Sunnuntaina oli SDP:n Tulevaisuusfoorumi, jonka pitäisi olla alku SDP:n uudelle tulevaisuudelle ja uudistumiselle. Tavoite on siirtää puolue 2000-luvulle. Miten se onnistuu jää nähtäväksi. Totta on tietysti se, että vastuu siitä on meillä jokaisella mukana olevalla. Kaupunginvaltuutetulla toki on hieman pienempi vastuu kuin puolueen puheenjohtajalla, mutta yhdessä me muodostamme kokonaisuuden, jota kansa arvioi nyt ja tulevaisuudessa.
Olen omassa työssäni nähnyt, kuinka tärkeää unelmat ja haaveet ovat. On vaikea saada nuorta tekemään itsensä hyväksi asioita, kuten esim. käymään koulua tai hoitamaan talouttaan, jos hänellä ei ole uskoa tulevaisuuteen, jos omalla elämällä ei ole merkitystä. Tämä sama pätee myös puolueeseen ja meihin siinä mukana oleviin. Mekin tarvitsemme unelmia ja tavoitteita, joiden vuoksi tehdä työtä ja olla olemassa liikkeenä. Tätä SDP nyt lähtee hakemaan.
Minua oli pyydetty Lahden foorumin alkutilaisuuteen pitämään lyhyt puheenvuoro palveluista niiden käyttäjän, tuottajan ja niistä päättävän näkökulmasta. Tavoite oli ennemminkin esittää kysymyksiä kuin valmiita vastauksia keskusteluun. Tässä puheenvuoroni suurin piirtein:
Omat kokemukseni palveluista niiden käyttäjänä ja niitä itse myös tuottavana ovat pääasiassa hyviä. Työväenliikkeen tai oikeammin sivistyssosialidemokratian suurta tarinaa on se, että me olemme yhä koulutumpia. Minua mietityttääkin, miten se näkyy ja miten sen pitäisi näkyä palveluiden tuottamisessa ja käyttämisessä? Miten se näkyy poliittisissa tavoitteissamme ja puheessamme?
Palveluiden käyttäjänä itse arvostan
- sitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja valita, haluan olla aktiivinen toimija, en palveluiden kohde, siksi esim. päivähoidossa puhutaan kasvatuskumppanuudesta;
- sitä, että perheemme arki toimii: meille se tarkoittaa sitä, että jokapäiväiset palvelut ovat lähellä kotiamme. Palveluiden tarjoamisessa tulisikin pohtia perheiden arjen maantiedettä ja luoda edellytyksiä arjen sujumiselle;
- luotettavuutta, joka syntyy työntekijöiden pysyvyydestä, ammattitaidosta, kyvystä keskustella kanssani ja antaa riittävästi tietoa. On selvää, että esim. lapsen sairaanhoidossa on vanhemmilla ja kotihoidolla iso vastuu lapsen toipumisessa.
Myös työntekijöiden osaamistaso on kasvanut. Näkyykö se tämän päivän palveluiden järjestämisessä - olemmeko me kuntapäättäjinä antaneet tilaa työntekijöiden erikoisosaamisen ja -kiinnostusten toteuttamiselle? Vai siirtyvätkö taitavimmat työntekijät kunnan töistä muualle. Työnteon motivaatio ei synny yksin rahasta (vaikka toki sosiaalityöntekijöiden palkkaus tulee saada kuntoon).
Pitääkö palveluiden olla samanlaisia kaikille samassa kunnassa? Vai olisiko mahdollista kehittää palveluita juuri alueiden ja sen asukkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi ja samalla hyödyntää työntekijöiden erikoisosaamista? Onko mahdollista luoda edellytyksiä positiiviselle erikoistumiselle ilman, että se johtaa joidenkin alueiden marginalisoitumiseen?
Palveluista puhuttaessa minulle on syntynyt käsitys siitä, että ennaltaehkäisy on tämän päivän politiikan megatrendi ja sitä kautta loputon toiveiden tynnyri. Kaikkia uusia ajatuksia, hankkeita ja määrärahan lisäyksiä perustellaan niiden ennaltaehkäisevällä vaikutuksella.
- Tekeekin mieli kysyä tiedämmekö me, mitä me ennaltaehkäisevällä työllä tarkoitamme? Olisiko valistuneilla kuntalaisilla oikeus saada meiltä päättäjiltä jäsennellympiä näkemyksiä tästäkin asiasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti