Maanantaiaamulla herätessä ensimmäinen kysymys kuului, miten viemme lapset hoitoon ja pojun sitä ennen korvakontrolliin. Jo yöllä olin heräillyt ja kuullut, kuinka sade ropisi loputtoman kuuloisesti ikkunaan. No, mitäs muuta mahdollisuutta siinä oli kuin pukea ja hypätä typyn kanssa pyörän selkään ja lähteä polkemaan. Töihin päästyäni olin aivan kamalan märkä. Että syksy on tosiaan ihana!
Silloin tiesin mitä todella haluan: haluan lottovoiton, jotta voisin ostaa kaksi autoa ja ajokortin miehelle. No, ehkä pienempi lottovoitto tai jonkinlainen lahjoitus ja yksikin auto auttaisi.
Kun työpaikka ja harrastukset ovat lähellä kotia, olen huomannut että pyörä on todella kätevä peli kulkemiseen. Eilenkin illalla (jolloin ei enää satanut) olin noin viidessä minuutissa perillä, kun lähdin kotoa valtuuston kokoukseen. Niin nopeasti ei julkisilla pääsisi millään, eikä autokaan olisi nopeampi, kun se pitäisi hakea parkkihallista ja perillä sille pitäisi löytää parkkipaikka.
Aamumatkatkin ovat useimmiten sujuneet kätevästi, kun Elsa istuu istuimessa ja Väinö pyöräilee. Matkaa päiväkotiin on noin kilometri, joten pojukin on pyöräillyt pari kilometria päivässä.
Kotimme sijaitsee liikenteellisesti niin erinomaisella paikalla, ettemme tarvitse autoa. Meillähän on juna ja ties kuinka monta bussia. On kuitenkin pakko myöntää, että on päiviä, jolloin en mitään muuta niin paljon haluaisi.
Loppuviikoksi on luvattu räntää eteläiseenkin Suomeen. Kelit siis muuttuvat yhä vain pahemmiksi. Niin kätevä pyörä ei ole, että olisin valmis läpi talven sillä kulkemaan. Tiedän toki ihmisiä, jotka niin tekevät.
Taitaa siis olla aika laittaa pyörät talviteloille ja ladata bussikortti. Kevättä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti