keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Loma

Olimme viikonloppuna Riikassa, mistä alkoi minun ja lasten viikon mittainen kevätloma. Siinä siis selitys nyt vallitsevalle säälle, jonka en anna masentaa. Niin olen päättänyt.


Matkoilla tulee väistämättä tehneeksi havaintoja asioista, jotka mietityttävät muutoinkin. Riikassa oli käytössä tasataksa julkisissa kulkuneuvoissa. Kun ajattelee paikallista "palvelu"kulttuuria eli asiakkaille ei puhuta, eikä hymyillä niin se onkin ainoa mahdollisuus. Kertaakaan ei tarvinnut selitellä minne olemme menossa, eikä selvittää se maksaa.

Joka kerta matka maksoi 40 santiimia. Vertailun vuoksi todettakoon, että vanhassa kaupungissa tuoppi olutta maksoi 2,5 latia. Taas kerran olimme siis paikassa, missä julkisilla kulkeminen oli naurettavan halpaa! Jos pääkaupunkiseudun lippujen hinnat ovat keskitasoa Euroopassa - kuten meillä väitetään - niin missäköhän julkisilla kulkeminen on kalliimpaa?

Meillä on kaupunginhallituksessa pöydällä lausunto YTV:lle tulevaisuuden taksa- ja lippujärjestelmästä. Olen kannattanut ajatusta siirtyä tasataksaan, koska se lisäisi eniten joukkoliikenteen käyttäjiä. Sen pitäisikin olla päätavoitteemme, kun ajatellaan ilmasto- ja ympäristöasioita. Samalla pitää myös laajentaa edelleen raideliikennettä (varsinkin kaupunkirata Espoon keskukseen ja raide Histan kautta Lohjalle).

Riikan vanha kaupuki oli rakennettu tiiviisti, kuten monet muutkin vastaavan ikäiset kaupungit. Erilaiset ja eri-ikäiset talot olivat kiinni toisissaan ja katukuvasta muodostui mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen. Menetin suuntavaistoni joka kerta kulkiessani ja kaipasin äärettömästi kunnon ruutukaavaa. Kaupungin sielu olivat kuitenkin ihanat puistot, jotka eivät vielä olleet heränneet loistoonsa. Olimme taas kerran liian aikaisin liikkeellä.

Kaupunkien laitamille sijoittuvat ostosparatiisit ovat rantautuneet meille maailmalta ja niitä on nykyään kaikkialla - myös Riikassa. Kävimme yhdessä sellaisessa mielenkiinnon vuoksi.

Pysähdyin taas kerran miettimään onko kehitys estettävissä vai mitä sille pitäisi tehdä? Käymme itsekin ostoksilla sellaisissa. Vaateostoksilla käymme lähes aina Sellossa, minne meiltä pääsee junalla 15 minuutissa. Ostokset on helppo tehdä, kun kaikki on saman katon alla, eikä tarvitse pelätä lasten joutumista autojen alle.

Näissä paratiiseissa on siis puolensa, mutta ne vaikuttavat lähikauppoihin, jotka taas ovat arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä. Jos niiden lisääntymistä ei voi estää niin ainakin ostoparatiisien sijoittumista pitää ohjata vahvasti.

Ei kommentteja: