta 13, 2006

Pienet lapset ja asumisen kalleus - mahdoton yhtälö

Olin aamupäivällä demareiden "tuuletuskokouksessa" tai oikeammin seminaarissa, jossa pohdittiin Espoon poliittista tilannetta. En ehtinyt oikein tuulettamaan ja puheenvuoronikin oli hapuileva, koska lapset olivat mukana.

Kivasti moni hymyili sille, että kaksi pientä tenavaa juoksenteli ja keksi kaikenlaista samaan aikaaan, kun toiset yrittivät puhua vakavia. Mahdoton tilanne.

Omassa puheenvuorossani yritin ja olin ajatellut miettiä niitä tavoitteita, joita maankäyttöön ja kaupunkisuunnitteluun liittyen asetimme viime vaaleissa. Keskeisimpiä teemojamme oli se, että asuminen on liian kallista Espoossa. No, mitä me ajattelimme, että sille voisi tehdä ja mitä me olemme sille tehneet?

Meillä oli neljä keinoa, joilla uskoimme ja uskomme, että asumisen hintaan voidaan vaikuttaa. Ne ovat:
  • raakamaan hankinta, siis aktiivinen maapolitiikka ylipäätäään,
  • kaavoituksen lisääminen, jolloin syntyy lisää asuntotontteja ja sitä kautta enemmän uusia asuntoja,
  • kunnallistekniikan rakentamisen kiirehtiminen. Jotta jo kaavoitetuille alueille on mahdollista rakentaa asuntoja, tarvitaan teitä, viemäreitä ja puistoja.
  • hartiapankkirakentamiseen tarkoitettujen tonttien lisääminen.

Näissä kaikissa on tapahtunut liikehdintää tällä valtuustokaudella, mutta ei varmasti riittävästi. Toisaalta ongelma on niin vaikea, ettei siihen hetkessä saa muutosta.

Maapolitiikasta on puhuttu. Kaikkien valtuustoryhmien yhteiseen sopimukseen kirjattiin, että tänä vuonna uudistetaan kaupungin maapoliittinen ohjelma. Se on tärkeää, sillä kaupungin pitäisi olla aktiivisempi omassa maanhankinnassa. Näin kaupunki voisi kaavoittaa asumista omalle maalle, jolloin kaupunki vastaisi myös rakentamisaikataulusta. Kaupungin maata tarvitaan myös, jotta voidaan luovuttaa tontteja perheille, että he voivat itse rakentaa.

Ehkä asenne maapolitiikan keinovalikoiminen käyttämisessä on muuttumassa, kun Suurpellon kohdalla myös kokoomus oli valmis kiirehtimään maankäyttösopimuksen syntymistä sillä, että muutoin alue pakkolunastetaan. Kaupungin ote on muuttumassa määrätietoisemmaksi ja sitä me olemme esittäneet useaan kertaan.

Kotikadut laitetaan kuntoon. Tekniselle puolelle on lisätty varoja kunnallistekniikan rakentamiseen ns. vanhoille jo kaavoitetuille alueille. Niillä alueilla on tonttivarantoa, joka toivottavasti ajan myötä rakentuu ja moni saa uuden asunnon.

Kaavoitusta nopeutetaan ja lisätään. Minusta meillä on laaja yhteisymmärrys siitä, että kaavoitusta pitää nopeuttaa ja keinojakin on tarkoitus yhdessä etsiä (asian on on kesken kaupunginhallituksessa). Lautakunta myös on kiirehtinyt useita eri kaavoja, joissa on paljon uutta asumista. Kalajärven alueelle tulee pientalokaavoja, Uusmäen ja Pajuniityn alueet etenevät, Näkinmetsä ja muut Kauklahden kaavat ovat tärkeitä ja Espoon keskuksessa Suviniitty ja muut herättävät toiveita suuresta muutoksesta. Tässä vain muutama esimerkki.

Samalla pitää muistaa, että asemakaavan valmistumisen jälkeen menee vielä aikaa ennen kuin asunnot ovat valmiita. Nuo eivät siis vaikuta tänään, vaan vasta muutaman vuoden päästä asuntotarjontaan ja sitä kautta asumisen hintaan.

Voisi kai sanoa, että suunta on oikea ja vauhti verkkainen.

Asumisen kalleus on Helsingin seudun yhteinen kysymys. Siksi pääkaupunkiseudun yhteistyössä on tarkoitus valmistella yhteinen asunto-ohjelma, jossa määritellään yhteiset asuntotavoitteet (8000 -10 000 asuntoa/vuosi) ja vuokra-asuntotavoitteet (ml. erityisryhmät). Tavoitteena on, että pääkaupunkiseudulle rakennettaisiin riittävästi asuntoja ja että asuntotuotanto olisi riittävän monipuolista, jotta jokainen löytäisi omaan elämäntilanteeseensa sopivan asunnon.

Tällä hetkellä vuosittain pääkaupunkiseudulla jäädään tuosta tavoitteesta jälkeen noin tuhat asuntoa. Se ei voi olla näkymättä asumisen hinnassa!

Helsingin seutu on laajempi kuin pääkaupunkiseutu. Se käsittää 14 kuntaa, joiden ihmiset käyvät töissä tällä alueella. Tavoitteena onkin myös miettiä koko tämän seudun maankäytön, liikenteen ja asumisen tavoitteita. Uusia asuinalueita tarvitaan ja liikennejärjestelmän tulee tukea rakentamista ja luoda edellytykset tehokkaalle joukkoliikennejärjestelmälle.

Meille espoolaisille tärkeitä liikennehankkeita ovat kaupunkiradan jatkaminen, länsimetro Kivenlahteen ja Kehä II:n jatkaminen. Ne ovat keskeisiä osia alueen liikenneverkosta. Lisäksi uutena on noussut Espoo- Vihti - Lohja -rata, joka on syytä nostaa pitkän tähtäminen tavoitteena esiin. Näiden hankkeiden toteuttamiseen Espoo tarvitsee muiden kuntien tuen, ne voidaan toteuttaa vain yhteistyössä ja niiden toteuttamisessa on valtion oltava mukana.

Uudenmaan liiton ohjelmassa todettiin, että jo nyt pääkaupunkiseudun ruuhkista aiheutuu vuosittain noin 30 miljoonan euron kustannukset. Lisäksi on surullista, että ne vievät monen isän ja äidin aikaa perheeltä joka ainoa päivä. Tästä syystä liikennejärjestelmää on kehitettävä toimivammaksi.

Metroratkaisu syyskuussa. Viime viikolla Uudenmaan ympäristökeskus antoi loppulausuntonsa raide-YVA:sta. Arviointi on ollut riittävää, jotta päätöksiä voidaan tehdä. Raideliikenteen myötä haitat ympäristölle vähenevät ja maanalla kulkeva metro tarjoaa laajimmat mahdollisuudet kehittää kaupunkirakennetta ja tukee yhdyskuntarakenteen eheytymistä. Metro liittyy luontevimmin osaksi jo olemassa olevaa liikennejärjestelmää. Syyskuussa valtuusto tekee lopullisesti ratkaisun tästä asiasta. On mielenkiintoista nähdä, mitä sitä ennen vielä ehtii tapahtua...

***

Asumisen kalleus on erityisesti nuorten perheiden kysymys. Niiden jotka etsivät ensimmäistä omaa asuntoaan pääkaupunkiseudulta ja niiden, jotka tarvitsevat uutta ja suurempaa kotia. Siksi yritin itsekin osallistua tämänkin päivän demareiden keskusteluun, vaikka se osoittautuikin lähes mahdottomaksi pienten lasten takia.

Pienten lasten vanhempien pitää kuitenkin olla aktiivisia nimenomaan tässä asiassa, jotta se saa tarpeeksi huomiota. Niin paljon, että mahdottomasta tulee vielä mahdollinen.

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Jäähyväiset kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Olin eilen viimeisen kerran kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa varapuheenjohtajana. Kuten aina kokous kesti pitkään ja lautakunta paneutui perin juurin pieniin ja suuriin kysymyksiin.

Etelä-Espoon yleiskaavaa jälleen. Yleiskaavan jokainen nurkka alkaa olla valmis. Suomenoja on vielä avoin, koska siitä ei ole saatu valmistelijoiden selvityksiä. Sen sijaan Hannus, Hanikka, Sammalvuori ja moni muu herkkä kohde on saamassa rajauksensa. Joka Kehä III:n pohjoispuolisista Kauklahden ympäristön alueista on löytymässä näkemys. Se oli alun perin vaikea kysymys, mutta taidokas selvitys näyttää vievän suunnittelua hyväksyttävään suuntaan. Aluee tulee kehittymään väljänä ja kylämäisenä alueena, aivan omanlaisena osana Espoota.

Vuosikymmenen turhake etenee. Leppävaaraan suunnitellaan viihdekeskusta, jossa olisi mm. sisälaskettelukeskus, vesiurheilumahdollisuuksia, kylpylähotelli ja elokuvakeskus. Toki tuollaisen hankkeen kohdalla väkisin miettii elämäntapamme kestävyyttä ja järkevyyttä, mutta ne kysymykset eivät ole syy estää kaavan eteneminen. Alueella kulkee myös kuuluisa Monikonpuro, joka tullaan huomioimaan kaavassa. Sen varteen sijoittuu kahviloita. Espoo on panostanut liikekeskuksen kohdalla niin paljon puroon ja sen uoman rakentamiseen, ettei meillä ole nyt varaa jättää sitä huomioimatta.

Pienissä kaavoissa vaikeita kysymyksiä. Lautakunta oli harmissaan, kun jälleen kerran jouduimme tekemään pienen kaavamuutoksen, jolla mahdollistettiin ajoyhteys tontille kevyen liikenteen väylää pitkin. Tuo olisi voitu välttää, jos hallinto kaupungissa keskustelisi paremmin, mutta nyt se oli myönnettävä. Vaikka liikenne ei tule olemaan vilkasta, on totta, ettei kulku ole enää yhtä turvallista kuin ennen. Ajattelen lapsia.

Lapsista puhuimme myös Matinkylän pienen postimerkkikaavan kohdalla, jossa leikkipaika oli laitettu keskelle parkkipaikkoja. Olen itse aikaisemminkin katsellut sitä, kuinka usein tonteilla paraatipaikat varataan autoille ja lapset laitetaan sitten jonnekin nurkkaan. Uskomatonta arvostusta! Nyt kun itse jatkuvasti seuraa, kuinka vilkkaita pienet lapset on, oli ilahduttavaa, että yhteisymmärryksessä muutimme esitystä.

Lisäksi lautakunta laittoi eteenpäin vanhan säästöpankkiopiston kaavan, joka mahdollistaa Matinlahden rantaan laadukasta kerrostaloasumista. Olen tyytyväinen hankkeen etenemiseen.

Annoin periksi. Olen harvoin (vai koskaan?) lähtenyt lautakunnasta kesken pois, mutta eilen annoin periksi yhdentoista aikaa yöllä. Olin liian väsynyt olemaan edes haikea. Uskon, että eroahdistus tulee vasta myöhemmin.

Pitkä matka, joka on ollut todella mielenkiintoinen on päättynyt. Ei kuitenkaan ihan kokonaan.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Politiikka on vaikeaa

Lukijat ovat saaneet lukea Länsiväylästä viime aikoina, kuinka vaikeaa Demareiden sisällä on, tai ehkä on. Totuushan on aina moniuloitteisempi asia kuin mitä yhteen kirjoitukseen saadaan. Totuus on yleensä tylsää, eikä jutun arvoista, mutta jokun näkulma tai raapaisu siitä saattaa olla.

Politiikka on vaikeaa, kun on isoja asioita, nopea aikataulu ja paljon vastuuta. Pitää pystyä perustelemaan ratkaisuja itselle ja äänestäjille. Pitää pystyä kokouksen jälkeen katsomaan itseä peilistä.

Meillä Espoossa E.ON.-kauppa oli hankala asia ja toki en minäkään olisi omaa sähkölaitosta olisi halunnut myydä, mutta se oli tehty jo aikaa sitten. Nyt keväällä oli kysymys enää vähemmistöosakkuudesta pörssiyhtiössä. Toki osuuden myyntiin liittyi paljon arvoja ja tunteita, jotka oli erityisen vaikeita osalle valtuutettuja. No, kauppa tehtiin ja jälkipuintia on senkin jälkeen käyty. Myös demareiden sisällä.

Nyt kaupunginhallitusta puhututtaa HUSLAB-kysymys tai siis kaupungin laboratoriopalveluiden järjestämiskysymys. Miten kuntalaisia jatkossa palvellaan ja ketkä palevelevat, tai kenen palveluksessa henkilökunta on. Tästä kokonaisuudessa on kysymys. Asia jäi taas eilen pöydälle, joten joudun tai pääsen siihen itsekin vaikuttamaan, kun ensi viikolla valtuustossa luottamustehtävän vaihto virallisesti tapahtuu.

No, tämän keskustelun yhteydessä yksi ryhmämme jäsen kertoi Länsiväylässä eroavansa, jos kaupunginhallitus ei noudata lautakunnan päätöstä. Voi olla, että lehti oli tehnyt oman tulkintansa tai sitten ei. Kukapa sen oikeasti tietää, sillä keskusteluissa on aina tulkinnan ja väärinymmärryksen mahdollisuus.

Jos uhkaus on totta, olen siitä hyvin pahoillani. Sellainen ei sovi politiikkaan (sellaiseen jota haluan sen olevan). Se tuntuu tylsältä, mutta ei yllättävältä. Itselleni tuli mieleen kysymys, onko ryhmän jäsenenä oleminen niin työlästä ja vaikeaa, että tämä olisi ns. helppo tapa päästä siitä eroon?

Me demarit emme ole olleet kaikesta yksimielisiä, kuten emme tässäkään asiassa - se ei tee toista huonommaksi demariksi. Toiset vain painottavat toisia ja toiset toisia näkökulmia. Varmasti jokainen ammentaa omat näkökulmansa ja painotuksensa aateperinnöstämme ja silti me voimme olla erimieltä. Maailma on monimutkainen, eikä siihen ole yksinkertaisia vastauksia.

Asiat ovat mielestäni riidelleet, ei ihmiset. Ryhmän meistä tekee se, että me keskustelemme ja sitoudumme päätöksiin, kun ne on tehty. Sitoutuminen on vaikeinta ja tärkeintä silloin, kun ratkaisu ei vastaa omaa näkemystä. Jokainen kuitenkin niitä hetkiä politiikassa kohtaa. Senkin yli me kuitenkin pystymme jatkamaan yhdessä.

Taustalla tässä on se kamala ja pelottava ryhmäkuri, joka saa monet kiertämään kaukaa politiikan ja puolueet. Nekin, jotka päivät pitkät mielellään puhuvat politiikasta, siis päivähoidosta, koulutuksesta, bussireiteistä, talojen ulkomuodosta, taidenäyttelyistä, terveyspalveluista - siis ihan kaikesta, sillä melkein kaikkihan on politiikkaa. Varsinkin kunnallispolitiikkaa.

Meillä politiikassa olevilla on halu vaikuttaa, eikä se ole mahdollista ilman ryhmän tuomaa tukea ja vaikutusvaltaa. Ryhmä on enemmän kuin osiensa summa- parhaimmillaan. Siitä oikeastaan ryhmäkurissa on kyse. Eikä se meillä demareilla perustu käskyttämiseen vaan keskustelemiseen, jopa väittelyyn, joka vie aikaa ja syö hermojakin toisinaan. Keskustelussa pärjää, kun on perehtynyt ja tietää asioista.

Politiikka on työlästä ja vaikeaa. Se on kestävyyslaji ja ryhmäpeliä.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Suuret ahneet ikäluokat

Oskuun voi aina luottaa. Kun hän kirjoittaa kirjan suurista ikäluokista, syntyy kiivas keskustelu. Osku on aina osannut haastaa, väittää ja oikoa mutkia suoriksi. Hyvä ja aiheellinen keskustelun avaus, vaikka itse olenkin vuosien varrella maltillistunut. Ikä, perhe ja elämä ovat tehneet tehtävänsä.

Myönnän kuitenkin, että Osku kirjoittaa yhdestä lempiaiheestani. Olen moneen kertaan puhunut ja kiihtynyt, kun olen miettinyt suurten ikäluokkien asemaa tässä yhteiskunnassa. Iteäni on rieponut se, kuinka kyvyttömiä moni heistä (siis niistä jotka ovat julkisuuteen päässet mielipiteitään esittämään) on ollut näkemään maailman muutoksen.

En kiistä etteikö suurten ikäluokkien elämä olisi ollut monessa suhteessa vaikeampaa kuin nyt. (Suksilla ei mennä kouluun ym.) Hyvinvointi on kiistatta lisääntynyt, mutta ei vaikeudet maailmasta ole poistuneet - ne ovat muuttuneet!

Vanha työkaverini Eva Donner arvostelee Oskun kirjaa hyvin tämän päivän Demarissa. Hän on lukenut kirjan ennen kuin kommentoi - toisin kuin minä. Minä olen tänään innostunut miettimään tätä Evan ja Hesarin pääkirjoittajan kirjoituksista.

Eva myöntää ja näkee sen, että väestön vanhenemiseen liittyvä ikäluokkien pienentyminen johtuu juuri siitä, että aikanaan nämä suuret ikäluokat synnyttivät kaikkien aikojen pienimmät ikäluokkat. Nyt kun sen vuoksi syntyvyys on pieni, on alettu ihmettelemään, miten Suomeen saataisiin lisää väkeä. Se juna siis meni jo aikaa sitten! Ei pienet ikäluokat saa enää suuria aikaiseksi.

Toisin kuin Eva monet muut suurten ikäluokkien edustajat eivät näe tätä suhdetta. He vain syyttävät nuorempia ikäluokkia itsekkyydestä, omaan napaan tuijottamisesta. Siinä mielessä Oskun kirja on aivan oikea vastaisku heille, vaikka syyttelemällä ei synny hyviä ratkaisuja eikä solidaarisuutta sukupolvien välille. Jotta se solidaariisuus olisi aitoa, pitää voida keskustella vaikeista asioista ja oppia näkemään paremmin eri sukupolvien tilannetta.

Asuntovelkaisena ja pitkään pätkätöitä tehneenä jaan myös nuorempien ikäluokkien epävarmuuden tulevaisuudesta. Ja helposti näen silmissäni vanhempia ja "viisaita", jotka muistelevat itsekin aikanaan maksaneensa asuntovelkojaan ja aikaa, kun opintorahaa ei edes ollut, oli vain opintovelka. Miksi nämä ihmiset aina unohtavat inflaation, joka ne velat söi? Meidän on maksettavat jokainen sentti korkoineen takaisin. Onneksi sentään korkotaso on alhainen ja velka-ajat pitkiä.

Suurten ikäluokkien vanhemmat rakensivat tätä maata ja tekivät kaikkensa, jotta heidän lapsillaan olisi ollut mahdollisuuksia menestyä. Voi olla, etteivät suuret ikäluokat olleet siitä työstä kyllin kiitollisia. Toisaalta ei ole tavatonta, että moni nyt 60-vuotta täyttänyt, huolehtii edelleen vanhemmistaan tai on huolehtinut ja ollut vapaalla työstä huolehtiakseen heidän viimeisistä päivistään (naiset, naiset!). Henkilökohtaiset ratkaisut näyttävät toiselta kuin faktaluvut yleisellä tasolla.

Tässäkin yhteydessä tekee enemminkin mieli herkistellä kuin uhkua aina vaan vihaa, sillä minusta tuntuu, että sekä suurilta ikäluokilta että heidän lapsiltaan eniten puuttui kuitenkin rakkautta. Poissaolevien isien lapsia. Eri aikoina on eri asiat vieneet vanhempien voimat, ajan ja tunteet.

Ilman rakkautta on vaikea ymmärtää ja olla empaattinen.