sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Palvelua on


Päätin hakea piristystä joulun aikaan kampaajalta ja uudistua taas hieman. Ohessa kuvia uudesta kampauksestani tuoreeltaan. Täytyy sanoa, että nautin todella kampaajallani käynneistä. Olen käynyt samassa paikassa siitä alken, kun muutimme Tuomarilaan vuonna 1998. Suosin mielelläni lähipalveluita.

Kampaajallani palvelu on aina erinomaista ja aikaa hiusten leikkaukseen tuntuu aina löytyvän, vaikka olisi kuinka kiireinen aika. Uskollisuutta arvostetaan joustavuudella. Työn ohessa vaihdetaan kuulumisia ja saan nauttia kupin kuumaa kahvia odottaessani värin vaikuttamista.

Viime päivinä olemme vertailleet pankkien tarjoamaa palvelua. Se osoittautui itse asiassa vaikeammaksi kuin odotimme, sillä mitä moninaisempaa asiakkuus on sitä vaikeampaa on vertailu ja myös pankin vaihtaminen. Asiaa oli kuitenkin syytä selvittää ja siinä yhteydessä saimme todella ystävällistä ja ripeää palvelua. Asoiden selvittäminen ja hoito sujui kätevästi osin myös sähköpostilla.

Päädyimme lopulta jatkamaan hyvin sujunutta asiakkuutta vanhassa pankissa. Kun nyt sitten kävimme hoitamassa paperiasioita, en voinut kuin ihmetellä kuinka tarkkaan pankin rouva muisti aikaisemmin käymämme keskustelut erilaisista ainakin toistaiseksi toteutumattomista ideoista. Palvelua on sekin, ettei omia asioita tarvitse moneen kertaan kertoa.

Aika usein kuulee väitteitä, ettei Suomessa osattaisi palvella ihmisiä. Itsepalveluyhteiskunta on nakertanut palvelukulttuuria muka entisestään. Viime päivien kokemuksien perusteella en voi millään yhtyä näihin väitteisiin. Hyvä palvelu saa tuntemaan itsensä erityiseksi ja saa mielen iloikseksi.

Oikein hyvää joulun odotusta!

1 kommentti:

Kirsi kirjoitti...

Kivat hiusket!