Kuherruskuukausi teatterissa

Olin eilen Espoon teatterissa katsomassa Myöhästyneen hääyön ensi-iltaa. Näytelmä oli mainio - sellainen hyvän tuulen esitys - ja roolisuoritukset upeita. Pirkko Mannola on aivan käsittämättömän upea Nainen ja Oiva Lohtanderin kevyt askellus ja huvittavat ilmeet naurattivat.

Tämä oli toinen Mika Waltarin näytelmä, jonka olen tänä vuonna nähnyt ja olen yhä vaikuttuneempi hänen iättömistä teksteistään. Hän lienee yksi suurimista suomalaisen kirjallisuuden historiassa!

Illan aikana oli tietysti puhetta myös Espoon teatterin tulevaisuudesta. Syksyn aikana ja maanantaisen kaupunginhallituksen jälkeen viimeistään voi todeta, että kuherruskuukausi teatterissa on enää vain näyttämöllä. Raha ja sen rajallisuus ovat palauttaneet meidät maan pinnalle pilvilinnoista.

Kaupunginhallitus edellytti maanantaina, että esisopimuksen hyväksymisestä huolimatta pitää selvittää mahdollisuuksia lähes puolet edullisempaan teatteritaloon. Pelkäänpä, että se selvitys jää tekemättä ja esisopimukseen vedoten seuraavalle kaupunginhallitukselle tuodaan yhtä kallis tai ehkä kalliimpi esitys. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä päätöksiä painostuksesta huolimatta.

Länsiväylässä tänään olleesta jutusta poiketen minä tein vaihtoehtoisen esityksen kaupunginhallituksessa. Esityksen lähtökohtana oli teatterin toiminnan turvaaminen Espoossa, mutta siten, että ratkaisun tulisi olla taloudellisesti järkevä ja samaan aikaan riittävän laadukas.

Nyt teatterisäätiö on omista lähtökohdistaan tehnyt esityksen, mutta mikä on Espoon kaupungin ja espoolaisten tarve? Sitä ei ole määritelty. Siitä syystä olisi pitänyt koota yhteen tehdyt selvitykset ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia luoda teatterille toimintaedellytykset. Olemme kuulleet varsin ristiriitaisia näkemyksiä esim. kulttuurikeskuksen laajentamismahdollisuuksista.

Nyt suunnittelua jatketaan vain tontille, joka kaupunkikuvallisesti haasteellinen ja josta kaikki jo etukäteen osaavat sanoa, ettei säätiön esittämä kokonaisuus tule siihen sopimaan. Annetaanko siis kaavoittajan tai viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden (joka todennäköisestä kaavavalituksesta tekee lopullisen päätöksen) ratkaista, kuinka suuren teatterin saamme?

Espoon kaupunki on omistajapolitiikassaan linjannut, että pitkäaikaiseen palvelutuotantoon tulevat rakennukset tulisi pääsääntöisesti toteuttaa omaan omistukseen. Kaikilla meillä on varmasti unelma siitä, että Espoossa toimii teatteri vielä sadankin vuoden päästä. Siksi olisi ollut perusteltua selvittää, millaiset kustannukset ja mahdollisuudet seuraisi, jos meillä olisikin oma teatterirakennus Tapiolassa.

Kulttuuri on elämän rikastaja. Se tarjoaa elämyksiä ja ajattelulle syvyyttä. Olen ylpeä WeeGee -talon kokonaisuudesta, mutta iloitsen lastenkulttuurista, jota saamme nauttia myös omilla asuinalueillamme. Espoolaisen kulttuuritoiminnan tulee olla jatkossakin monipuolista, pientä ja vähän suurtakin. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia tulevaisuutemme eli lasten kulttuuritoiminnasta.

Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo.
Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta