Eilinen ilta meni kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa. Menin keskukseen viiden maissa, jolloin keskustelimme hetken asioista virallisesti ja sitten alkoi kokous, joka päättyi yhdentoista maissa illalla. Asioita oli paljon, mutta lautakunta on aina myös perusteellinen ja keskustelee paljon. Se on hyvä, mutta työlästä.
Eniten aikaa vei ja hermojakin koetteli Mankkaan vanhan kaatopaikka-alueen kaavaluonnos. Viisi vuotta sitten kaupunki on varannut alueen golf-yrittäjälle, joka on omilla varoillaan tutkinut aluetta ja selvittänyt sen kunnostamista täysimittaiseksi golf-kentäksi.
Hanke on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Espoossa on sekä hankkeen puolesta että vastaan syntynyt kansanliike, joissa on paljon ihmisiä mukana. On harvinaista, että puolustajatkin ovat aktivoituneet.
Kaupunginhallitus on kiirehtinyt kaavaa ja edellyttänyt, että golfin lisäksi kaavassa pitää luoda edellytyksiä myös muulle virkistystoiminnalle. Minusta tuo asia toteutuu kaavaluonnoksessa, mutta ymmärrän myös yrittäjän tavoitteen siitä, että kentän pitää olla täysimittainen (18 reikää), jotta sen rakentaminen kannattaa.
Kaatopaikan kunnostaminen on kaupungin vastuulla ja toivottavasti myös YTV osallistuu siihen. Se maksaa ja tietysti kustannukset huolestuttavat - ne tulevat maksettavaksemme joka tapauksessa. Sen jälkeen saamme golf-yrittäjältä tuloja ja ehkä hänen uumoilunsa siitä, että alueen vieressä olevat kaupungin tontitkin käyvät tulevaisuudessa paremmin kaupaksi, kun hanke etenee.
Lautakunnassa oli taas kerran haluja kirjelmöidä kaupunginhallitukselle ja tuoda esiin, että kunnostukseen pitää varata tarvittavat varat. Aivan kuin kaupunginhallitus ei sitä muutoinkin tietäisi! Asiaan palataan, kun päätetään talousarvioista.
Nyt kun yrittäjä on tutkinut aluetta ainakin viisi vuotta, on herätty myös vaatimaan toimijan kilpailuttamista. Itse olen sitä mieltä, että kilpailutus olisi pitänyt tehdä ennen kuin alue varattiin. Olisi pitänyt lähteä ideakilpailun kautta hakemaan alueen kunnostamiselle parasta kumppania. Jos se tehdään nyt, vedetään matto tuon yhden uhkarohkean yrittäjän alta. Minusta se ei ole johdonmukaista ja luotettavaa hallintoa ja kumppanuutta, jota Espoon tulisi edustaa.
Näin ajattelen, vaikka en vieläkään aio aloittaa golfin harrastamista. En osaa ajatella sitä sellaisena harrastuksena, että sitä pitäisi elitistisyytensä tai jostain muusta syystä ihan vaan periaatteessa vastustaa.
Mankkaan kaatopaikan alle tällä kertaa lautakunnassa hukkui Kalajärven maankäyttösuunnitelmat, joita käsittelemme vasta seuraavalla kerralla. Saimme myös erään ikuisuushankkeen etenemään eli Kurttilan asemakaavaluonnos päätettiin laittaa nähtäville ja minä toimin kyseisen kaavan tiedostus- ja keskustelutilaisuuden puheenjohtajana. Kurttila on lähellä Kauklahtea ja alueelle on suunniteltu noin 900 pientaloasuntoa. Toivon, että saamme sen nopeasti toteutumaan!
Kaavojen lisäksi keskustelimmekin myös projekteista ja prosesseista eli siitä, miten saisimme kaavoitusta nopeutumaan. Oma esitykseni oli, että tarkastelua tulisi laajentaa ja pitäisi miettiä sitä, miten kaavoituksen käynnistymisestä saamme alueen rakentumaan. Kaavassa ei voi asua, tarvitaan taloja, oikeita asuntoja! Kyse on monien prosessien ja hallintokuntien välisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta eli todella isosta hommasta.
On turhauttavaa, jos lautakunta kaavoittaa jonkin alueen ripeästi ja sitten kaava katoaa vuodeksi tai pariksi sopimusneuvotteluiden vuoksi ennen kuin tulee valtuuston hyväksyttäväksi. Kun kaupunki ei omista maata, vaan kaavoittaa toisten maille, hidastaa se asioiden etenemistä.
Saimme myös kuulla, että kaupunki toki kaavoittaa paljon, mutta erilaisten yritysten hankekaavat on edelleen priorisoitu kaiken edelle eli asuntokaavoja tehdään yhä silloin kun ehditään. Toisinaan tuntuu toivottomalta saada tähän muutosta, mutta yritettävä on, jotta voimme todella vaikuttaa asumisen hintaan ja laatuun.
***
Hesarissa oli juttu siitä, että tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä. Se on niitä ensimmäisiä mieleeni painuneita uutisia. Muistan hautajaistilaisuuden, joka televisioitiin.
Tänään räjähdyksestä kerrottiin yhden miehen tarinan kautta. Hän oli menettänyt silloin äitinsä, joka oli hoitanut kotia ja vastannut vaikeisiin kysymyksiin. Kirjoitus sai minut kyyneliin. Olen aikamoinen nyyhky, kun on kyse äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista. Vieläkin nousee tippa silmäkulmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti