maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Järki voitti!

Pitkän ja monimutkaisten päätöskäsittelyiden jälkeen kaupunginhallitus päätti tänään täysin yksimielisesti, että rantaraitti Iirislahdessa rakennetaan rantaan olemassa olevan asemakaavan mukaisesti. Kehoitimme teknistä lautakuntaa toteuttamaan raitin kiistellyn osan vuoden 2009 loppuun mennessä.

Päätimme myös turvata taloyhtiön veneilymahdollisuudet. Kaupunki toteuttaa sillan siten, että taloyhtiöiden tekemää satama-allasta voitaisiin edelleen hyödyntää ja suurille veneille rakennetaan laituri rannan puolelle, mikäli siitä voidaan taloyhtiön kanssa sopia.

Raitti toteutaan rantaan luonnonarvoja kunnioittaen, mitä valtuustokin taisi edellyttää meiltä. Toivoimme, että puustoa säilytetään mahdollisimman paljon. Se on varmasti sekä kulkijoiden että taloyhtiön etu.

Syntynyt ratkaisu on vastuullinen ja kertoo kaupunginhallituksen kyvystä ratkaista kiperiä ongelmia. Toisinaan tarvitaan aikaa, jotta päästään yhteisymmärrykseen. Tässä se kannatti ja nyt syntyneen ratkaisun viesti on selvä. Uskon, että se myös luo edellytyksiä toteuttaa rantaraitti loppuun. Tässähän ei ole ollut kyse vain yhdestä pienestä pätkästä raittia vaan periaatteesta ja kokonaisuudesta.

1 kommentti:

laura kirjoitti...

Olen oikein tyytyväinen päätökseen. Hyvä te!