Olin vantaalaisten vieraana keskustelemassa pääkaupunkiseudun kuntien tulevaisuudesta. Liitetäänkö kunnat yhteen, mitkä kunnat pitäisi liittää yhteen, tehdäänko selvistys vai tutkimus? Näitä kysymyksiähän tässä on pyöritelty kohta neljä vuotta, eikä kukaan tunnu huomaavan edistystä, jota on tapahtunut. Saati sitten, että puhuttaisiin asioista, joihin tarvitsemme ratkaisua.
Laatikkoleikit ja rajojen siirtely on mukavampaa kuin asiat?
Nykyinen hallitus teki historiaa kirjaamalla metropolipolitiikan omaan ohjelmaansa. Tässä taloudellisessa tilanteessa se tuntuu vieläkin tärkeämmältä, mutta mitä se tarkoittaa?
Tämä seutu (taatusti muuten enemmän kuin neljä kaupunkia) on Suomen veturi nyt ja tulevaisuudessa. Jos haluamme lisää työpaikkoja Suomeen, pitää maamme olla kiinnostava, uskottava ja luotettava. Millainen on yritykselle hyvä toimintaympäristö (se on oikea fyysinen paikka tai paikkakunta), on kysymys johon pitäisi etsiä vastauksia. Tässäkin murroksessa syntyy ja pitää syntyä uusia yrityksiä jonnekin ja sitä kautta tuotteita tai palveluita, joilla me menestymme maailmalla. Se tuo ihmisille työtä, hyvinvointia ja mahdollisuuksia.
Tuon osan nosti myös Espoon kaupunginhallitus omassa kannanotossaan viime viikolla esille, jonka pääasiallinen tavoite oli tietysti torjua kuntien yhdistyminen. Tarkoitus oli myös kiinnittää huomiota itse asioihin ja puhuttiinhan siinä myös kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista sekä palveluiden turvaamisesta.
Pitäisi puhua myös tämän alueen erityisistä haasteista ja etsiä ratkaisuja niihin. Meitä kaikkia koskettaa kipeästi asumisen kalleus, joka johtuu isolta osalta tahdottomasta maapolitiikasta. Kuinka kunnat voisivat luovuttaa tontteja rakentajille, jos niillä ei ole edes maata, jota kaavoittaa?
Huono-osaisuuskin on omanlaistaan täällä, missä juurettomuutta on paljon ja kaikki kalliimpaa kuin muualla. Täällä köyhä on köyhempi ja pitkäaikaisasunnottomuus yleisempää. Polku omaan tupaan on hyvin mutkainen, koska vuokra-asuntoja on liian vähän ja vuokratkin huimaavia osalle.
Maahanmuuttajia täällä on enemmän kuin muualla, eikä nykyinen palvelujärjestelmä pysty heitä kaikkia auttamaan. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat keskittyneet tietyille alueille ja heidän tuen tarpeensa on erilaista. Kyse ei ole yhtenäisestä ryhmästä. On alueita, missä asuu muualta tulleita tutkijoita ja opiskelijoita ja on alueita, joilla osa maahan tulleista aikuisista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Jälkimmäisten perheiden kanssa on oikeasti haastavaa työskennellä, eikä kotoutuminen onnistu ilman osaavaa tukea.
Oma kysymyksensä on se, pitäisikö maahanmuuttajien keskittymistä ehkäistä palveluita ja asuntotarjontaa lisäämällä. Mikä tukisi parhaiten kotoutumista ja tulijoiden hyvinvointia? Miten saisimme heidät entistä enemmän mukaan palveluiden suunnitteluun?
Metropoli on monimuotoinen. Täällä on menestyjiä ja Suomen osaamisen luojia, mutta myös monenlaisia reunalla kulkijoita, hädässä olevia. Siksi tarvitsemme valtioltakin erityistä huomiota. Yhdessä meidän pitäisi myös huolehtia niistä, joiden omat voimat eivät riitä ja joita on täällä enemmän kuin muualla.
4 kommenttia:
Moro Jaana,
Tuosta jutusta ei oikein selvinnyt mitä mieltä olet pääkaupunkiseutukuntien yhdistämisestä. Lukiessani juttua, aloin miettimään, tiedänkö kantasi. En sitä ainakaan muista.
Juttu oli hyvä ja nostit siinä useita oleellisia asioita esille. Pääkaupunkiseutu on Suomen veturi ja minua onkin häirinnyt koko keskustelussa se ettei kukaan huomioi sitä ettei pääkaupunkiseutu käy kamppailua asemastaan, osaamisestaan, viehätysvoimastaan ja työpaikoista muun suomen kanssa, vaan euroopan muiden kaupunkien kanssa. Todelliset vaihtoehdot yrityksille, osaamiselle ja ihmisten viihtymiselle ovat Helsingille Tukholma, Tallinna, Riika, Vilna, Hampuri, Kööppenhamina jne.. Suomen sisäiset jutut - pääkaupukiseutu vastaan muu maa, on pienen pieniä perunoita tämän kilpailun rinnalla. Pääkaupunkiseudun rakennetta tuleekin miettiä suhteessa tähän kilpailuun ja tätä miettiessä muodostuu ainakin minun kanta myös yhdistymiseen.
Istun itse siinä kaupunginhallituksessa, joka pyrki kääntämään muidenkin katsetta yhdistymisestä näihin asioihin. Sitä mieltä olen aiemminkin ollut esim.
http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2008/09/terveisi-naapurista.html
Yhdistyminen ei ole ratkaisu, vaan yhteistyö. Ja sitä pitää tehdä laajemmin seudulla kuin vain 4 kunnan alueella. Emme tarvitse valtavaa mammuttikuntaa (yli miljoona asukasta, yli 60 000 työntekijää), vaan päämäärätietoista toimintaa sekä kilpailukyvyn parantamiseksi että asukkaiden hyvinvoinnin ja arjen sujuvuuden helpottamiseksi.
Mielenkiintoista muuten, että samat ihmiset, jotka vaativat kuntia yhdistymään ovat hajottamassa HUS:ia. Se on muuten osaltaan osoitus siitä, kuinka vaikea organisaatioita ja eri kulttuureja on liittää yhteen. Tarvitsemmeko vielä valtavamman kokeilun, jonka lopputuloksesta ei tosiaankaan ole takeita? Eikä hyödyistä taloudellisesti tai muutoinkaan.
Yhteistyö ja tulokset eivät ole rajoista kiinni. Eikös pohjoisessa osata näitä asioita, jos ajatellaan esim. Tornion ja Haaparannan yhteistä keskusta niin se osoittaa, että valtionkin rajat voidaan ylittää, jos tahtoa on. Mekin voisimme liittoutua vaikka Tallinnan kanssa toistemme lisäksi.
Tässä linkissä (http://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-07-11_001.html?s=0) on hyvä kirjoitus Suomalaisesta kilpailuvaltiosta ja alueiden kilpailukyvystä.
Arin mainitsemat asiat ovat tärkeitä, mutta tuttua kauraa. Noita asioita on jauhettu kymmenen vuotta. Selvityksiä ja raportteja löytyy yllinkyllin. Nyt hallitus sitten tekee metrolipolitiikkaa, perustaa Aalto-yliopiston ja jne.
Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö on hidasta asukkaiden kannalta - konkaripolitiikot kuten Jaana voivat olla toista mieltä. Kaikista vaikein ja tärkein ratkaistava asia olisi asuntotuotannon parempi yhteissuunnittelu ja yhteisen yleiskaavan tekeminen. Tiedän, että kaupunkiseutusuunnitelma on eri kaupungeissa hyväksytty, mutta hitaasti se näyttää menevän eteenpäin. Kaikki muu on ihan puuhastelua.
Minulla ei ole lukkoon lyötyjä kantoja yhdistymisen puolesta tai vastaan, mutta ihmettelen sitä, että niitä asioita ei uskalleta edes tutkia.
Kiitos vinkistä. Silmäilin sitä ja huomio kiinnittyi siihen, että valtiolla on perinteisesti ollut nuiva suhtautuminen seudun kehittämiseen. Ja sehän jos mikä tässä hiertääkin.
Mikä on metropolipolitiikan sisältö ja tavoite?
Ministeritkin ovat keskittyneet vain liitospuheisiin, kun pitäisi edistää liikennehankkeita (antaa rahaa enemmän) ja asuntotuotantoa. Jälkimmäiseen valtion panos onkin se, että vaaditaan, mutta samaan aikaan Vantaan kanssa tehdään kallis maankäyttösopimus ja Tuusula (?) on menossa käräjille, kun maakauppoja ei synny.
Asuntotuotantoa on vaikea ohjata, kehittää ja lisätä, jos kunnilla ei ole omaa maata (kaavoitettuja tontteja). Se on tämän leikin juju. Kaavoitettuja tontteja kyllä on, mutta maanomistajat jemmaavat niitä mieluummin kuin myyvät tai rakentavat.
Yhteinen yleiskaava ei hirveästi uutta pääkaupunkiseudulle tuo, kun kaikki neljä kaupunkia ovat juuri valmistelleet omansa. Ja vuorovaikutuksessa. Kaukana on se aika, jolloin kadut eivät olleet samalla kohdalla kuntarajoilla.
Minusta selvityksen ja tutkimuksen ero on siinä, että edellisen tulos on etukäteen selvä. Tehtiinpä sen suhteen mitä tahansa, on ehdottoman tärkeää, että alueena on vähintään 14 kuntaa - ei pelkästään pks, sillä nuo asumisen ja liikenteen kysymykset on ratkaistava laajemmalla alueella.
Ja jos tänne jonkinlainen metropolihallinto luodaan, pitää siinä yhteydessä poistaa muita portaita. Sen pitää keskustella suoraan ministeriöiden kanssa. Siihen ei väliin tarvita valtion alueellista hallintoa, eikä maakuntaa, eikä muutakaan.
Tähän työhön pitäisi siis saada valtiokin vahvasti ja uudella mielellä mukaan.
Meidän kannalta taas haittaa ei olisi lainkaan sillä, jos puolue yhdessä kuntien kanssa ottaisi tässä työssä aktiivisemman otteen. Kuten olen aiemmin sanonut niin se, mitä täällä tapahtuu meidän uskottavuudelle ja kannatukselle osoittaa suuntaa muualla maassa.
Lähetä kommentti