Henkilökohtainen on poliittista

Aktiivinen vaalityö on alkanut. Näin alussa se tarkoittaa iltojen viettämistä tietokoneen äärellä ja erilaisiin vaalikoneisiin vastausten antamista sekä mainosten suunnittelua.

Vaalikoneissa näyttää olevan yhä enemmän kysymyksiä, jotka liittyvät ehdokkaan omaan elämään ja maailmankatsimukseen. Usko ja elämäntavat ovat syynissä, koska ne ovat kaiketi äänestäjien mielestä kiinnostavia. Itse vierastan hieman tätä kehitystä. Henkilökohtainen on toki poliittista, mutta rajansa silläkin on.

Aikamoinen tentti noiden kysymyspatteristojen kahlaaminen on. Moni kysymys on herättänyt palavan halun keskustella asiasta kysyjän kanssa. Joukkoon mahtuu niin erikoisia kysymyksiä, että tekisi vaatia melkein oikaisua. Jossakin kysytään pitäisikö koulujen kerhotoiminnan olla pakollista. Minä kysyn kenelle? Ja vastaan, että perheillä tulee olla valinnanmahdollisuus tässäkin asiassa. Yhä vahvemmin kannatan kuitenkin koulupäivän kehittämistä kokonaiseksi ja sitä kautta harrastustoiminnan lisäämistä kouluihin.

Toisessa vaalikoneessa esitettiin taas väite, että sosiaalihuollon asiakkaaksi pääsisi liian helposti. Näin laajoihin kysymyksiin on todella vaikea vastata onhan sosiaalipalveluita todella paljon ja esim. Espoossa puuttuu lähes kokonaan lapsiperheiden kotipalvelutoiminta. Sellaisen palvelun piiriin ei siis ainakaan pääse liian helposti, mitä ei ole. Toki minä ymmärsin, että kysyjä haki käsitystäni siitä, että toimeentulotukiasiakkaaksi ja -tuen piiriin pääsisi liian helposti, mutta vastaisin siihen mitä kysyttiin - en mitä haettiin.

Palaan vielä noihin henkilökohtaista elämää koskeviin kysymyksiin. Allekirjoitan todellakin ajatuksen, että henkilökohtainen on poliittista: me vaikutamme omilla valinnoillamme maailmaan ja vanhempina lapsiimme. Siksi...

- Olen alkanut liikkua, koska haluan pitää huolta itsestäni (en ole ihan nuori enää), mutta myös antaakseni liikkumisen mallin lapsilleni. Toivon, että voisimme sytyttää heihin läpi elämän kestävän liikunnan liekin ja ilon.

- Pyöräilemme ja kävelemme ja käytämme liikkumiseen julkisia liikennevälineitä. Toistaiseksi perheemme on pärjännyt ilman autoa ja se on suurin tekomme yhteisissä ilmastotalkoissa.

- Käytämme kangaskassia kaupparessuilla emmekä ole erityisiä kulutusintoilijoita. Pyrimme myös lapsille kertomaan, ettei aina voi tai tarvitse saada yhä vain uusia vaatteita, leluja tai tavaroita. Raha on rajallista ja se on hyvä oppia aikaisin.

- Olen aina pitänyt tärkeänä isien roolin vahvistamista ja tiedän, miltä tuntuu jakaa vanhempainvapaa. Se herättää vahvoja tunteita, kun kotiin jää pieni poika isänsä kassa ja itse lähtee töihin joka aamu. Muistan yöt, joina itsekin tankkasin lapseni läheisyyttä päiviä varten. Ja sen hetken, kun ymmärsin sen olevankin molemminpuolista, eikä vain lapsen tarve.

- Työ ja ammatti ovat minulle tärkeitä ja ehkä olen enemmän uraihminen kuin kotiäiti -tyyppi, mitä sitäkin kysyttiin vaalikoneissa. Menin töihin, kun nuorempi lapsemme oli 11 kuukautta vanha ja hän aloitti silloin päiväkotitaipaleensa. Sitä ennen lapset olivat olleet yhdessä kotona ja tähän syksyyn asti he ovat olleet samassa päiväkotiryhmässä ja hoito on sujunut hyvin.

Lapset ovat vieneet kuitenkin terän ehdottomuudeltani, jota ennen on ollut tietyissä asioissa enemmänkin. Näin minä olen valinnut ja tehnyt, mutta en sitä samaa edellytä muilta. Varsinkin omien lasten hoidossa minusta jokaisen perheen ja vanhemman tulee kuunnella itseään.

Espoolaisena päättäjänä haluankin huolehtia, että meillä on riittävästi päivähoitopaikkoja tarjolla, jotta hoitopaikkaa hakevat perheet saisivat paikan läheltä kotiaan silloin, kun he sitä toivovat. Haluan myös olla kehittämässä lasten kotihoitoa tukevia palveluita: avoimia päiväkoteja, asukaspuistoja ja kerhotoimintaa. Kannatan myös osapäivähoidon kehittämistä niihin tilanteisiin, kun perheessä on vanhempi kotona vauvan kanssa ja isommalle sisarukselle toivotaan hoitopaikkaa.

Pienten lasten perheiden kannalta tärkeää on myös parantaa lapsiperheiden kotipalvelua, jotta apua saisi mahdollisimman pian, jos perheessä tapahtuu jotain yllättävää tai aikuinen sairastuu. Toivon, että aikanaan Espoossa lapsiperheiden perhetyö on niin laajaa toimintaa, että perheet voivat luottaa saavansa apua yllättävissä tilanteissa.