Ehdokkaaksi ensi vuoden kuntavaaleihin?

Viikolla Länsiväylän toimittaja kyseli valtuutettujen suunnitelmia ensi kunnallisvaaleissa. Valitsin vaihtoehdon c eli mietin vielä mitä teen. Suoraan sanottuna toisinaan asia on ollut itselleni aivan selvää että lähden ehdokkaaksi, mutta on yhä useammin päiviä, jolloin haluan vetäytyä syrjään. Onneksi vielä ei tarvitse päättää, vaan ratkaisun on oltava valmis ensi syksyn alussa. Kuntavaalit on 26.10.2008.

Olen ollut puolueen toiminnassa parikymmentä vuotta. Espoossa minulla on ollut luottamustehtäviä sen ajan, mitä olen täällä asunut. Kaksi kautta olen toiminut valtuustossa ja olen saanut todella mielenkiintoisia tehtäviä kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja nyt kaupunginhallituksessa. Arvostan saamaani luottamusta.

Vaikutusvaltaan liittyy olennaisesti myös vastuu, enkä minä sitä pelkää. Tapanani on ollut perehtyä hyvin asioihin, joten syntyneet ratkaisut ovat olleet perusteltuja. Ei sellaista toimintaa ole vaikea puolustaa, jos keskustelu pysyy asiallisella linjalla. Valitettavasti vain demareiden sisäinen keskustelu on kaikkea muuta kuin asiallista ja olen lopen kyllästynyt siihen. On liikaa kaunaisuutta, katkeruutta, epäluuloa ja luottamuksen puutetta.

Ei demareiden valtuutetuissa ole mitään vikaa, eikä tulehtunut tila ole puhdas ikäkysymyskään. Osin se sitä tosin on, eikä sitä voi kieltää. Mutta jos kaikki osaisivat keskustella ja ajatella siten kuin ryhmämme ikäpresidentti Aaro Peuraniemi olisi meillä vain erimielisyyksiä asioista toisinaan, ei jatkuvasti ihmisten välillä. Nyt liikkeessä on liikaa sellaisia valtuustoryhmän ulkopuolisia, jotka katsovat tärkeimmäksi tehtäväkseen toisten haukkumisen.

Politiikka on taitolaji ja asioihin vaikuttaminen edellyttää yhteistyökykyä. Varsinkin valtuustotyö on parhaimmillaan hyvin konsensushakuista, jolloin erilainen profiloituminen on vaikeaa. En tiedä, kuinka paljon sellainen kuntalaisten parasta edistäisi, jos sillä ei mitään saada aikaiseksi. Silloin kun perustellusti ollaan eri mieltä, äänestetään tietysti ja enemmistö päättää, miten tehdään. Näissä tilanteissa olisi hyvä olla enemmistössä.

On tässä hyviäkin asioita, joiden vuoksi olen jaksanut jatkaa. Kaupunginhallitusryhmässämme henki on erinomainen. Pekka Vaara toimii insinöörijärjellään rakentavan analyyttisesti ja Fredrik Almqvist taas on rauhallisen viisas mies. Molempia arvostetaan ja kuunnellaan yli puoluerajojen, mikä on ehdoton edellytys omien ajatusten edistämiseksi.

On myös muita väyliä vaikuttaa. On ollut hienoa olla mukana puolueen työryhmätyössä, missä on linjattu SDP:n kantoja asioihin. Oli oikeastaan kunnia olla Lahden kokouksessa puhujana. Nyt minut on valittu kuntapalveluiden tulevaisuutta pohtivaan työryhmään, joka valmistelee ensi vuoden puoluekokoukseen Toimiva kunta – hyvinvoiva kuntalainen -asiakirjan Tarja Filatovin johdolla. Yritän jostain löytää aikaa tähän työhön, sillä se on oikeasti kiinnostavaa ja varmasti myös antoisaa.

Sokerina pohjalla, mutta ei mitenkään vähäisenä on oma osastomme Keski-Espoon demarit. Kokouksissamme keskustellaan välillä kiihkeästikin, mutta aina me lähdemme kotiin hyvillä mielin. Tässä porukassa on oikeasti mukava toimia. Osaamme puhaltaa yhteiseen hiileen ja pitää näin aatteen ja toiminnan kipinää yllä. He ovat ehkä suurin syy, jos ensi syksynä sittenkin lähden ehdokkaaksi.

Ei tuo sisäinen ruoskinta kovin usein ole suoraan minuun kohdistunut, mutta paha mieli siitä aina tulee haukuttiinpa asiattomasti kuka tahansa. Tietysti on niin, ettei politiikka voi aina olla hauskaakaan, mutta joskus sen pitäisi olla. Nyt on ollut nauru kaukana jo pidempään. En tee politiikkaa työkseni, mutta ei se enää ole harrastuskaan. Minulla - kuten jokaisella meistä - on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistani ja nyt on aika miettiä aiheuttaako järjestömme kaunaisuus liikaa pahaa mieltä ja oloa.

Olen politiikassa mukana vaikuttaakseni ja parantaakseni maailmaa. Olen halunnut vaikuttaa myös puolueen toimintaan, mutta kaikkea ei voi muuttaa. Toisinaan tuntuu siltä, että espoolaisen sosialidemokratian henkinen tila on niin vaikea, ettei minulla ole edes yhdessä muiden kanssa voimia sitä parantaa. Jos tältä tuntuu vielä ensi syksynäkin, on silloin tietysti syytä tehdä omat johtopäätökset. Usko ja toivo paremmasta antaisi voimia jatkaa tätä työtä, mutta se edellyttää järjestömme uudistumista. Optimistina uskon, että kaikki on vielä mahdollista.

Onni on elää elämää, jossa olisi sisältöä ilman politiikkaakin ihan riittävästi yhdelle ihmiselle.