Espoon keskus eli elämää työmaalla

Ilmojen lämpeneminen toi mukanaan odotetun ilmiön: Siltakadun rakennustyömaalle ilmestyivät viimein työmiehet, joita olen luullut aina kuuluvan työmaille. Toki talven aikanakin kadun varressa olleessa teltassa töitä kai tehtiin. Ainakin teltta hitaasti, mutta varmasti siirtyi eteenpäin ja alta paljastui valmista kivetystä. Nyt katu näyttää valmistuvan ja asfaltti on tulossa näinä päivinä.

Kuun alussa ovensa avasi Entressen kirjasto, jota olemme täällä niin pitkään odottaneet. Toivottavasti se myös tuo kauppakeskukseen tarvittavaa vilinää, sillä liian moni on huolissaan keskuksen elinvoimasta. Sain myös kuulla, että Espoontorin kunnostus käynnistyy syksyllä ja näiden keskusten välillä käydään keskustelua siitä, kuinka ne voisi yhdistää paremmin. Jonkinlainen kauppasilta olisi todella tarpeen! Näin niistä yhdessä tulisi riittävän iso, monipuolinen ja houkutteva kaupallinen keskus. - Toivottavasti.

Kuljen niin paljon keskuksessa, että nämä asiat pyörivät jatkuvasti mielessäni, mutta tänään keskuksen tulevaisuus oli myös tiedotusasiana kaupunkisuunnittelulautakunnassa. On aina hyvä katsoa kokonaisuutta. Paljon on jo tapahtunut: uimahalli, alikulku, Kirkonkymppi, Omnian laajennus, Entresse ja monta muuta.

Tärkeitä asioita on myös tekeillä: Kirkkojärven koulu ja asemasilta (toinen mitä olemme odottaneet loputtomiin). Hankkeita on myös käsittääkseni käynnistymässä: keskustakorttelin asuinrakennus ja Omnian käden taidon keskus.

Lupauksiakin paremmasta on: kaupunkirata (2012-2014?) ja bussiterminaali (2012-2013). Raideliikenteen aikatauluissa valtiolla on viimeinen sana ja siksi niiden kohdalla varmaa on vasta, kun työmaa on käynnistynyt.

Suviniityn ensimmäiset asemakaavat ovat myös valmiita ja rakentaminen voisi alkaa milloin vain. Maa-alueet ovat kaupungin, joten nyt on luottamushenkilöiden todella oltava tarkkoina, ettei alueen rakentumista edistetä laadusta tinkien. Ensimmäiset uudet rakennukset luovat alueen maineen ja ilmeen, joka houkuttelee tai karkoittaa rakentajia ja asukkaita.

Suviniityn tornitalohanke (ns. Lindholmin kolmio) on vielä suunnittelijoiden pöydällä. Valistunut arvio kaksoistornin rakentumisesta on 2015. Myös Espoontorin laajennus käynnistyy, kun taloudellinen tilanne näyttää paremmalta.

Kaupungintalon kohtalo ja virastokeskuksen kehittäminen ovat yhtä auki kuin vuosi sitten, jolloin odotimme elokuun ratkaisevia kokouksia. Kaupunginhallitus päätti joku aika sitten palauttaa kaksoiskilpailun järjestämisen valmisteltavaksi uudelleen siten, että valtuusto saa päättää puretaanko talo vai ei.

Olen edelleen purkamisen kannalla ja päätöksen kiirehtiminenkin on paikallaan, sillä kaikissa tapauksissa uudistaminen kaavoituksineen vie vuosia. Tämän taloudellisen laman varjolla ei voi tehdä hätiköityjä ratkaisuja, vaan meidän tulee rakentaa keskusta niin että se kestää vuosikymmeniä. Uudella kaupungintalolla (2012-2015) tulee olemaan merkittävä vaikutus kaupunkikuvaan.

Muutos on valtava mahdollisuus keskukselle, mutta se tarkoittaa elämistä rakennustyömaalla vuosikausia: pölyä, liikennettä, melua ja poikkeusjärjestelyitä loputtomiin. Jo Siltakadun pitkittynyt remontti on kiristänyt asukkaiden hermoja ja asemasiltakin puhututtaa. Olisi todella suotavaa, jos rakennustyön ohessa pystyttäisiin nykyistä paremmin huomioimaan meidät kävelijät, pyöräilijät ja autoilijat, jotta elämä sujuisi näinä poikkeuksellisina vuosinakin.



*

Maahanmuuttajakeskittymät eivät tue kotouttamista

Kaupunginhallituksen iltakoulussa käsittelimme kaupungin strategiaan tulevia valtuustokauden tavoitteita. Siitä olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta yhteen keskeiseen asiaan halusin kiinnittää huomiota ja se on maahanmuuttajien tulevaisuus maassamme ja kaupungissamme. Tällä kaudella pitää tehdä parempaa työtä yhdessä maahanmuuttajien kanssa, jotta he kotoutuisivat paremmin.

Maahanmuutto on meille suomalaisille mahdollisuus. Se auttaa meitä selviämään eläköitymisen myötä syntyvästä työvoimapulasta, mutta ei ilman suunnitelmallista työtä. Espoossa on n. 8 % on maahanmuuttajia eli 18 000 vieraskielistä asukasta. Yleisempiä kieliä ovat venäjä, viro, somali, englanti ja kiina. Heidän määrä kasvaa koko ajan, sillä tulevasta väestönkasvusta n. 75 % on vieraskielisiä.

Viimeistään nyt asuntopolitiikkaan on saatava myös vahvempi ote. Kaupungin omassa katsauksessa käy ilmi, että maahanmuuttajien määrä ei ole jakautunut tasaisesti, vaan Espooseen on muodostunut alueita, joilla asuu poikkeuksellisen paljon maahanmuuttajataustaisia asukkaita. Suurimmat maahanmuuttajakeskittymät sijaitsevat Suvelassa, Kirkkojärvellä ja Otaniemessä, joiden alueella asui v. 2008 alussa lähes viidennes kaikista Espoon vieraskielisistä asukkaista. Kaksi noista keskittymästä on siis Espoon keskuksen alueella!

Suvelassa vieraskielisten määrä on kasvanut 2000-luvun aikana 1200 asukkaalla, mikä on sekä määrällisesti että väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin millään muulla alueella pääkaupunkiseudulla (vrt. Helsingissä Kuntulassa vieraskielisten määrä kasvoi 1100 asukkaalla ja Vantaalla Hakunilassa 800 asukkaalla vastaavana aikana). Iltakoulussa kerrottiin, että tarkemmassa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että Suvelassa on kortteleita, missä 60 % asukkaista on maahanmuuttajia.

Espoon visiona on, että täällä jokaisen olisi hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää. Tuollaisissa keskittymissä tämä ei helpolla toteudu, koska keskittyminen ei tue mutkatonta vuorovaikutusta valtaväestön kanssa. Myöskin maahanmuuttajat itse vastustavat keskittymistä. He toivovat saavansa asua alueilla, joilla olisi eritoten valtaväestön lapsiperheitä. Hyvät kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuudet ovat heille yhtä tärkeitä kuin meille täällä aina asuneille.

Osa maahanmuuttajista pärjää hyvinkin, mutta moni tarvitsee paljon tukea kotoutumiseensa. Siksi maahanmuuttajien toimintakeskusten toimintaa tulisi parantaa, eikä ajaa alas tehostamisen nimissä. Ne ovat tärkeä pala kotoutumisen palapelissä, mutta onnistuminen siinä vaatii kaikilta toimijoita parempaa osaamista ja muutoksen ymmärtämistä.


*

Päivähoito siirtyy

Maanantain valtuustossa keskiyön tunteina päätettiin lopullisesti, että päivähoito siirtyy sivistystoimeen. Kun muissa asioissa oli mennyt aikaa niin paljon, ei asiasta keskusteltu kovin pitkään.

Oli erikoista kuulla, kuinka asiaa ajaneet uskoivat siirron muuttavan asioita. Heidän mukaan se on todella lasten parhaaksi ja luo edellytykset vähentää hallintoa. Näin he väittivät, vaikka siirron tueksi valmisteltu aineisto ei heidän uskomuksiaan millään tavoin tue. Siirto ei selvitysten mukaan muuta juuri mitään, mutta vaatii kuitenkin aikamoista valmistelua. Se tarkoittaa siis kokouksia, kehitystyötä, valmistelua, raportteja eli hyvin paljon hallinnollista työtä.

Esityksestäni valtuusto hyväksyi lisäyksen päätökseen, missä korostettiin päivähoidossa nykyisin olevien yhteistyörakenteiden säilyttämistä ja kehittämistä, koska ne tukevat lasta ja perhettä hyvin. Yhteistyö neuvolan kanssa on tästä hyvä esimerkki.

Lisäksi esitin, että siirron yhteydessä turvataan asukaspuistojen, avointen päiväkotien ja kerhotoiminnan jatkuminen ja kehittäminen. Nämä tukevat lasten hoitamista kotona ja ovat siksi tärkeitä, mutta ne eivät ole lakisääteistä toimintaa. Taloudellisesti tiukkoina aikoina voi herkästi iskeä kiusaus säästää näistä, vaikka se lopulta tulisikin kalliiksi. Hyvä, että valtuusto oli yksimielisesti esitykseni takana.

Lisäksi valtuuston enemmistö yhtyi toivomukseeni, missä esitin, että tulevia johtosääntöjä valmisteltaessa opetuslautakunnan yhteyteen perustettaisiin varhaiskasvatusjaosto, jonka tehtävänä olisi päivähoitoon liittyvien asioiden valmistelu. Mielestäni jaosto on tällaisessa muutostilanteessa erityisen tärkeä, kun asiantuntemusta muutoinkin jää sosiaali- ja terveystoimeen.

Asia on nyt ratkaistu, vaikka en silti voi ymmärtää miksi siirto pitää tehdä. Nykyiselläänkin päivähoitoon ollaan erittäin tyytyväisiä. Lapsille tarjotaan turvallisuutta, hoivaa ja huolenpitoa. He saavat leikkiä ja oppia ikätaso huomioiden. Päivähoito tukee lapsen kehitystä uskomattoman taitavasti lapsesta välittäen. Lapset saavat myös tarvittaessa erityistä tukea osaavasti ja monikulttuurisesti.

Ja mikä tärkeintä: päivähoidossa vuorovaikutus vanhempien kanssa on jatkuvaa!

Itse asiassa eikö meidän pitäisi enemminkin tehdä kaikkemme muuttaaksemme koulua paremmaksi? Jos peruskoulu rakennettaisiin nyt, ei siitä todellakaan tehtäisi sellaista kuin se on: pienten lasten ryhmät ovat aika suuria, päivät lyhyitä ja lapset osin oman onnensa varassa, kun kaikkien vanhempien työt eivät jousta riittävästi. Ja vuorovaikutuskin koulun ja kodin välillä on selvästi satunnaisempaa kuin mitä päivähoidossa.

Voisipa tämä ratkaisu tehdä ihmeitä ja muuttaa koulua!


*

Haluan lapsille parempaa

Päivähoidon ja koulun toimintakulttureissa on eroja. Koulu organisaationa ja yhteisönä on heikoimmillaan juuri siinä, missä päivähoitoikäisten tarpeet ovat suurimmillaan: turvallinen jatkuvuutta korostava lapsilähtöinen läsnäolo ja leikinomainen sekä tunnetasolla tapahtuva vastavuoroinen yhdessäolo.

Päivähoito ja esikoulun pulmat ovat vieneet ajatukseni viime aikoina ja keskustelua asian tiimoilta olen käynyt paljonkin. Tuossa alussa oleva teksti oli lainaus eräältä asiantuntijalta, joka olisi halunnut pitää päivähoidon osana sosiaali- ja terveystoimea eikä viedä sitä lähemmäksi koulun toimintaa. Näin ajattelen itsekin.

Kaikesta huolimatta päivähoito päätettiin siirtää sivistystoimeen ja lopullisen siunauksen se saa reilun viikon päästä valtuustossa. Samassa yhteydessä on esitetty, että esiopetus taas siirrettäisiin varhaiskasvatuksen vastuulle. Se taas on saanut sellaiset vastavoimat liikkelle, etten usko idean menestykseen, vaikka siinä järkeä olisikin. Varsinkin jos asiaa tarkastelee pienten lasten ja heidän perheidensä kannalta.

Vaikka olenkin jäämässä isoissa ratkaisuissa vähemmistöön, yritän silti vaikuttaa asioihin.

Jos esiopetus jatkuu koulussa koulumaisesti, pitää mielestäni näillä lapsilla ja heidän perheillään silti olla oikeus yhdenmukaisiin palveluihin verrattuna päivähoidon eskariin. Nyt he eivät ole tasaveroisessa asemassa, vaikka monet vanhemmat ovatkin tyytyväisiä. Jos kuitenkin vanhemmilta kysyttäisiin
- haluatteko lapsillenne selvästi suuremmat (13) vai pienemmät (7 lasta) ryhmäkoot tai
- toivotteko kuulevanne lastenne koko päivästä (n. 9 h) säännöllisesti kuulumisia vai ette niin vastaukset olisivat uskoakseni ilmeisiä.

Jos olisin itse tiennyt näistä pulmista koulun eskarissa, olisi myös omat johtopäätökseni olleet selviä. Vanhemmilla pitäisikin olla oikeus tähän tietoon, jos siihen ei tule muutoksia ja tehdä sen perusteella valintoja.

Muutostarpeita siis on. Esitänkin siksi, että koulun esiopetuksessa olevien päivähoidossa tulisi myös jatkossa olla vain 7 lasta / kasvatushenkilö. Ei ole ihme, että toiminnasta saa rauhattoman kuvan, kun lapsiluvut ovat noin suuria. Nyt toiminta on lähinnä lasten säilöntää, eikä tavoitteellista toimintaa, mitä sen pitäisi olla. Sen tulisi antaa tukea sekä opetukselle että perheiden vanhemmuudelle. Tällaisilla luvuilla emme myöskään millään saa tiedonkulkua toimimaan!

Näihin tiedonkulun ongelmiin auttaisi myös se, jos asioista sovittaisiin syksyllä sekä eskarin opettajan että päivähoidon lastenhoitajan kanssa. Koulun esiopetuksen piirissä oleville lapsille tulisikin tehdä opetus- ja hoitosuunnitelma yhdessä lapsen vanhempien, esiopettajan ja päivähoidon lastenhoitajan kanssa.

Vanhemmille tulisi tarjota vähintään kolme kertaa lukuvuoden aikana mahdollisuus tavata esiopettaja ja päivähoidon hoitaja yhdessä ja keskustella lapsen hoitoon ja perheiden kanssa käytävään vuorovaikutukseen liittyvistä asioita. Vuorovaikutusta voisi parantaa myös nettiä hyödyntämällä. Jos ja kun kerran opettajaa ei kokopäivätyössä oleva vanhempi erikseen sopimatta tapaa koskaan, niin opettaja voisi kertoa lapsen päivistä säännöllisesti sähköisesti.

Se olisi askel oikeaan suuntaan. Silti jää huoli siitä, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa näiden pienten lasten päivistä. He ovat neljä tuntia koulussa ja sitten ehkä viisikin tuntia päivähoidossa. Siinä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, mistä vanhempien olisi hyvä olla tietoisia. Koulun eskarissa varmasti tulee valmiimmaksi kouluun, mutta entä kuinka tällainen rakenne tukee lasten sosiaalisten taitojen kehittymistä?

Eskarilaiset ovat vielä pieniä lapsia. Syksyllä osa heistä on vasta viisivuotiaita. Pienten lasten elämän tulisi olla turvallinen ja kokonainen, jossa hän saa oppia ja leikkiä tukea saaden päivittäin.



*

Lapsille turvallinen päivähoito

Viime päivinä on sähköposti tulvinut kannanottoja siitä, ettei esiopetusta saisi siirtää päivähoitoon. Tämä idea sisältyy kaupunginhallitukselle valmisteltuun esitykseen siitä, että päivähoito siirtää osaksi opetustointa ja samalla esiopetus osaksi päivähoitoa. Esitykseen kuuluu myös linjaus siitä, että päivähoidon sijasta käytetään termiä varhaiskasvatus. Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt olisiko meillä jatkossa sitten varhaiskasvatuskoteja vai mitä kuntalainen lähtisi etsimään, kun tahtoisi lapselleen saada päivähoitopaikan.

Myönnän, että minulla on vahva näkemys tästä asiasta, eikä nyt ole noussut mitään sellaista, jonka vuoksi kantaani olisi syytä muuttaa. Selvityksissä ei ole ilmennyt selkeitä hyötyjä, joiden vuoksi ehdottomasti päivähoito tulisi siirtää opetustoimeen. Kyse on kuitenkin mittavasta toimenpiteestä ja haasteellisesta muutostyöstä, koska päivähoidon ja opetustoimen toimintakulttuurit eroavat kovin toisistaan. Myös työehtosopimukset ovat erilaiset ja tuovat tähän oman jännitteensä.

Tässä taloudellisessa tilanteessa tulisi mielestäni keskittyä palveluiden turvaamiseen ja siksi muutosta ei tule tehdä. On myös syytä huomata, että asukkaat ovat varsin tyytyväisiä päivähoitoon, eikä siis sen vuoksi muutostarvetta ole. Lisäksi päivähoidossa nykyisellään on hyvin toimivat yhteistyörakenteet muihin lapsia ja heidän perheitään palveleviin toimintoihin kuten lastenneuvolaan ja terapiapalveluihin. Sosiaali- ja terveystoimessa on kokonaisvastuu pienistä lapsista.

Siirtoesitys on perusteltu kahdesta syystä. Se on säästöesitys, sillä tarkoitus on karsia päivähoidon avustavaa henkilökuntaa reilulla sadalla ihmisellä. He jäisivät sosiaali- ja terveystoimeen muihin tehtäviin, vaikka päivähoidossa on paljon pieniä paljon hoitoa ja hoivaa tarvitsevia lapsia. Tavoite on siis saada näin yksikkökustannukset laskuun. Toinen peruste on se, että muutokset kautta mahdollistettaisiin tilojen tehokkaampaa yhteiskäyttöä. Itse uskon, että siihen päästäisiin kehittämishankkeellakin.

Ainoa myönteinen seikka, joka hankkeeseen sisältyy on esitys siitä, että esiopetus siirrettäisiin päivähoidon vastuulle ja näin tuettaisiin lapsen oikeutta kokonaisvaltaiseen hoito- ja opetuspäivään. Nythän koulun puolella eskaria käyvät lapset ovat kahden organisaation "loukussa", mikä näkyy mm. vanhempien palautteena siitä, ettei tietoa lapsen päivästä saa.

Tästä minullakin on omakohtaisia kokemuksia, kuten olen aiemminkin kirjoittanut (ja tässä ja tässä). On todella onnetonta, että koulun puolella esiopetuksesta (4 h) ja päivähoidosta (n. 5 h) vastaavat aivan eri ihmiset eivätkä he juuri keskustele keskenään, eikä näin ollen kenelläkään ole selkeää kokonaiskuvaa lapsen päivistä. Siksi ei myöskään viestit kulje. Päivähoidon puolella henkilökunta työskentelee limittäin, jolloin myös terveiset kotiin kulkevat paremmin.

Katson siis, että tämä muutos olisi hyvä tehdä siitäkin huolimatta, että päivähoito säilyisi sosiaali- ja terveystoimessa. Pitää muistaa, että eskarilaisetkin ovat vielä pieniä lapsia. Osa heistä on syksyllä aloittaessaan vielä viisivuotiaita ja minusta heidän laittaminen koulumaailmaan on kovin aikaista, vaikka toki heistä tulee kouluvalmiita (tai ainakin valmiimpia kuin turvallisessa päivähoidossa) sillä tavoin.

Tämän vahvistivat myös rehtorit omassa kannanotossaan. En kuitenkaan usko, että tuon ikäisille lapsille on haitaksi että heistä huolehdittaisiin enemmän ja ettei heidän vielä tarvitsisi käydä välitunneilla. Mihin meidän pienillä lapsilla olisi niin kiire? Eikö vielä eka- ja tokaluokkalaisetkin saa olla pieniä ja vähän avuttomiakin, vaikka se teettäisikin sitten opettajille hitusen enemmän työtä? Annetaan lapsille aikaa olla lapsia.

Mutta en halua tehdä näitä ratkaisuja ilman tietoa kustannusvaikutuksista enkä ilman selvitystä siitä, kuinka se vaikuttaa työntekijöiden työehtosopimuksiin. Enkä voi myöskään millään muotoa hyväksyä sitä, että jälleen kerran tämänkin asian valmistelun yhteydessä virallinen yteistoimintamenettely on hoidettu huonosti. Esimerkiksi avustavan henkilökunnan tulevaisuudesta ei ole virallisesti keskusteltu.

Nämä ovat vaikeita ratkaisuja ja asioilla on puolensa. Kun otan tai otamme kantaa jonkin ratkaisun puolesta, olemme toista näkemystä vastaan. Haluan kuitenkin, että päätökset tehdään rakentavassa hengessä, hyvin valmisteltuina ja työntekijöitä arvostaen. Olen hyvin pahoillani, että näiltä osin jälleen kerran on menty sieltä, missä aita on matalin.


*

Espoon säästöistä työelämään

Espoon säästöistä syntyi sopu enemmistön kesken, josta tiedotettiin kertomalla mistä ei rahaa oteta pois. Espoo-lisästä ei tingitä, eikä opetuksen tuntiresursseista. Myös oppilashuolto ja kouluterveydenhuolto säästyy säästöiltä. Viheralueiden hoidosta ja järvien hapetuksestakin vastataan aiempien suunnitelmien mukaan. Hyvä näin!

Jostain otetaan kuitenkin pois noin 29 miljoonaa euroa (Kela-maksun alennuksesta syntyy tänä vuonna n. 6 miljoonan säästö), eikä sitä kaupungin lähettämässä tiedotteessa kerrota. Eikö se olisi ollut olennaisempi tieto?

Ensimmäisenä vastuun taloustilanteen kurjistumisesta joutuvat siis kantamaan pienimmät lapset (päivähoito ja neuvolatoiminta), sairaat (terveyskeskukset) ja vanhukset. Tässä sopimuksessa demarit eivät suostuneet olemaan mukana. Meidän ehdotuksemme oli hillitympi, koska Espoolla on mahdollisuus myös purkaa rahastoja ja ottaa velkaa tässä tilanteessa. Peruspalveluista huolehtiminen olisi nyt tärkeintä.

Tulevien vuosien talouden tasapainottamissuunnitelmaa ei ole vielä ryhmien välillä puitu. Kukapa vastustaisi sitä, että asioita tehtäisiin järkevämmin ja samalla edullisemmin, mutta listalla on myös esityksiä, joita ihmetteln. Näitä on mm. maahanmuuttajien toimintakeskusten keskittäminen ja toiminnan luonteen muuttaminen. On myös väärin pyrkiä perustelemaan tehostamisella päivähoidon siirtämistä opetustoimeen. Tuollaiset suuret organisaatiomuutokset vievät voimavaroja, kun nyt pitäisi keskittyä palveluiden turvaamiseen.


***
Tänään saimme kuulla, kuinka maan hallitus veti pois esityksensä nostaa eläkeikää. Tämä oli jo toinen kerta, kun hallitus teki huolimattoman esityksen ja joutui sen sitten perumaan. Ensimmäinenhän oli päivähoidon nollamaksuluokan poistamisyritys.

Tätä taustaa vasten ymmärrän nyt pääministerin virallisen linjan siitä, ettei valmisteilla olevista asioista saa puhua. Kun ministereiden tietotaso on tätä tasoa niin asioita onkin syytä antaa virkamiesten valmistella huolella ennen kuin ne tuodaan julkisuuteen.

Toki itsekin kuulun niihin, joiden mielestä työntekijöitä tulisi kannustaa ja houkutella olemaan nykyistä pidempään työelämässä. Siinä työssä johtamisella on iso merkityksensä ja hallituksen yritys sanella näin isoja asioita ei tässä mielessä näyttänyt hyvää mallia.

Paluu neuvottelupöytään, erilaisten näkemysten ymmärtäminen ja ratkaisujen etsiminen on varmasti tuloksekkaampi tie. Näin on myös työpaikoilla: arvostuksen saaminen, hyvät työolosuhteet ja vaikuttamisen mahdollisuudet ovat avainasemassa työssä viihtymiselle sen lisäksi, että tietysti palkan ja työmäärän pitäisi olla kohillaan niin työuran alussa kuin loppupäässä.


*

Luminen helmi

Kävin tutustumassa Högnäsiin ja Matalajärven ympäristöön yhdessä kaupunkisuunnittelulautakunnan kanssa. Högnäs on uskomaton pieni kylä hieman Kehä kolmosen pohjoispuolella. Alueella on omakotitaloja ja loma-asuntoja sekä erittäin rikas luonto. Nyt tuolle alueelle ollaan laatimassa asemakaavaa, jonka tavoitteena on osittain luoda edellytykset nykyisen asuntokannan kunnostamiselle. Loma-asuntoja toivotaan voivan muuttaa ympärivuotiseen asumiseen. Myös lisärakentamista on ainakin jonkin verran tulossa.

Högnäs sijaitsee kapealla kannaksella Bodominjärven ja Matalajärven välissä. Jälkimmäinen noista taas on valtakunnallisesti arvokas Natura-ohjelmassa suojeltu lintujärvi. Suojelu ei ole valitettavasti turvannut pientä järveä, vaan se on pahasti rehevöitynyt ja asukkaat ovat tehneet kovasti töitä yhdessä viranomaisten kanssa kunnostaakseen sitä. Tämä työ tulee jatkumaan.

Merkittävien luontoarvojen ja Matalajärven tilan vuoksi lisäasumista ja ylipäätään kaikkea lisärakentamista tulee suunnitella huolella. Siksi olikin hyvä, että lautakunta jalkautui maastoon ja perehtyi koko Matalajärven alueen suunnitteluun, vaikka jokaisesta hankkeesta päätetäänkin sitten yksitellen.

Tuo alue ja Bodominjärven ympäristö on aivan omanlaisensa maailma, missä on historian havinaa, kartanoita, upeita maisemia ja monimuotoinen luonto. Kannattaa siis tutustua! Jo nyt voin kuvitella, kuinka uskomattoman kaunista Högnäsissäkin on kesällä, kun lumivaippa on sulanut ja puihin puhjennut lehdet. Siinä on aihetta useammallekin kesäretkelle.

Harmikseni tällä kertaa unohdin kameran kotiin, joten en nyt jakaa talvisia näkymiä kanssanne. Sitä virhettä en toiste tee ;)


*

Talvi - kaivattu vieras

Helmikuu olikin oikea talvikuu. Kauan saimmekin oikeaa talvea odotella ja jonkin verran on sen kunniaksi tullut ulkoiltua viikonloppuisin. Kävimme Oittaalla laskemassa mäkeä ja kulkemassa hiemaan jäällä. Poikkesimme myös talvisessa ja aurinkoisessa Korkeasaaressa. Kissalaaksossa kissat olivat kovin eläväisiä ja lämmitellä saimme africasia-talossa, missä nautimme myös omat eväämme.

Kuun alussa jatkoin lastenkulttuurin harrastustamme. Teatteri Hevosenkengässä oli ensi-illassa Tuhkimo, joka oli ehkä tavanomaista hauskempi versio tutusta sadusta ja sai tyttömme eläytymään voimakkaasti. Pojan kanssa kävin katsomassa 3D-version elokuvasta Kärpäsenä kuuhun, missä oli vähän aikuisellekin kohdennettuja heittoja historiasta. Uusi tekniikka antoi elokuvalle todella oman säväyksensä! Se toi asiat ja tapahtuman aivan nenän eteen.

Helmikuun piti huipentua Tampereelle ja kylpylään. Ja tavallaan huipentuikin, mutta varsin kurjalla tavalla, sillä vatsatauti tainnutti meidänkin perheemme. Juuri nyt näyttää olevan harmillisen paljon erilaisia pöpöjä liikkeellä.

Muutoin olen pari kolme kertaa viikossa käynyt salilla, mutta tavoitteena on kyllä lisätä liikuntaa kun kevät menee pidemmälle ja ulkona on mukavampi olla. Vaikka talvi onkin ollut hieno niin kaipaan todella jo lämmintä ja vihrää luontoa. Oi sitä onnea, kun kohta saa upottaa sormet oman pienen pihamaan multaan!

Vastuuta heikoista vai taloudesta?

Espoon talous on sukeltanut ja nyt suunnitellaan korjaustoimia. Vielä Haikossa esittelijät vakuuttelivat, että tässäkin tilanteessa tavoitteena on huolehtia kaikkein heikoimmista. Hehän ovat eniten palveluidemme varassa ja heistä tulee huolehtia vaikeinakin aikoina. Keitä tällä tarkoitettiin, en tiedä.

Tällaisena aikana lapset haavoittuvat herkästi. Työelämässä vallitseva epävarmuus tulee vanhempien mukana kotiin ja vaikuttaa lapsiin. Näin kunnan palveluiden tarjoma turvallinen arki ja mahdollisuus leikkiin ja oppiin ovat entistäkin tärkeämpiä.

Siksi olen erittäin pettynyt, kun kaupunginjohtajan säästölistalla on perusopetus. Tuntiresurssista on tarkoitus leikata kaksi prosenttia, mikä tarkoittaa kerho-, jako- ja tukituntien vähennystä. Eivätkö juuri nuo tunnit ole niitä, jotka kannattelevat lapsia, joilla on vaikeuksia oppimisessa?

Kun ehkäisevästä työstä säästetään, kertautuvat kustannukset aina toisaalla. Se tulee lopulta hyvin kalliiksi.


*

Uusi aika, uudet ideat?

Auton ja asunnon hankinta ovat eri asioita, mutta silti tekee hieman vertailla niiden kehitystä, kun sattumoisin olen viime aikoina autoiluun ja autouutisiin perehtynyt. Kun on autoilematta yli kymmenen vuotta, huomaa todella maailman muuttuneen.

Viime viikolla taisi uutisissa olla kannanotto, jossa asuntorakentajat vaativat siirtämään edessä olevia uusia rakentamismääräyksiä. Näiden tarkoitus on puuttua asuntojen energian kulutukseen ja syystä, sillä asuminen vie ison lohkon siitä mitä me energiaa kokonaisuudessa kulutamme.

Missä maailmassa nuo esityksen tekijät oikein elävät? Useampi vuosi on ilmastokeskustelua käyty ja kaikille pitäisi olla selvää, että nykymeno ei voi jatkua. Tästä mielestäni löytyy hyvä esimerkki juuri autoteollisuuden puolelta: siellä näkyy todella olevan valtava kehitystyö meneillään. Hybridiauton ohella kehitetään yhä vähemmän kuluttavaa tekniikkaa ja päästörajoituksista on tarkoitus selvitä. Samalla myös autoilun mukavuus tuotekehittelyn myötä on kohonnut huimasti.

Autoteollisuus on toki selkä seinää vasten: sitä uhkaa ajorajoitukset ja kiellot, asumista taas kukaan ei ole kyseenalaistanut. Ehkä rakennusteollisuus uskoo, että mikä vain käy kaupaksi aina vaan.

Toki asuntopuolellakin tapahtuu, mutta hitaasti. Eilen valtuustossa hyväksyttiin asemakaava Nupurinkartanon alueelle, jota tullaan huoltamaan kalliolämmöllä ja asunnoista tehdään matalaenergiataloja, jotka säästävät sähköä. Äsken taas luin uutisen siitä, kuinka Heinolaan on valmistumassa kerrostalo, joka käyttää energiaa yli 70 % vähemmän kuin normaalitalo ja jonka rakentaminen maksaa vain pari prosenttia enemmän kuin tavallisen talon.

Suhtautuminen ilmastonmuutokseen on vain yksi osoitus siitä, kuinka vähän rakennusteollisuus näyttää satsaavan tuotekehittelyyn. Mitä uutta asumiseen on viime vuosina tullut ja koska (pitäisikö kysyä millä vuosikymmenellä)? Asuntokohtaiset saunat tulivat aikaa sitten, lattiamateriaalit on muuttuneet ja kaakelit yleistyneet, lattialämmitys märkätiloissa ja lasitetut parvekkeet. Ja tuon lisäksi kai keittiöiden varustelu on kehittynyt. Voiko olla niin, että kaikki mukava asumisessa on jo meillä olemassa? Tietotekniikkakin käytetään pääsääntöisesti vain kotikoneissa.

Maanantain valtuustossa käytiin keskustelua myös Espoon ympäristöohjelmasta ja se palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Ympäristö- ja ilmastokysymyksiin on etsittävä määrätietoisesti ratkaisuja, eikä yrittää väistellä niitä. Nykyistä kestävämpi elämä voi olla ihan yhtä hyvää ja rikasta elämää kuin tämä nykyinen tuhlailevakin elämämme.


*

Laatikkoleikeistä asiaan

Olin vantaalaisten vieraana keskustelemassa pääkaupunkiseudun kuntien tulevaisuudesta. Liitetäänkö kunnat yhteen, mitkä kunnat pitäisi liittää yhteen, tehdäänko selvistys vai tutkimus? Näitä kysymyksiähän tässä on pyöritelty kohta neljä vuotta, eikä kukaan tunnu huomaavan edistystä, jota on tapahtunut. Saati sitten, että puhuttaisiin asioista, joihin tarvitsemme ratkaisua.

Laatikkoleikit ja rajojen siirtely on mukavampaa kuin asiat?

Nykyinen hallitus teki historiaa kirjaamalla metropolipolitiikan omaan ohjelmaansa. Tässä taloudellisessa tilanteessa se tuntuu vieläkin tärkeämmältä, mutta mitä se tarkoittaa?

Tämä seutu (taatusti muuten enemmän kuin neljä kaupunkia) on Suomen veturi nyt ja tulevaisuudessa. Jos haluamme lisää työpaikkoja Suomeen, pitää maamme olla kiinnostava, uskottava ja luotettava. Millainen on yritykselle hyvä toimintaympäristö (se on oikea fyysinen paikka tai paikkakunta), on kysymys johon pitäisi etsiä vastauksia. Tässäkin murroksessa syntyy ja pitää syntyä uusia yrityksiä jonnekin ja sitä kautta tuotteita tai palveluita, joilla me menestymme maailmalla. Se tuo ihmisille työtä, hyvinvointia ja mahdollisuuksia.

Tuon osan nosti myös Espoon kaupunginhallitus omassa kannanotossaan viime viikolla esille, jonka pääasiallinen tavoite oli tietysti torjua kuntien yhdistyminen. Tarkoitus oli myös kiinnittää huomiota itse asioihin ja puhuttiinhan siinä myös kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista sekä palveluiden turvaamisesta.

Pitäisi puhua myös tämän alueen erityisistä haasteista ja etsiä ratkaisuja niihin. Meitä kaikkia koskettaa kipeästi asumisen kalleus, joka johtuu isolta osalta tahdottomasta maapolitiikasta. Kuinka kunnat voisivat luovuttaa tontteja rakentajille, jos niillä ei ole edes maata, jota kaavoittaa?

Huono-osaisuuskin on omanlaistaan täällä, missä juurettomuutta on paljon ja kaikki kalliimpaa kuin muualla. Täällä köyhä on köyhempi ja pitkäaikaisasunnottomuus yleisempää. Polku omaan tupaan on hyvin mutkainen, koska vuokra-asuntoja on liian vähän ja vuokratkin huimaavia osalle.

Maahanmuuttajia täällä on enemmän kuin muualla, eikä nykyinen palvelujärjestelmä pysty heitä kaikkia auttamaan. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat keskittyneet tietyille alueille ja heidän tuen tarpeensa on erilaista. Kyse ei ole yhtenäisestä ryhmästä. On alueita, missä asuu muualta tulleita tutkijoita ja opiskelijoita ja on alueita, joilla osa maahan tulleista aikuisista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Jälkimmäisten perheiden kanssa on oikeasti haastavaa työskennellä, eikä kotoutuminen onnistu ilman osaavaa tukea.

Oma kysymyksensä on se, pitäisikö maahanmuuttajien keskittymistä ehkäistä palveluita ja asuntotarjontaa lisäämällä. Mikä tukisi parhaiten kotoutumista ja tulijoiden hyvinvointia? Miten saisimme heidät entistä enemmän mukaan palveluiden suunnitteluun?

Metropoli on monimuotoinen. Täällä on menestyjiä ja Suomen osaamisen luojia, mutta myös monenlaisia reunalla kulkijoita, hädässä olevia. Siksi tarvitsemme valtioltakin erityistä huomiota. Yhdessä meidän pitäisi myös huolehtia niistä, joiden omat voimat eivät riitä ja joita on täällä enemmän kuin muualla.

Kaavoihin kangistunut

Noilla sanoilla minua kerran eräässä demareiden kokouksessa kuvatiin. Sanojaa en muista, mutta tuo kuvaus jäi mieleeni, sillä se on niin totta. Tänään kaupunginhallitus päätti edustajistaan lautakunnissa ja johtokunnissa. Minut valittiin kaupunkisuunnittelulautakuntaan.

Jotta politiikassa jaksaa olla mukana, pitää olla asioita, joista on todella innostunut ja kiinnostunut. Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat intohimoni.

Olen juuri lukenut kirjan Oppiva kaupunkisuunnittelu, joka on herättänyt paljon ajatuksia kaavoituksen parantamiseksi. On hyvä, että viime kaudella emme enää tuijottaneet pelkästään kaavoitusprosessien kestoa vaan tarkastelimme rakentamiseen ja suunnitteluun kuluvaa työtä kokonaisuutena: miten saisimme nopeammin uusia rakennuksia: uusia asuntoja ja työpaikkoja ihmisille; uusia asuinalueita palveluineen.

Nyt haluaisin laajentaa tuota näkemystä entisestään. Jotta onnistuisimme paremmin suunnittelussa pitäisi meidän myös arvioida, miten viihtyisiä ja toimivia asuntoalueita kaupunkiimme syntyy. Miten voisimme toisaalta antaa tilaa luoville ideoille ja toisaalta vaatia kaavamääräyksillä riittävää laatua?

Asukkailla on mahdollisuus antaa palautetta ja ideoita kaavatyön eri vaiheissa, mutta valmiin alueen asukkailla ei enää tuota palautemahdollisuutta ole. Ainakin joillekin se mahdollisuus pitäisi antaa, jotta tietäisimme miten olemme onnistuneet.

Vähän tässä tuntuu siltä kuin kotiin palaisi...


*

Lapsen ääni

"Siellä on liikaa lapsia ja meteliä." kertoi poikamme, kun ihmettelimme, miksi päiväkotiin meno ei enää ollutkaan niin mukavaa kuin aluksi.

"Siellä ei saa leikkiä tarpeeksi." sanoi sama poika nyt, kun jälleen kerran puhuimme siitä, miksi esikoulu (joka on siis koulussa, kuten aiemmin olen kertonut) ei olekaan niin mukavaa kuin alkusyksystä. Into hiipui liiankin nopeasti.

Tuon ensimmäisen kommentin jälkeen olin tilaisuudessa, missä Kuntaliiton edustaja kertoi keskustelun liian suurista päivähoitoryhmistä olevan puhtaasti ammattiliittojen masinoimaa. Hänen mielestään ongelmaa ei ole - meidän poikamme oli toista mieltä.

Tällä viikolla taas jokin työryhmä kertoi, että koko päivähoito - tai nykyaikaisemmin varhaiskasvatus - pitäisi siirtää opetustoimeen, koska suomalainen koulu on tuottanut niin hyviä tuloksia.

Lehtien mukaan huomiotta jäi täysin se, kuinka tyytyväisiä lopulta päivähoitoon ollaan. Liian suurista ryhmistä ja henkilökunnan vaihtuvuudesta huolimatta suomalainen päivähoito on uskomattoman hyvää, turvallista ja luotettavaa: hoivaa, huolenpitoa ja leikkiä ilman tulospaineita. Mistä siis muutostarve?

Nuo kipeää tekevät kommentit palasivat jälleen kerran mieleeni, kun viikolla olin lasten osallisuutta pohtivassa seminaarissa. Kuuluuko lasten ja nuorten ääni palveluiden suunnittelussa? Ja miten sen pitäisi kuulua lapsen omissa asioissa tai päivähoidossa ja koulussa?

Olemme oikealla tiellä ja ehkä suunnassakin - ellei lama nyt muuta kurssia - mutta paljon on vielä kuultavaa. jotta ymmärtäisimme.



*

Käynnistymistä

Tammikuu on aina ryhdistäytymisen ja parannusten aikaa. Niin minullakin ja niinhän lupasinkin. Liikunnan rytmi on taas hiljalleen löytymässä. Olen käynyt salilla pari kolme kertaa viikossa ja nauttinut sauvakävellen kirpeistä pakkassäistä. Miksi ihmeessä sitä niin helposti tuosta lipsuu, kun se kuitenkin tuntuu niin tavattoman hyvältä?

Lasten kulttuurin kannalta vuosi on alkanut aktiivisesti. Kävimme Unga Teaternissa katsomassa Peukaloisen retket ja liikutuin. On tärkeää, että lapsille on tarinoita, joiden sanomana on luonnon suojeleminen. Kävimme myös Kauniaisten elokuvateatterissa (aika hyvä muuten!) katsomassa Discomadot. Elokuva oli ihan vetävä, mutta kyllä siinä olisi enemmänkin saanut olla vanhaa kunnon diskoa ;)

Lasse Lehtisen uusi kirjakin Siivetönnä en voi lentää tuli luettua. Se kuvaa jälleenrakennuksen ajan Suomea ja aluerakentamisen kulta-aikoja. Helppoa luettavaa, eikä kirjoittajan historian tuntemusta voi epäillä millään tavoin. Tosin naisen roolista ja paikasta Lehtisen maailmassa olisi muutama valittu sana sanottavana, jos tosikoksi alkaisin. Nyt yöpöydälläni on Jari Tervon uusin, mutta valitettavasti se on saanut väistyä asiakirjallisuuden tieltä.

Olen tuntenut valtavaa pakkoa yrittää ymmärtää (jos se edes on mahdollista), mistä tässä lamassa on kyse ja mikä nyt on tärkeää. Siksi olen lukenut analyysiä viime lamasta ja arvioita siitä, ketkä olemme unohtaneet nousukaudella. Myös kaupunkisuunnittelusta sain ajatuksia herättävän kirjan. Palaan siihen myöhemmin.

Aikamoinen kulttuurielämys on ollut myös vuoden ensimmäiset valtuuston, kaupunginhallituksen ja sen jaoston kokoukset. En tiedä, kuinka muutenkaan sitä värikkyyttä voisi kuvailla, mitä kuntalaisten tahto on keskuuteemme tuonnut. Toivon vilpittömästi, että toiminta tästä rauhoittuu, jotta voimme keskittyä oikeasti edessä oleviin vaikeisiin asioihin.

Toki siihen, mikä on olennaista, pitää puuttua, asioita pitää kyseenalaistaa ja vaihtoehtoja on vaadittava varsinkin nyt. Politiikkaahan meidät on valittu tekemään, mutta jotain tolkkuakin siinä saisi olla.

Huimin muutos - koko elämäntapamme radikaali muutos - tässä kuussa oli kuitenkin oman auton hankinta. Espoo näyttää kokonaan toisenlaiselta autoilijan silmin. Lasten into autoiluun hiipui jo toisella viikolla: ensiksi he olivat sitä mieltä, että "Onni on oma auto", mutta sitten pulkka olikin jo autoa parempi menopeli päiväkotiin.

Kunnon talvi taitaa olla parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi olla.



*

Viestin paikka

"Viestimme ei mennyt perille" -tyyppisiä selityksiä olemme saaneet kuulla kyllästymiseen asti viime vaalien jälkeen, kun on etsitty syitä demareiden huonoon menestykseen. Entäpä jos sitä viestiä, jota meiltä on odotettu ei ole ollutkaan?

Viime viikolla työmarkkinajärjestöt sopivat sosiaaliturvan kehittämisestä sopivasti ennen Sata-komitean esityksiä. Syntynyt sosiaali-tupo sisältää toivottuja parannuksia mm. työttömien ansioturvan piirin pääsyn helpottamisesta. Perusturvan varassa olevien edustajia ei noissa neuvottelupöydissä istunut.

Suomessa tuloerot ovat samalla tasolla kuin 70-luvulla. Perusturvan varassa olevien elämässä ei laman jälkeinen parempi aika ole näkynyt mitenkään. Pitkäaikaistyöttömät ovat työmarkkinatuen lisäksi juuttuneet toimeentulotukiasiakkuuteen, minkä ostovoima on nyt 30 euroa heikompi kuin vuonna 1990.

Jos toimeentulotuki auttaisi köyhyysrajan yläpuolelle, sen pitäisi olla päivässä 7 euroa korkeampi. Ja työmarkkinatukea taas pitäisi korottaa, jotta sillä voisi elää ilman jatkuvaa turvautumista toimeentulotukeen.

Meidän demareiden viesti on vuosia ollut se, että työ on parasta sosiaaliturvaa ja olemme pitäneet hyvää huolta ansioturvan tasosta. Köyhille olemme tarjonneet palveluita. Nyt olisi aika laajentaa suuntaa ja ottaa kantaa perusturvan varassa elävien puolesta siitä huolimatta, että työmarkkinajärjestöt ovat sopimuksensa tehneet. SDP:n tulisi nähdä yhteiskunnan tarpeet ja tila laajemmin.

Köyhät eivät äänestä, mutta ehkäpä äänestäjät ovat toivoneet meiltä vahvempaa vastuuta kaikkein heikoimmista? Pitkäaikaistyöttömyydestä emme ole päässeet irti, mutta kyllä heilläkin pitäisi olla säälliset tulot, joilla elää.


**
Jos tosiaan kyse olisi pelkästään siitä, ettei viestiämme ole kuultu niin voisimme ehkä yrittää saada enemmän ehdokkaaksi toimittajia. Taannoin heitä oli listoillamme enemmän ja menestyimme paremmin.



*

Kukapa ei, mutta tärkeintä on miten

Politiikassa on aina tehty erilaisia sopimuksia ja kähmitty paikkoja sulle ja mulle. Kukapa ei käyttäisi tilaisuutta hyväkseen, jos sellainen eteen tulee? Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja käytännötkin reilumpia ja avoimempia. Nykyään ei enää riitä, että on oikean poliittisen puolueen jäsen, pitää olla myös pätevä kulloinkin haettavana olevaan tehtävään. Pitää pärjätä vertailuissa, haastatteluissa ja testeissä.

Näin uskoin maailman muuttuneen.

Viikolla sain tietää, että menen huomenna YTV:n seutukokoukseen valitsemaan yhteistyöjohtajaksi Raimo Inkistä (vihr.). Kutsun mukana tuli lista hakijoista, mutta sillä listalla ei Raimon nimeä ollut. Häntä nostetaan kabinettineista ohi virallisen prosessin. Miksi näin? Eivätkö tukijat ja sopijat usko, että heidän ehdokkaansa pärjäisi avoimessa kilpailussa? Onko hänellä riittävästi muutosjohtajalta vaadittavaa osaamista ja kokemusta vai vain kavereiden tuki? Tätä on mahdoton hyväksyä, eikä se ole YTV:n etu.

Viimein nyt on aika havaita, että Vihreät eivät edusta mitään uutta politiikan taivaan alla. Puhtoisen politiikan sädekehän he kaivavat esille vaalien alla, mutta siinä välissä se saa rauhassa pölyttyä hyllyllä. Valta kiehtoo keinoja kaihtamatta.


*

Osallistaminen on avain

Espoo markkinoi mielellään itseään edelläkävijänä. Meillä kokeillaan ja etsitään avoimin mielin uusia ratkaisuja, mikä ei sinällään ole huono asia. Kehitystyössä on viime vuosina myös ainakin toisinaan pyritty hyödyntämään oman henkilökunnan osaamista, ei vain ulkopuolisten asiantuntijoiden viisauksia. Tämän linjan soisi jatkuvan nyt, kun niukemmat ajat koittavat.

Tulevan kymmenen vuoden aikana Espoosta jää eläkkeelle 40 % työntekijöistä. Se on valtava määrä ja uusia tekijöitä on yhä vaikeampi saada tilalle. Tuossa kilpailussa ei ratkaisevaa ole vain palkka, vaan se kuinka työntekijöitä kuullaaan ja millaiset osallistumis- ja kehittämismahdollisuudet heillä on.

Työntekijöiden kuuleminen meillä on ollut tolkuttoman huonoa. Yhteistoiminta takkuilee jatkuvasti, mistä saimme taas hyvän muistutuksen kun eilen valtuustossa päätettiin vesilaitosten yhdistämisestä. Se ei ollut kuitenkaan syy jäädyttää pääkaupunkiseudun yhteistyötä, mutta jäi harmittamaan. Aikaa olisi ollut kylliksi selvittää asiat, keskustella avoimesti ja tarttua ongelmakohtiin. Nyt se on tehtävä vaikeimman kautta ja vaatii johdolta enemmän.

Jos Espoo aikoo selvitä eläköitymisestä ja kyetä huolehtimaan palveluistaan, on työntekijöiden kohtelun muututtava. Hyvään valmisteluun kuuluu avoin keskustelu työntekijöiden kanssa ja toimiva yt-menettely, kun muutoksia käynnistetään ja toteutetaan. Se ei voi olla niin vaikeaa kuin näyttää nyt olevan, jos tahtoa on. Ja sitä on oltava.


*

Mistä tässä on kyse?

Lama tai taantuma mietityttää paljon, enkä osaa olla yhtä optimistinen kuin mieheni. Ihmisenä ja päättäjänä myönnän olevani hämmentynyt siitä, ettei selvyyttä tilanteen vakavuudesta tunnu olevan kellään. Joku asiantuntija väitti laman alkaneet viime vuoden lopulla, toinen taas sanoo, ettei tässä lamassa olla - ainakaan vielä.

Miten kauan tämä kestää? On arvioitu, että talouden toipuminen alkaisi ensi vuoden kesällä. Se antaa toivoa, mutta samaan aikaan on esitetty arvioita siitä, että tällä kertaa kyse on jostain aivan uudenlaisesta talouden häiriöstä. Millaisia jälkiä tämä yhteiskuntaamme ja meihin ihmisiin jättää, riippuu paljolti päätöksistä, joita tehdään Espoossa, Suomessa, EU:ssa ja maailmalla.

Omaa hämmennystä lisää se, ettei maan hallituskaan tunnu olevan selvillä siitä, millaisen taloudellisen taantuman edessä olemme. Viime vuoden lopulla uskottiin sadan miljoonan elvytykseen, joka on nyt muuttunut miljardin paketiksi. Onneksi sentään suunta on hyvä.

Tämä lama on tuontitavaraa ja johtuu luottamuksen puutteesta. Miten sitä rakennetaan, jotta taloudellinen toimeliaisuus saataisiin virkoamaan? Raha pitäisi saada pyörimään. Jos on kyse kaikkien aikojen pahimmasta koko maailman talouden kriisistä, mikä vaikutus meidän omilla, Espoon tai Suomen toimenpiteillä on? Päteekö tässäkin se, että perhosenkin siiven iskulla täällä voi maailman toisella laidalla olla merkittäviä vaikutuksia?

Laajaa yhteisymmärrys näyttää vallitsevan kahdesta asiasta: elvyttää pitää ja ihmisistä on huolehdittava. Viime lamassahan pelastettiin pankit, mutta uhrattiin ihmiset. Syntyi pitkäaikaistyöttömyys, mistä emme ole päässeet eroon ja velkavankilat. Silloin jokaiseen pulmaan oli vain yksi oikea ratkaisu ja näin onnistuttiin lamauttamaan keskustelukin. Myöhemmin näimme, että vaihtoehtoja olisi ollut ja olisimme voineet toimia ihmisten kannalta inhimillisemmin.

Nyt pitäisi toimia viisaammin. Joitakin ideoita ihmisten auttamiseksi vaikean ajan yli onkin esitetty, mutta lisää kaipaisin. Vaikuttavimmat ideat pitää muuttaa teoiksi pikaisesti. Ja mitä tapahtuu laman jälkeen? Meidän pitäisi pystyä näkemään laman yli jotta nyt tehtävät ratkaisut eivät vaikeuttaisi vaan edistäisivät hyvinvointiamme ja osaamistamme myös vuosien päästä.

Huomenna valtuustossa valitaan Espoon kaupunginhallitus ja lautakunnat. Minut valitaan kaupunginhallitukseen, kuten aiemmin kerroin. Talouden seuranta ja tuleva sopeuttamisohjelman valmistelu odottavat kaupunginhallituksen pöydällä. Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, jolla on vahva talous. Meillä on iso rooli näissä talkoissa.

Toki Espoossakin pitää elää nyt tarkemmin, mutta asukkaista on huolehdittava, eikä se onnistu ilman osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa. Lama ei muuta sitä tosiasiaa, että eläköityminen kiihtyy ja uusia tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevina vuosina. Hyvä työnantaja houkuttelee. Nyt kannattaa myös rakentaa, koska se on edullisempaa ja kasvavassa kaupungissa tarvitaan uusia päiväkoteja, kouluja, raiteita ja sairaalakin.

Helppoa ja yksinkertaista tämä ei tule olemaan. Laajasti yhdessä keskustelemalla me ymmärrämme paremmin, missä olemme ja löydämme parhaat ratkaisut. Tuolle keskustelulle pitää nyt antaa tilaa ja mahdollisuus. Hullujakin ideoita on voitava esittää.


*

Paradoksi

Viime marras- ja joulukuun sateiset päivät kypsyttivät minut tekemään tälle vuodelle lupauksen, mistä ei voi olla ylpeä. Useamman sykkän iltapäivän jälkeen, kun lähdin pyörällä sateessa polkemaan päiväkotiin lapsia hakemaan, päädyin ajatukseen, että ehkä sittenkin perheellisellä ihmisellä on hyvä olla auto.

Noina iltoina lapset olivat niin väsyneitä, että pojankin oli raskasta pyöräillä kotiin. Itku oli herkässä. Päiväkodilla huomasin, että osa vanhemmista ei saattanut kävellä sateessa edes parkkipaikalta sisälle, vaan jättivät auton aivan portin eteen tukkien kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitin. Auton hankintaa suunnitellessa lupasin lapsille, etten itse sentään tee niin. Edelleenkään sade ei sulata meitä, mutta ehkä jatkossa sateisimpina päivinä pyrin viemään ja hakemaan muksut autolla.

Onhan se aikamoinen paradoksi, että kun todennäköisesti ilmaston lämpenemisen vuoksi talvet täällä ovat yhä kehnompia niin se saa meidät hankkimaan auton. Omien johtopäätösten pitäisi olla juuri nyt päin vastaisia, mutta myönnän jokapäiväisen arjen sujuvuuden menevän tässä elämän tilanteessa edelle. Kuvittelen, että jatkossa voisimme useammin käydä myös kyläilemässä tuttavien luona.

Haaveilen myös kauppareissuista, joilla pystyy ostamaan kerralla monen päivän ruuat. Lasten kasvamisen myötä maitoakin pitäisi voida ostaa useampi tölkki ja paljon muuta lisäksi. Niitä ei pyörällä saa kulkemaan.

Annoimme siis periksi. Joku ennusti, että ensiksi pari viikkoa ihmettelemme auton ihanuutta ja sen jälkeen sitä, kuinka olemme voineet olla kaikki nämä vuodet ilman sitä. Saa nähdä. Bussilipussani on kuitenkin edelleen kautta ja polkupyöräkin huollettu, jotta silläkin voin kulkea.

Kun päätös lopulta oli tehty, ryhdyimme toimiin ja tänään toin tuon auton kotiin. Monta kummallista asiaa on vielä edessä ja paljon rahan menoa tiedossa. Mutta kyllä se sentään on hieno - niin kauniin punainen!

*

Kaupunginhallitukseen

Eilen oli demareiden kokous, missä nimettiin ihmiset erilaisiin luottamustehtäviin. Nyt on siis selvää, että jatkan kaupunginhallituksessa ja sen konsernijaostossa. Näin kunnallisvaaleista alkanut työ ja pienoinen jännityskin on viimein päättynyt.

En päässyt tehtävään ilman äänestystä. Muutoinkin nämä vaalien jälkeiset viikot ja kuukaudet ovat olleet todella kiihkeitä tunteita herättäviä. Työtä eri ihmisten puolesta ja vastaan - varsinkin vastaan - on tehty oikein urakalla. Tämä koskee myös minua ja vaikka se politiikkaan kuuluukin en tietenkään ole voinut olla tuntematta mielipahaa siitä.

Harmillisinta on, että peliä pelasivat myös sellaiset, joiden olisi kuulunut rauhoittaa tilannetta ja tarkastella kokonaisuutta. Tuo peli ja pyrkimys syrjäyttää ihmisiä haittasi myös neuvotteluja luottamushenkilöpaikoista.

Nyt ratkaisut on melkein kokonaan tehty (emme vielä ole päättäneet ylikunnallisista tehtävistä) ja toivoakseni tilanne rauhoittuu. Nyt sekä kuntalaiset että jäsenemme ovat antaneet monille meistä merkittävän tuen ja vastuullisia tehtäviä hoidettavaksemme. Näiden valintojen takana on oltava myös niiden, joiden ehdokkaita ei eilen valittu.

Politiikka on joukkuepeliä. Nyt meillä - minulla ja Sistosen Markulla - on kaupunginhallituksessa kolmanneksen pienempi joukkue kuin viime vuosina, mutta uskon sen pelikykyyn ja osaamiseen. Työtä on aikaisempaa enemmän ja siksi onkin hyvä, että meillä on pitkän kokemuksen omaavat taustavoimat varajäseninä: Fredrik Almqvist ja Sirkka Pikkusaari.

Eräs politiikan veteraani rauhoitteli eilisessä kokouksessa käytyä kiivasta keskustelua kysymällä että emmekö ole jo riittävän syvällä. Hän vetosi meihin jokaiseen, jotta jatkossa pyrkisimme parempaan yhteistyöhön ja puhaltaisimme viimein yhteen hiileen. Sitä minäkin toivon sydämeni pohjasta, sillä mitä vahvempia me yhdessä olemme sitä parempia tuloksia me saavutamme espoolaisten parhaaksi.


*