Käynnistymistä

Tammikuu on aina ryhdistäytymisen ja parannusten aikaa. Niin minullakin ja niinhän lupasinkin. Liikunnan rytmi on taas hiljalleen löytymässä. Olen käynyt salilla pari kolme kertaa viikossa ja nauttinut sauvakävellen kirpeistä pakkassäistä. Miksi ihmeessä sitä niin helposti tuosta lipsuu, kun se kuitenkin tuntuu niin tavattoman hyvältä?

Lasten kulttuurin kannalta vuosi on alkanut aktiivisesti. Kävimme Unga Teaternissa katsomassa Peukaloisen retket ja liikutuin. On tärkeää, että lapsille on tarinoita, joiden sanomana on luonnon suojeleminen. Kävimme myös Kauniaisten elokuvateatterissa (aika hyvä muuten!) katsomassa Discomadot. Elokuva oli ihan vetävä, mutta kyllä siinä olisi enemmänkin saanut olla vanhaa kunnon diskoa ;)

Lasse Lehtisen uusi kirjakin Siivetönnä en voi lentää tuli luettua. Se kuvaa jälleenrakennuksen ajan Suomea ja aluerakentamisen kulta-aikoja. Helppoa luettavaa, eikä kirjoittajan historian tuntemusta voi epäillä millään tavoin. Tosin naisen roolista ja paikasta Lehtisen maailmassa olisi muutama valittu sana sanottavana, jos tosikoksi alkaisin. Nyt yöpöydälläni on Jari Tervon uusin, mutta valitettavasti se on saanut väistyä asiakirjallisuuden tieltä.

Olen tuntenut valtavaa pakkoa yrittää ymmärtää (jos se edes on mahdollista), mistä tässä lamassa on kyse ja mikä nyt on tärkeää. Siksi olen lukenut analyysiä viime lamasta ja arvioita siitä, ketkä olemme unohtaneet nousukaudella. Myös kaupunkisuunnittelusta sain ajatuksia herättävän kirjan. Palaan siihen myöhemmin.

Aikamoinen kulttuurielämys on ollut myös vuoden ensimmäiset valtuuston, kaupunginhallituksen ja sen jaoston kokoukset. En tiedä, kuinka muutenkaan sitä värikkyyttä voisi kuvailla, mitä kuntalaisten tahto on keskuuteemme tuonnut. Toivon vilpittömästi, että toiminta tästä rauhoittuu, jotta voimme keskittyä oikeasti edessä oleviin vaikeisiin asioihin.

Toki siihen, mikä on olennaista, pitää puuttua, asioita pitää kyseenalaistaa ja vaihtoehtoja on vaadittava varsinkin nyt. Politiikkaahan meidät on valittu tekemään, mutta jotain tolkkuakin siinä saisi olla.

Huimin muutos - koko elämäntapamme radikaali muutos - tässä kuussa oli kuitenkin oman auton hankinta. Espoo näyttää kokonaan toisenlaiselta autoilijan silmin. Lasten into autoiluun hiipui jo toisella viikolla: ensiksi he olivat sitä mieltä, että "Onni on oma auto", mutta sitten pulkka olikin jo autoa parempi menopeli päiväkotiin.

Kunnon talvi taitaa olla parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi olla.



*