sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008

Kesä tulee yhä myöhemmin

Tuletko kanssani korkealle
pieniä hevosia katselemaan.
Tehdään tuohesta pienet länget
ja tullaan alas ja valjastetaan.

Ajetaan kissalla piispan pihaan.
Sanotaan niin, että ajateltiin:
pitäis muutama lehmäkin olla
ja mentäis samalla naimisiin.
- Lauri Viita -


Kesäkuu oli liikuntakulttuurin juhlaa, kun saimme jälleen kerran nauttia viikkoja jalkapallosta. Pelit tarjosivat juuri sitä kaikkea, mitä kuvitella saattaa: jännitystä (lähes kaikki muu paitsi Espanja -Italia), yllätyksiä (Turkki ja Venäjä aktiivisella pelillään) ja pettymyksiä (Hollanti ja Portugali). Hienoa, että viimeisimmät pelit ratkaistiin pelaamalla. Parhaimmista paras voitti mestaruuden, mutta minua harmitti se, ettei Saksa pysynyt venymään. Finaali ei ollut kisojen jännittävin ottelu.

Yllätin kesäkuussa itseni käymällä kaksi kertaa elokuvissa. Indiana Jonesissa oli liikaa takaa-ajoja ja mäiskettä ja liian vähän juonta ja asiaa, mutta saipahan kerrankin nauraa. Sikkuelämässä taas käsiteltiin elämän perusasioita jopa koskettavastikin ja loppu oli ihanan onnellinen. Kun ei odota mitään voi yllättyä positiivisesti. Kerrankin elokuvia, joista ei ahdistu ja jotka eivät jääneet vaivaamaan mieltä, kuten esim. Lilja 4-ever tai Orpokoti.

Hyvää mieltä on siis kesäkuussa riittänyt, kuten vuoden alussa toivoinkin. Kuun alussahan se oli enemmän kuin kadoksissa puoluekokouksessa. Sen jälkeen olen saanut hymyillä ja nauraa niin, että poskissa on tuntunut.

Juhannuksena olimme kesähäissä ja korttiin kirjoitin yllä olevan Lauri Viidan runon. Minusta se on yksi parhaista häärunoista ja saa sekin hyvälle mielelle.

Työpäiviä on vielä jäljellä, mutta luottamustehtävistä olen päässyt vapaalle. Vietin juuri pitkän viikonlopun Sysmässä Väinön kanssa. Sunnuntaina huomasin, ettei ole lainkaan vaikeaa olla useampaa päivää ilman TV:tä, nettiä ja sanomalehtiä. Ilmat suosivat, vaikka pelkäsinkin pahinta. Tuntuu, että oikea, lämmin kesä alkaa nykyisin vasta heinäkuussa. Onneksi myös loma.

***
Tiedättekö mikä on pahempaa kuin kuralätäköstä pyörällä ajaminen? No, se että äiti ajaa pyörällä ilman kypärää. Näin pohti aamulla poikamme ihmeissään, kun olin unohtanut vahingossa kypärän töihin.

1 kommentti:

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Erinomaisen hyvä runovalinta korttiin. Rentouttavaa lomaa sitten kun se alkaa!