tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Sosiaalityön kriisi ja työntekijäpula

Olin viime viikolla koulutustilaisuudessa, joka käsitteli sosiaalialan kelpoisuuslakia ja täydennyskoulutusvelvoitetta. Tilaisuus sai minut kirjoittamaan Hesariin ajatuksiani sosiaalityön tilasta ja kamalasta työntekijäpulasta. Pistän kirjoituksen tähän alle.

Meillä töissä on parhaillaan meneillään työkavereiden vaihtoviikot. Alueellamme on 11 sosiaalityöntekijän virkaa, joista on nyt haussa kolme. Ensi kuussa todennäköisesti haetaan paria työntekijää ja lisäksi aloitetaan ehkä johtavan sosiaalityöntekijän hakeminen. Saattaa olla, ettei omat tehtäväni muutu, mutta työyhteisö, jossa työskentelen on kohta aivan toinen.

Sain tänään palautetta, että arvostelen omaa ammattiliittoani. Niin teenkin - ainakin osittain. Talentia on sen verran kaukana työn arjesta, että sillä on varaa olla hyvinkin periaatteellinen, kun minä hädän keskellä haluaisin, että käyttäisimme kaikki mahdolliset keinot, jotta saisimme nykyisistä pitkäaikaisista sijaisista päteviä. Toisaalta myös Talentia on esittänyt sosiaalityön palkankorotuksia ja koulutuspaikkojen lisäämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö otti asiaan tänään kantaa. Se esittää opiskelupaikkojen lisäämistä sosiaalityön yliopistoissa. Vaihinko vain, ettei se riitä tilanteessa, jossa yliopistot saavat itse päättää, keitä kouluttavat ja kuinka paljon.

Jotain totisesti tarttis tehdä! Jos siis haluamme auttaa ihmisiä...

***

Ja tässä kirjoitukseni HS:n yleisönosastossa tänään:
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA PULA PÄTEVISTÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖISTÄ

Olen seurannut ajankohtaista keskustelua sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelun tilasta. Kirjoitusten, uutisten ja omakohtaisten kokemusten perusteella voi todeta, että sosiaalityö ja lastensuojelu ovat kriisissä, jonka kipein kysymys on pätevien työntekijöiden puute.

Kun työtä tekevät koulutukseltaan epäpätevät sijaiset, joita nykylain mukaan saa palkata enimmillään vuoden mittaiseen työsuhteeseen, kärsii sosiaalityön ydin eli suunnitelmallisuus. Varsinkin lastensuojelutyössä tämä on paha puute. Lasten kanssa työskentelyssä olisi erittäin tärkeää, että perheen rinnalla kulkeva työntekijä olisi pysyvä ja tuttu, johon koko perhe olisi voinut muodostaa luottamuksellisen suhteen. Nyt näin ei ole.

Tilanne on kaikkien tiedossa, mutta missä on toimenpiteet pätevien työntekijöiden saamiseksi avoimiin virkoihin? Moni on sanonut minulle, että keskeisin ratkaisu on roima palkankorotus. Espoossa sosiaalityöntekijän palkkaa on korotettu työn vaativuuden arvioinnin yhteydessä 30 € ja nyt syyskuun alussa 60 € järjestelyerästä sovittaessa. Nuo summat ovat paikkailua, eivät ratkaisu.

Tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Joillakin alueilla työmäärät ovat kohtuuttomia, eikä työn tekeminen hyvin ole mahdollista. Toisaalta samalla on muistettava, että jatkuvassa työntekijöiden vaihdoksessa on mahdotonta arvioida työn määrää. Uuden opettelu, asiakkaisiin ja alueeseen tutustuminen on aina työläämpää kuin tutulla alueella työskentely. Kokemus auttaa työn suunnittelussa ja organisoinnissa sekä ratkaisujen etsinnässä.

Hyväksyessään jatkuvan vaihtuvuuden työnantaja itse asiassa tuhlaa niukkoja resursseja siihen, että aina vaan uusia työntekijöitä haetaan ja perehdytetään työhön, jota he hetken aikaa tekevät sipaisten. Jos työntekijöiden pysyvyyteen panostettaisiin, olisi tehty työ varmasti vaikuttavampaa ja toimet oikea-aikaisempia kuin nyt.

Sosiaalityön ja lastensuojelun maine ei vastaa todellisuutta. On valitettavaa, ettei työn onnistumisista tai työn hyvistä puolista juuri julkisesti keskustella. Onnelliset tarinat, joita lastensuojelussa on, eivät myy. Tukea saaneilla asiakkailla on oikeus yksityisyyteensä, joten ei heidän olekaan syytä olla otsikoissa.

Missä koulutetut sosiaalityöntekijät ovat? Erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia, mutta missä ja miksi koulutetut työntekijät ovat töissä. Minusta asiaa pitäisi selvittää ja samalla voitaisiin kysyä, mikä heidät saisi vaihtamaan työpaikkaa. Paljonko palkkaa pitäisi korottaa ja mitä muuta pitäisi tehdä, jotta edes osa heistä palaisi koulutustaan vastaavaan työhön?

Muualla maassa on käynnistetty erilaisia täydennyskoulutushankkeita sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseksi. Olen hämmästellyt, kuinka on mahdollista ettei pääkaupunkiseudulla vastaavaa hanketta ole. Sen lisäksi olisi syytä selvittää mahdollisuuksia lisätä sosiaalityön koulutuspaikkoja yliopistoissa.

Sosiaalityöntekijäpula on vakava nyt, vaikka varsinainen eläkkeelle lähtemisen aalto on vasta tulossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Liitolla, jolla ei ole käytännössä lainkaan sopimusoikeuksia jäseniensä työehtoihin, ei liene muuta funktiota kuin olla pirun periaatteellinen...

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Tämän suuntaista palautetta sain sähköpostiinikin. Toisaalta olen ollut jossain vaiheessa KTV:n (nyk. JHL) jäsen, eikä senkään toiminta tuntunut millään tavoin sosiaalityön ammattilaisia huomaavan.

Toisaalta periaatteellinen tai ei, olen ainakin omalta osaltani kirjoituksellani ja muulla aktiivisuudella saanut toiveita herättävää palautetta tuosta kelpo-koulutuskysymyksestä. Samalla toiveikkuutta vaikeuttaa tiedot siitä, kuinka vanhoillinen Helsingin yliopisto näissä asioissa on.

On kuitenkin hyvä muistaa ja muistuttaa, että pääkaupunkiseudullakin voi yhteistyötä tehdä myös muiden yliopistojen kanssa. Tampere, Turku, Jyväskylä ym. kun ovat paljon joustavampia.

Tässä vaiheessa oma johtopäätökseni on siis, ettei se liittoa vaihtamalla parane, mutta työtä, kirjoituksia ja puhetta se vaatii.