sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Metro-retki ja joukkiliikenteen suunnittelu

Tänään aamiaispöydässä Väinö ehdotti, että lähtisimme tänään ajelemaan metrolla. Onhan siitä joskus ollut puhetta, kuten myös ratikka-ajeluista. Hieman aikaa pähkäiltyämme päätimme lähteä matkaan.

Hyppäsimme ensiksi Tuomarilan asemalta junaan ja ajoimme sillä Pasilaan. Sieltä vaihdoimme ratikkaan, jolla matkasimme Sörnäisiin. Sieltä matka jatkui metrolla maan alla ja maan päällä itään. Siinä istuessamme päätimme ajaa perille asti eli Vuosaareen.

Vaihdot kulkuneuvosta toiseen sujuivat ongelmitta, vaikka olikin sunnuntai, jolloin vuoroja ajetaan tavallista vähemmän.



Hieman aikaa kiertelimme Vuosaaressa ja poikkesimme kylässä odottamatta ja pyytämättä. Emäntämme ihmetteli, että vielä nykyaikana sellaistakin saattaa tapahtua. Yleensähän kyläilyistä sovitaan viikkoja ennen eikä puhelimessa muutamaa minuuttia aikaisemmin. Kävimme myös syömässä ennne kuin lähdimme paluumatkalle.

Palatessa ajoimme metrolla Kamppiin, mistä pääsimme taas sujuvasti Tuomarilaan tulevaan bussiin. Reissuun meni aikaa enemmän kuin uskoimmekaan ja lapset simahtivat bussiin. Puolen tunnin päikkärit tuli siinä otettua: Elsa isän sylissä ja Väinö äidin kainalossa.

Reissu oli oikeastaan hauska idea sunnuntaipäivälle ja lapsille elämys.

***

Tänään siirryttiin joukkoliikenteessä talviaikatauluun. Meille Espoon keskuksen tuntumassa asuville aikataulu toi joitakin muutoksia. Jatkossa täältä pääsee yhä useammin myös bussilla Helsinkiin (linja 270) ja Kalajärvelle.

Linjan 19 päätepysäkki (kuvassa) siirtyi Tuomarilan aseman viereen. Nyt siis Kulovalkean alueelta pääsee Espoon keskukseen kätevästi sekä bussilla että junalla. Bussireitin muutoksesta ovat erityisesti lastenrattailla kulkevat iloisia, sillä bussiin pääsee rattaiden kanssa kätevämmin kuin junaan niin kauan kuin Espooseen ajetaan vanhoilla junilla. Ja uusia matalalattiajunia me valitettavasti saamme vielä odottaa jonkin aikaa.

Toinen iso muutos on se, että E-juna jatkaa nyt Kauklahteen, mikä on tuolle alueelle merkittävä parannus. Nyt sieltäkin pääsee siis junalla vartin välein Helsinkiin. (Matkustajia tosin olisi paljon enemmän, jos messuasunnot olisi jo myyty.)

Joukkoliikenteen kehittämistä suunnitellaan nykyisin YTV:ssä kokonaisuudessaan. Aikaisemminhan Espoo päätti omista sisäisistä reiteistään ja YTV seutuliikenteestä. Keskittäminen oli hyvä ratkaisu, mutta ainahan on tietysti riski, ettei kaukaa näe riittävän tarkasti pieniä paikallisia tarpeita.

Joka vuosi alkusyksystä tulee konsernijaostoon - jossa olen - lausuntopyyntö joukkoliikenteen palvelutasoa ja rahoitusta koskevasta suunnitelmasta. Viime vuotinen lausuntomme ja siihen liittyvät asiakirjat löytyy linkistä:
http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=24A8F33F8FA42441C22572180045A7C1&kanta=Kunnari\\intrakun_e.nsf

Ensi vuotta koskeva suunnitelma tulee kohta lausunnolle, joten nyt on hyvä aika miettiä kehittämistarpeita.

tiistaina, elokuuta 07, 2007

Asuntomessuilla

Poikkesin eilen hikoilemassa Hämeenlinnan asuntomessuilla. Päivä oli erinomaisen sään vuoksi messujen hiljaisimpia, joten kerrankin kohteisiin pääsi sujuvasti ja tilaakin oli katsella asuntoja. Ja olihan siellä ihasteltavaa. Useampi asunto kelpaisi tietysti minullekin, jos hintaa ei tarvitsisi ajatella.

Hämeenlinnalaiset isännät kertoivat pyrkineensä vaikuttamaan asuntojen hintatasoon. He olivat pyrkineet saamaan alueelle kohtuuhintaisia asuntoja - sellaisia, joihin tavallisilla ihmisilläkin olisi varaa. Tästä syystä kaupunki oli myynyt tonti kohtuuhintaan (espoolaisittain jopa halvalla), mutta rakentajat olivat halunneet tehdä parasta mitä on ja niinpä hinnat nousivat taas kerran pilviin. Vaikeaa näyttää olevan asuntomarkkinoihin vaikuttaa ja ikävää oli kuulla, että messuhinnat ovat vaikuttaneet Hämeenlinnan hintatasoon muuallakin kaupungissa. Harmillista.

Muita huomioita messuilta:
- kodinhoitohuoneet olivat ihanan suuria. Espoossa ihastuin viherhuoneisiin, joita nytkin messuilla oli, mutta ne eivät nousset samalla tavoin esiin.
- neliöitä asunnoissa oli todella paljon huonemäärään verrattuna. Yleisön suosikiksi nousseessa talossa oli 165 neliötä ja vain neljä huonetta. Mitä tekemistä sillä on perheiden arjen kanssa? Perheet on Hämeenlinnassa nostettu messujen erityiseksi teemaksi, mutta alueelle näyttääkin muuttavan lapsettomia pariskuntia. Ainakaan alueelle ei juuri tule perheitä, joissa on kaksi tai useampi lapsi.
- asunnoista puuttui edelleen kirjahyllylle sopivat paikat. Tämän olen huomannut aiemminkin: messutalojen asukkaat eivät lue kirjoja.

Espoossa oli rivitaloasuntoja, jotka oli rakennettu usempaan tasoon. Mekin asumme kolmessa tasossa ja ratkaisu tuntuu edelleen erinomaiselta. Kauklahdessa osa asunnoista oli rakennettu neljään tasoon, mikä tuntui jo epäkäytännölliseltä. No, Hämeenlinnasta löysin asunnon, joka oli viidessä eri kerroksessa! Siinä sitä riittää rappusissa ravaamista.

Kaupunkisuunnittelun kannalta messualue oli parempi kuin moni aiempi. Alueen yleisilme oli kohtalaisen tasapainoinen. Taloja suunniteltaessa oli otettu huomioon naapuritalon ulkoasu, eikä alueelle ollut saanut rakentaa ihan mitä tahansa.

Hämäläinen raitti, jossa talot rakennetaan katuun kiinni on hyvä ajatus, jota jo nyt toteutetaan muuallakin. Kesällä ajelin Lahden Karistossa ja sielläkin oli näin luotu vanhan pikkukaupungin tunnelmaa. Pienillä tonteilla ratkaisu on käytännöllinen ja mahdollistaa sen, että sisäpihasta tulee sitten kunnollinen.

Kävin asuntomessuilla ensimmäisen kerran Tuusulassa, missä järkytyin asuntojen epäkäytännöllisyydestä ja ihmettelin terassien määrää asunnoissa. Sen jälkeen olen käynyt Kotkassa, Laukaassa, Oulussa, Espoossa ja nyt Hämeenlinnassa. Siinä sitä on asuntomessuja ihan riittämiin.
(Kuvissa Finndomo Oy:n Hartolan tehtaan Avainkoti, yleisön suokikki Kannustalo ja Hämeenlinnan kansanedustaja Johannes Koskisen talo kylän raitilta päin.)

sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

Kesä on täällä taas

Myönnän, että alkuviikolla sää alkoi jo vaikuttaa mielialaan. Puhuin syksystä, koska tuntui että syksy on jo alkanut - eikä ollut vielä edes elokuu. Se ahdisti. Mietin pitääkö kesävaatteet jo pakata odottamaan seuraavaa vuotta.

Maanantaina lapset lähtivät ensimmäisen kerran seitsemän viikon kesäloman jälkeen päiväkotiin (kuva yllä). Hyvillä mielin lähtivät, mutta vanhemmille iski epätoivo: tästäkö se kurapyykki alkaa ja loppuuko se koskaan?

Ensimmäinen viikko meni aika hyvin. Kavereita olikin jo vähän ikävä ja uusi opekin osoittautui mukavaksi aikuiseksi. Lapset olivat kyllä iltaisin väsyneempiä kuin loma-aikaan. Yhtenä iltana Väinö oli ulkona liian myöhään ja sai aikamoisen väsymys-itku-raivo -kohtauksen. Huomasimme, että sisääntulo- ja nukkumaanmenoajoista on syytä pitää tarkemmin kiinni, jotta lapset saavat lepoa tarpeeksi.

Pienten lasten sosiaaliset suhteetkin ovat jälleen mietityttäneet. Väinö sai kutsun päiväkotikaverin synttäreille ja on ollut siitä aivan tohkeissaan. Illalla ei meinannut uni tulla sitä miettiessä. Ja me vanhemmat taas pohdimme, mitä keksimme Elsalle, jotta tyttö ei pahoita kovin pahasti mieltään.

Viikonloppuna tuli jälleen kesä: on hiki ja niin kuuma, että väsyttää. Tekisi mieli melkein valittaa. En kuitenkaan vielä tee sitä, vaan säästän sen viikolle, kun istun töissä ja haikeana katselen ulos aurinkoiselle kadulle.

Aurinko sai myös mansikkasatomme kypsymään. Yllä kuva lauantaipäivän saaliista, jonka nautimme terassillamme jäätelön kera. Onpa ihanaa, että näitä kesäpäiviä sittenkin vielä riittää! On mansikoita, kukkia, lämpöä, perhosia ja nokkosia eli kaikkea mitä Väinön mielestä kesään kuuluu.



perjantaina, elokuuta 03, 2007

Metrolla oli synttärit - onnea!

Helsingin metro täytti eilen 25 vuotta. Oli jälleen mielenkiintoista kuulla lyhyesti olemassa olevan metron syntyhistoriasta. Jo 50-luvulla metroa alettiin todenteolla suunnittelemaan ja silti ensimmäisen matkustajat hyppäsivät junaan vasta 1982. Suurten hankkeiden toteuttaminen vaatii todella aikaa kypsyttelyyn, suunnitteluun ja rakentamiseenkin.

Näin on myös Espoossa. Meillä keskustelua on käyty kaiketi 30 vuotta ja varsinaisia päätöksiä olemme tehneet vasta viime vuosina. Tavoite kuitenkin on, että Matinkylään pääsisi kulkemaan 2012.

Kesäkuussa kaupunginhallitus pisti asemat paikoilleen, jotta radan tarkempi suunnittelu voi jatkua. Asemia tulee näin alussa olemaan viisi: Keilaniemi, Otaniemi, Tapiola, Niittymaa/Urheilupuisto ja Matinkylä. Niittykumpuun tehdään varaus asemalle, jotta sinne voidaan myöhemmin rakentaa asema ja näin verkkoa täydentää. Juna kulkee maan alla koko tuon matkan.

Espoossa on myös vahva yhteisymmärrys siitä, ettei rakentaminen voi pysähtyä tähän. Olemme kiirehtineet suunnittelun ja tarpeellisten selvitystöiden jatkamista Espoonlahteen, jotta rakentamistyöt eivät turhaan keskeytyisi aikanaan ja Matinkylä olisi todella vain välietappi.

Asemaratkaisun jälkeen suunnittelutyö jatkuu perusteellisempana. On aikanaan mielenkiintoista päästä keskustelemaan myös siitä, miten asemista luodaan omailmeisiä, turvallisia ja esteettömiä. Metro on kuitenkin helppo, luotettava ja turvallinenkin tapa liikkua, siksi siitä pitää tehdä myös houkutteleva. Olikin mukavaa eilen nähdä uutislähetyksessä iäkkäämmän rouvan haastattelu, missä hän oli mielissään metron laajentamissuunnitelmista, koska se on niin hyvä liikkumisväline.

Tietoa Metron suunnittelusta, asemista ja muusta löytyy osoitteesta http://www.lansimetro.info/

Tänään julkistettiin valtion talousarvio vuodelle 2008. Länsimetron suunnitteluun valtio on varannut ensi vuodelle 6,75 miljoonaa, joka on n. 30 % suunnittelukustannuksista. Sanaakaan en löytänyt jatkosta eli onko valtio sitoutunut myös rakentamissaikatauluun, vai aikooko se pitkittää hanketta. Selkeä lupaus jatkosta olisi ollut varmasti eiliselle päivänsankarille mieluinen.

Samalla katselin liikennerahoja muutoinkin. En löytänyt vaalien alla luvattua joukkoliikenteen tukea suurille kunnille. Paikallisliikennettä toki avustetaan 60 kunnassa ja lipputuet kohdistuvat yli 300 kuntaan. Julkisen liikenteen peruspalvelut halutaankin turvata haja-asutusalueilla, mutta entä edistää siellä missä julkista liikennettä todella käytetään?

Toivottavasti virhe on minun ja tuki sieltä tarkemmalla lukemisella löytyy varsinkin kun ensi vuonna liikkuminen omalla autolla on kalliimpaa polttoaineveron noston vuoksi. Tässä tilanteessa ihmisiä voisikin siirtyä todella julkisen liikenteen käyttäjiksi, jos tuen avulla lippujen hintoihin todella voitaisiin vaikuttaa. Merkittävää voisi olla jopa se, että voisimme jäädyttää lippujen hinnat useammaksi vuodeksi nykyiselle tasolle nousevan valtion tuen avulla.

Valitettavasti tuo polttoaineveron korotus yksinään luo päinvastaisia paineita julkisen liikenteen lippujen hintoihin.

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Uusi ilme





Vielä on kesää jäljellä kuukausi, silti olo on kuin syksy olisi jo ovella. Arki on alkanut ja sitä piristääkseni kävin kampaajalla. Teki mieli jotain todella uutta ja puolen tunnin suunnittelun jälkeen syntyikin suunnitelma, jonka lopputus näkyy yllä olevissa kuvissa. Aika villiä, sanoisin, eikä Pete meinannut löytää sanoja lainkaan ensimmäistä kertaa nähdessään. ;)

perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Pehmeä lasku

Paluu arkeen tapahtuu perhessämme pehmein askelin. Petri on ollut töissä jo kolme viikkoa, minä viikon ja lasten loma loppuu ensi maanantaina. Töissä on ollut hiljaista, joten olen kerrankin ehtinyt lukea ja paneutua asioihin, jotka edessä on. Kyllä se tästä kiireeksi muuttuu ihan kohta. Työkalenteri on jo nyt sotkussa ja täynnä jouluun asti. Onneksi myös joulun ajan ja ensi kevään lomat on jo alustavasti sinne merkitty ;)

Ensi viikolla alkaa elokuu ja lehdessä on silloin tukku työpaikkailmoituksia. Toivottavasti puhelin alkaa soida ja löytyy päteviä kiinnostuneita ammattilaisia, jotka haluavat meille töihin. Saan alkusyksyn aikana haastatella työnhakijoita siis oikein urakalla. Toivottavasti! Sosiaalialan työntekijätilanne on kyllä sellainen, että toivon todella hallituksen onnistuvan julkisen sektorin palkka-asiassa nimitettiin ratkaisua sitten millä nimellä tahansa. Lopputulos on tärkein.

Viime viikonloppuna olimme Muumimaailmassa. Se oli lapsille hieno kokemus. Oli ihanaa nähdä, kuinka rohkeasti ja innokkaasti lapset halusivat halata muumeja. Elsa halasi ainakin Niiskuneitiä. Väinö taas arasteli hieman Muumimammaa. Poju uskalsi kätellä mammaa vasta, kun pidin häntä sylissä. Pikku Myytä hän taas lähestyi todella rohkeasti ja Haisuli kiinnosti poikaa aivan erityisesti. Noitaa emme kuulemma seuraavalla kerralla käy lainkaan katsomasssa niin pelottava hän oli.


Kaikki hahmot näimme ja Väinö kulki paikasta toiseen kuin vanha kävijä, vaikka olimme ensimmäisellä vierailulla. Olimme tutustuneet alueen karttaan netissä ja kai pojalle oli siitä jäänyt jotain mieleen, koska hän opasti meitä eteenpäin innostuneesti.

Lasten loma on siis jatkunut vielä tämän viikon - suuri kiitos siitä sukulaisille ja ystäville! Päivähoito olisi ollut vielä tämän viikon kesäloma-ajassa ja emme halunneet, että lasten syyskausi alkaa varapaikassa, siksi tämä järjestely. Alkuviikosta lapset olivat yökylässä Vantaalla Miian ja Tarmon luona ja nyt loppuviikosta mummolassa. Kotona heitä oli hoitamassa viikolla isotäti.

Ensi viikolla ei ole vielä yhtään ainoaa iltamenoa, joten pehmeä lasku arkeen jatkuu edelleen. Hieman perheemme aikuisia jännittää päivähoidon aloittaminen ja on ihanaa, kun vielä ei ole aamuisin hirmuista kiirettä ja illallakin voimme lähteä ajoissa töistä.

Onneksi lasten päiväkotiryhmässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Lastentarhaopettaja on uusi, mutta muut hoitajat vanhoja tuttuja ja suurin osa lapsista jatkaa ryhmässä. Silti alussa hoitajilla on varmasti tekemistä ennen kuin lapset saavat rytmistä kiinni. Lapset ovat kyllä heränneet aamuisin aikaisin, mutta päiväunia he eivät ole kesän aikana ihan joka päivä nukkuneet ja lepäämäänkin olemme heidät laittaneet paljon normaalia myöhemmin.

Toivottavasti jännitän turhaan ja kaikki sujuu hyvin. Pienen paussin yritän saada myös tähän syksyyn järjestettyä kaikesta kiireestä huolimatta. Talvi on niin pitkä lapsille ja meille aikuisillekin ilman pieniä lomataukoja.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

Viimeinen lomapäivä

Vietimme minun viimeisen lomapäivän asukaspuistossa, missä lapsille monenlaista mukavaa tekemistä ja leikkiseuraakin siellä on. Toisaalta Väinö ja Elsa leikkivät todella mielellään myös keskenään. Sitä on ollut ilo seurata!





Harmillinen olo meille kaikille tuli siitä, että asukaspuiston allas oli jälleen kerran sotkettu niin, että vesi oli pitänyt laskea pois. Alkuviikosta altaassa oli lasinsirpaleita, eivätkä lapset silloinkaan päässeet uimaan. Voi kunpa osaisimme kasvattaa lapsemme niin, etteivät he tekisi moisia tyhmyyksiä.




Asukaspuisto on siitä jännä paikka, että siellä ruoka maistuu lapsille aina paremmin kuin kotona. Toki meillä lapset usein syövät kotonakin reippaasti, mutta asukaspuistossa he hakevat myös lisää. Tänäänkin he söivät kaksi lautasta kasvisosekeittoa ja vaativat, että sitä pitää kotonakin tehdä. Pitänee laittaa korvan taakse muistiin.


Loma on siis mennyt. Olemme matkustelleet pohjoisessa ja Itä-Suomessa, kuten Petri onkin jo omassa blogissaan kertonut. Länsi on vielä "valloittamatta", mutta kyllä me sinnekin ehdimme, sillä lapsille tuli luvattua retki muumimaailmaan jo alkukesästä.

Blogini heräilee hiljalleen henkiin, kun menen töihin, kunhan keksin kirjoittamisen aiheita. Eräs iso ratkaisu on koko ajan mielessäni, mutta asia ei ole vielä valmis kerrottavaksi täällä. Palataan siihen syksyn sateiden myötä.

Alla vielä muutama kuva kukista, joita olemme pienellä pihallamme ihailleet. Kärhöt, kurjenpolvet ja monet muut kukkivat nyt parhaimmillaan. Tänään saimme myös kourallisen mansikoita omasta penkistä syötäväksi.




keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Vain muutos on pysyvää

Muutin Espooseen vuonna 1998. Olen siis kohtalaisen tuore espoolainen, mutta siitä huolimatta minun jälkeeni on kaupunkiin tullut noin 30 000 uutta asukasta. Yhdeksän vuotta ja tuollainen määrä uusia ihmisiä! Iso osa heistä on täällä syntyneitä, kuten meidänkin lapset Väinö ja Elsa, mutta moni on myös muualta tänne tullut ja toivottavasti kotiutunut, kuten minäkin.








Havahtuminen tuohon asukasmäärään kasvuun, sai minut miettimään sitä muutosta, jonka olen nähnyt tässä ajassa. Kuljinpa melkein missä tahansa huomaan rakennuksia, joiden muistan olleen rakenteilla.

Leena Lehtolainen väitti eräässä dekkarissaan, että Espoon yleisin lintu on nostokurki ja vaikka toteamus vähätteleenkin kaupunkimme monimuotoista luontoa, pitää se paikkansa. Jo pelkästään meidän asuntomme ikkunoista näkee muutaman rakennustyömaan.

Isoimmat muutokset näiden vuosien aikana on tapahtunut Matinkylässä ja Leppävaarassa. Kun muutin tänne ja olin töissä Matinkylässä, oli Ison Omena kohdalla täysin rakentamatonta maata. Poikkeuksellisen yksituumaisesti valmistellut rakennussuunnitelmat olivat kuitenkin valmiita. Omenan avajaisia vietettiin 2001 ja sen myötä keskuksen ympäristö on muuttunut hyvin kaupunkimaiseksi, kuten pitääkin.

Leppävaaran Maxi oli legenda. Se oli ruma, mutta myös maamme ensimmäinen automarket, jossa ehdin itsekin asioida. Muutamassa vuodessa radan eteläpuolinen alue on muuttunut täysin, enkä pidä lopputulosta huonona. Noin kekeiselle paikalle pitääkin rakentaa kerrostaloja ja sitten alueen reunoille enemmän omapihaisia asuntoja. Säterinmetsä on nähtävyys, josta saatuja kokemuksia (sen rakentamisesta tehtiin tutkimus) soisin hyödynnettävän uusilla alueilla. Kun maan hinta on niin järjettömän korkea, pitäisi kaupungin pystyä luovuttamaan myös hyvin pieniä tontteja omatoimiseen rakentamiseen.

Kaupunkirataa pitkin kulkee A-juna Leppävaaraan, eikä kai kukaan enää harmittele vaihtoja. Sen sijaan liityntäpysäköintipaikkojen vähyys ja sen aikarajoitukset ovat nykyisin puheenaiheita. Bussi-Jokerin aikatauluja ei tarvitse edes miettiä, jos haluaa Lepuskista eteenpäin sen kyydissä.

Tapiolan muutokset eivät ole olleet niin dramaattisia. Toisaalta WeeGee on koko maassa poikkeuksellisen suuri kulttuurhanke, jonka toivoisi todella houkuttelevan ihmisiä. Uutta asuinrakentamista on tullut enemmän Niittykummun suuntaan ja Urheilupuitossa pelataan nykyään Veikkausliigatasoista jalkapalloa ja SM-ligaa jääkiekossa. Parhaiten jääkiekon taitaa Bluesin naiset.

Espoonlahden suuralueella Saunalahden rakentaminen on käynnistynyt. Sen sijaan Lippulaivan laajennus ja Espoonlahden kehittämishanke on vasta kunnolla käynnistymässä.

Myös Espoon keskuksessa viime vuodet ovat olleet hyviä. Olemme saaneet uuden terveysaseman, lukion ja uimahallin, valtakunnallisesti palkitun radan alikulun ja toisen asteen ammatillinen oppilaitos Omnia keskittyy alueelle. Ja mikä hienointa myös kirjasto on viimein rakenteilla kauppakeskus Entresseen, jonka rakennustyömaalta nuo pari kuvaa ovat.

Muuttumattomina eivät ole säilyneet pienemmät keskuksemmekaan. Viime vuonna Kauklahti oli otsikoissa asuntomessualueen vuoksi, joka on vain pieni osa siitä asuntorakentamisesta mitä sinne on suunnitteilla. Kauklahteen suunniteltiin tiivistä ja matalaa asumista, kuten monelle muullekin alueelle kerrostaloaleiden lisäksi, vaikka Espoosta toisenlaista kuvaa yritetäänkin antaa.

Kalajärvelle taas saatiin joku vuosi sitten kauppa, mutta enemmän alue on kasvamassa tulevina vuosina. Eiköhän senkin alueen palvelut tule kehittymään kasvun myötä, vaikka lukio päätettiinkin lakkauttaa.

Tämän lisäksi olemme peruskorjanneet, laajentaneet ja rakentaneet useita uusia kouluja ja päiväkoteja. Joka vuosi lapsia on jo pelkästään kouluissa yhden ison koulun verran enemmän. Eri alueilla tosin, joten tilapulan ratkaiseminen on ollut vaikeaa. Viime aikoina taas pula päiväkotipaikkoista on pahentunut, koska työllisyyden parantaminen on lisännyt arvioita enemmän päiväkotilasten määrää. Espoo ei kuitenkaan ole otsikoissa kuten aikoinaan, kun päivähoito-oikeutta laajennettiin.

Muuttoliike ja kaupungistuminen ovat maailmanlaajuinen ilmiö. En usko, että se on hillittävissä tai että kasvun rajoittaminen edistäisi meidän asukkaiden hyvinvointia. Asuntotilanteen tukaluutta se pahentaisi entisestään. Silti myönnän, että tuon muutoksen, jonka olen nähnyt, huomaaminen pysäyttää. Se on ollut valtavaa. Vaikka Espoo ei ehkä kehitykään alueellisesti täysin tasapuolisesti niin silti meillä rakennetaan useampaa kaupunkia kerralla.

Ajattelin, että jään loman viettoon näiden ajatusten myötä, sillä ne mielessä on myös hyvä lomalta palata työn ja politiikan ääreen. Jos jotain muuta tulee mieleen ja aikaa on, saatan palata tänne ennen sitäkin. Mitään en kuitenkaan lupaa, sillä tauko on nyt todella paikallaan.

Rentouttavaa ja virkistävää kesää! Eiköhän se helle ja aurinko sieltä vielä tule.;)

tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Kuntien yhteinen valtuusto

Pääkaupunkiseudun kuntien valtuustot kokoontuivat tänään Espoossa. Hyväksyimme valtion pyytämät kaupunkiseutusuunnitelman (sisältää asumisen ja liikenteen suunnitelman että palveluita koskevan osion) ja jokainen kunta oman toimeenpanosuunnitelmansa.

Olemme käsitelleet asiakorjoja aiemminkin, joten omasta mielestäni ne olivat hyväksyttävissä. Silti puhetta riitti tänäänkin.

Kolme asiaa, jotka itse tästä kokonaisuudesta nostaisin esiin ovat:

- liikennejärjestelmä ja erityisesti raideliikenneratkaisut edellyttävät ehdottomasti mitä pikimmiten valtion vahvistuksen siitä, että se noudattaa tekemäänsä sopimusta (PLJ). Rahoitus raiteille on saatava.

- tarvitsemme ehdottomasti enemmän tietoa siitä keitä ovat ne vieraskieliset ihmiset, jotka pääkaupunkiseudulla lisääntyvät erittäin voimakkaasti. Ennusteen mukaan heitä on noin 100 000 enemmän vuoteen 2025 mennessä, kun koko pääkaupunkiseudun kasvu tulee olemaan 130 000 ihmistä. Ovatko he toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia vai uusia tulijoita? Millaisia palveluita he tarvitsevat?

Tästä näkökulmasta on erityisen tärkeää, että työttömänäkin olevien maahanmuuttajien päivähoito pysyy maksuttomana, koska päivähoito on keskeinen toimija perheiden kotouttamisessa.

- Miksi koko hanke on olemassa? Onko kyse vain valtion vaatimuksesta? Ei, sillä pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö alkoi ennen Paras-hanketta. Tavoitteena on parantaa kuntalaisten ja perheiden arjen toimivuutta alentamalla kuntien välisiä raja-aitoja, joita on muutenkin vaikea havaita. Siksi teemme tulevaisuudessa yhä enemmän yhteistyötä palveluiden tuottamisessa, jotta kuntalaiset voivat saada palvelut sieltä, mistä se heidän tilanteensa kannalta on kätevintä.

Yhteistyö tuo myös muutoksia, joiden valmistelun pitää olla avointa. Kuntalaisilla ja kuntien henkilökunnalla pitää olla mahdollisuus osallistua valmisteluun.

***
Ja sitten se tärkein: ruoka. Ennen kokousta me espoolaiset tarjosimme kokousväelle niin erinomaisen ruuan, että edellisvuoden sämpylöitä ei haluaisi edes ajatella. Oli kolme erilaista salaattia (mm. raaste, lohi ja kolmas, missä oli leivän ja juuston palasia) sekä maukasta possua ja bataattia. - Olen äärimmäisen huono näissä ruokakuvauksissa, mutta yritän kehittyä.

Kokousten päätteeksi oli coctail-paloja (mm. sillileipäpaloja, kasviksia, marinoituja valkosipuleita ja sipulia), jotka joidenkin mielestä olivat hieman liian etikkaisia. Myönnän, ettei kaikki ollut minunkaan makuuni.

Vantaalaiset lupasivat ehdottomasti pistää ensi vuonna paremmaksi. He olivat myös katkeria siitä, että vuosi sitten he olivat niin hitaita, että jäivät ilman ruokapaloja ja tällä kertaa niin nopeita, että joutuivat odottamaan.

Tämä oli hyvä tilaisuus päättää kevään luottamustyörupeama ja voin vakuuttaa, että nuo tänään hyväksytyt asiakirjat nousevat vielä moneen kertaan esiin. Näin hyvää tietoa meillä ei koskaan ole ollut. Toivottavasti osaamme olla riittävän viisaita tehdäksemme hyviä päätöksiä.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Pieniä suuria askeleita

Tänään oli kevätkäuden viimeinen kaupunginhallitus. Kokous oli Espoon ja meidän kuntalaisten kannalta merkittävä monessakin mielessä.

Ensi vuoden talousarvio oli ensimmäisen kerran listalla tänään. Huomasin, että pääkaupunkiseudun yhteistyön tulokset alkavat yhä enemmän näkyä strategiamme valmistelussa. Uusina asioina on nyt nostettu maahanmuuttajien erityiset tarpeet ja toisaalta asumista koskevat kohdat ovat kehittymässä yhä enemmän monipuolista asuntotuotantoa korostaviksi. Kaupungin tavoite on edelleen luovuttaa vähintään sata tonttia vuosittain omatoimirakentajille ja päätimme pitää edelleen Espoonkruunun tavoitteena n. 200 vuokra-asunnon rakentamisen vuosittain.

Tavoitteemme on sitoutua kuntien yhteisvastuullisen asunto-ohjelman toteuttamiseen ja ehkäistä segregaation syntyä kaupunkisuunnittelun keinoin. Ja lisäksi Espoo sitoutuu YTV:n ilmastosrategian toteuttamiseen.

Pitkälle tulevaisuuteen tähtäävän ratkaisun teimme, kun päätimme tulevien metroasemien sijainnista, jotta metron hankesuunnittelu ja asemien kaavoitustyö voisivat edetä. Eniten pohdintaa aiheuttivat Otaniemen ja Niittymaan asemien paikka, mutta päätös oli lopulta yksimielinen. Ratkaisu tulee osaltaan vaikuttamaan maankäytön suunnitteluun ja näiden alueiden muuttumiseen. Ratkaisu ei siis voinut perustua vain nykyisten käyttäjien tarpeisiin, vaan myös tulevien rakentamismahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Espoossa siis metro etenee. Olisi hyvä, jos valtiokin saisi omat liikenneinvestointinsa raiteilleen. Pääkaupunkiseudun raidehankkeilla on valtakunnallisesti niin suuri merkitys, ettei niillä soisi pekkaroitavan.

Eniten keskustelua herätti rantaraittiasia. Kaupunginhallitus päätti joku aika sitten ottaa käsiteltäväkseen teknisessä lautakunnassa olleen erään asuntoyhtiön vetoomuksen rantaraitin linjauksen siirtämisestä. Parikymmentä vuotta tuo taloyhtiö on tiennyt, että raitti tulee, mutta nyt kun rakentamisen piti alkaa alkoi aikamoinen peli sitä vastaan.

Olen pahoillani, mutta rantaraitti hävisi tänään äänin 7-8. Enemmistö - oikeisto, johon näemmä osa vihreistä kuuluu - ratkaisi asian niin, ettei raittia tuolta osin rakennetakaan rantaan, vaan sen tulee kiertää taloyhtiön takaa, jotta nämä voivat edelleen nauttia kaupungin maille omin luvin rakentamastaan kanavasta.

Minusta rantaraitin idea on upea. Sen tarkoitus on säästää Espoon hienot rannat, jotka ovat erityisen tärkeitä virkistysalueita, meidän kaikkien yleisessä käytössä. Yhteisesti on päätetty, että tietyissä poikkeustapauksissa raitti ei ihan rannassa kulje. Näitä ovat erittäin jyrkkäpiirteiset kohdat rannassa, luonnonsuojelullisesti herkät alueet ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat pihapiirit.

Mistään tällaisesta poikkeustapauksesta ei ollut kyse. Sen sijaan päätettiin tukea luvatonta ja omavaltaista toimintaa. Rantaraittia on vielä osa rakentamatta ja toisaalta monessa muussa paikassa asukkaat ovat joutuneet taipumaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Tämä päätös ei ollut linjassa kaupungin aikaisemman toiminnan kanssa, eikä se ollut tasapuolinen kuntalaisia kohtaan.

Päätös oli siis hyvin periaatteellinen, vaikka lopulta oli kyse vain hyvin pienestä palasta suurta kokonaisuutta. Toivottavasti se ei vaikeuta raitin lopun toteuttamista, vaikka sitä pelkäänkin.

Espoon päivähoidon järjestämisen strategiset linjaukset jätimme pöydälle. Näin ehdimme paneutua niihin paremmin. Palataan niihin siis syksyllä.

Kokouksen päätteeksi saimme kuulla kaupunginjohtajan selostuksen hallituksen järjestämästä metropolipolitiikkaa koskevasta neuvottelusta. Työ alkaa sisällön (elinkeino- ja työllisyys; maankäyttö, asuminen ja kestävä yhdyskuntarakenne sekä kansainvälistyminen ja sosiaalinen eheys) ja metropolin maantieteellisen alueen (toisinaan muutama kunta, toisinaan melkein Jyväskylään saakka) määrittelystä.

Onneksi kunnat tulevat olemaan tässä työssä tiiviisti mukana, sillä hallituksessa asiasta vastaa Mauri Pekkarinen, johon en näissä asioissa oikein osaa uskoa. Nyt pitäisi pystyä näkemään laajemmin kuin mitä hänen tapoihinsa on kuulunut.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Erikoista

Hallituksella on oma sisäinen oppositionsa, joka kertoo mitä tulee päättää ja mitä saa tehdä. Hän on Kepun puoluesihteeri Korhonen, joka kertoi eilen ettei puolue hyväksy pakkoliitoksia misssään tilanteessa ja joka on myös kertonut, etteivät kepulaiset kannata päivähoidon nollamaksuluokan poistamista.

Saa nähdä kumpaa linjaa Kepu noudattaa: Korhosen vai sopimansa hallitusohjelman.

Päivähoitoasia on etenemässä juuri niin kuin ajattelinkin. Poikkeuksia on esitetty jo nyt niin paljon, että lopulta voimme kahden käden sormin laskea ne ihmiset, joita nollamaksuluokan poisto koskee.

Hallituksen sisällä on syntymässä omituinen ilmiö: asioihin kantaa ottava poliitikko onkin jäävi tekemään päätöksiä. Minä kun olen ajatellut, että kansalaiset arvostavat sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat oikeasti olla jotain mieltä, päättää, perustella ratkaisunsa ja sitten myöhemmin vielä asettua julkisesti kansalaisten arvioitavaksi vaaleissa.

Pakoilusta huolimatta hallituspuolueet ja sen ministerit lopulta kuitenkin kantavat vastuun Sipoon liittämisestä Helsinkiin. Ja kyllä sitä oppositiossakin kannatetaan. Minäkin, koska se on koko seudun kehittämisen kannalta tärkeää ja sen tuomista asuntorakentamisen mahdollisuuksista hyötyvät kaikki täällä olevat ja tänne haluavat asukkaat.

On hyvä, että kansallisesti merkittävillä ratkaisuilla on laaja poliittinen tuki yli hallitus- ja oppositiorajojen. Toivottavaa olisi, että tuki olisi avointa ja julkista, eikä väistelevää.

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007

Lomaa odotellessa

Lapsilla ja Petellä on enää viisi päiväkoti- ja työpäivää loman alkuun. Aamuja on laskettu jo jonkin aikaa. Talvi on pienille lapsille todella pitkä ja näin loppukeväästä he ovat aikalailla väsyneitä päiväkotiaamuihin. Päivät toki yleensä ovat sujuneet hyvin, kun aamusta ollaan selvitty.

Itsekin olen tässä laskeskellut, mitä vielä on ennen kuin loma juhannukselta alkaa. Ja onhan sitä vielä aikalailla: on valtuustoryhmä, konsernijaosto, maakuntavaltuusto (maakuntajohtajan valinta ja vaihekaavan luonnos), metroasemien sijaintikokous, espoonkeskus.fi -foorumin palaveri, valtuusto (mm. arviointikertomus, tilinpäätös ja toimialajohtajien vakinaistaminen), kaupunginhallitus, elinkeino- ja työllisyysjaosto sekä juhannusviikolla vielä kaupunginhallitus ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteisvaltuusto (palvelurakenneuudistuksen puitelain vastaukset valtiolle).

Ei tässä voi edes väittää, että vähiin kävisi, mutta silti kokousten loppu häämöttää. Onneksi.

Uudistin hieman joku aika sitten tämän blogin kuvausta itsestäni. Harrastuksiin en politiikkaa laittanut, sillä se ei enää ole harrastus - ei ole enää ollut aikoihin. Työkään se ei ole, vaan jotain siltä väliltä. On kuitenkin aiheellista herätellä keskustelua siitä, kenelle osallistuminen kunta-asioiden hoitoon on mahdollista ja miten saisimme lisää mukaan uusia idearikkaita ihmisiä, kun se vaatii aikaa niin paljon. Perinteisesti pienten lasten vanhemmat ovat puuttuneet politiikasta, vaikka me käytämmekin kaikkein eniten kunnan palveluita.

Katselen tätä ison kaupungin päätöksentekijän näkökulmasta. Pienemmissä kunnissa tilanne on toki toinen, mutta kuinka kauan noita muutaman ison kerrostalon kokoisia kuntia on olemassa? Kuntien yhteistyö tavalla tai toisella tulee lisääntymään ja se vie yhä enemmän myös aikaa.

Asioiden määrä lisääntyy ja lisäksi myös kuntien haasteet ovat kovenemassa. Vaikeiden asioiden käsittely on hyvin vaativaa, kun kuntalaisille ei ole aina välttämättä iloisia asioita kerrottavana. Se edellyttää asioihin paneutumista, sillä ratkaisut on pystyttävä perustelemaan.

Ei ihme, että erilaiset pormestarimallit ovat yleistymässä. Näissä osalle päättäjistä maksetaan palkkaa ja näin on tunnustettu, että kunnan poliittinen johtaminen käy todella työstä. Mallit luovat poliittiselle johdolle edellytykset ohjata valmistelua ja perehtyä asioihin kunnolla.

Mikä tulee olemaan Espoon malli? Viime viikon kaupunginhallituksessa käynnistimme kunnan johtamisen rakenteiden uudistamisen. Kesän aikana valtuustoryhmät saavat antaa omia näkemyksiään siitä, miten poliittista johtamista Espoossa tulisi uudistaa. Itse odotan uusia ideoita avoimin mielin.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Myrskyää

Viikonloppuna puutarhaunelmani alkoivat muuttua viimein todeksi. Kävin useammassa kaupassa ostamassa taimia ja istutin ne pienelle nurmikkokaistaleelle, joka terassimme vieressä on. Nyt vain odottelemme, miten kasvu käynnistyy. Maanantaiyön myrkyinen sade teki varmaan hyvää taimille, sillä se kasteli ne kunnolla. Pistän kuvia, kun jaksan niitä napsia. Nyt vatsassa mylläävä tauti on vienyt hieman voimia ja intoa pois.

Suurempi myrsky näyttää nousseen hallituksen ensimmäisestä kunnollisesta linjauksesta eli päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. On ollut ilo lukea eri blogeissa hyviä perusteluita sille, miksi esitys on surkea. Esitys on syntynyt puhtaasti ideologisista syistä ja ennnustan, että hallitus lopulta vetää sen pois, koska se on huono ja koska se aiheuttaa lopulta hallituksenkin sisällä liikaa ristiriitoja.

Joka kerta kun päivähoito-oikeuden rajoittamista on esitetty olen itse ensimmäisenä nostanut esiin sen, että nämä rajoitukset edellyttävät aina poikkeuksia. Päivähoidossa on hienoa juuri se, että hoidossa on iso osa lapsista, jolloin erityistä tukea erilaisista syistä tarvitsevat lapset sekoittuvat joukkoon, eivätkä leimaudu. Päivähoito on osa normaalia lapsiperheiden elämää, eikä sen tarvetta tarvitse kellekään selitellä.

Kohta tarvittavien poikkeuksien kautta tulee riski leimautua ja riski, etteivät tukea tarvitsevat halua kuulua poikkeusten joukkoon, eivätkä siitä syystä hakeudu tarvitsemansa palvelun piiriin. Onko se lasten etu?

Opiskelijaperheet ovat myös aiheesta älähtäneet. Maahanmuuttajat sen sijaan ovat vaienneet, vaikka heidän lapsilleenhan ja koko perheen kotoutumisen kannalta päivähoito on erinomainen mahdollisuus. Ja vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät pienituloisia olekaan niin osa on ja kyllä minä heille maksuttoman päivähoidon soisin.

Pääkaupunkiseudun kunnat ovat valmistelemassa omia Paras-vastauksiaan valtiolle ja suurin haaste, joka näissä selvityksissä on noussut esille on maahanmuuttajien ja erityisesti vieraskielisten lasten määrän voimakas kasvu. Tulevina vuosina suurin osa koko pääkaupukiseudun kasvusta johtuu vieraskielisten ihmisten määrän kasvusta. Miten päivähoidon, koulun ja muiden palveluiden tuottamisessa siihen valmistaudutaan, on vaikea kysymys.

On hienoa, että näitä selvityksiä väestön kehityksestä ja palveluiden tarpeista on laitettu kunnat tekemään. Ainakin minä myönnän, että tämän maahanmuuttaja-asian kohdalla ovat silmäni todella avautuneet ja hyvä niin, sillä jos emme valmistaudu muutokseen kunnolla voi edessämme olla isoja ongelmia. Sitä en halua nähdä, vaan haluan nähdä pääkaupunkiseudun muuttuvan monikulttuurisemmaksi onnistuneesti ottaen oppia muualta.

***
Mielenkiintoisin myrsky on käynnissä kuitenkin täällä blogimaailmassa, missä on selvästi käynnistynyt SDP:n uuden puheenjohtajan etsintä. Vaihtoehdon etsintä näin avoimesti pohtien on erikoista, uuttakin ja johtaa toivottavasti myös tuloksiin. Siihen ei pelkät kirjoitukset riitä, vaan tarvitaan myös sopivaa taivuttelua ja yhteistyötä laajan kannatuksen eteen. Jonkun pitää tehdä se kova työ. Vuosi ei ole kovin pitkä aika tällaiseen tehtävään, mutta varmasti se riittää.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Luopumisia - taas

Uuden vaalikauden alkaessa myös valtion erilaiset neuvottelukunnat kootaan uudelleen. Olen itse ollut kaksi ja puoli kautta Luonnonvarainneuvostossa ja sen jaostoissa. Pari kautta olen ollut sen metsäjaostossa, mikä on ollut todella mielenkiintoista.

Paljon on tullut pohdittua metsien suojelua ja erityisesti Etelä-Suomen metsien tilaa, metsäluonnon monimuotoisuutta, suurpetojen kantoja, kestävää metsätaloutta ja montaa muuta asiaa.

Ympäristöasiat olivat aikanaan yksi tärkeä asia, miksi aikoinaan lähdin mukaan politiikkaan. En valinnut puolueekseni silloin vielä orastavassa vaiheessa olevia vihreitä, vaan vaan SDP:n. Uskoin, että sitä kauttakin voi vaikuttaa, kuten on käynytkin.

Myöhemmin sain myös kuulla puolueemme kunniakkaasta toiminnasta ympäristöasioiden puolestaa. Meillä oli ensimmäisenä oma ympäristöohjelma ja ensimmäinen ympäristöministerikun oli demari.

Kokemusta puolueella suunnan näyttämisestä siis on ja on sitä rohkeuttakin ainakin joskus ollut. Toivottavasti oppositiokausi antaa nyt uutta potkua.

Puolueen sisällä on pikään toiminut oma ympäristöliike Villiruusu, joka kokoaa ympäri Suomen aktiivisia ympäristöihmisiä yhteen. Olen ollut jonkin aikaa sen puheenjohtaja ja Tampereella asuessani perustin sinne oman Villiruusun verson, joka kai nykyisin toimii aktiivisesti.

Innostukseni toi myös muita tehtäviä. Olen toiminut puolueen ympäristöjaoston sihteerinä ja tuossa Luonnonvarainneuvostossa. Viime aikoina en tosin ole pystynyt tuota tehtävää kunnolla hoitamaan, mikä on harmittanut ja hävettänyt. .

Aika ei vain riitä kaikkeen. Nyt on perhe, vakituinen työ ja haastavat luottamustehtävät omassa kunnassa. Oli siis tänään sanottava "ei", kun puolueesta soittelivat ja kysyivät kiinnostustani jatkamiseen neuvostossa.

Niin se elämä kulkee. Ja näin uudet innokkaat ja nuoremmat saavat uusia tehtäviä.

Tuntuu, että eräs vaihe on nyt täysin takana. Vaikka aikaa ympäristöasioille ei enää ole Villiruusussa, neuvostossa eikä Luonnonsuojeluliitossakaan (olen Espoon ympäristöyhdistyksenkin entinen aktiivi) niin paljon olen tietoa niistä tehtävistä saanut.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Millainen auto Espoon keskus olisi?

Tekeillä on tutkimus Espoon keskuksen tärkeistä asioista ja kehittämiskohteista. Minullekin sen johdosta soitettiin ja kerrottiin, että kuulun luokkaan päättäjät haastateltavista.

Osa kysymyksistä oli aikalailla tavanomaisia, mutta hymy tuli huulille, kun minulta kysyttiin millainen auto Espoon keskus olisi. Ajattelin, että moni saattaisi pitää aluettamme Ladana yhdistäen sen samalla jollain tavoin puolalaisiin arkkitehteihin, jotka aikoinaan voittivat alueen arkkitehtikilpailun. Heistähän on tullut jo legenda, vaikka heidän ehdotustaan ei koskaan sellaisenaan toteutettu ja kaupungintalokin on ihan suomalaista käsialaa.

Minun valintani on Toyota. Espoon keskus on minulle ollut koko ajan tavallisten ihmisten kylä ja ajattelen, että autona se olisi sellainen, joka on yksi yleisimmistä. Espoossa se on tavallaan omalaatuistakin.

Samalla tulin jälleen miettineeksi niitä mahdollisuuksia, joiden porteilla olemme. Kulovalkean alueen nimesin uuden Espoon keskuksen ensimmäiseksi askeleeksi. Käytin tilaisuutta hyväkseni kertoakseni, etten edelleenkään näe järkevänä sitä, että Lommilaan rakennettaisiin päivittäistavarakauppaa. Se pitää keskittää Espoon aseman tuntumaan ja samalla edistää pienten lähikauppojen edellytyksiä. Adressissani muuten nimien määrä kasvaa edelleen!

Asemasillan ostamista pidän myös viisautena. Erilaisissa tilanteissa on myös herännyt ideoita mitä asemasillalle entisen ravintolan tilalle voisi tehdä, kun se siirtyy kaupungille. Saisipa toimialajohtaja Louko pian kaupat sovittua, että voisimme viimein nähdä muutoksia sillalla, josta monet meistä päivittäin kulkee.

Mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia tuosta kyselystä saadaan.

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Loppu hyvin, kaikki hyvin (ehkä)

Demareiden valtuustoryhmä valitsi itselleen tänään uuden puheenjohtajan. Susanna Rahkonen sai tehtävään vahvan tuen, sillä hänet valittiin yksimielisesti. Olen todella tyytyväinen valintaan. Ja helpottunut.

Uskon, että Susannalla on itseäni paremmat voimavarat hoitaa tuota vaativaa tehtävää. Kokemus politiikasta valtakunnan tasolla ja toisaalta varsin tasainen luonne ovat hyviä avuja pärjätä ryhmämme johdossa.

Susanna oli miettinyt ratkaisuaan huolella. Siitä osoituksena hän käytti puheenvuoron, missä pohti tulevaisuuden haasteitamme. Asuntopolitiikka on keskeinen tekijä, joka yhdistää meitä demareita kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Meidän on löydettävä keinoja vaikuttaa asumisen hintaan. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Liian monelle koti on jo nyt niin kallis, ettei asuntoasioita todellakaan voi jättää pelkästään markkinoiden huolehdittavaksi.

Ehkä kaikki nyt sitten kääntyy parempaan. En tiedä, enkä ole varma. Sen kuitenkin tiedän, että olen jo laskenut kalenterista viikkoja, koska lasten kesäloma alkaa ja koska alkaa omani. Sitä meillä nyt odotetaan ja tarvitaan.

Tavoitteeni on hiljalleen rahoittaa myös mieltäni ryhmämme asioilta ja tämän aloitan sillä, että jätän sisäisen sähköisen keskustelumme seuraamisen vähemmälle. Puhumattakaan, että osallistuisin moiseen nokitteluun. Aikansa kutakin.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Äitienpäivä


Sain lapsilta aamulla kukkasia, jotka on päiväkodissa ajatuksella istutettu ja ruukut koristeltu. Jonkin verran niistä on meillä jo ennen äitienpäivää puhuttu. On pitänyt muistuttaa heitä, että eikös se ole salaisuus.



Merkitty

Äidillä on merkkivaatteet. Niissä on lasten sormenjäljet.
Eikä tarvitse olla salapoliisi löytääkseen johtolankoja
muualtakin.
Sormenjäljet ikkunassa. Joka ovenkahvassa. Ovenpielessä,
kaapinovissa, lelulaatikossa. Tämä on meidän reviiri.

- Tittamari Marttinen -

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Aika tehdä työtä, aika hoitaa luottamustehtäviä

Kaupunginhallituksessa on tänään listalla syksyn kokouksien aikataulu ja meille esitetään, että jatkossa kokoukset olisivat maanantaisin klo 15.30 alkaen. Itse pidän esitystä perhe-elämästä ja työelämästä vieraantuneena ja vastustan sitä.

Jos kokoukset muuttuisivat maanantaille ja esityslistat tulisivat edelleen perjantaina, tarkoittaisi se, että aikaisempaa enemmän viikonlopusta menisi papereiden lukuun, asioista viestittelyyn ja kokousten pitoon. Nykyisin olemme pitäneet omia valmistelukokouksiamme maanantaisin, mutta jatkossa ne olisi siis pidettävä sunnuntaisin. Yritä tässä nyt sitten saada lisää aikaa perheelle!

Myös kokousten aloitusajan aikaistaminen suututtaa. Tuo esitys tarkoittaa sitä, että jokainen kokous veisi osan työajasta, jonka ainakin minä haluaisin käyttää oman työni hoitamiseen. Välillä tuntuu, että se on joillekin vieras ajatus. Ihmellistä, että haluaan tehdä työtä joutuu puolustamaan, vaikka sen pitäisi olla meille kaikille aivan itsestään selvää, eikö?

Näitä esityksiä tulee säännöllisen väliajoin. Osa luottamustehtäviin osallistuvista on niin isolla pallilla istuvia, että he haluaisivat hoitaa luottamustehtävät työaikana. Se olisi tietysti kätevää, mutta ainakin minun tilanteessa vaikeaa, sillä ei niitä töitä sillä aikaa kukaan muukaan hoida. Olen itse omaan työhöni sitoutunut ja haluan hoitaa sen kunnolla, joten en halua olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka selvästi sitä vaikeuttaisivat.

Haluan siis jatkossakin hoitaa työni hyvin, rauhoittaa viikonloput perheelle ja hoitaa luottamustehtävät niin, että niinäkin iltoina ehtisin ainakin nukuttamaan lapsia. Jos päivää pitää muuttaa, pitää kokousaineisto saada aiemmin ja kokoukset voisivat alkaa myöhemmin. Siitä voisi syntyä siedettävä ratkaisu tähän pulmaan.

Pitää myös muistaa, että näillä ratkaisuilla me joko luomme edellytyksiä tai esteitä ihmisten osallistumiselle. Kuka lähtee jatkossa ehdolle kaupunginhallitukseen, jos se edellyttää että kiinnostuksen ja tiedon lisäksi pitää olla myös työ, joka joustaa?

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Toimittaja työssä

Olen ollut tämän viikon vapaalla. Ei tämä ihan lomalta ole tuntunut, mutta olenpahan kuitenkin ollut kotona ja viettänyt aikaa lasten kanssa. Muutakin on sitten siinä ohessa tapahtunut.

Eroratkaisuni johdosta meillä kävi torstaina Länsiväylän kuvaaja ja toimittaja tekemässä haastattelun. Juttu oli sunnuntain lehdessä.

Perjantaina kävimme Väinön kummitädin luona puoluetoimistolla, missä hän on töissä. Vierailun syy oli murheellinen, sillä veimme hänelle suruadressin toimitettavaksi muistotilaisuuteen. Lapsille emme ole siitä puhuneet onhan pienen tytön poismeno ollut meille aikuisillekin vaikea käsittää ja hyvin koskettava tapahtuma.

Lapsille nämä vierailut ovat kuitenkin olleet mieluisia. Niistä innostuneena Väinö onkin istunut jo monta päivää pöydän ääressä leikkimässä toimittajaa toimistolla. Kirjoituksia äidistä, isästä ja Elsasta on syntynyt solkenaan. Osa kirjaimista on niin hienoja, että kyllä siinä vanhempien sydän ylpeydestä pakahtuu! Poika tuntee hurjan hyvin kirjaimet ja numerot.

Jollain tavoin lapsetkin ovat tainneet aistia sen, mitä olen ajatellut ja tehnyt. En ole näet koskaan aiemmin kuullut olevani Väinön suosikki, parasta mitä kotona on ja ihana äiti. Voisiko ihanampaa olla?

Paluu arkeen koittaa kuitenkin huomenna. Harmittaa, sillä tuleva viikko on kovin kiireinen kaikesta huolimatta. Pari kokousta vielä menisi, mutta kyllä sydämeeni sattuu se, että olen loppuviikon työmatkalla. Reissu on varmasti mukava ja työyhteisöllemme tarpeellinen, vaikka ikävä kotiin tuleekin.

Tämän viikon jälkeen tilanne näyttäisi jo paranevan. Muutaman kalenteriin merkatun kokouksen olen voinut raksia yli ja aikaisempaa vähemmän sinne on lisää tulossa. Aikataulu helpottuu ja samalla asiat muuttuvat raskaammiksi. Taitelua tämä siis jatkossakin tulee ajan kanssa olemaan.

***

Puolueen kannatus on laskenut 20 %:n tuntumaan. En muista koskaan nähneeni niin huonoa tulosta. Osaksi se varmasti johtuu raskaasta tappiosta: kuka nyt häviäjiä kannattaisi varsinkaan kun hallitusohjelmassa ei ole mitään todella huolestuttavaa.

Tuo tulos kertoo myös sen, ettei toinen toisiaan arvostelemalla tai uhkakuvia maalaamalla kannatusta saa. Ehkä myös puheenjohtajan uskottavuudesta olisi syytä keskustella? Olen vuosia toivonut turhaan, että Filatovin Tarja uskaltaisi lähteä ehdolle puheenjohtajaksi. Nyt alkaa tuntua, että hänenkin aikansa on jo ohi. Uskon, että Huovisen Susannassa olisi sellaista iloa ja osaamista, jota me tarvitsisimme päästäksemme tästä suosta ylös.

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Ero

Olen pahoillani, että joudun tämän viestin laittamaan, mutta se on välttämätöntä. Olen päättänyt jättää valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävät toukokuun alusta alkaen perhesyiden vuoksi.

Puheenjohtajan tehtävä on paljon muutakin kuin ryhmän vetämistä ja osallistumista neuvotteluihin. Se vaatii paljon ennakointia, suunnittelua, valmistelua, yhteydenpitoa ja organisointia. Joku aika minulle sanottiinkin, että jos minulla ei ole aikaa tehtävää hoitaa, on syytä erota. Ja totta onkin, ettei minulla ole riittävästi aikaa hoitaa kyseistä tehtävää kunnolla.

Olen kevään ajan miettinyt minulla olevien tehtävien jakamista. Ajattelin, että vaalien jälkeen olisi sopiva hetki tehdä ratkaisuja. Se vei kuitenkin enemmän aikaa kuin uskon, koska vaalitulos oli demareille niin karvas. Nyt olemme Espoossa päässeet sen yli ja löytäneet uuden yhteisen sävelen, joten on sopiva hetki tehdä omat johtopäätökset.

Aika on siis kypsä antaa vastuuta niille, jotka sitä voivat kantaa. Oma arvioni on, että ryhmässämme on ihmisiä, joilla on enemmän aikaa kuin minulla ja ryhmässämme on riittävästi innostuneita johtajia ilman minuakin. Annan näin heille lisää tilaa toimia.

Myönnän, että tarkoitukseni oli päätyä toisenlaiseen johtopäätökseen. Nyt tehty ratkaisu on kuitenkin lastemme takia parempi. Haluan antaa heille enemmän aikaa, enkä istua jatkossa niin usein erilaisissa valmistelevissa kokouksissa tai palavereissa. Kotona ollessani haluan olla heille läsnä, enkä keskustella jatkuvasti puhelimessa ryhmämme asioista.

Entä äänestäjät? Kerroin vaaleissa avoimesti olevani kahden pienen lapsen äiti ja uskon vakaasti, että minua äänestäneet ymmärtävät, etten pysty nyt kantamaan niin suurta vastuuta kuin mitä minulle on suotu. Pyrin hoitamaan tehtäväni pienemmässä roolissa vastuullisesti ja keskittymään olennaisiin asioihin. Sen pitää nyt riittää. Jos asetun ensi vaaleissa ehdolle, on äänestäjilläni silloin mahdollisuus antaa oma arvionsa työstäni.

Olen ollut poliittisessa järjestötoiminnassa mukana noin 20 vuotta. Se on vienyt paljon aikaa elämästäni. Tuskin on kuukautta, jolloin en olisi johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan osallistunut. Nyt kokouksia on useita viikossa. Perheen ja luottamustehtävien sekä siihen liittyvän velvollisuuden tunteen yhteensovittaminen on hyvin vaikeaa. Haluan hoitaa kunnolla ne tehtävät, jotka otan vastaan. Tammikuussa kun minua pyydettiin ryhmän puheenjohtajaksi myönnyin velvollisuudesta, vaikka olinkin muuta ajatellut. Se oli virhe, jonka korjaan nyt.

Politiikassa harvoin tulee toisia tilaisuuksia ja niin on varmasti minunkin kohdalla. Olen nyt ollut pienen hetken poliittisen urani huipulla, eikä sieltä kulje teitä kuin alaspäin. Ymmärrän, että tämä ratkaisu tulee vaikuttamaan myöhemmin mahdollisuuksiini ja niin varmaan pitääkin. Mutta samalla sisältäni kuuluu kysymys: mitä sitten? Minulla ei ole sellaista kunnianhimoa, että sulkisin silmäni lasteni tarpeilta.

Olen syvästi pahoillani, että petän niiden luottamuksen, jotka minua ovat puheenjohtajaksi kannattaneet ja siinä tukeneet. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita: on lapset, perhe ja rakkaus.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Yli sata nimeä!

Vartti -lehden toimittaja oli löytänyt tekemäni adressin Kulovalkean kaupan puolesta ja teki siitä jutun. Pitkästä keskustelusta lehteen tuli vain muutama kommentti, mutta olennaista mielestäni on se, että olen osaltani edistänyt laajemminkin keskustelua lähikauppojen puolesta.

Lehti ilmestyi keskiviikkona ja sen johdosta on uusia ihmisiä myös löytänyt adressin ja allekirjoittaneet sen. Hienoa!

***

Kokoomus on kertonut olevansa tyytyväinen siihen, että hallitusohjemassa päädyttiin korottamaan seuraavien neljän vuoden aikana kolmannen lapsen lapsilisää kymmenellä eurolla sen sijaan, että lapsilisät olisi sidottu indeksiin. Ennen vaaleja kokoomus vaati sitä, että lapsilisät jatkossa seuraisivat hintakehitystä ja näin niiden ostovoima säilyisi. Nyt siis kymppi kuussa pienelle osalle perheitä onkin sitten parempi ratkaisu?

En voi olla edelleen ihmettelemättä tätä kolmannen lapsen korostamista ensimmäisen sijaan, kun iso osa lapsiperheistä ylipäätään on tiukilla. Miksei myös yhden ja kahden lapsen perheet ole lisätuen arvoisia? Mikä vika siinä ensimmäisessä lapsessa on?

Kuka osaisi vääntää noille kepulaisille (heidän tavoitehan tuo on, vaikka se nyt on kokoomuksestakin mitä mainioin idea) rautalangasta, että ihan oikeasti se ensimmäinen lapsi on jokaisessa perheessä - myös niissä isoissa, joita he haluavat suosia? Siitähän siinä vain on kyse. Jos taas syntyvyyttä haluttaisiin edistää mietittäisiin, miten se ensimmäinen lapsi saataisiin syntymään yhä useammin ja aikaisemmin.

Meille pienemmille perheille hallitusohjelma tarjoaa sen sijaan päivähoitomaksujen korotuksia ja asumismenojen kasvua sähköveron nostamisen myötä. Kyllä tässä siis niitä palkankorotuksia todella tarvitaan!

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Puhetta valtuustossa

Eilen oli valtuuston kokous. Listalla oli muutama mielenkiintoinen ja kuntalaistenkin kannalta merkittävä asia. Ensinnäkin päätimme hyväksyä Espoonlahden tulevan aluekirjaston hankesuunnitelman. Se on siis suunnitelma siitä, kuinka paljon neliöitä ja erilaisia tiloja kirjasto sekä sen yhteyteen tulevat yhteispalvelupiste ja kulttuurisali tarvitsevat. Aluekirjasto rakennetaan Lippulaivaan laajennuksen yhteydessä.

Suunnitelma olisi sinänsä hyvä, mutta valtuustoa mietitytti hankkeen vaikutukset. Hankesuunnitelmassahan oli yksikantaa todettu, että Soukan ja Kivenlahden kirjastot suljetaan, kun aluekirjasto tulee. Kaupunginhallitus oli tästä eri mieltä ja esityksestäni myös eilinen valtuusto päätti, että lähikirjastojen tulevaisuudesta päätetään erikseen, kun lautakunnilta on saatu selvitys noiden kirjastojen kehittämismahdollisuuksista. Nykyiselleen ne eivät varmasti jää, mutta ehkä sulkeminenkaan ei ole oikea ratkaisu. Nyt selvitetään mm. kouluyhteistyön tai kirjasto olohuoneena -hankkeen toimivuutta, sekä erikoistumisen mahdollisuuksia.

Meillä on ensi vuoden aikana tarkoitus tehdä lähipalveluohjelma, jota ainakin itse pidän hyvänä ajatuksena. Mitä enemmän ajattelen arjen toimivuutta sitä tärkeämpänä näen lähipalveluiden merkityksen. Pitää löytää sopiva sekoitus suurta ja komeaa keskellä kaupunkikeskusta ja lähellä olevaa pientä ja kaunista.

***
Listalla oli myös rakennusvalvonnan prosessien kehittäminen. Se kuulostaa tosi tylsältä, mutta on osa tärkeää kokonaisuutta. Olemme pitkään tehneet töitä sen eteen, että saisimme nopeutettua sitä ketjua, joka johtaa kaavoitusideasta rakentamiseen. Erityisen tärkeää tämä on tietysti asuntorakentamisen kannalta, sillä näemme että se voisi olla keino vaikuttaa asumisen hintakehitykseen. Pitää saada kaavat tehtyä nopeammin, mutta se ei vielä takaa sitä, että lapiot rakennustyömaalla alkaisivat heilua. Haluamme seiniä, emme kaavoja.

Espoossa rakennusluvan saaminen kestää ja paljon on ollut myös kirjoittelua siitä, kuinka vaikeaa omatoimirakentajien on ollut asioida lupa-asioissa kaupungin kanssa. Tästä syystä tein toivomuksen siitä, että rakennuslautakunta kehittäessään rakennusvalvonnan prosesseja kiinnittäisi erityistä huomiota omatoimirakentajille annettaviin neuvontapalveluihin ja pientalojen rakennuslupien käsittelyn nopeuttamiseen.

Uskon, että heidän ohjauksen ja neuvonnan tarve on aivan erityinen verrattuna ammattimaisiin rakentajiin. Moni heistä toteuttaa elämänsä suurinta hanketta ja unelmaa, jossa haasteita riittää ilman viranomaisbyrokratian suohon uppoamistakin.

Tämän asian esiin nostaminen näytti olevan myös perusteltua, sillä toivomus sai kannatusta useissa puheenvuoroissa. Toivottavasti viesti menee sitä kautta myös lautakuntaan ja virastoon.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Lohdutusta etsimässä kömmähdyksistä

Päätin kiertää veistä tappion arpeutuvissa haavoissa ja lukea uuden hallituksen ohjelman. Etsin tietysti sieltä hyviä ja tärkeitä asioita onhan meidän kaikkien etu, että meillä kuitenkin on viisas hallitus, vaikka demarit eivät mukana olisikaan. Tietysti myönnän, että samalla etsin kömmähdyksiä ja muuta, mitä ihmetellä. No kaikkea todella löytyi!

Olen tietysti iloinen siitä, että hallitusohjelmassa on erikseen mainittu metropolipolitiikan tavoitteet ja pääkaupunkiseudun merkitys koko maalle. Myös joukkoliikenteen tuki suuriin kaupunkeihin on tervetullut. Ja vaikka rahaa joukkoliikenteelle ei tulekaan suunnitelman mukaan, on tämä sentään alku merkittävälle muutokselle. Kannatamimmehan sitä mekin. ;)

Olen myös tyytyväinen, että asuntopolitiikan merkitystä korostetaan jopa omalla ministerillä. Hienoa on, että juuri helsinkiläinen sai tämän postin, sillä täällähän asumisen kalleuteen liittyvät ongelmat iskevät kaikkein pahiten erityisesti lapsiperheiden arkielämään.

Ohjelma esittääkin toimenpideohjelmaa pääkaupunkiseudulle kohtuuhintaisen tonttitarjonnan lisäämiseksi. Hienoa! Lisäksi tarkoitus on edistää vuokrapientalotuotantoa. Valtion tukeman vuokra-, osaomistus- ja asumisoikeustuotannon tulorajoista luovutaan. Ja sitten aravalainojen myöntämisestä luovutaan!

- Edistääkö se pääkaupunkiseudun tilannetta? Eikö aravalainojen ehtoja tässä pitänyt tarkistaa niin, että vuokra-asumisen olisi todellinen vaihtoehto, oikeasti edullista ja tukisi samalla seudun työllisyyttä - mahdollistaisi siis ihmisten muuton tänne, missä työtä on?

Hallitusohjelmassa luvataa myös meille koulutetuille huonosti palkatuille parempaa tulevaisuutta. Tasa-arvo-Tupo on kirjattu niin, että muillakin kuin vain hoitajilla on nyt oikeus odottaa valtion vahvaa tukea palkansaajajärjestöjen palkkavaatimuksille, kun syksyllä käydään palkkaneuvotteluja. Hallitus on valmis tukemaan ratkaisua korottamalla valtionapua. Todella hienoa, sillä uusien pysyvien ja kelpoisuusehdot täyttävien työntekijöiden saaminen on jo nyt äärettömän vaikeaa, vaikka eläkkeellejäämisaalto on vasta tulossa!

Hieman tässä tietysti huolettaa, kun on juuri kuullut Sailaksen esitelmän valtion taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Näin vaikeiden haasteiden äärellä emme hänen mukaansa ole koskaan vielä olleet.

Huolta aiheuttaa myös hallitusohjelman linjaus tulevasta talouspolitiikasta, joka kuuluu: "Hallitusohjelman mukaisia toimenpiteitä toteutetaan siinä määrin, kuin se on kehyspäätöksen puitteissa mahdollista". Siis mitä? Ja missä on sitten se tärkeysjärjestys, jos (kun) tavoitteista aletaan luopua?

Lopuksi jään vielä ihmettelemään, mitä mahtaakaan esimerkiksi meidän perheen lasten tulevaisuuden kannalta tarkoittaa toteamus: "Toteutaan lasten ja nuorten kehittämisohjelma." Mihin suuntaan heitä nyt sitten aletaan kehittämään ja kuka sen tekee?

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Tunteet pinnassa

Vaalien jälkeinen elämä on vaikeampaa kuin kuvittelinkaan. Keskustelu ja tapahtumien analysointi on vilkasta, mikä on hyvä. On ollut ilo lukea mietittyjä kannanottoja puolueemme tilasta, mutta liian paljon on keskusteluissa keskitytty toisten haukkumiseen. Yhtä jos toistakin on syytetty porvariksi (mitä se sitten tänä päivänä tarkoittaakaan) tai uusliberalistiksi (joka taitaa olla vielä hämärämpi käsite). Ihan kuin meillä olisi tässä tilanteessa vielä varaa ajaa osa aktiivisista ihmisistä pois!

Itsekin olen kirjoittanut jo monta kirjoitusta erilaisille keskustelupalstoille. Haluan olla mukana rakentamassa vahvempaa ja uskottavampaa liikettä, joka osaa ja haluaa kehittää yhteiskuntaamme ja uskaltaa nähdä maailman muutoksen tuomat haasteet.

Muutama asia on jäänyt kaivelemaan. Kun muistelen vaalipaneeleja niin tuntuu, että kokoomus kritisoi aikaisemman hallituksen politiikkaa kolmesta asiasta:
- kokoomuksen mielestä mielestä meillä oli liian huonot suhteet Yhdysvaltoihin,
- harjoitettu työvoimapolitiikka "temppuineen" oli kokoomuksen mielestä tehotonta ja
- naisten palkat kaipasivat kunnollista remonttia, mihin kokoomus tarjosi tasa-arvotupoa.

Muuten harjoitettu politiikka tuntui siis kelpaavan kokoomukselle. Se ei siis tarjonnut erityistä muutosta, jota äänestäjät olisivat tukeneet. Ainoa iso asia oli tuo tasa-arvotupo. Se osui tärkeään kohtaan varsinkin kun meillä on maailman koulutetuimmat naiset, jotka työskentelevät julkisella sektorilla alipalkatuissa, mutta kansalaisten laajasti arvostamissa ammateissa.

Erilaisista vaalitutkimuksista myös käy ilmi, että koulutetut ja naiset ovat aktiivisia äänestäjiä. Omasta kokemukseni on myös se, että naiset vaikuttavat koko perheen äänestyskäyttäytymiseen. Tämä meiltä taisi unohtua ja myös se, että koulutetut ihmiset ovat älykkäitä, eikä SDP:n ankea ja pelotteleva kampanja puhutellut heitä. Opettajia se jopa loukkasi.

Kokoomuksella oli myös se valtti, että heidän kampanjansa kärjessä oli yksi Suomen seksikkäimmistä miehistä ja unelmavävy, joka hyvätapaisena osoitti arvostavansa kokemusta nostaessaan Niinistön esille. Se taisi tuntua hyvältä monesta suuria ikäluokkia edustavasta.

Meillä taas olisi ollut naisia vaikka kuinka, joihin nuo koulutetut naiset olisivat voineet myös samaistua ja jotka olisivat osanneet puhua elämänmakuisesti, mutta vaalien alla heidät piilotettiin. Varapuheenjohtaja Pia Viitanen pääsi yhteen vaalipaneeliin. Puheenvuoroja hän ei juuri saanut, sillä vieressä istunut puheenjohtaja osoitti käytöksellään naisen paikan hänelle: ole hiljaa ja hymyile, sillä minähän nämä asiat osaan jos kuka. Se siitä tasa-arvon periaatteesta puolueessamme?

No, vaalit on hävitty, eikä mikään viisastelu sitä muuksi muuta. Emme kuitenkaan saa alkaa häpeämään sitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Olemme olleet mukana rakentamassa sellaista hyvinvointivaltiota, sopimusjärjestelmää ja Espootakin, että se kelpaa muillekin. Eikä viime vuosien politiikassakaan ole häpeämistä. Se on kansalaisten onni, mutta puolueemme haaste. Nyt on uusien avauksien aika.

Syyttelyn sijasta kaipaan yhdessä tekemisen meininkiä. Meidän pitää ihan oikeasti oppia luottamaan toisiimme ja tukemaan toisiamme. Itse en omassa toiminnassani aio vaalien antaa masentaa. Espoossa on edelleen isoja asioita valmisteltavana ja me demarit olemme rakentavassa hengessä siinä työssä mukana. Näin uskon.

Tällaisia ajatuksia heräsi tänään Espoontorin markkinoilla, missä kävin Elsan kanssa. Liiankin kiihkeän keskustelun lisäksi tyttö kävi ajelemalla possujunalla (kuvassa). Jotta jaksaa olla mukana politiikassa, pitää välillä olla hauskaakin.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Pukeudutaan päivälliselle

Olemme viettäneet pääsiäistä kotona oman perheen kesken. Päivät ovat sujuneet rauhallisesti. Olemme käyneet ostamassa Elsalle tarralenkkarit (vaaleanpunaiset tietenkin), käyneet uimassa (terapia-allas on loistava paikka lasten kanssa) ja tänään poikkesimme kirpparilla (emme löytäneet mitään ja suuntasimme puistoon). Lämpimämpää olisi kyllä saanut olla niin olisi ollut mukavampaa olla ulkona.

Vaikka onkin ollut pääsiäinen, ei meillä ole leikitty noitaleikkejä vaan prinsessaleikkejä. Olemme syöneet hyvin ja yllätykseksemme olemme huomanneet, kuinka tärkeää tuolle 3-vuotiaalle typylle onkaan ollut pukeutua päivälliselle. Viimeistään ennen ruokaa on pitänyt laittaa mekko, sukkahousut, kruunu ja hieno kaulanauha. Pääsiäispäivänä myös isoveli tahtoi laittaa paidan ja lainasi isänsä kravattia.

Se herätti keskustelua siitä voivatko myös tytöt käyttää kravattia. Me vanhemmat olimme sitä mieltä, ettei se ainakaan mekon kanssa sovi ja että kaulakoru on prinsessalle sopivampi. Lasten kanssa keskustelu naisten ja miesten jutuista on jatkuvaa.

Juhlapyhien rauhaa on rikkonut vain äkilliset itkukohtaukset, joiden syytä on usein vaikea ennakoida. Ruokapöydässä halu vaihtaa ruokailuvälineitä kesken kaiken on yksi kestoaihe. Elsa osaa olla sinnikäs ja näyttää äärettömän kurjalta näissä tilanteissa. Ja me vanhemmat olemme sitkeitä, meillä ei periksi anneta.

Eilen kyselin tytöltä aikooko hän ruveta näyttelijäksi. Edellytyksiä olisi, mutta hän onkin päättänyt tulla isona lääkäriksi. Toiveammatti on siis muuttunut kevään aikana, sillä talvella vielä Elsa suunnitteli alkavansa työmieheksi.

Väinö taas aikoo edelleen ryhtyä palomieheksi. Harmi, ettei VPK:n talolla tänään ollut paloautoa, kun kävimme siellä. Poika oli sitä toivonut.

Kunnon lomalta tämä on siis tuntunut, vaikka kesääkin tässä olemme jo ehtineet suunnitella. Itse asiassa ne suunnitelmat ovat jo kertaalleen menneet uusiksi. Paras loma on kuitenkin tulossa oleva loma. Sitä ennen pitää kuitenkin palata arjen askareisiin. Edessä on työpäiviä, kaupunginhallituksen kokous, päivähoitotilaisuus ja valtuuston seminaarimatka ensi viikonloppuna.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Asukastoiminnasta hyvä mieli

Asukastoiminta on oikeastaan todella mukavaa! On kiva olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haluavat osallistua oman alueen ja sen palveluiden kehittämiseen. Istuin eilen illalla www.espoonkeskus.fi -foorumin kehittämispalaverissa ja huomasin olevani innoissani ja myös viihtyväni.

Tällaiset sähköiset portaalit eivät tietenkään koskaan ole valmiita ja vaikka tuo sivusto onkin jo aika hieno niin kehittämisideoitakin löytyi. Iloiseksi tulin myös siitä, että käynnistämäni keskustelu kaupan lähipalveluista saattaa myös näkyä foorumin sivuilla jatkossa niin, että sieltä voi paremmin saada tietoa nykyisistä kaupan palveluista ja seurata suunnitelmia.

Jossain vaiheessa saamme sivuille palveluista oman hakemiston, joka auttaa meitä alueen asukkaita etsimään palveluita omalta alueelta. Monilla muilla alueilla tällaisia jo toimii, joten vertailemalla näkee hyvin mikä toimii ja mikä ei.

Tällaiset foorumit eivät toimi ilman vapaaehtoistyötä niinpä lupasin itsekin laittaa pikkuruisen lusikkani syntyneeseen soppaan. Sivuille tulee kirppispalsta, jota lupasin seurata niin että ilmoitukset ovat asiallisia ja poistuvat ajallaan. Olisi kivaa, jos palstasta muodostuisi vilkas paikallinen kauppapaikka esim. lapsiperheille, jotka jo nytkin myyvät ja vaihtavat vaatteita ja lastenhoitotarvikkeita netissä ja kirppareilla.

Piristävää pääsiäisen aikaa edelleen kaikille!

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Ihmeitä

Tänään oli viileämpi päivä kuin moni aikaisempi. Mielessä kävi tietysti heti kysymys: nytkö se sitten tulee, kun se joka tapauksessa tulee? Siis takatalviko siellä kolkuttelee ja pitääkö sittenkin talvihaalarit ja -takit kaivaa esille?

Onneksi tässä on ehtinyt nauttia näistä lämpöisistä päivistä ja valosta. Kevät on joka vuosi yhtä ihmeellinen ja yllätyksellinen, mikä on todella ihanaa. Viime viikonloppuna lapset leikkivät pieniä noitia takapihalla ja grillasimme ensimmäisen kerran. Nam..

Melkein teki mieli kokeilla paljain jaloin kävelyä nurmikolla, mutta en saattanut vielä, kun samaan aikaan olen yrittänyt lapsille kertoa kevään petollisuudesta. Se on joka vuosi minulle yksi tärkeä kohokohta talven jälkeen.

Myös ensimmäiset pienet keltaiset maasta nousevat kukkaset olemme jo nähneet. Ja linnutkin laulavat kirkkaammin. Polkupyörät on toki kaivettu esiin ja ulkona on ollut niin paljon mukavampi olla. Tuntuu, että kaikki muuttui aivan hetkessä.

Näissä tunnelmissa on mukavaa rauhoittua hetken päästä pääsiäisen viettoon. Nautinnollisia ja valoisia hetkiä!

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Kansainvälinen sosiaalityön päivä ja espoolainen köyhyys

Sain ammattiliittoni edustajalta kuulla, että tiistaina vietetään kansainvälistä sosiaalityön päivää. Hienoa, että tälläkin tavalla pyritään nostamaan esille sosiaalityötä ja sen merkitystä. Keskustelua todella tarvitaan!

Itse kannan erityistä huolta lastensuojelun sosiaalityön tulevaisuudesta. Edellinen eduskunta hyväksyi uuden lastensuojelulain ennen kuin lähti tekemään vaalityötä. Laki on todella tarpeellinen. Se selkeyttää lastensuojelutyötä ja –asiakkuutta. Se myös vahvistaa lasten ja perheiden lähiverkostojen merkitystä ja nykyaikaistaa lastensuojelun käsitteistöä.

Paljon myös tuosta laista puhuttiin jo valmistelun yhteydessä. Tässä keskustelussa keskityttiin juuri näihin sisällöllisiin uudistuksiin, mutta ei niinkään siihen, kuinka lastensuojelulaki tulee täsmentämään joku vuosi sitten hyväksyttyä sosiaalityön kelpoisuusehtoja. Näinhän oli tarkoituskin, että kelpoisuusvaatimuksia tarkennetaan kun erityislakeja säädetään.

Uusi lastensuojelulaki on ihanteellisen jämäkkä sosiaalityöntekijöiden suhteen. Laki määrää, että jokaiselle asiakkaalle tulee nimetä hänen asioistaan vastaava kelpoisuusehdot täyttävä sosiaalityöntekijä. Lisäksi laki säätää, että vain kelpoinen sosiaalityöntekijä voi valmistella lapsen asioita silloin, kun tilanne on niin vaikea että on perusteita huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen.

Tämän kai pitäisi olla itsestään selvää ja on onnetonta, että alan ammattilaisena joudun pitämään sitä korkeaotsaisena ihanteellisuutena. Jokaisessa kunnassa tulisi nyt miettiä, kuinka tästä oikein selvitään.

Ainakin toistaiseksi olemme joutuneet turvautumaan muun koulutuksen saaneiden ammattitaitoon, koska päteviä sosiaalityöntekijöitä ei kerta kaikkiaan näillä palkoilla, tällä alan maineella ja mitoituksella saada. Syiden järjestyksestä en oikeasti ole varma. Ensi vuoden alussa näille työntekijöille ei jää mitään tehtäviä, joten vastuu kelpoisten työntekijöiden harteilla painaa entistäkin suurempana. Vaaditaan huolellista työn organisointia, jottei työntekijät tee yllättäviä johtopäätöksiä. Kuka lähtee ensimmäisenä? Kuka sammuttaa valot?

Minusta olisi nyt aika arvostaa pitkään erilaisia sijaisuuksia tehneiden koulutuksellisesti epäpätevien ammatillista osaamista. Tästä ei nyt vain selvitä ilman, että näitä muun tutkinnon suorittaneita muunto- tai täydennyskoulutetaan kelpoisiksi sosiaalityöntekijöiksi. Näin saamme pysyvyyttä lastensuojeluun ja tuemme myös sosiaalityön yliopistollisen tutkinnon suorittaneiden työssä jaksamista.

Mitä tämä tarkoittaisi asiakkaan kannalta? Tietysti asiakkaan kannalta on tärkeää, että erittäin vaikeissa, herkissä ja henkilökohtaisissa asioissa heitä palvelee ammattitaitoinen työntekijä. Siksi myös lastensuojelulaissa on selkeät vaatimukset, mutta tässä työssä on myös kokemuksella iso merkitys, jota näillä esille nostamillani työntekijöillä olisi ja jota me kaikki tarvitsisimme. Heillä on jo nyt yhteistyöverkoston tuntemusta, hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde ja monilla erinomaista lain osaamista.

Luottamuksellisen asiakassuhteen luominen vie aikaa ja työntekijöiden vaihtuvuus on erityisen hankalaa asiakkaiden kannalta. Siksikin minusta meidän sosiaalityöntekijöiden tulisi tinkiä hieman oman reviirimme korostamisesta ja edistää kaikin tavoin erilaisia keinoja kouluttaa kelpoisia sosiaalityöntekijöitä.

***
Vähän niin kuin tuon päivän kunniaksi valtuusto puhui tänään pitkään espoolaisesta köyhyydestä ja tarviiko siitä tehdä tutkimus, jota valtuustoaloitteessa esitettiin. Meille esitettiin, että tutkimuksen sijasta selvitetään nyt espoolaisten toimeentulotukiasiakkaiden tilannetta ja toimeentulon käsittelyn ongelmia sekä valmistellaan jatkossa säännöllisesti hyvinvointikertomus.

Myönnän, että Hesarin piikittely siitä, että näin Espoossa köyhyys muuttuu hyvinvointivajeeksi ja etääntyy sopivasti hienommaksi asiaksi kosketti. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että lautakunta keskittyy nyt toimeentulotukiasiakkuuteen, koska juuri pitkäaikainen toimeentuloasiakkuus on köyhyyden kovaa ydintä.

Ajattelen myös niin, että tuollainen säännöllinen hyvinvoinnin tilaa kuvaava kertomus, jossa on myös alueellista tietoa sekä kuvaus toimista, joilla asioihin voidaan puuttua, on hyödyllisempi päätöksenteon kannalta kuin yksittäinen tutkimus. Toistuessaan vuosittain näemme siitä myös suuntaa, mihin Espoossa olemme menossa ja olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja. Parhaimmillaan se voi muodostua hyväksi tueksi, kun mietimme palveluiden kehittämistä vuosittain talousarvion yhteydessä.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Iso tyttö!

Olemme tänä viikonloppuna viettäneet Elsan 3-vuotissynttäreitä. Ohessa kuva, jossa isoveli Väinö pitää kiinni siskostaan.

Pieni prinsessamme on ollut varsin innoissaan juhlistaan ja iloinnut kovin saamistaan lahjoista. Kevätpipo, kaulakoru, ponit ja vauvat ovat kaikki olleet ihania lahjoja.

Haasteena on jälleen kerran ollut jakamisen vaikeus isoveli kun on ollut yhtä innostunut poneista ja monesta muustakin. Onneksi kuitenkin yhteisen leikin säveletkin on löytyneet.
Pieniähän nuo vielä ovat, mutta jotenkin merkittävältä tuntuu se, ettei perheessämme ole enää alle 3-vuotiaita lapsia. Niin paljon he ovat jo oppineet ja kovin taitaviksi monessa tulleet.

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Pientä tuuletusta Espoon keskuksesta!

Olin äsken kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaoston kokouksessa, jonka tehtäviin kuuluu ajoittain tarkistaa Espoon keskuksen kehittämissuunnitelman etenemistä. Kuten moni on varmaan Hesaristakin lukenut listalla oli kysymys kaupungintalon tulevaisuudesta.

Mutta esillä oli myös pieniä suuria asioita aloitteestani, sillä esitin, että otamme kantaa Espoon aseman sillan kunnostamiseen. Kun asiasta keskustelimme huomasimme olevamme yhtä mieltä asiasta ja niinpä esittelijä muutti esitystään. Kaupungin tiedotteessa todetaankin, että "Espoon asemasilta ja aseman ympäristö siistitään vuoden 2008 alkuun mennessä."

Tätä me asukkaat olemme todella odottaneet! Ja kuinka moni muukin tuon aseman kunnon näkeekään heti aamulla asemalle tullessaan. Se ei todella mieltä ylennä ja nyt tuota päätöstä oli hyvä perustella sillä, että Espoo juhlii ensi vuonna 550-vuotista taivaltaan. Kyllä nurkat pitää siihen mennessä saada parempaan kuntoon!

Kaupungintalon kohtalo ratkeaa myös ensi vuonna osana laajempaa arkkitehtikilpailua, jonka tulokset tullaan julkaisemaan juhlaviikolla elokuussa 2008. Itse en ole kaupungintalon innokas suojelija enkä purkaja. Jotain sille kuitenkin pitää tehdä, sillä jokaisella itseään kunnioittavalla kaupungilla pitää olla kunnollinen, hieno ja kaupunkikuvallisesti edustava kaupungintalo.

Sen sijaan kaupungintalon vieressä olevan virastotalo I:n näkisin hyvin mielelläni muuttuvan asunnoiksi. On kuitenkin todella mielenkiintoista nähdä, millaisia ideoita saamme, jotta voimme uudistaa koko virastokeskuksen.

Ja etteikö Espoon keskuksessa tapahtuisi kaikenlaista muutenkin! Oli taas hienoa nähdä listaus tulevista suunnitelmista. Niistä myöhemmin. Ehkä tämä elämä tästä lähtee... Ja joskus on vielä aihetta tuulettaa kunnolla.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Musta maanantai

Vaalitappio tuli, eikä sitä voi muuksi selittää. Eduskuntavaaleissa tuli yllätyksiä. Valitettavasti yllättävät läpimenijät löytyvät tällä kertaa toisten puoleiden joukoista ja putoajat meiltä ja vasemmistoliiton riveistä. Harmittaa esim. Rahkosen Susannan ja Kari Uotilan puolesta.

Kansalaiset ovat puhuneet ja linja on selkeä. Se tulee varmasti näkymään myös hallituskokoonpanossa. Saamme jälleen porvarihallituksen. Mielenkiintoista nähdä, millainen sen ohjelma tulee olemaan.

Oppositioaika on syytä käyttää hyväksi ja arvioida ensiksi tarkasti sitä, mikä kampanjassa meni pieleen. Sen lisäksi syvällisempi aatteellinen pohdinta olisi paikallaan. On osattava sanoa selkeämmin, millaista yhteiskuntaa me haluamme rakentaa, mitä muuttaa ja mitä parantaa. Maailma eikä edes tämä maa ole valmis. Näin me tulemme seuraavalla kerralla entistä vanhempina.

Työ Espoossa jatkuu. Tänään on jo neuvottelutoimikunnan ja valtuustoryhmän kokoukset. Listalla on monenlaisia asioita: asemakaavoja ja aloitteita. Lisäksi tällä viikolla on kokouksia, joissa käsitellään mm. Oopperan tilannetta, pääkaupunkiseudun maahanmuuttajapolitiikkaa ja Espoon keskuksen kehittämistä.

Arki auttaa unohtamaan suurimman järkytyksen. Toivottavasti. Valitettavasti näissä tunnelmissa ei tee mieli edes kirjoitella matkaraporttia Parhasta, joka oli upea. Euroopan historia oli niin uskomattoman selkeästi läsnä koko kaupungissa. Suosittelen!
***
Kalenteri kertoo, että tänään liputetaan Minna Canthin kunniaksi ja vietetään tasa-arvon päivää sen vuoksi. Toivotan teille siis kaikille hyvää ja tasa-arvoista päivää kaikesta huolimatta!

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Sydämellä vai laskutikulla kirjastoista?

Meillä oli eilen Paras-maanantai ja ryhmäkokous sen jälkeen. Aiheena oli siis pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden ja puitelain vaatimien selvitysten tilanne. Voi sitä väliraporttien, toimeenpanosuunnitelmien, selvitysten, toimenpide-ehdotusten ja muiden asiakirjojen määrää! Kaiken kaikkiaan siis asiat ovat kesken, vaikka aikaa ei olekaan paljon kesäkuun valtuustojen yhteiskokoukseen.

Tuon lisäksi keskustelimme kirjastoista. Kaupunginhallituksessa on pöydällä Espoonlahden aluekirjaston hankesuunitelma, jonka yhteydessä on käyty keskustelua Soukan ja Kivenlahden kirjastojen tulevaisuudesta. Politiikka on siitä erikoinen laji, että meille voi todella olla epäselvää onko huo kirjastot päätetty lakkauttaa kirjastoverkkoselvityksestä päätettäeässä vai ei. Joskus päätös voidaan kirjoittaa niin, että sen voi jokainen lukea haluamallaan tavalla.

Toisaalta voi myös kysyä onko sillä väliä, sillä ainahan me voimme olla viisaampia kuin aiemmin, eikö? On myös erikoista, että vaikka Espoonlahden aluekirjaston valmistuminen kestää vuosia niin joidenkin mielestä meidän pitäisi jo nyt päättää, millaiset kirjaston lähipalvelut seuraava valtuusto haluaa asukkaille tarjota. Eikö olisi syytä edetä asia kerrallaan ja nyt päättää vain hankesuunnitelmasta?

Se tässä on hienoa, että olen saanut paljon lisätietoa kirjastoista. Kirjasto olohuoneena -projekti on tuottanut hyvää tulosta esim. Laajalahdessa, josta on tulossa jo eräänlainen brändi uudenlaisesta asukasyhteistyöstä pienessä kirjastossa. Miksi tätä ei voisi laajentaa?

Kivenlahden palvelukeskuksen kävijämäärä on kasvamassa ja Saunalahden uusi alue tulee jäämään täysin ilman lastenkirjastoa, joka sinne oli suunnitteilla. Lisäksi kuulin, ettei tuon kirjaston lähellä olevassa koulussa ole lainkaan omaa kirjastoa.

Soukan kirastoa taas ei ole vuosiin edes haluttu kehittää, joten sitä kautta onkin sitten löytynyt "hyvät" perustelut sulkea koko paikka ja lisätä edelleen Omenan kävijämäärää, joka nyt jo on huipussaan. Yhteistyötä sielläkän voisi tehdä koulun ja miksei työväenopiston kanssa, jos tahdotaan.

Kirjsto on sivistyksemme kivijalka ja elinikäisen oppimisen perusta. Erityisesti lapsille on tärkeää, että kirjasto on lähellä, siksi yhteistyön kautta olisi perusteltua etsiä keinoja säilyttää kirjasto lähipalveluna.

Jos aluekirjastojen yhteydessä on aiemmin suljettu lähikirjastoja ei se ole syy jatkaa samalla linjalla. Minusta meillä voi olla erilaisia alueita tässä mielessä nyt ja myös tulevaisuudessa. Se kai olisi strategiankin mukaista, kun siinä puhutaan omaleimaisista kaupunkikeskuksista.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Millaiset vanhusten palvelut?

Tänään STM:n kansliapäällikkö esittää riippumatonta tahoa määrittelemään vanhustenpalveluiden tarve. Nyt hänen mukaansa kuntien palvelut ja henkilöstön rakenne ja mitoitus määrittelevät, mitä tarjotaan. Tämä pitäisi siis saada käännettyä päin vastoin ja olen tismalleen samaa mieltä.

Viime viikolla tuli asiaan jonkin verran paneuduttua, kun valtuuston puheenjohtaja Markku Sistonen järjesti vanhuspalveluiden henkilöstölle kuulemistilaisuuden. Saimme kerrankin kuulla palveluiden tilanteesta niiltä, jotka työtä käsillään tekevät ja tilaisuus oli erinomainen.

Samalla viikolla muuten sosiaali- ja terveyslautakunta pohti kriisikokouksessa Maria Guzeninan johdolla kotipalvelun henkilökunnan työaikakysymystä ja käsittääkseni myös Jorvin päivystyksen tilaa. Päivystys on osittain ruuhkautunut, koska vanhuspalveluissa ei hoitoketju toimi.

Kuulemistilaisuudesta itselleni jäi mieleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, siksi tuo Markku Lehdon ajatus riippumattomasta selvityksestä tuntuu aiheelliselta. Meillä Espoossa vanhustenpalveluista on toki keskusteltu esim. Markun tekemän valtuustoaloitteen yhteydessä ja myös keskusteluissa, joissa olemme pohtineet Puolarmetsän sairaalan tulevaisuutta.

Puolarmetsästä tehdään ratkaisuja tämän kevään aikana. Se tullaan peruskorjaamaan, mutta auki tuntuu edelleen olevan se, millaista palvelua sairaala tulee jatkossa vanhuksille tarjoamaan. Perusturvajohtaja haluaa vähentää pitkäaikaissairaanhoitoa ja tuottaa enemmän kodinomaista hoitoa vanhuksille. Kuulostaa kauniilta, mutta arki tuntuu olevan toisenlaista, kun ammattilaisia kuuntelee ja myös tuon kodinomaisen hoidon sisältö vaikuttaa epäselvältä.

Kun vanhusten määrä väistämättä kasvaa, lisääntyy myös erittäin huonokuntoisten vanhusten määrä teimme me mitä tahansa. Näin tuntuu huonolta ajatukselta vähentää näitä hoitopaikkoja, joita nytkin on liian vähän.

Jotta saisimme hoitoketjun toimimaan ja tekisimme oikeita päätöksiä, toivoisin ainakin itse saavani vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Miksi vain yhdellä alueella on kotiutushoitajia, jos kyseinen toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi ja tukee suunnitelmallista kotihoitoa?
- Miksi meillä ei ole vanhussosiaalityöntekijöitä ja mikä heidän toimenkuvansa pitäisi olla?
- Miten vanhuksen maksuvastuu muuttuu, jos häntä ei hoidetakaan pitkäaikaissairaiden osastolla vaan kodinomaisessa hoitolaitoksessa? Entä edellyttääkö se vanhukselta enemmän oma-aloitteellisuutta hoitoon hakeutumisessa?
- Miten palvelutaloverkkoamme on syytä kehittää? Tästä tuleekin syksyllä selvitys viimein.
- Kuinka henkilökunnan osaaminen otetaan huomioon palveluiden kehittämisessä ja myös rekrytoinnissa? Itselleni syntyi kuva, että halukkuutta ja osaamista olisi.
- Miten rekrytointia tulisi kehittää, jotta avoinna oleviin paikkoihin todella saataisiin tekijöitä. Nytkin saimme kuulla, että varahenkilöjärjestelmä on "olemassa", mutta vain paperilla, sillä hakijoita ei ole ollut, kun paikoita ei missäään ole tiedotettu. Kaupunki hyödyntää esim. internetin mahdollisuuksia kehnosti, eikä ole riittävästi yhteydessä oppilaitoksiin.

Tavoitteena tulee tietysti olla se, että vanhusten hoitoketju (ennaltaehkäisevä työ - kotihoito - ?? - geriatrinen keskus - pitkäaikaishoito) toimii ja että vanhukset saavat oikea-aikaisesti oikeaa hoitoa, jolloin myös työntekijöiden jaksaminen parantuu.

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Kauas kaupat karkaavat

Viikolla uutisoitiin Hesarissa (28.2.-07) Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksesta, jonka mukaan kaupat karkaavat yhä kauemmaksi nimenomaan lapsiperheistä. Päivittäistavarakaupat keskittyvät kuntien suuriin taajamiin ja hypermarketit keskustojen reunamille. Suurten hypermarkettien liepeiltä taas ovat pienemmät kaupat kadonneet. Kaupat ovat yhä kauempana sieltä, missä lapsiperheet asuvat.

Tutkijan mukaan ekologisesta näkökulmasta ja erilaisten kuluttajaryhmien kannalta nykyinen kehitys on huolestuttavaa. Kaupassa käyntiin tarvitaan liian usein auto ja siihen kuluu liikaa aikaa, joka lapsiperheissä muutenkin on kortilla. Ikäihmisten ja muiden, joille liikkuminen on hieman hankalampaa, mahdollisuudet hoitaa kauppa-asioitaan ovat myös vaikeutuneet.

Tästäkin näkökulmasta tuo viime viikolla tekemäni adressi www.adressit.com/tuomarila on hyvinkin ajankohtainen. Ennen Tuomarilassakin oli useita kauppoja, nyt ei yhtä ainoaa. Myös Suvelasta on yksi pieni kauppa lopettanut toimintansa.

Espoon keskuksen kaupalliset palvelut ovat onneksi paranemassa, joka tietysti on alueemme kannalta toiveita herättävä asia. Ison huolen varjon kuitenkin kaikkien hyvien suunnitelmien ylle tuo Lommilaan suunniteltu hypermarketkeskittymä, jota itse olen kutsunut Lommilan hypervirheeksi. Se sijaitsee juuri keskuksen reunalla ja perustuu yksityisautoiluun. Se on siis räikeästi ristiriidassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa!

No, katsotaan miten sen suunnittelu etenee. Nythän hankkeen kaupallisista vaikutuksista on tekeillä uusi selvitys, jota odotan mielenkiinnolla. Valitettavasti usein nuo selvitykset ovat sellaisia kuin tilaajat toivovat eivätkä perustu luotettavaan analyysiin. Olisi tärkeää avoimesti kertoa, kuinka tuo hanke väistämättä vaikuttaa lähipalveluihin heikentävästi, mutta on varmasti loistava sijoitus kaupan toimijoille.

Sitä ennen jatkan adressiin nimien keruuta ja yritän omalta osaltani luoda uskoa lähipalveluiden kannattavuuteen. Arkielämän toimivuuden kannalta ne ovat välttämättömiä.