sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Kiitos

Kun tätä kirjoitan, en tiedä vielä miten vaaleissa kävi. Kiitän silti kaikkia, jotka ovat minua tukeneet. Kiitän myös muita oman puolueeni ehdokkaita, joiden kanssa on ollut mukava vaalityötä tehdä ja vastapelureita kohtalaisen reilusta kilpailusta.

Paljon olen töitä tehnyt tämän päivän eteen. Olen tavannut ihmisiä Tapiolassa, Espoontorilla, Suvelassa, Tuomarilan asemalla, Leppävaarassa ja Espoon asemalla. Tuhansia esitteitä olemme jakaneet ja lehtimainoksilla olen pyrkinyt herättämään kuntalaisten ajatuksia. Netissä olen kirjoittanut paljon sekä Helsingin Sanomien vaaliblogissa että Uudessa Suomessa.
- Enempää en olisi voinut tehdä ja illalla näemme, mihin se riittää.

Nämä vaalit ovat olleet erilaiset kuin aiemmat. Olen eittämättä ollut yllättynyt erilaisista listoista, joiden pyrkimys on ollut tiettyjä ehdokkaita vastaan, ei niinkään toisten puolesta. Pääsin sähköyhtiön myyjien mustalle listalle ja monelle muulle. Korjausta vaatinee se, etten ollut Bymanin metrointoilijoiden listalla, vaikka olen koko valtuustourani kannattanut metron rakentamista.

Täällä Tuomarilassa tunteita herätti paljon Sunankaarteen jatke. Siis suunnitelmat rakentaa asemakaavassa oleva puuttuva osa tiestä, jota osa asukkaista vastustaa. Itse en ole koskaan vastustanut tuota hanketta, enkä ole kantaani koskaan peitellyt. Pääsin kuitenkin vastustajien syytösten kohteeksi.

On ihmisiä, jotka ovat sanoneet minulle, että tuon tien vuoksi putoan valtuustosta. Ja tietysti niin voi käydä. Pidän kuitenkin tärkeämpänä sitä, että olen kuunnellut omaa järkeäni kuin, että olisin taktikoinut ja kääntynyt vastustamaan hanketta, jota pidän perusteltuna ja jota moni myös kannattaa (olen myös saanut palautetta että minua aiotaan äänestää juuri sen takia).

Näin aion toimia jatkossakin. Perehdyn asioihin, huomioin eri näkemyksiä, mutta teen itsenäisesti päätökseni.

Viime keväänä Filatovin Tarja totesi mainiosti puheenjohtajavaalin jälkeen: hän oli ajatellut kamppailun niin, että saa joko lisää vaikutusvaltaa maan asioihin tai omaan elämäänsä. Tämä on jäänyt mieleeni ja samastahan minunkin kohdalla nyt on kyse. Saan tänään joko mahdollisuuden jatkaa työtä valtuustossa, mahdollisuuden vaikuttaa oman kunnan asioihin tai enemmän aikaa itselleni ja perheelleni.

Kiitos kuitenkin kaikesta! Opettavaistahan tämä on ollut. Niinhän se on: mikä ei tapa, se vahvistaa. Luulen, että pidän tämän jälkeen pienen nettitauon.


Jaana Leppäkorpi




2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Hienoa! Olen aivan mielettömän ylpeä sinusta - ja juuri tuollaisena kuin olet: itsenäisenä järki-ihmisenä.

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Onnittelut!Hyvä henkilökohtainen tulos ison työn jälkeen.