sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008

Todella upeaa!

Viikolla oli Keski-Espoo -seuran 20-vuotisjuhla, jota vietimme rakenteilla olevan kauppakeskus Entressen asiakasharjakaisten merkeissä. Pääsimme ensimmäistä kertaa Keski-Espoon kirjaston uusiin tiloihin!

Kauppakeskus avaa ovensa joulumarkkinoille ja kirjasto aloittaa toimintansa huhtikuun alussa ensi vuonna, joten kovin keskeneräistähän siellä vielä oli. Rakennuksen suuruus hämmästytti, kun sitä katseli sisältä päin. Kirjasto näytti tietysti valtavalta ilman kirjoja ja sisäseiniä.

Kirjaston henkilökunta oli jo nyt paikalla esittelemässä omia suunnitelmiaan. On muuten todella upeaa väkeä! Moni heistä tekee työtään todella sydämellään ja se näkyy siinä innossa, millä he kehittävät toimintaansa.

Liikekeskukseen tulee 40 erilaista liikettä. Alakerrokseen tulee useampi ravintola ja keskikerrokseen mm. vaateliikkeitä, lelukauppa ja kirjamyymälä. Espoon keskuksen palvelutaso tulee muuttumaan todella merkittävällä tavalla. Tuon jälkeen ei keskuksesta tarvitse lähteä muualle hakemaan juuri mitään.

Juhlassa seuran puheenjohtaja piti puheenvuoron, mutta tarjosi minullekin mahdollisuuden tervehtiä juhlaväkeä. Tilaisuus oli todella upea. Hymy oli herkässä, vaikka illan mittaan mielessä kävikin moni vielä kesken oleva asia. Työtä keskuksen viihtyisyyden eteen pitää jatkossakin tehdä, vaikka moni iso asia on jo saatu valmiiksi, tai melkein valmiiksi.

Todella upeaa on myös se, että viimein on kesä. Muutaman viikon päästä alkaa kesäloma, mutta sitä ennen loppuvat kokoukset. Maanantaina on kevätkauden viimeinen kaupunginhallitus, jonka listalla on taas painavaa asiaa. Ensi vuoden talousarvion ja strategian suunnittelua varjostaa talouden epävarmuus. Tuon ohella itseäni vaivaa lehdessä ollut uutinen Kuninkaantien toimintakeskuksen rakennustöiden keskeyttämisestä. Jäävätkö kehistyvammaiset ilman kunnollisia toimintamahdollisuuksia liito-orvien vuoksi?

Kesälomalla hiljenee myös blogini. Muutama merkintä pihamme loistosta tai loman vietosta saattaa tänne tulla. Olisi hienoa, jos sen sijaan tilamme blogi heräisi henkiin.

Ei kommentteja: