perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Menneitä

On päiviä, joilloin tulee pohtineeksi tavallista enemmän menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. On vaikea sanoa meneekö aika nopeasti vai hitaasti. Paljon on kuitenkin tapahtunut.

Olen miettinyt onko elämäni mennyt niin kuin suunnittelin. Samalla sitä huomaa, kuinka erilailla on elämäänsä suunnitellut ja asioihin suhtautunut eri ikäisenä. Itse asiassa muistan enemmän asioita, joita olen vastustanut kuin halunnut. Se kai kuuluu nuoruuteen. Ja nyt pitänee melkein kaikkeen vastata että eipä se niin mennyt, ei.

Minusta ei tullut maatalon emäntää, mutta naimisiin menin, vaikka avioliittoa vastustinkin aikoinaan. Lapsiakaan ei pitänyt tulla, kun ihmisiä maailmassa on muutenkin liiaksi (maailman suurin ympäristöriski).

Asuntoasioissa olin aivan ehdoton: aioin asua aina vuokralla, koska en nähnyt omistusasumisessa mitään järkeä. Nyt olen tyytyväinen asuntovelallinen, mutta yritän edistää monipuolista asuntotuotantoa, jotta jokaisella meistä olisi mahdollisuus valita oman elämäntilanteen mukaan paras asumisratkaisu.

Oli myös aikoja, jolloin kansalaispalkalla eläminen työstä vapaana tuntui houkuttelevalta elämäntavalta. Oma ammatillinen identiteetti ja työn merkitys eivät olleet vielä valjenneet nuorelle tytölle. Edelleen olen toki sitä mieltä, ettei työ ja ammatti saa olla ihmisarvon mitta ja yhteiskunnassa on oltava tilaa niillekin, jotka ovat työelämän ulkopuolella. Samalla pitää muuttaa myös työyhteiskuntaa joustavammaksi, jotta yhä useampi pääsisi siihen mukaan.

Kun muutin Tampereelle lähes 20 vuotta sitten, uskoin vakaasti jääväni sinne. Olin jo aiemmin päättänyt, etten koskaan muuta Helsinkiin. Se on liian iso kaupunki minulle. Tänä kesänä tulee kymmenen vuotta siitä, kun tulin käymään muutamaksi kuukaudeksi Espooseen. Olen viihtynyt hyvin, mutta töitä tässä on pitänyt viime vuodet tehdä, etten muuttuisi helsinkiläiseksi muuttamatta minnekään!

Neljännes elämästäni on kulunut Espoossa, missä minusta on tullut vaimo ja kahden lapsen äiti. Nämä vuodet ovat olleet todella tärkeitä ja ihania, vaikka toisinaan raskaitakin. Omien lasten kehitystä on ollut niin ihana seurata yhdessä oman miehen kanssa.

Elokuussa taas tulee 20 vuotta siitä, kun astuin sisälle Lahden työväentalon ovesta ja kerroin haluavani liittyä puolueeseen. Halusin päästä politiikan otsikoiden taakse ja tutustua ihmisiin, joita äänestän. Vielä silloin ei mieleeni tullut, että olisin joskus itsekin ehdokkaana. Nyt siis puolet elämästäni on kulunut politiikan parissa tavalla tai toisella. Se on oikeasti uskomattoman paljon aikaa, mutta on se paljon antanutkin. Sen miehenkin ;)

Eräässä tilaisuudessa kuvattiin hyvän elämän neljää osa-aluetta, jotka ovat ihmissuhteet ja perhe, työ, terveys ja salainen onni. Viimeinen on niitä asioita, joista ei edes oikein kehtaa kertoa nauttivansa. Minulle sinne kuuluu politiikka (kaikesta huolimatta) ja sitten on tietysti se pieni tilamme Sysmässä, jonne pääsemme kesällä ja mitä odotan innolla. Minusta ei tullut maatalon emäntää, mutta tuli pienen mökin emäntä sentään.

Uskomattoman paljon asioita olen saanut, joista olen onnellinen.

2 kommenttia:

Pete kirjoitti...

Tuo kuva kunnallisvaalimainoksiin? :-O

Kuntsi kirjoitti...

Oikein lämpimät onnittelut (tai niin lämpimät kuin sähköisesti voivat olla)! Kateellisena ajattelen bileitänne...

Onko nyt ikää niin, että uskaltaa jättää suunnittelemisen ja vastustamisen?