Ajankohtainen kakkosella oli eilen keskusteluilta jumalasta. Aihe oli haastava ja keskustelijat sellaisia, ettei ohjelmaa voinut jättää kesken. Tuntuu uskomattomalta, että Suomessakin on kiihkeitä uskovaisia jotka kyseenalaistavat evoluutioteorian sen lisäksi, että he tuomitsevat homot ja hakevat ohjeensa pelkästään raamatusta.
Kahden pien lapsen äitinä jäin miettimään ajatusta, että tieto oikeasta ja väärästä olisi mahdollista löytää vain raamatusta. Perheessämme ei ole tuota kirjaa aikoihin avattu, mutta silti lapsia on pyritty ohjaamaan tiettyjen arvojen pohjalta.
Pienten lasten kohdalla säännöt ovat yksinkertaisia. Meillä ei saa lyödä toista, eikä nimitellä, koska siitä tulee paha mieli ja silloin sattuu sydämeen. Läpsimisen sijaan olen ohjannut lapsia taputtamaan olalle, silittämään, halaamaan ja antamaan pusuja. Tosin tätäkään ei saa tehdä ilman toisen lupaa.
Viestimme lapsille, että he ovat meille rakkaita ja he ovat myös toisilleen tärkeitä. Lapsilla on oikeus syliin, lämpöön ja parantavaan puhallukseen. Heillä on myös oikeus säännöllisen ja tylsänkin rytmin tuomaan turvallisuuteen. Vanhempien ehdoton "ei" tarvittaessa luo rajat kokeilla asioita ja tutkia maailmaa.
Jakaminen pienelle lapselle on vaikeaa, mutta sitäkin meillä korostetaan päivittäin. Tavarat, lelut, ruuat ja vanhemmat ovat yhteisiä. Uskon, että jaettu ilo on suurempi kuin itselle kahmittu ja omittu.
Jokaisella ihmisellä on oma reviirinsä, jota ei saa luvatta ylittää. Olen huomannut tämän myös lapsistamme. Väinö on meillä se, joka on enemmän sylissä, vieressä ja lähellä. Elsa taas on tarkempi siitä, kuinka lähelle toisen päästää ja koska haluaa syliin ja kenen syliin. Tätä itsemääräämisen oikeutta pyrimme arvostamaan.
Nuo ovat niitä perusasioita, joista uskon hiljalleen kehittyvän ymmärryksen siitä, mikä on elämässä tärkeää ja mikä on oikeaa ja väärää. Syvällisemmät keskustelut ja pohdinnat siitä rakentuvat näiden perusasioiden päälle ja tulevat myöhemmin.
Ajankohtainen kakkonen oli ohjelmaa varten käynyt kysymässä ihmisiltä, mikä on heidän mielestään pyhää. Tunnustan, että pysähdyin tämän kysymyksen äärelle itsekin. Vastaus ei löytynyt heti, sillä haasteltavien vastaukset olivat liian tavanomaisia. Heille pyhää oli mm. pyhäpäivät, perhe, hautarauha.
Lopulta löysin sisältäni vastauksen: minulle pyhää on kahden ihmisen välinen parisuhde, kahden ihmisen välinen rakkaus ja oikeus onneen. Vastaus kirkastui kun samaisessa ohjelmassa yksi osallistuja halveksi ohjelmassa ollutta nuorta paria, jotka kertoivat uskovansa että kahden ihmisen välinen intiimi suhde kuuluu vain avioliittoon.
- Mitä me muut olemme heitä siitä odottamisesta ja vakaudesta tuomitsemaan, jos he sen uskon ja rakkauden pohjalta pystyvät rakentamaan hyvän ja toista kunnioittavan parisuhteen? Sehän on kuitenkin tärkeintä tässä maailmassa!
Mutta miksi nämä samat ihmiset haluavat viedä mahdollisuuden onneen ja hyväksyttyyn rakkauteen muilta, jotka elävät erilailla, sitä en ymmärrä. Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on suuria vaikeuksia hyväksyä homoavioliittoja (virallisemmin rekisteröityjä parisuhteita) ja se aiheuttaa varmasti uskovaisille homoille suurta tuskaa.
Olen ymmärtänyt, että osa vastustaa homoliittoja edelleen sen vuoksi, että ne ovat uhka perinteiselle perheelle. Eduskunnassa taas ns. "lihaa syövät heteromiehet" vastustavat lesboparien oikeutta hedelmöityshoitoihin, koska pelkäävät miesten käyvän tarpeettomiksi hoitojen myötä.
Nämä harhakuvitelmat perustuvat ohuelle ymmärrykselle ihmisen kulttuuriperimästä. Lähes kaikissa kulttuureissa on yhteisön perusyksikkö ollut miehen ja naisen muodostama perhe.
Avioliitto ja perhe ei ole kristillisen uskonnon keksintö, vaan osa ihmisen luontoa. Suurin osa meistä haluaa elää yhdessä toisen kanssa ja yhdessä vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa, eikä se taipumus tule katoamaan. Näin, vaikka samaan aikaan sinkkujen määrä kasvaa ja aina keskuudessamme on ollut homoseksuaaleja.
Tosi rakkaus voi minun puolestani odottaa täyttymystään, kunhan se samalla on suvaitsevaista rakkautta lähimmäisiä kohtaan. Toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus on suurinta, mitä voimme lapsillemme antaa ja opettaa. Sitä myöten kasvaa myös kunnioitus luontoon, jonka osa me olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti