Tosikunta vai plasebokunta?

Kuntakentässä tapahtuu nyt oikeasti muutoksia. Varsinais-Suomen kuntatilkkutäkki on muuttumassa kunnolla liitosten myötä, kuten pitääkin. Hämeenlinnan seudulla taas on mielenkiintoista nähdä, kuinka monta kuntaa lopulta menee yhteen ja kuinka yhteisen rajan puuttumisen pulma ratkaistaan. Olisi hienoa, jos ratkaisut löytyisivät ilman hallituksen apua, sillä se valaisi uskoa kunnalliseen itsehallintoon ja vastuulliseen päätöksentekoon.

Toisin paikoin kuntarajoista aiotaan pitää kiinni ja yhteistyötä vahvistetaan muodostamalla ja laajentamalla kyntayhtymiä, piirejä tai liikelaitoksia. Päijät-Hämeessä on päädytty tälle tielle. Tämän vuoden alusta Artjärven, Hartolan, Iitin, Myrskylän, Nastolan, Orimattilan, Pukkilan ja Sysmän kunnat siirsivät sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän hoidettavaksi. Kuntayhtymällä on oma valtuusto, hallitus, jaosto ja tarkastuslautakunta.

Kunnat ovat eri tavoin mukana tuossa yhtymässä ja jotkut tulevat mukaan siihen vaiheittain. Ei ole ihme, että Kuntalehden (14/2007) haastattelussa Raimo Sailas kertoi, ettei ole saanut selkoa tuon yhtymän vastuusuhteista kolmenkaan lukukerran jälkeen.

Mitä jää jäljelle, jos kunta siirtää sosiaali- ja terveystoimen palvelut kuntayhtymälle? Samalla siirtyy suurin osa kunnan menoista ja vallasta pois suoraan valitulta kunnanvaltuustolta: Jäljelle jää siis vallattomia valtuutettuja, joilta kuitenkin kuntalaiset odottavat vastauksia ja ratkaisuja palveluiden tuottamiseen.

Valtuusto tietysti valitsee edustajansa kuntayhtymän hallintoon ja on näin mukana välillisesti sen päätöksenteossa. Ratkaisut ovat kuitenkin yhä kauempana kuntalaisista ja kunta on lopulta vähän niin kuin plasebolääke. Se vaikuttaa enemmän sitä kautta, että kuntalaiset ja päättäjät uskovat omaan kuntaansa ja sen nimeen, imagoon. Päätökset tehdään muissa pöydissä, joihin vain harvat päättäjät pääsevät.

Uudesta kesäsysmäläisestä ratkaisu tuntuu tietysti mukavalta. Vanha kotikunta näyttää säilyvän tuiverruksesta huolimatta, mutta onko se kuntalaisten etu?

Espoo on ihan oikea kunta, jossa valtuutetut päättävät suoraan isosta osasta kunnan palveluista. Mutta olemme mekin monessa mukana välillisesti. Meillä asuntotuotannosta vastaa oma yhtiö, erikoissairaanhoidosta vastaa HUS, joukkoliikenne ja jätehuolto hoituu YTV:n kautta, toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoaa kuntayhtymä ja ammattikorkeaopetuksesta vastaa osakeyhtiöt. Noita yhteisöjä on todellisuudessa niin paljon, ettei niistä ole ollut oikein kunnollista kokonaiskuvaa kenelläkään.

Päättäjänä olen kokenut, että nämä asiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Se mikä on poissa silmistä, on usein myös poissa mielestä. Tieto ei kulje ja isoistakin päätöksistä saa lukea lehdistä, kun ne on tehty.

Tämän valtuustokauden alusta alkaen kaupunginhallituksessa on kuitenkin ollut konsernijaosto, joka on valmistellut meille pelisäännöt konserniohjaukseen ja omistajapolitiikkaan. Olemme määritelleet hyvän hallinnon periaatteet. Asiakirjat on hyväksytty valtuustossa.

Tavoitteena on jatkossa asettaa selkeämmin tavoitteita noille yhteisöille, ohjeistaa omia edustajiamme siellä ja saada raportointi kulkemaan. Keskittämällä yhteisöjen ohjausta ja niille asetettavien tavoitteiden valmistelua konsernijaostoon saamme kokonaisuuden hallintaan. Keskitymme ennen kaikkea strategisesti merkittävien yhteisöjen ohjaukseen. Parkkihalliyhtiöiden kehittämisvastuu jää virkamiehille.

Muutos on merkittävä, vaikka emme varmasti ratkaisekaan kaikkia ongelmia. Opettelemma vasta uutta toimintatapaa, joten pulmia varmasti tulee eteen.

Espoon linja vahvistaa verkostomaista yhteistyötä pääkaupunkiseudun kuntien tai paremminkin koko Helsingin seudun kanssa on perusteltu. Jo nyt Espoo on riittävän iso tuottamaan palveluita kuntalaisilleen ja jokainen aluekeskuksemme on suurempi kuin Paras-hankkeen tavoitteeksi asetettu 20 000 asukkaan palvelualue. Demokratiaongelmiin törmäisimme myös silloin, jos lähtisimme luomaan nykyistä suurempia kokonaisuuksia.

Monimutkaistuvassa maailmassa meidän pitäisi kaikesta huolimatta pyrkiä selkeyteen. Päättäjien, kuntalaisten ja työntekijöiden pitää tietää, kuka on mistäkin vastuussa, kuka asioista päättää ja mistä varat toimintaan tulee.

Opetuksen tulevaisuudennäkymiä

Olin viikolla opetuslautakunnan kokouksessa, jossa olen kaupunginhallituksen edustajana. Kokous oli vuoden tärkeimpiä, sillä esillä oli ensi vuoden talousarvio, stratagia ja koulurakentaminen.

Lautakunta päätti lisätä määrärahoja esitystä enemmän tuntikehykseen eli enemmän aikaa oppilaiden opettamiseen. Päätös oli perusteltu ja sillä on tarkoitus purkaa aiemmin tehtyjä säästöjä. Katsotaan, miten esitys saa tukea syksyn talousarvioneuvotteluissa.

Lautakunta päätti myös panostaa enemmän läksykerhoihin ja hieman vähemmän tietotekniikkaan. Tietokoneita toki kouluille hankintaan suunniteltu määrä, mutta hidastetaan hieman opetustilojen varustamista uudenlaisella esitystekniikalla, joka koostuu työasemasta, dataprojektorista, dokumenttikamerasta ja interaktiivisesta valkotaulusta.

Tuokin linjaus tuntui hyvältä, sillä esim. meidän alueella on paljon maahanmuuttajalapsia, jotka hyötyvät läksykerhotoiminnasta. Ymmärrän toki senkin, että tietotekniikan kehittäminen mahdollistaa pedagogiikan kehittämisen ja on myös rekrytointivaltti, joten tärkeää sekin on.

Lisäksi talousarviossa oli hyviä esityksiä oppilashuoltoon, avustajatoimintaan ja maahanmuuttajalasten opetukseen. Avustajatilanteesta tulee selvitys seuraavaan lautakuntaan. Tarkoitus on miettiä, kuinka avustajien työsuhteita voisi kehittää niin, että yhä useammalla olisi vakinainen työsuhde ja palkkakin kelvollinen.

Esillä oli taas Jalavapuiston koulun parakkien tulevaisuus. Virkamiehethän esittivät, että parakit siirretään pois, vaikka kouluun olisi juuri nyt tulossa poikkeuksellisen suuri ikäluokka. Esitys olisi tarkoittanut pienille koululaisille pidempiä koulumatkoja. Lautakunta päätti pitää toisen parakin paikallaan kunnes Kirkkojärven koulu vuonna 2010 valmistuu, jonka jälkeen alueen kouluverkkoa arvioidaan uudelleen.

Se oli hyvä päätös, eikä johda jokavuotiseen juupas-eipäs asetelmaan ja antaa myös mahdollisuuden seurata, kuinka alueen merkittävät asuntorakentamishankkeet lähtevät käyntiin ja mikä on niiden vaikutus oppilasmääriin. Espoon keskus on jo nyt Espoon lapsirikkain alue, eikä Kulovalkean, Suviniityn ja Kaupunginkallion uudet asuntoalueet ainakaan vähennä lapsien määrä alueellamme.

Kirkkojärven koulua on käytetty esimerkkinä, kun on puhuttu investointisuunnitelman tarkistamisen tarpeesta kustannustason nousun vuoksi. Olin iloinen lukiessani, että koululle on myönnetty jo valtionapua tälle vuodelle sillä ehdolla, että rakentaminen käynnistyy 2008, joten rakentamisen siirtäminen ei ole mahdollista. Vanha kouluhan on jo nyt tyhjänä, koska sen purkaminen alkaa nyt syksyllä. Uusi rakennus valmistuu vuonna 2010.

Asiakkaan oikeuksia lisättävä terveydenhuollossa

Aulis Pöyhönen kiinnitti aiheellisesti huomiota potilaan ja hänen läheisten asemaan Sunnuntaidebatin kirjoituksessaan (16.9.).

Lasten syntymän jälkeen olemme olleet tekemisissä selvästi enemmän terveydenhuollon palveluiden kanssa. Vaikka lapsemme ovat saaneet aina lopulta tarvitsemansa hoidon, korjattavaa on silti paljon. Miksi me suostumme siihen kaikkeen, mitä sairaanhoidossa meille tapahtuu? Miksi emme osaa vaatia oikeaa hoitoa ja miksi meitä ei kuunnella? Miksi minäkin epäilen ennemminkin omaa käsitystäni lasteni voinnista tai jopa syyllistän itseäni kuin epäilisin terveydenhuollon ammattilaisten ammattitaitoa?

En usko, että kokemukseni ovat ainutlaatuisia ja siksi käytän niitä esimerkkeinä.

Ihmettelen vieläkin, kuinka voi olla mahdollista, että neuvolan terveydenhoitaja kohauttaa olkapäitään, kun ihmettelen lapseni iho-ongelmia, joiden syyksi ensi silmäys yksityislääkärillä paljastaa allergian. Tai miksi suostun siihen, ettei neuvolääkäri kiinnitä lainkaan huomiota lapseni kakkavaivoihin, joiden vuoksi samalla viikolla saamme sitten yksityislääkäriltä lähetteen Lastenklinikalle. Tai miksi hyväksyn, että lääkäri tutkii lapseni korvat, kun menen vastaanotolle haisevan nenän vuoksi? Ja seuraavalla viikolla toinen lääkäri kaivaa nenästä nallesta irronnutta vanua.

Sairaalassa jouduimme ensiksi taistelemaan hoitoon pääsystä, koska meidät yritettiin käännyttää pois lääkärin lähetteestä huolimatta. Lääkärinkierroksilla asioista puhuttiin täysin perheen ohi. Myöhemmin sairaanhoitajat tulivat sitten kertomaan, mitä lääkärit tarkoittivat. Siihenkö sairaanhoitajia koulutetaan?

Mekin olemme saaneet kirjallisia sairaskertomuksia kotiin. Kirjaukset ovat pääasiassa latinaksi, joten ymmärtäminen on vaikeaa. Saman olemme kokeneet myös yksityisessä silmälääkärissä: hänen käsin kirjoittamastaan paperista ei saanut mitään selvää. Sairaalan kertomuksista olen ollut yhteydessä potilasasiamieheen (tosin tuloksetta), mutta kenelle annan palautetta yksityisen lääkärin palvelusta?

Terveys on meille kaikille äärimmäisen arvokas asia. Epävarmuus ja huoli tekee meistä heikkoja, jolloin lääkärin asiantuntijavalta ja -vastuu kasvavat. Pientenkin asioiden selittämiseen tarvittaisiin kykyä puhua tavallisella suomen kielellä ja kykyä selittää asiat niin, että asiakas ne ymmärtää.

Myös sairaanhoidossa me olemme asiakkaita, emme toimenpiteiden kohteita. Paranemisen kannalta kotihoidolla on keskeinen merkitys, siksi sairaanhoidossa pitäisikin puhua hoitokumppanuudesta samoin kuin päivähoidossa puhutaan kasvatuskumppanuudesta ja sovitaan yhteisistä pelisäännöistä.

Erilaisiin vaivoihin ei aina ole yhtä oikeaa ratkaisua ja siksi asiakkaille annetaan mahdollisuus valita erilaisten vaihtoehtojen väliltä. On äärimmäisen tärkeää, että näissä tilanteissa asiakkaalle annetaan riittävästi tietoa ja mietitään miten vaihtoehdoista kerrotaan. On kohtuutonta, että ollessani makuulla toimenpidepöydällä tiedustellaan haluanko, että minut nukutetaan vai suoritettaisiinko toimenpide sittenkin puudutuksessa.

Ovatko lääkärit tietoisia heihin kohdistuvasta kunnioituksesta ja siihen liittyvästä vastuusta? Tietävätkö he, kuinka usein tarvitaan joku kolmas kertomaan asiakkaalle, mitä lääkäri on tarkoittanut sanoessaan tai kirjoittaessaan? Me maksamme myös noiden selittäjien palkat tavalla tai toisella, kuten myös jokaisen turhan lääkärikäynnin.

Asiakkaan asemaa tulee parantaa terveydenhuollossa. Parhaillaan valmistellaankin kansanterveyslain ja erikoissairaanhoidon yhdistämistä, ja toisaalta Hussissa tehdään suurta organisaatiouudistusta.

Tuntuu siltä, että sairaanhoitajilla on lääkäreitä parempi kyky kohdata asiakkaat. Hyödynnetäänkö hoitajien osaamista nykyisin parhaalla mahdollisella tavalla? Onko lääkäreiden koulutuksessa riittävästi huomioitu heihin kohdistuvat usein liian suuretkin odotukset, joista ainakin oman kokemukseni mukaan on vaikea päästä eroon?


Jaana Leppäkorpi
Johtava sosiaalityöntekijä
Kaupunginvaltuutettu
Espoo


Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Jälkipelit -palstalla hieman lyhennettynä 23.9.2007

Pienen tilan omistaja

Teimme eilen kiinteistökaupan. Ostimme pienen palan maata ja saimme vielä siivun vettäkin eli oikeuden yhteisiin, kuten kauppakirjassa mystisesti todetaan. Tuolla maatilkulla on entisen pienen maatilan rakennukset: talo, aitta ja sauna sekä navetta ja talli.

Kiinteistökauppa on mielenkiintoinen prosessi. Maksuja satelee kaikkialta: kauppakirjasta, kaupan vahvistamisesta, lainhuudatuksesta ja myöhemmin vielä lohkomisesta. Välissä on maksettava varainsiirtovero, sillä valtiokin haluaa omansa (4 %) siitä, että me ostamme maata.

Nukuin tilalla ensimmäisen yön ja sain kokea pitkästä aikaa kuinka pimeä syysyö on, kun ei ole kaupungin valoja valaisemassa taivasta. Jännittävää se oli, mutta sain nukutuksi jollain tavoin. Päivällä ihailin syysluonnon kauneutta, joka aurinkoisessa säässä oli parhaimmillaan. Mitä elämyksiä!

Illalla kävin kirkolla ja kovin hiljaista oli, kun kesäasukkaat ovat jättäneet kylän. Muutaman ihmisen voimin kuitenkin paikallisessa laulettiin karaokea ja laulettiin osin myös hyvin.

Nyt olen kirkolla ja löysin ilokseni kirjaston ja koneen, jolla pääsee nettiavaruuteen. Tästä alkaa pitkä tutustuminen kunnan palveluihin ja elämään. Tosin maltillisesti, sillä palaan tänään jo kotiin ja tänne tulen varmaankin vasta, kun lumet ovat sulaneet. Olisin mielelläni lohkomisessa läsnä.

Monta talvea on tuo talo jo ollut tyhjillään talvisin, joten se on siihen jo tottunut. Ihan yksin se ei kuitenkaan nyt jää, sillä töitä on tarkoitus siellä tehdä jo syksyn aikana. Omiin ajatuksiini se varmaankin palaa vahvasti vasta keväällä, kun alamme suunnitella lomia. Sitä ennen kuulemme kuulumisia puhelimen välityksellä, joten ei se unohdu vaikka arki kiireistä olisikin.

***
Kuulumisia tilalta, ihmettelyä ja keskustelua voi seurata yhteisestä blogistamme:
http://tilalliset.blogspot.com/

Lapsistamme huolehditaan

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on ollut viime vuosien yksi suosituimpia puheenaiheita. Meidän perheessämme saa tänä syksynä työ joustaa aikalailla lastemme asioiden takia:

Elsalle olemme äskettäin varanneet ajan päivähoidon kasvatuskeskustelua ja neuvolan 3,5 -vuotistarkastusta varten.

Väinölle taas olemme varanneet aikaa silmälääkäriin, korvakontrolliin ensimmäisen (!!! *kop* *kop*) korvatulehduksen jäljiltä, suuhygienistille, kuulotutkimukseen, päivähoidon kehu-keskusteluun ja neuvolan 5-vuotistarkastukseen. En kai unohtanut jotain? Lista tuntuu läkähdyttävältä ja on oikeastaan helpottavaa, että Lastenklinikan kontrolleja on enää vain kerran vuodessa.

Kun tuota ajattelee, huomaan, että saamme aikamoisesti asiantuntijoiden aikaa lastemme terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Me vanhemmat emme todellakaan ole yksin vaan jokaisessa näissä kohtaamisessa meillä on mahdollisuus saada tukea ja neuvontaa, jos jokin asia huolestuttaa tai lapsi tarvitsee hoitoa.

Ja lapset ovat innoissaan! Heistä on hienoa päästä lääkäriin tai neuvolaan.

Ajan käytön kannalta taas on hienoa, että me vanhemmat huolehdimme näistä yhdessä. Päivähoidon kasvatuskeskusteluissa olemme molemmat mukana, mutta toiset asiat hoitaa toinen vanhempi yksin.

Rantaraitti

Politiikka on erikoista - ainakin Espoon valtuustossa. Keskustelimme eilisessä valtuustossa yli kaksi ja puoli tuntia rantaratista tai sen pienen pienestä osasta. Kyseessä oli kuitenkin tärkeä periaattellinen kysymys: jatkammeko rantaraitin toteuttamista, toteutammeko rantaraittia olemassa olevien asemakaavojen mukaan ja saako kaupunki rakentaa omalle maalleen.

Minulle noihin kysymyksiin vastaaminen on selvää. Rantaraitti on upea teko tuleville sukupolville: näin säilytämme rannat meidän kaikkien ja lastemmekin nautittavana.

Koko soppa alkoi siitä, että Kaupunginhallitus päätti käyttää viime keväänä otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen, joka koski asiaa. Sitten KH äänesti äänin 8-7, että raitin tuleekin tässä kohdassa kulkea nykyistä, väliaikaiseksi tarkoitettua reittiä pitkin kiertäen tuo kyseinen taloyhtiö. Enemmistö syntyi, kun Vihreiden edustaja vastoin kaikkia muita ryhmänsä jäseniä äänesti kiertämisen puolesta.

Eilen valtuustossa vaihtoehdot näyttivät selkeiltä: joko päätämme, että raitti toteutetaan teknisen lautakunnan suunnitelman mukaan (rannassa) tai merkitsemme tiedoksi KH:n kiertämistä koskevan ratkaisun. Sitten meille esitettiin kompromissina, että rantaraitti linjataan yhteistyössä taloyhtiön kanssa siten, että se voidaan toteuttaa ilman siltaa ja venesatamatoiminto säilyttäen. Lopulta valtuustossa voitti tämä ratkaisu, josta emme oikein tarkkaan edes tienneet, mitä se tarkoittaa, mihin se johtaa. Alkaako kaikki uudelleen alusta? Ja miksi?

***

Valtuustossa oli eilen paljon tärkeitä asioita. Päätimme kiinteistöveroprosenteista ja äänestimme jälleen kerran rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron korottamisen puolesta ja hävisimme. Päätimme lähettää Espoon -strategian ja kehyksen lautakuntien käsiteltäväksi. Hyväksyimme myös alkuyön tunteina päivähoidon järjestämisen strategian, joka olisi todella ansainnut perusteellisemman keskustelun. Ja hyväksyimme yhteistyösopimuksen Kirkkonummen kanssa.

Valtuuston esityslistalla oli eilen melkein 30 asiaa. Osa onneksi oli toki sellaisia, joista ei keskustelua syntynyt. Silti eilinen lista osoitti sen, että valtuustotyö olisi pitänyt aloittaa tänä syksynä aiemmin, jotta voisimme perusteellisemmin käsitellä asioita, joista päätämme. Rantaraitista olisi pitänyt järjestää oma kokouksensa.

Lahdessa 9.9.2007

Sunnuntaina oli SDP:n Tulevaisuusfoorumi, jonka pitäisi olla alku SDP:n uudelle tulevaisuudelle ja uudistumiselle. Tavoite on siirtää puolue 2000-luvulle. Miten se onnistuu jää nähtäväksi. Totta on tietysti se, että vastuu siitä on meillä jokaisella mukana olevalla. Kaupunginvaltuutetulla toki on hieman pienempi vastuu kuin puolueen puheenjohtajalla, mutta yhdessä me muodostamme kokonaisuuden, jota kansa arvioi nyt ja tulevaisuudessa.

Olen omassa työssäni nähnyt, kuinka tärkeää unelmat ja haaveet ovat. On vaikea saada nuorta tekemään itsensä hyväksi asioita, kuten esim. käymään koulua tai hoitamaan talouttaan, jos hänellä ei ole uskoa tulevaisuuteen, jos omalla elämällä ei ole merkitystä. Tämä sama pätee myös puolueeseen ja meihin siinä mukana oleviin. Mekin tarvitsemme unelmia ja tavoitteita, joiden vuoksi tehdä työtä ja olla olemassa liikkeenä. Tätä SDP nyt lähtee hakemaan.

Minua oli pyydetty Lahden foorumin alkutilaisuuteen pitämään lyhyt puheenvuoro palveluista niiden käyttäjän, tuottajan ja niistä päättävän näkökulmasta. Tavoite oli ennemminkin esittää kysymyksiä kuin valmiita vastauksia keskusteluun. Tässä puheenvuoroni suurin piirtein:

Omat kokemukseni palveluista niiden käyttäjänä ja niitä itse myös tuottavana ovat pääasiassa hyviä. Työväenliikkeen tai oikeammin sivistyssosialidemokratian suurta tarinaa on se, että me olemme yhä koulutumpia. Minua mietityttääkin, miten se näkyy ja miten sen pitäisi näkyä palveluiden tuottamisessa ja käyttämisessä? Miten se näkyy poliittisissa tavoitteissamme ja puheessamme?

Palveluiden käyttäjänä itse arvostan
- sitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja valita, haluan olla aktiivinen toimija, en palveluiden kohde, siksi esim. päivähoidossa puhutaan kasvatuskumppanuudesta;
- sitä, että perheemme arki toimii: meille se tarkoittaa sitä, että jokapäiväiset palvelut ovat lähellä kotiamme. Palveluiden tarjoamisessa tulisikin pohtia perheiden arjen maantiedettä ja luoda edellytyksiä arjen sujumiselle;
- luotettavuutta, joka syntyy työntekijöiden pysyvyydestä, ammattitaidosta, kyvystä keskustella kanssani ja antaa riittävästi tietoa. On selvää, että esim. lapsen sairaanhoidossa on vanhemmilla ja kotihoidolla iso vastuu lapsen toipumisessa.

Myös työntekijöiden osaamistaso on kasvanut. Näkyykö se tämän päivän palveluiden järjestämisessä - olemmeko me kuntapäättäjinä antaneet tilaa työntekijöiden erikoisosaamisen ja -kiinnostusten toteuttamiselle? Vai siirtyvätkö taitavimmat työntekijät kunnan töistä muualle. Työnteon motivaatio ei synny yksin rahasta (vaikka toki sosiaalityöntekijöiden palkkaus tulee saada kuntoon).

Pitääkö palveluiden olla samanlaisia kaikille samassa kunnassa? Vai olisiko mahdollista kehittää palveluita juuri alueiden ja sen asukkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi ja samalla hyödyntää työntekijöiden erikoisosaamista? Onko mahdollista luoda edellytyksiä positiiviselle erikoistumiselle ilman, että se johtaa joidenkin alueiden marginalisoitumiseen?

Palveluista puhuttaessa minulle on syntynyt käsitys siitä, että ennaltaehkäisy on tämän päivän politiikan megatrendi ja sitä kautta loputon toiveiden tynnyri. Kaikkia uusia ajatuksia, hankkeita ja määrärahan lisäyksiä perustellaan niiden ennaltaehkäisevällä vaikutuksella.
- Tekeekin mieli kysyä tiedämmekö me, mitä me ennaltaehkäisevällä työllä tarkoitamme? Olisiko valistuneilla kuntalaisilla oikeus saada meiltä päättäjiltä jäsennellympiä näkemyksiä tästäkin asiasta?

Muutos on Espoon keskuksen mahdollisuus

Julkisuudessa on viriteltyä keskustelua Espoon kaupungintalon paikasta. Aihe onkin ajankohtainen, sillä kaupunginhallituksessa on juuri käsiteltävänä suunnitelma Espoon keskuksen virastokeskuksen arkkitehtikilpailusta. Tavoitteena on löytää ideoita kaupungintalon ja laajemmin virastokeskuksen kehittämiselle ja uudistamiselle.

Olen iloinen siitä, että toimialajohtaja Louko selkeäsanaisesti kertoi, että kaupungintalon paikka on Espoon keskuksessa. Täällä maallinen ja henkinen valta (piispanistuin) toimivat rinta rinnan asukkaiden parhaaksi. Myös historialliset ja liikenteelliset syyt puoltavat sitä, että kaupungin hallinnollinen keskus on edelleen Espoon keskuksessa. Espoon strategiassa on asetettu tavoitteeksi kehittää keskusta, ei surkastuttaa sitä viemällä alueen työpaikat pois. Päätöksentekijät ovat uskoakseni yksimielisesti sitoutuneet tähän.

Kaupungintalon tulevaisuus ratkaistaan ideakilpailun pohjalta. Toivon, ettei nyt vielä linnoittauduttaisi leireihin purkamisen puolesta ja purkamista vastaan, vaan odotettaisiin avoimin mielin tulevia ideoita. Selvää on, että kaupungintalon pitää uudistua ja sitä kautta se tulee muuttumaan. Espoolaiset ansaitsevat kaupungintalon, josta voivat olla ylpeitä ja joka on kutsuva ja avoin kuntalaisille.

Ideakilpailussa ei ole kyse vain kaupungintalon tulevaisuudesta, vaan laajemmasta alueesta. Toivon, että aluetta ulkopuolelta tarkastelevat suunnittelijat voivat tuottaa meille täysin uudenlaisia ideoita kehittää aluetta historiallisia arvoja samalla kunnioittaen. Tavoitteena on monipuolistaa ja elävöittää radan pohjoispuolen ilmettä lisäämällä sinne asuntoja ja muutakin toimintaa.

Muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta silti uskon vahvasti uuden Espoon keskuksen syntymiseen. Alueellamme on valtavasti mahdollisuuksia ja uusi rakentaminen parantaa alueen ilmettä, vaikka jo olemassa olevat rakennukset muistuttavatkin meitä aikaisemmista vuoksikymmenistä.

Entressen rakentaminen on aiheuttanut joissakin asukkaissa harmistusta. Rakennustyömaa häiritsee vielä pitkään arkea, mutta parantaa aikanaan merkittävästi alueemme palvelutarjontaa. Moni muukin rakennustyömaa on kohta käynnistymässä ja siksi onkin erityisen tärkeää suunnitella, kuinka alueella silloin liikutaan. Liian usein opastukset ovat riittäviä vain autoille ja kevyt liikenne unohdetaan.

Espoon keskuksessa on tehty työtä esteettömyyden eteen ja kaupungille on palkattu esteettömyysasiamies. Olisi toivottavaa, että hänen kanssaan suunniteltaisiin sujuvat kävelyreitit ja mietittäisiin opasteet, jotta rakennustyömaat eivät haittaisi kulkemista liiaksi.

Kun aikanaan Entresse kirjastoineen ja Espoontorin laajennus valmistuu, asemasilta kohentuu, Suviniityn asuinalue rakentuu ja kaupungin virastokeskus on uudistuu, on Espoon keskus täysin toisenlainen. Eikä sieltä silti puutu historian kerrostumia, kun vähän tarkemmin katsoo.

Espoon keskuksesta on kehittymässä erinomainen paikka asua, tehdä töitä, asioida, käydä ostoksilla ja harrastaa. Muutos ja uusi rakentaminen ovat todellinen mahdollisuus Espoon keskukselle ja meille täällä asuville.

Jaana Leppäkorpi
Kaupunginhallituksen jäsen (sd)
Tuomarila

Kirjoitus on julkaistu Länsiväylän Puheenvuoro -palstalla 9.9.2007

Kysymyksiä

Vähän aikaa sitten heräteltiin henkiin demareiden sosiaali- ja terveysalan yhdistys. Tavoitteena on saada näin liikkeeseen uusia ihmisiä ja uusia ajatuksia sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Yhdistys järjestää piakkoin terveyspoliittisen seminaariin ja syksyn aikana tullee mahdollisuus myös keskustella sosiaaliturvan uudistamisesta.

Tuollaiset kohtaamiset herättävät ajatuksia tai oikeastaan kysymyksiä, joihin haluaisin ainakin itse löytää vastauksia:

- sosiaaliturvan uudistaminen on välttämätöntä, mutta onko järjestelmän oikeudenmukainen yksinkertaistaminen (minkä kaikki puolueet ovat asettaneet tavoitteeksi) monimutkaistuvassa maailmassa mahdollista? Massatuotannon ohella yhä enemmän meille kaupataan räätälöityjä tuotteita ja palveluita. Eikö sosiaaliturvaakin pitäisi enemminkin räätälöidä ihmisten tilanteesta ja tarpeista lähtien?

- kaupungistuminen jatkuu ja suurissa kaupungeissa on yhä enemmän aivan omanlaisia ongelmia ja vaikeuksia. Miten palvelujärjestelmä ottaa vastaan tämän haasteen? Myös maahanmuuttajien määrä lisääntyy, miten se vaikuttaa sosiaaliturvaan?

- miten ja milloin terveyspalveluiden organisaatio uudistetaan? Työntekijäpula, yhä korkeammat koulutusvaatimukset edellyttävät (so. osaaminen), että hierarkinen rakenne vihdoin puretaan ja että lääkärit pääsevät pois jakkaraltaan. Potilaat ovat asiakkaita, joita tulee kohdella tasa-arvoisesti, ei hoidon kohteina. Potilaan ja hänen omaistensa sitoutuminen hoitoon on keskeistä paranemisen kannalta, mutta näkyykö se lääkäreiden työssä?

- mikä on kolmannen sektorin tulevaisuus ja mahdollisuus? Jättääkö tilaaja-tuottaja -mallin yleistyminen ja yrittäjyyden syntyminen kolmannelle sektorille tilaa toimia, vai edellyttääkö muutos kolmannen muuttumista yhä ammattimaisemmaksi? Menetämmekö sitä kautta jotain arvokasta?

Espoon keskuksesta, valtuustosopimuksesta ja vähän metrostakin

Kaupunginhallitus hyväksyi eilen esityksen Espoon kaupungintalon ja keskustekortteleiden ideakilpailusta. Kyseessä oli periaatepäätös ja varsinainen kilpailuohjelma hyväksytään myöhemmin. Esityksestäni esittelijä muutti kilpailun painopistealuetta siten, että myös Espoon asemasilta kuuluu alueeseen, mihin haetaan uusia ideoita.
- Tarkkana pitää olla, jotta asiat etenevät.

***

Valtuustokauden alussa kolme vuotta sitten teimme valtuustosopimuksen, missä sovimme tärkeimmistä asioista, joita tällä kaudella toteutetaan. Tavoitteena oli hahmottaa kokonaisvaltaisemmin tulevia haasteita ja aikatauluttaa tehtäviä eri vuosille. Kaikkea ei voi kerralla tehdä.

Nyt kaupunginhallituksessa on tarkasteltu sitä onko kaikki sovitut asiat saatu valmisteluun, jotta ehdimme ne toteuttaa tällä kaudella. Tässä mielessä itsekin luin sopimusta ja laitoin omia kommenttejani sopimuksesta. Kolme asiaa nostin esille:

* poikkihallinnollisen lähipalvelusuunnitelman laatiminen pitää käynnistää pikaisesti

Sovimme eilen, että suunnitelman käynnistämisen valmistelu käynnistyy. Asiaan palataan piakkoin kaupunginhallituksessa. On tärkeää hahmottaa ne palvelut, jotka Espoossa asukkaat saavat lähellä kotiaan, eikä tarkoitus ole keskittyä vain kunnan omiin palveluihin vaan myös yksityisten palveluiden edistämiseen.

* Ennaltaehkäisevän työn tavoitteet ja muodot tulee konkretisoida

Itse näkisin, että meidän olisi laajemminkin syytä miettiä mitä ennaltaehkäisy on ja millaisin keinoin me erilaisia huolia ehkäisemme. Jotta kaikki mahdollinen ei jatkossakin olisi ennaltaehkäisevää, vaan saisimme aiheesta käytävään keskusteluun palveluiden tuottamisen kannalta tarpeellista selkeyttä, olisi syytä käyttää seuraavanlaista jaottelua:

- peruspalveluiden pääasiallinen tehtävä on edistää terveyttä (fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista), jolloin esim. satsaukset liikuntaan, nuorisotyöhön tai vaikkapa päivähoitoon ovat siis terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta tärkeitä.

- peruspalveluissa toteutetut erityiset kohdennetut toimenpiteet taas ovat varsinaisesti ennaltaehkäisevää toimintaa. Lähipalvelusuunnitelman yhteydessä voisimmekin määritellä, millaisia erityisiä toimenpiteitä Espoossa ainakin toteutetaan, jotta tarve korjaavalle toiminnalle voitaisiin välttää.

Itse näen, että näitä toimenpiteitä - joita ei siis kaikille myönnetä, mutta joilla huoliin puututaan mahdollisimman aikaisin - olisivat mm. neuvolassa perhetyö ja kotipalvelu, päivähoidossa avustajat ym. resurssien vahvistukset lapsen tukena, koulussa esim. tukiopetus ja oppilashuollon tuki, nuorisotyössä erityisnuorisotyö ja ryhmätoiminta. Millaisia toimia sitten aikuisille olisi esim. terveydenhuollon piirissä, en tiedä.

* Asunto- ja maapolitiikkaan yhteinen näkemys

Valtuustosopimuksessa todetaan myös, että "Espoon maapolitiikkaa selkeytetään ja selvitetään mahdollisuudet saada rakentamisen piiriin valmiin asemakaavaan ja kunnallistekniikan puolesta rakentamiskelpoiset tontit."

Ministeri Vapaavuori on käynnistänyt oman työnsä kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi ja asiaa käsitellään myös PKS-yhteistyössä, missä on myös tarkoitus määritellä yhteisiä pelisääntöjä maapolitiikalle. Espoon yhteisten linjausten sopiminen on tarpeen, jotta tiedämme, mistä neuvottelijamme keskustelevat näissä pöydissä.

Eilen kaupunginhallitus päätti viimein, että syksyn aikana pidetään asuntoasioista iltakoulu.

***

HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta tuli näyttävästi esiin viime viikolla linjaamalla metron jatkamisen tärkeysjärjestyksen: ensin Sipoo, sitten vasta metron jatkaminen Matinkylästä Espoonlahteen. Samaan aikaan tämä kaveri istuu Länsimetro Oy:n hallituksessa. Jotkut ovatkin aiheellisesti kyselleet toimiiko hän hallituksen jäsenenä yhtiön edun vastaisesti?

Lahderanta on myös keskeinen valmistelija PLJ-työssä (pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmä), joka hyväksyttiin viime keväänä. Siinä sovittiin eri hankkeiden toteuttamisjärjestys ja ratkaisu oli yksimielinen. Yksimielisyys onkin pääkaupunkiseudun hankkeiden edistämisessä keskeistä, kun valtion kanssa neuvotellaan rahoituksesta. Onkin aiheellisesti kyselty eikö Helsinki olekaan mukana?

Big Brother -todellisuus

Viikolla alkoi jo ties kuinka mones Big Brother -tuotantojakso. Yllätin itseni katsomassa ensimmäistä jaksoa. Se on niin noloa, että pitää tunnustaa. Viime keväänä seurasin Idols-kisaa, missä sentään on mielestäni järkeä ja positiivinen pohjavire. Hyllystämme löytyy jopa parin Idols-tähden levy.

BB-ohjelmassa osallistujat kertoivat kameralle ja sitä kautta kaikille katsojille asioita, joita normaalisti ihmiset kertovat parhaalle ystävälleen kuiskien. Miksi? Mikä on niin tavoiteltavaa, että ihminen on valmis loukkaamaan lähimmäisiään ja kuinka he sen kestävät?

Tosi-Tv:n kautta on syntynyt uusi ammatti: julkkis. Nämä kokopäiväiset julkkikset tai sellaiseksi pyrkivät eivät osaa mitään sellaista erityistä (esim. laulaa, juosta, maalata, kirjoittaa), minkä vuoksi heistä kerrottaisiin julkisuudessa. He vain tarjoavat persoonansa riepoteltavaksi. Miksi?

TV:ssä on aina ollut tarjolla halpaa viihdettä. Joskus kaikilla kanavilla pyöri tolkuttomasti erilaisia visailuja. Niissä ihmiset vastailivat kysymyksiin samoissa lavasteissa vuodesta toiseen. Sellainen ei enää kai kiinnosta. Nyt tarvitaan mieltä järkyttävämpää - sellaista, josta iltapäivälehdet voivat tarpeen tullen tehdä lööpin ellei oikeassa elämässä ole tapahtunut mitään myyvää.

BB-ohjelmaa voi seurata läpi vuorokauden, jos maksaa siitä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näitä katsojia on ja kuinka heillä on siihen aikaa.

Julma ja erikoinen on tämä maailma.

Frankfurt

Kaupunginhallitus oli muutaman päivän matkalla Frankfurtissa. Tutustuimme yksityistettyyn sairaalaan, muutamaan PPP-hankkeena kunnostettuun kouluun sekä Hessenin osavaltion PPP-osaamiskeskukseen.

Hallituksella oli myös kokous, missä päätimme tulevan vuoden veroprosenteista. Emme taaskaan saaneet kannatusta rakentamattomien tonttien korotetun kiinteistöveron nostamiselle, vaikka se olisi yksi keino viestiä siitä, kuinka tärkeää nämä tontit olisi saada rakentumaan, jotta asuntotilanteeseen saataisiin helpotusta. Edelleen asuntopolitiikasta keskustellaan, mutta tekoja ei haluta tehdä.

Matkatulijaisina jokaisella oli paljon ajatuksia PPP-hankkeista (Public - Private - Partnership) ja sopimustoimintaan liittyvästä osaamisesta. Myös Suomessa olisi tarpeen perustaa valtakunnallinen osaamiskeskus, kun kerran erilaisia PPP- tai elinkaarihankkeita (uudella lapsella on monta nimeä ja taitaa määrittelykin olla vielä hakusessa) käynnistyy eri puolilla maata. Kokemusten vaihto olisi ehdotonta, jotta kuntien osaaminen näissä asioissa paranisi.

Espoohan on ollut Suomessa kuntapuolella edelläkävijä PPP-toiminnassa. Espoon keskukseen toteutettu Koulumestarin kiinteistö - missä on uimahalli, lukio ja liikuntahalli - on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Muitakin eri tavoin toteutettuja hankkeita meillä on mm. Sellon ja Ison Omenan kirjastot, kohta myös Espoon keskuksen aluekirjasto sekä Kilon ja Tapiolan terveysasemat. Myös paineita jatkaa tällä tiellä on ja siksi olisi syytä analysoida kokemuksia ja oppia mahdollisista virheistä.

Toivonkin, että jatkokeskustelun yhteydessä saisimme yhteenvedon ja vertailun näistä jo teteutetuista hankkeista. Millaisiin sopimuksiin ne perustuvat, millaiset kunkin kohteen vuosikustannukset ovat ja mistä ne koostuvat? Millainen kunkin hankkeen toteuttamisprosessi oli ja olisiko siinä jonkin asian voinut tehdä toisin? Miten jatkossa ei ainakaan tule toimia? Ja entäs sitten hyödyt ja osaaminen, mitä näin saamme? Kysymyksiä on paljon, vastauksia odottelen.

Kaipaan myös pohdintaa siitä, kuinka tällainen sopimustoiminta sopii kunnalliseen päätöksentekoon, joka on pääasiassa avointa kun taas liiketoiminta ei ja toisaalta sitoumusten suhdetta demokraattiseen päätöksentekoon. Vuosikymmenten sopimukset sitovat myös tulevien päättäjien kädet, eikä äänestäjät voi niihin vaaleissa vaikuttaa.

Matkan ohjelman olivat suunnitelleet virkamiehet, emmekä me sitä kautta sitoutuneet mihinkään. Tällaiset matkat ovat hyödyllisiä, sillä samalla ne vahvistavat ryhmän yhteishenkeä ja luovat edellytyksiä paremmalle työskentelylle jatkossa. Jo siitäkin syystä matka oli paikallaan. Tarkempia raportteja voineen lukea lehdistä, sillä seurueessamme oli toimittajia kolmesta eri lehdestä.

Ja entäs sitten Frankfurt? Kaupunki on toisen maailman sodan aikana pommitettu maan tasalle ja sen jälkeen rakennettu uudelleen. Uusvanhan sekaan on myöhemmin rakennettu erinäinen määrä pilvenpiirtäjiä, joissa on pankkeja. Tornit olivat todella erilaisia, mikä oli miellyttävä huomio. Frankfurt on liikemaailman keskus, missä on suuri lentokenttä. Vaikka meillä ei ollutkaan matkan aikana vapaa-aikaa käytännössä lainkaan, ei mitään jäänyt näkemättä. Tuohon kaupunkiin en omalla ajalla suuntaa uudelleen.

Kulttuuria ja epämiellyttäviä ikuisuuskysymyksiä

Osallistuin tiistaina ensimmäisen kerran Espoo Cinén avajaisiin ja näin paljon huomiota saaneen Irina Palm -elokuvan. Kokemus oli aivan ihana! Käyn nykyisin niin harvoin elokuvissa, että nautin todella tuosta hetkestä. Oli kuin raikas tuulahdus olisi kulkenut lävitseni, kun valkokankaalla alkoi tapahtua. Irina Palm on loistava elokuva, jota voin lämpimästi suositella. Siinä oli kaikki osat kohdallaan: juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä elokuvaa ollut pitkitetty turhaan, huumoria ja elämän vakavia asioita oli sopivassa suhteessa ja näyttelijät tekivät hyvää työtä. Sain itkeä ja nauraa.

Tilaisuutta ennen olin jonkin aikaa opetuslautakunnan kokouksessa. Sain kuulla Keski-Espoon koulun kuulumisia. Syksy on alkanut koululla kuulemma hyvin. Esityslistalla taas oli Jalavapuiston koulun siirtokelpoisten tilojen poistaminen, vaikka tiedossa on, että kouluun olisi tulijoita enemmän kuin kouluun sen jälkeen mahtuisi. Vuosia olemme ihmetelleet koulutoimen oppilasarvioita, eivätkä ne vieläkään vakuuta. Onkohan niin, ettei lasten määrän kasvua uskalleta uskoa todeksi ennen kuin on pakko?

Leffan jälkeen pistäydyin festivaaliteltalla ja juutuin keskustelemaan politiikasta. Puhuimme taas kerran siitä, kuinka asuntopolitiikasta ei puhuta riittävästi, eikä todellisia tekoja tehdä, vaikka ratkaisun avaimet ovat kyllä tiedossa. Kuinkakohan monta kertaa olemme todenneet, että asiasta pitäisi keskustella, mutta silti aikaa ei ole löytynyt? Epämiellyttävä ajatus heräsi mieleen: ehkä kuitenkaan kaikki eivät halua tehdä päätöksiä, jotka edistäisivät kohtuuhintaista asumista?

Puhe asumisesta johtaa aina liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen. Pohdimme, mitä pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä käsittelevään työryhmään mahtaa kuulua. Ratkaisunhan pitäisi olla aivan selvä: joukkoliikenteen suunnittelu ja tilaaminen tulisi keskittää YTV:n tehtäväksi ja sen toimialuetta tulee laajentaa ainakin Kirkkonummelle ja Keravalle, myöhemmin vieläkin laajemmalle. Kun tästä päästäisiin sopuun, päästäisiin oikeiden asioiden äärelle eli kuinka metroyhtiötä laajennetaan tai miten ratikkaliikenteen jatkuminen ja laajeneminen taataan?

Ja tästä heräsi kolmas epämiellyttävä ajatus: onko ehkä sittenkin niin, ettei joukkoliikenneasioissa haluta päästä sopuun, koska se ei ole jostain nurkasta katsottuna riittävän kannattavaa. Oma lyhytnäköinen etu onkin tärkeämpi kuin yhteinen etu? Ehkä jotkut haluavatkin jatkaa nykyisellä mallilla, vaikka muutokset olisivatkin koko seudun kannalta perusteltuja?

Kadoksissa

Olen tänään noin kahdesta alkaen etsinyt kännykkääni. Olen etsinyt sitä töistä työpöydältä, työhuoneestani ja muidenkin työhuoneista. Joskus kännykkä on vahingossa vain lähtenyt jonkun matkaan, kun hän on käynyt huoneessani. Tänään mikään ei ole ollut niin yksinkertaista, eikä kännykkää ole löytynyt.

Illalla ajattelin, että mitäs tuosta kai sitä nyt muutaman päivän pärjää ilman kännykkää ja kai se jostain joskus löytyy. Sitten aloin miettiä, kuinka paljon kännykän varassa viestittely on. Ja entä jos joku on soitellut sillä kaikkialle? Päätin lopulta hakea lasten kanssa töistä työkännykän. Pitäähän sitä jollain tavoin olla kiinni ympäröivässä maailmassa! Pitää voida soittaa ja viestitellä Peten kanssa.

Yritin myös soittaa Soneralle. Ensimmäisellä kerralla arvioitu jonotusaika oli yli 30 minuuttia. Onko se palvelua? No, myöhemmin illalla pääsin nopeammin läpi ja sain hankittua soitoneston, mutta edelleen minulle voi soittaa ja jättää viestin vastaajaan. Osaan myös kuunnella sen toisella puhelimella. Vielä eilen en edes tiennyt, että se on mahdollista!

Tietysti olen miettinyt missä puhelin on ja mitä on tapahtunut. Otinko aamulla sen laukustani työpöydälle, kuten joka ikinen työaamu teen? Uskon niin, mutta en ole varma. Minusta tuntuu, että olen jopa vilkaissut sitä tänään nähdäkseni onko joku yrittänyt tavoittaa, mutta en ole varma, sillä niinkin teen joka päivä. Uskomatonta, kuinka vähän sitä todella oikeasti muistaa äskettäin tekemiään asioita. Mitä tänään tapahtui, entä eilen tai sitä edellisenä päivänä? Milloin mikin keskustelu käytiin? Joko kerroin sen ja sen asian? Mielenkiintoista, eikö?

Mieleen tuli myös ajat, jolloin ei kännykkää ollut. Muistin, kuinka yritin pyristellä sitä vastaan. Silloin minulla oli kuitenkin lankapuhelin. Kuulin myös naapurilta, että ovat perheen eskarilaiselle hankkineet kännykän, jonka käyttöä hän saa kotona opetella. Ekaluokkalaisena sitä on jo osattava käyttää, kun perheessä ei lankapuhelinta ole. Ja niinhän se on! Jollain tavoin pienen koululaisen on tavoitettava vanhempansa, jos jotain sattuu tai muuten on syytä puhua. Ja me kun olemme kauhistelleet sitä, kuinka pienillä lapsilla on jo kännykät. Enää en niin tee.

Aion odottaa muutaman päivän josko kännykkä jostain ilmestyisi. Sen ajan henkisenä tukenani on tuo työkännykkä, jolla voin kuunnella vastaajani. Aikamoisen riippuvaiseksi sitä on näistä uusista asioista tullut. Miltäköhän tuntuisi jos nyt vielä laajakaista ja sähköpostiyhteydet katoaisivat? Ja mitäköhän siitä oppisin, kun tämäkin kokemus on jo kaikenlaista uutta tuonut tullessaan?

Lopuksi havahduin siihen, että tänäänhän on itse asiassa kännykät olleet perheemme päivän teema. Perjantaisin päiväkodissa on lapsilla lelupäivä ja molemmat halusivat juuri tänään viedä sinne omat puhelimet (kuvassa). Elsa oli kuulemma päivällä tanssinut puhelintanssia ja ilahduttanut erityisesti päiväkodin aikuisia. Aikamoista iloa ja harmia on nuo kapistukset siis tänään tuoneet.

Jaanan päivän tunnelmissa

Eilen oli nimipäiväni. Kiitos niille, jotka onnittelivat! Se tuntui mukavalta, mutta en minä siitä aikonut kirjoittaa. Nimipäiväni on aina ollut koulunalkamisviikolla ja ainakin omassa muistissani on mielikuva siitä, että koulu alkoi silloin joskus juuri 15. päivä elokuuta. Vuoden ja parinkin päästä tämä viikko tuokin sitten taas isoja muutoksia elämäämme, mutta ei vielä, vaikka Väinö kävikin maanantaina varahoidossa eskarissa

Kaikenkaikkiaan nimpparipäivä merkitsee minulle sitä, että syyskausi kiireineen ja menoineen on alkanut ja kesän verkkainen tunnelma on kadonnut. Itsellenikin yllätykseksi olen myös löytänyt jostain tarmoa tehdä asioita, puuttua ja vaikuttaa elämänmenoon. Ja se tuntuu ihan hyvältä!

Maanantaina oli kaupunginhallituksessa päivähoidon järjestämisen strategia ja kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tekemiäni muutosesitykset, jotka koskivat sitä, että päivähoitopaikka tulee osoittaa läheltä perheen kotia, että kaupungin tulee edistää perhepäivähoidon ja ryhmäperhepäivähoitopaikkojen syntymistä ja että henkilöstön saatavuus turvattava. Tärkeitä asioita, joita mielestäni oli syytä korostaa selkeämmin.

Keskustelimme hieman myös maahanmuuttajalasten päivähoitotarpeista, mikä ei mielestäni riittävästi näkynyt strategiassa. Sen tiimoilta on kuitenkin kehittämishanke menossa, joten en sen enempää siihen puuttunut. Päivähoito on joka tapauksessa merkittävä toimija lapsiperheiden kotouttamisessa ja kotoutumisessa Suomeen. Ja toisaalta vieraskielisten lasten määrä päivähoidossa tulee lisääntymään merkittävästi tulevina vuosina.

Nostin epävirallisesti esiin myös Espoon vanhan aseman ostamisen kaupungille. Länsiväylähän kirjoitti joku aika sitten, että VR on pistänyt aseman myyntiin. Asemalle olisi hyvä saada vilkasta kansalaistoimintaa. Monikuttuuriseen Espoon keskukseen sopisi hyvin tyttöjen talo, mille vanha asema olisi oiva paikka. Kiirehdimme neuvotteluita, joita kaupunki käy ratahallintokeskuksen kanssa asemasillasta. Tarkoitus on että samassa yhteydessä tuo vanha asema siirtyisi kaupungille.

Keskiviikkona oli yhdistyksemme kokous, missä keskustelimme Espoon keskuksen kehittämistarpeista. Moni asia täällä on rakenteilla (mm. uimahalli ja alikulku tehty, kirjasto rakenteilla ja radan ylikulkusiltakin luvattu korjata) ja nyt tarvitaan uusia tavoitteita, joiden eteen alamme tehdä töitä yhdessä ja yhteistyössä muiden kanssa.

Hyviä ideoita myös syntyi: Espoon keskuksesta puuttuu jäähalli, Tyttöjen talo vanhalle asemalle on myös erinomainen idea, kuten myös Perheiden talo Samarian viereen. Keskustelun pohjalta tein kannanoton, joka löytyy yhdistyksemme blogiin. Idea blogista syntyi jo kesällä, mutta vasta nyt syyskauden ensimmäisessä kokouksessa saatoin sitä esittää ja sain sen perustettua.

Tulipa siis tehtyä kaikenlaista näin syyskauden aluksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Metro-retki ja joukkiliikenteen suunnittelu

Tänään aamiaispöydässä Väinö ehdotti, että lähtisimme tänään ajelemaan metrolla. Onhan siitä joskus ollut puhetta, kuten myös ratikka-ajeluista. Hieman aikaa pähkäiltyämme päätimme lähteä matkaan.

Hyppäsimme ensiksi Tuomarilan asemalta junaan ja ajoimme sillä Pasilaan. Sieltä vaihdoimme ratikkaan, jolla matkasimme Sörnäisiin. Sieltä matka jatkui metrolla maan alla ja maan päällä itään. Siinä istuessamme päätimme ajaa perille asti eli Vuosaareen.

Vaihdot kulkuneuvosta toiseen sujuivat ongelmitta, vaikka olikin sunnuntai, jolloin vuoroja ajetaan tavallista vähemmän.



Hieman aikaa kiertelimme Vuosaaressa ja poikkesimme kylässä odottamatta ja pyytämättä. Emäntämme ihmetteli, että vielä nykyaikana sellaistakin saattaa tapahtua. Yleensähän kyläilyistä sovitaan viikkoja ennen eikä puhelimessa muutamaa minuuttia aikaisemmin. Kävimme myös syömässä ennne kuin lähdimme paluumatkalle.

Palatessa ajoimme metrolla Kamppiin, mistä pääsimme taas sujuvasti Tuomarilaan tulevaan bussiin. Reissuun meni aikaa enemmän kuin uskoimmekaan ja lapset simahtivat bussiin. Puolen tunnin päikkärit tuli siinä otettua: Elsa isän sylissä ja Väinö äidin kainalossa.

Reissu oli oikeastaan hauska idea sunnuntaipäivälle ja lapsille elämys.

***

Tänään siirryttiin joukkoliikenteessä talviaikatauluun. Meille Espoon keskuksen tuntumassa asuville aikataulu toi joitakin muutoksia. Jatkossa täältä pääsee yhä useammin myös bussilla Helsinkiin (linja 270) ja Kalajärvelle.

Linjan 19 päätepysäkki (kuvassa) siirtyi Tuomarilan aseman viereen. Nyt siis Kulovalkean alueelta pääsee Espoon keskukseen kätevästi sekä bussilla että junalla. Bussireitin muutoksesta ovat erityisesti lastenrattailla kulkevat iloisia, sillä bussiin pääsee rattaiden kanssa kätevämmin kuin junaan niin kauan kuin Espooseen ajetaan vanhoilla junilla. Ja uusia matalalattiajunia me valitettavasti saamme vielä odottaa jonkin aikaa.

Toinen iso muutos on se, että E-juna jatkaa nyt Kauklahteen, mikä on tuolle alueelle merkittävä parannus. Nyt sieltäkin pääsee siis junalla vartin välein Helsinkiin. (Matkustajia tosin olisi paljon enemmän, jos messuasunnot olisi jo myyty.)

Joukkoliikenteen kehittämistä suunnitellaan nykyisin YTV:ssä kokonaisuudessaan. Aikaisemminhan Espoo päätti omista sisäisistä reiteistään ja YTV seutuliikenteestä. Keskittäminen oli hyvä ratkaisu, mutta ainahan on tietysti riski, ettei kaukaa näe riittävän tarkasti pieniä paikallisia tarpeita.

Joka vuosi alkusyksystä tulee konsernijaostoon - jossa olen - lausuntopyyntö joukkoliikenteen palvelutasoa ja rahoitusta koskevasta suunnitelmasta. Viime vuotinen lausuntomme ja siihen liittyvät asiakirjat löytyy linkistä:
http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=24A8F33F8FA42441C22572180045A7C1&kanta=Kunnari\\intrakun_e.nsf

Ensi vuotta koskeva suunnitelma tulee kohta lausunnolle, joten nyt on hyvä aika miettiä kehittämistarpeita.

Asuntomessuilla

Poikkesin eilen hikoilemassa Hämeenlinnan asuntomessuilla. Päivä oli erinomaisen sään vuoksi messujen hiljaisimpia, joten kerrankin kohteisiin pääsi sujuvasti ja tilaakin oli katsella asuntoja. Ja olihan siellä ihasteltavaa. Useampi asunto kelpaisi tietysti minullekin, jos hintaa ei tarvitsisi ajatella.

Hämeenlinnalaiset isännät kertoivat pyrkineensä vaikuttamaan asuntojen hintatasoon. He olivat pyrkineet saamaan alueelle kohtuuhintaisia asuntoja - sellaisia, joihin tavallisilla ihmisilläkin olisi varaa. Tästä syystä kaupunki oli myynyt tonti kohtuuhintaan (espoolaisittain jopa halvalla), mutta rakentajat olivat halunneet tehdä parasta mitä on ja niinpä hinnat nousivat taas kerran pilviin. Vaikeaa näyttää olevan asuntomarkkinoihin vaikuttaa ja ikävää oli kuulla, että messuhinnat ovat vaikuttaneet Hämeenlinnan hintatasoon muuallakin kaupungissa. Harmillista.

Muita huomioita messuilta:
- kodinhoitohuoneet olivat ihanan suuria. Espoossa ihastuin viherhuoneisiin, joita nytkin messuilla oli, mutta ne eivät nousset samalla tavoin esiin.
- neliöitä asunnoissa oli todella paljon huonemäärään verrattuna. Yleisön suosikiksi nousseessa talossa oli 165 neliötä ja vain neljä huonetta. Mitä tekemistä sillä on perheiden arjen kanssa? Perheet on Hämeenlinnassa nostettu messujen erityiseksi teemaksi, mutta alueelle näyttääkin muuttavan lapsettomia pariskuntia. Ainakaan alueelle ei juuri tule perheitä, joissa on kaksi tai useampi lapsi.
- asunnoista puuttui edelleen kirjahyllylle sopivat paikat. Tämän olen huomannut aiemminkin: messutalojen asukkaat eivät lue kirjoja.

Espoossa oli rivitaloasuntoja, jotka oli rakennettu usempaan tasoon. Mekin asumme kolmessa tasossa ja ratkaisu tuntuu edelleen erinomaiselta. Kauklahdessa osa asunnoista oli rakennettu neljään tasoon, mikä tuntui jo epäkäytännölliseltä. No, Hämeenlinnasta löysin asunnon, joka oli viidessä eri kerroksessa! Siinä sitä riittää rappusissa ravaamista.

Kaupunkisuunnittelun kannalta messualue oli parempi kuin moni aiempi. Alueen yleisilme oli kohtalaisen tasapainoinen. Taloja suunniteltaessa oli otettu huomioon naapuritalon ulkoasu, eikä alueelle ollut saanut rakentaa ihan mitä tahansa.

Hämäläinen raitti, jossa talot rakennetaan katuun kiinni on hyvä ajatus, jota jo nyt toteutetaan muuallakin. Kesällä ajelin Lahden Karistossa ja sielläkin oli näin luotu vanhan pikkukaupungin tunnelmaa. Pienillä tonteilla ratkaisu on käytännöllinen ja mahdollistaa sen, että sisäpihasta tulee sitten kunnollinen.

Kävin asuntomessuilla ensimmäisen kerran Tuusulassa, missä järkytyin asuntojen epäkäytännöllisyydestä ja ihmettelin terassien määrää asunnoissa. Sen jälkeen olen käynyt Kotkassa, Laukaassa, Oulussa, Espoossa ja nyt Hämeenlinnassa. Siinä sitä on asuntomessuja ihan riittämiin.

(Kuvissa Finndomo Oy:n Hartolan tehtaan Avainkoti, yleisön suokikki Kannustalo ja Hämeenlinnan kansanedustaja Johannes Koskisen talo kylän raitilta päin.)

Kesä on täällä taas

Myönnän, että alkuviikolla sää alkoi jo vaikuttaa mielialaan. Puhuin syksystä, koska tuntui että syksy on jo alkanut - eikä ollut vielä edes elokuu. Se ahdisti. Mietin pitääkö kesävaatteet jo pakata odottamaan seuraavaa vuotta.

Maanantaina lapset lähtivät ensimmäisen kerran seitsemän viikon kesäloman jälkeen päiväkotiin (kuva yllä). Hyvillä mielin lähtivät, mutta vanhemmille iski epätoivo: tästäkö se kurapyykki alkaa ja loppuuko se koskaan?

Ensimmäinen viikko meni aika hyvin. Kavereita olikin jo vähän ikävä ja uusi opekin osoittautui mukavaksi aikuiseksi. Lapset olivat kyllä iltaisin väsyneempiä kuin loma-aikaan. Yhtenä iltana Väinö oli ulkona liian myöhään ja sai aikamoisen väsymys-itku-raivo -kohtauksen. Huomasimme, että sisääntulo- ja nukkumaanmenoajoista on syytä pitää tarkemmin kiinni, jotta lapset saavat lepoa tarpeeksi.

Pienten lasten sosiaaliset suhteetkin ovat jälleen mietityttäneet. Väinö sai kutsun päiväkotikaverin synttäreille ja on ollut siitä aivan tohkeissaan. Illalla ei meinannut uni tulla sitä miettiessä. Ja me vanhemmat taas pohdimme, mitä keksimme Elsalle, jotta tyttö ei pahoita kovin pahasti mieltään.

Viikonloppuna tuli jälleen kesä: on hiki ja niin kuuma, että väsyttää. Tekisi mieli melkein valittaa. En kuitenkaan vielä tee sitä, vaan säästän sen viikolle, kun istun töissä ja haikeana katselen ulos aurinkoiselle kadulle.

Aurinko sai myös mansikkasatomme kypsymään. Yllä kuva lauantaipäivän saaliista, jonka nautimme terassillamme jäätelön kera. Onpa ihanaa, että näitä kesäpäiviä sittenkin vielä riittää! On mansikoita, kukkia, lämpöä, perhosia ja nokkosia eli kaikkea mitä Väinön mielestä kesään kuuluu.

Metrolla oli synttärit - onnea!

Helsingin metro täytti eilen 25 vuotta. Oli jälleen mielenkiintoista kuulla lyhyesti olemassa olevan metron syntyhistoriasta. Jo 50-luvulla metroa alettiin todenteolla suunnittelemaan ja silti ensimmäisen matkustajat hyppäsivät junaan vasta 1982. Suurten hankkeiden toteuttaminen vaatii todella aikaa kypsyttelyyn, suunnitteluun ja rakentamiseenkin.

Näin on myös Espoossa. Meillä keskustelua on käyty kaiketi 30 vuotta ja varsinaisia päätöksiä olemme tehneet vasta viime vuosina. Tavoite kuitenkin on, että Matinkylään pääsisi kulkemaan 2012.

Kesäkuussa kaupunginhallitus pisti asemat paikoilleen, jotta radan tarkempi suunnittelu voi jatkua. Asemia tulee näin alussa olemaan viisi: Keilaniemi, Otaniemi, Tapiola, Niittymaa/Urheilupuisto ja Matinkylä. Niittykumpuun tehdään varaus asemalle, jotta sinne voidaan myöhemmin rakentaa asema ja näin verkkoa täydentää. Juna kulkee maan alla koko tuon matkan.

Espoossa on myös vahva yhteisymmärrys siitä, ettei rakentaminen voi pysähtyä tähän. Olemme kiirehtineet suunnittelun ja tarpeellisten selvitystöiden jatkamista Espoonlahteen, jotta rakentamistyöt eivät turhaan keskeytyisi aikanaan ja Matinkylä olisi todella vain välietappi.

Asemaratkaisun jälkeen suunnittelutyö jatkuu perusteellisempana. On aikanaan mielenkiintoista päästä keskustelemaan myös siitä, miten asemista luodaan omailmeisiä, turvallisia ja esteettömiä. Metro on kuitenkin helppo, luotettava ja turvallinenkin tapa liikkua, siksi siitä pitää tehdä myös houkutteleva. Olikin mukavaa eilen nähdä uutislähetyksessä iäkkäämmän rouvan haastattelu, missä hän oli mielissään metron laajentamissuunnitelmista, koska se on niin hyvä liikkumisväline.

Tietoa Metron suunnittelusta, asemista ja muusta löytyy osoitteesta http://www.lansimetro.info/

Tänään julkistettiin valtion talousarvio vuodelle 2008. Länsimetron suunnitteluun valtio on varannut ensi vuodelle 6,75 miljoonaa, joka on n. 30 % suunnittelukustannuksista. Sanaakaan en löytänyt jatkosta eli onko valtio sitoutunut myös rakentamissaikatauluun, vai aikooko se pitkittää hanketta. Selkeä lupaus jatkosta olisi ollut varmasti eiliselle päivänsankarille mieluinen.

Samalla katselin liikennerahoja muutoinkin. En löytänyt vaalien alla luvattua joukkoliikenteen tukea suurille kunnille. Paikallisliikennettä toki avustetaan 60 kunnassa ja lipputuet kohdistuvat yli 300 kuntaan. Julkisen liikenteen peruspalvelut halutaankin turvata haja-asutusalueilla, mutta entä edistää siellä missä julkista liikennettä todella käytetään?

Toivottavasti virhe on minun ja tuki sieltä tarkemmalla lukemisella löytyy varsinkin kun ensi vuonna liikkuminen omalla autolla on kalliimpaa polttoaineveron noston vuoksi. Tässä tilanteessa ihmisiä voisikin siirtyä todella julkisen liikenteen käyttäjiksi, jos tuen avulla lippujen hintoihin todella voitaisiin vaikuttaa. Merkittävää voisi olla jopa se, että voisimme jäädyttää lippujen hinnat useammaksi vuodeksi nykyiselle tasolle nousevan valtion tuen avulla.

Valitettavasti tuo polttoaineveron korotus yksinään luo päinvastaisia paineita julkisen liikenteen lippujen hintoihin.

Uusi ilme

Vielä on kesää jäljellä kuukausi, silti olo on kuin syksy olisi jo ovella. Arki on alkanut ja sitä piristääkseni kävin kampaajalla. Teki mieli jotain todella uutta ja puolen tunnin suunnittelun jälkeen syntyikin suunnitelma, jonka lopputus näkyy yllä olevissa kuvissa. Aika villiä, sanoisin, eikä Pete meinannut löytää sanoja lainkaan ensimmäistä kertaa nähdessään. ;)