Tiedättekö mikä on lastenteatterissa parasta? Ilo ja tunteet, joita omat lapset esityksessä kokevat. Niin se vain on, vaikka joka kerta tarinalla on jotain annettavaa aikuisillekin.On ihanaa seurata vieressä, kuinka oma pieni poika nauraa hohottaa sadun vitsikkäille kohdille. Ja tuntuu hyvältä puristaa pieni tyttö syliin, kun pelottavan krokotiilin näkeminen on saanut hänen koko pienen kehonsa värähtämään säikähdyksestä. Siitä tietää myös, että näytelmä on hyvä: se saa lapset eläytymään, vie heidät mukanaan.
Peter Panissa oli minusta paljon surullisia juonteita ja pelottaviakin asioita. Lapsille tarina ei näyttäytynyt samanlaisena - onneksi. Ehkä pitäisi etsiä itsestä esiin sitä lapsen mieltä ja jättää aikuisten murheet kotiin, kun seuraavan kerran menemme teatteriin. Ei saa olla liian tosikko, vaan pitäisi antaa mielikuvituksen liitää.
Sitä ennen muistelemme tätä iltaa vielä monta kertaa, kuten myös aikaisempia esityksiä, joita olemme nähneet. Väinö muistaa vieläkin Lohikäärmeen, eikä Elsa ole unohtanut, kuinka pelottavaa Kummituskekkereillä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti