maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Uusi viikko, uusi ohjelma ja vanhat uutiset

Viikko alkoi mukavissa merkeissä: kävin aamulla uimassa ja siitä tuli hyvä energinen olo. Voimia tässä tarvitaankin, sillä töissä on aikamoista sekamelskaa. Ihmisiä menee ja toivottavasti myös tulee sellaista tahtia, että hirvittää. Kaipa me silti siitä selviämme.

Viime viikon isot uutiset ovat olleet paljon mielessä. Minäkin olen iloinen, että hedelmöityslaki on viimein tulossa. Keskusteluissa on monesti unohtunut, että suurin osa palveluiden käyttäjistä on ihan tavallisia heteropariskuntia ja heidänkin hoitojen takia on tärkeää, että toimintaa säädellään lailla.

Kun perjantaina kuulin äänestyksestä totesin, että on hienoa, että tästä maailmasta löytyy vielä suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Siltä minusta tuntui. Ehkä äänestys ei oikeasti kuvaa koko maailmaa, mutta ainakin Suomea ja maassamme tapahtuvaa kehitystä parempaan suuntaan.

Myöhemmin kävimme äänestyslistaa tarkkaan läpi. Arto onkin omassa blogissaan tehnyt valaisevan laskelman siitä, ettei oikeisto-vasemmisto -akselin erot ole vieläkään merkityksettömiä. On melkoinen ihme, että keskustajohtoinen hallitus saa tämän lain aikaiseksi. On siinä saanut demariryhmä ja demariministerit varmasti tehdä hartiavoimin töitä. Hyvä niin!

Pettynyt olen siihen, että Espoostakin löytyi kolmen eri puolueen kansanedustajia, jotka äänestivät naisten ja naisparien hedelmöityshoitoja vastaan. Olen tottunut ajattelemaan, että kaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ollaan vapaamielisempiä ja suvaitsevaisempia.

***

Ahtisaari ei saanut Nobel-palkintoa. Monen muun tavoin en voi muuta kuin kysyä yhä uudelleen, kuinka monta rauhaa yhden miehen tulee saada aikaiseksi ollakseen tuon palkinnon arvoinen?

***

WeeGee oli juuri niin upea, ihmeellinen ja houkutteleva kuin kaikissa lehtikirjoituksissa on kerrottu. Tulkaa ja kokekaa se itse! Minäkin aion mennä sinne vielä paremmalla ajalla ja kunnollisilla kengillä. Pitää vielä vaan tuo mies saada vakuuttumaan, että siihen kannattaa varata aikaa.

***

Tämä viikko on helpompi kuin edellinen ja on syytäkin olla! Tiistaiaamuna konsernijaosto jatkaa omistajapolitiikan, hyvän hallinnon ja tilaaja-tuottaja -mallin linjaamista. Työ on tuskastuttavan hidasta ja työlästä. Ideologiset erot näkyvät tässäkin asiassa, eikä järjelläkään tunnu aina olevan arvoistaan osaa linjausten teossa.

Torstaina osallistun varajäsenenä elinkoino- ja työllisyysjaoston kokoukseen, jossa on mm. Espoon keskuksen asioita esillä. Toivottavasti luottamus kirjaston tilanteeseen vain vahvistuu...

Ei kommentteja: