Syksyn varrelta

Pimeys ja harmaus ovat vieneet kovasti voimia. Sen huomaa omasta olosta, mutta eniten se harmittaa lasten vuoksi. Onneksi sentään hekin jo hieman osaavat odottaa tulevaa ja edessä olevat vapaapäivät innostavat jaksamaan. Marraskuulle kuuluisi lomaviikko jokaiselle, jos minulta tulevien työehtosopimuksien tavoitteita kysyttäisiin. Syksyn tes-kierrosta taas en halua muistella - sen verran tunteita se edelleen nostattaa.

Päättäjän aika on pitkä
.. eikä aina ole sitä parasta mahdollista ratkaisua. Päällimmäiseksi syksystä jäi mieleen rantaraitti - valitettavasti - ja talousarvio (erityisesti lapsiperheiden kotipalvelun puute ja päivähoidon tukaluus). Se johtuu siitä, että kovin montaa tärkeää asiaa olemme vain odotelleet. Pääkaupunkiseudun yhteistyökysymykset ovat jääneet auki, koska Helsinki on ollut useassa asiassa eri mieltä kuin muut. Asuntopolitiikasta kävimme hyvän keskustelun, mutta johtopäätöksiä saamme odotella, kuten myös valtion toimenpiteitä. Ministeri Vapaavuorella on nyt todellinen näytön paikka.

Myös YTV:n tulevaisuus on edelleen avoin ja jätevoimalahanke etenee keväällä päätettäväksi. YTV:n tulevaisuuteen liittyy myös joukkoliikenteen suunnittelu. Vuoden alussa saamme käsiimme Metron hankepäätöksen ja siinä yhteydessä tarkentuneen hinta-arvion.

Lähipalvelusuunnitelman valmistelun käynnistämistä olen odotellut, mutta sekin on tainnut hukkua jonnekin, missä kaikki "lähes valmiit" asiat ovat. Ihmettelen todella, kuinka esimerkiksi yhden yksinkertaisen aseman ostaminen Ratahallintokeskukselta voi viedä niin paljon aikaa tai miksi ihmeessä Suviniityn asemakaavat eivät ole edenneet suunnitelman mukaisesti?

Kaupunginkallion asemakaavan jumittumisen maankäyttösopimusneuvotteluihin nostin esille KH:ssa aiemmin, mutta miksi ihmeessä pääosin kaupungin omilla mailla oleva Suviniityn asemakaavoitus jumittaa? Sitä en ymmärrä eikä vastausta ole osannut kertoa toimialajohtaja Loukokaan. Kaavoituksen ja asuntorakentamisen nopeuttaminen tuntuu näidenkin esimerkkien valossa täysin mahdottomalta, mutta kai sitä on päättäjän vain jatkettava sinnikästä hoputtamista. Itse kun ei voi mennä piirtämään tai sopimusta tekemään.

Tässä odotellessa alkaa pohtia onko kaikki toisin ensi vuonna? Ehkäpä, mutta ainakin työtä tulee olemaan paljon, vaikka vuosi onkin yhtä juhlaa. Ensi vuosi on Espoon 550-juhlavuosi ja Espoon keskus saa sen kunniaksi uuden kivisillan ja ratkaisun kaupungintalon tulevaisuudesta ympäristöineen. Ja toivottavasti myös ehostetun asemasillan.

Työelämä
Töissä on ollut mielenkiintoista ja uuteen lainsäädäntöön valmistautuminen on vienyt voimia. Syksyllä huomasin kuitenkin oikeasti viihtyväni työssäni, kun jouduin hetken oikeasti miettimään haluaisinko vaihtaa tehtäviä. Hain erästä paikkaa ja kävin haastattelussakin, mutta päädyin jättämään asian siihen.

Totesin, etten ole valmis luopumaan siitä mitä minulla tällä hetkellä on saadakseni jotain uutta. Ruoho ei siis ole ainakaan vielä vihreämpää aidan takana, jotta hyppäisin sen yli. Sen ymmärtäminen tuntui oikeasti hyvältä, tärkeältäkin.

Perhe
Lapset ovat oppineet syksyn aikana paljon. Elsasta on kehittynyt aikamoinen laulaja. Lapsi hoilaa matkalla päiväkotiin ja laulaa kotonakin toisinaan niin, että seinät raikaavat. Väinö taas on jatkanut piirtämistä ja kaikenlaisten uusien asioiden oppimista. Ja kuten Petri omassa blogissaan kirjoitti on poika alkanut hahmottaa myös sen, ettei maailmassa kaikilla olekaan asiat hyvin. Asunnottomuudesta keskustellessamme oli kurjaa vastata Elsan kysymykseen rakennetaanko heille taloa. Lapsilla on ongelmiin niin selvät ratkaisut, mutta miksi ne meille aikuisille ovat niin vaikeita?

Kaikki lasten käynnit erilaisissa keskusteluissa ja tutkimuksissa on syksyn aikana suoritettu ja todettu, että kouluun Väinön voi hyvillä mielin päästää. Keväällä aikoja on vähemmän, mutta erilaista seurantaa on. Vuosi alkaa siis aikojen varaamisella silmälääkäriin, neuvolaan, fysioterapeutille. Ainakin.

Ruumiin ja mielen kulttuuria
Loppuvuoden pimeys on vienyt voimia, enkä ole jaksanut liikkua riittävästi. Alkusyksystä kävin salilla, lenkillä tai uimassa parhaimmillaan viitenä päivänä viikossa, nyt on hyvä jos olen jaksanut tehdä jotain pari kertaa viikossa. Vähintään kerran viikossa olen kuitenkin huonoimpinakin viikkoina salilla poikennut. Ensi vuonna sitten uudella puhdilla.

Hieman on tullut myös harrastettua kulttuuria, mistä olen tyytyväinen. Olen käynyt olme kertaa leffassa ja pari kertaa teatterissa sekä WEEGEEssä katsomassa modernia taidetta. Mielelläni hämmästelen yhä uudelleen Dalin uskomattomia teoksia, joista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Toinen vieraileva taiteilija Ranskasta ei tehnyt vastaavaa vaikutusta. Minusta täytetyt linnut kuuluvat eläinmuseoon, ei taidemuseoon.