torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Kaupunginhallitukseen?

Vaikean pohdinnan jälkeen lupauduin eilen ehdokkaaksi, kun mietitään uutta SDP:n edustajaa Espoon kaupunginhallitukseen. Päätös ei ollut helppo, sillä Susannan voimien loppuminen kosketti. Nykyinen tehtävänikin lautakunnan varapuheenjohtajana on ollut vaativa, joten muutos ei kuitenkaan ole suuri ja uskon siitä selviäväni.

Minua on rohkaistu asettumaan ehdolle ja uskon täydentäväni hyvin kaupunginhallitusjoukkuettamme. Politiikka on ryhmäpeliä ja kestävyyslaji, jossa yhteistyötaidot ovat tärkeitä. Työnjako edellyttää myös luottamusta.

Kerroin jo viime vaalien jälkeen olevani kiinnostunut uusista tehtävistä, sillä olen nyt seitsemättä vuotta kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Ehkä muutoksen aika on nyt?
Vahvuuteni on monipuolisuus. Minua on totuttu pitämään kaavoituksen ja ympäristöasioiden asiantuntijana. Olenkin ollut pitkään mukana mm. puolueen ympäristötyöryhmässä ja nyt liikennetyöryhmässä. Lisäksi olen ollut puolueemme edustajana Luonnonvarainneuvoston metsäjaostossa.

Tämän lisäksi olen kuitenkin sosiaalialan ammattilainen ja suorittanut myös Nuorisotyöntutkinnon. Reilu vuosi sitten palasin Espoon kaupungin sosiaalitoimeen töihin, eikä lastensuojelutyössä ole päivääkään kyseenalaistaa oman työn tärkeyttä. Sosiaalityö on verkostotyötä, jossa Espoon palvelujärjestelmä on tullut tutuksi. Olen myös nähnyt espoolaisten elämästä sitä puolta, mistä vähemmän kirjoitetaan.

Osaamista on karttunut myös aikaisemmista tehtävistä mm. Nuorisoasian neuvottelukunnassa, Erityisalojen ammattiliitosta ja eduskunnasta.

Mielestä kaupunginhallitusryhmän tulisi olla alueellisesti edustava ja uuden jäsenen tulisi olla valtuutettu. Olisi hyvä, jos Espoon keskuksenkin ääni kuuluisi kaupunginhallituksessa. Valtuustotyöskentely on taas julkisin politiikan areena, jossa on tärkeää tuoda esiin päätöksien taustoja ja perusteluita. Siksi kaupunginhallituksessa, jossa perusteellisesti päätösesityksiä pohditaan, tulee olla valtuutettuja.

Olen ollut myös ahkera kirjoittaja, joka on etu poliittisessa keskustelussa. Tämä blogini on osa sitä. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita, ja tekemällä sen julkisesti tarjoan mahdollisuuden verkossa seikkaileville tutustua ajatuksiini ja ryhmämmekin perusteluihin toisinaan.

Blogi on ja kehittyy kuitenkin riippumatta tästä kaupunginhallitusratkaisusta, eikä tällaisesta asiasta voi olla kertomatta täällä. Ehdokkuus on asettumista julkisesti arvioitavaksi ja se kuuluu osana politiikkaa.

Espoon demarit ratkaisevat tänään, kuka valitaan. On hienoa, että meillä on useita ja erilaisia ehdokkaita. Vuosien varrella tällaisissa tilanteissa mieleeni tulee aina sanonta "Niin on hyvä kuin käy" ja se pätee tähänkin tilanteeseen. En vähättele nykyisten tehtävieni tärkeyttä, mutta olen myös valmis uusiin tehtäviin.

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Onnea valinnasta *pus*

laura kirjoitti...

Onnea!!