Lopetin lomani tekemällä yön yli retken synnyinkuntaani Sysmään, jossa olen viime vuosina käynyt luvattoman harvoin. Viime kesä meni niin nopeasti ja töitä tehden, etten käynyt siellä kertaakaan.
Oli siellä käynyt Lipponenkin. Hän oli käynyt juhlistamassa kirjakyläpäivää ja kertonut, että hänen sukujuuriaan löytyy Sysmästä. Kun isäni kertoi tämän purskahdin tietysti nauruun onhan Lipposen sukulaisia tunnetusti jokaisessa Suomen ja kai vähän Saksankin kunnassa. Kotiseudustaan ylpeä isäni vakuutti kuitenkin Lipposen tiedon pitävän paikkansa, sillä oli siitä tietoa kylälläkin ollut. Vau! Olavi Virran jo tiesinkin, mutta tämä oli yllätys.
Viime viikonloppuna Sysmässä vietettiin Uotin päivää, joka on kai pitkäikäisin kesätapahtuma kylällä. Kun ajattelen omaa elämääni, on tuota kesäjuhlaa vietetty aina. Nyt se vain tuntui suuremmalta markkinatapahtumalta kuin joskus vuosia sitten, mutta toisaalta tapahtumia oli vähemmän. Oli kuitenkin mukavaa nähdä kylä täynnä ihmisiä. Ja se on ollut myös Suvisoiton ja kirjakyläpäivien aikaan.
Poikkesin myös Päijätsalossa katsomassa sinne nousevaa mökkikylää, joka on houkutellut uusia kesäsysmäläisiä pääkaupunkiseudulta ja ulkomailtakin. Viimeiset kolme tonttia oli myyty kuulemma venäläisille. Joku ulkomaalainen rakentaja oli taas kadonnut tehtyään velkaa lähes jokaiseen sysmäläiseen yritykseen ja huhujen mukaan tämä tummaan yöhön kadonnut mies on nyt virolaisessa vankilassa. Sysmässä on aina tapahtunut kaikenlaista ja siitä se on tullut myös lööpeissä tutuksi koko Suomelle.
Mökkikylä tai oikeammin huvilayhdyskunta sai minut pohtimaan kesämökkeilyn muutosta. Tontit on saatu kaikki myytyä, eivätkä ne ole olleet ihan halpoja. Ne ovat suhteellisen pieniä, eikä yhdelläkään ole omaa rantaa ja ne ovat aivan vieri vieressä. Kunta on rakentanut alueelle kunnallistekniikan (so. vesijohdot ym.) ja tiet. Asukkailla on jo oma yhdistys edistämässä alueen asioita. Onko kesämökkeily muuttumassa sosiaalisemmaksi? Kaipaavatko ihmiset lomallaankin muiden seuraa aikaisempaa enemmän? Vielä on pitkä matka Backmannin aikanaan ehdottamiin yhteissaunoihin, mutta silti jokin on muuttumassa.
Takaisin ajelimme Särkilahdentietä pitkin ja huomasin, että Sysmästä alkava tie Jyväskylän ssuuntaan on nyt nimetty oikein virallisestikin Päijänteen maisematieksi. Ja taisi siinäkin olla EU:n tukia pelissä, mutta kyllä tuon reitin maisemia kannattaakin mainostaa. Särkilahteen kannattaa tosin ajaa Leppäkorventietä pitkin ja pysähtyä Vanhalle tuvalle kahville ja katselemaan perinnemaisemassa tepastelevia lampaita. Viehättävä paikka.
Itä-Hämeessäkin on herätty pohtimaan kuntien välistä yhteistyötä. Lehdestä oli "hauska" lukea, kuinka yhteistyön kompastuskivenä on suuri ja ylimielinen naapuri eli Heinola, jonka toimintakulttuuri on vanhanaikaista ja päätöksenteko poukkoilevaa ja epäluotettavaa. Näin oli kuulemma laukonut Sysmän entinen kunnanjohtaja.
Lapsuuden maisemissa on mukava pysähtyä hetkeksi. Maalaismaisemalle tyypillistä on pysyvyys, mutta huomasin muutoksiakin. Useassa kohdassa metsät olivat harvenneet hakkuiden myötä ja polut olivat kasvaneet umpeen, kun kukaan ei niitä enää kulje päivittäin.
Joka kerta käydessäni alan haaveilla siitä, että alkaisime itsekin aktiivisemmiksi kesäsysmäläisiksi. Lämmin kesäinen tunnelma ja kaunis luonto tuntuivat niin houkuttelevilta.
Haaveitahan pitää olla, eikä niitä pidä heti toteuttaa, vai kuinka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti