Äänestin ensimmäisen kerran vuonna 1988. Silloinkin oli presidentinvaali ja ehdokkaani oli Mauno Koivisto. Sen jälkeen olen ollut tiiviisti mukana sekä Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen kampanjoinnissa. Nytkin tein sen, minkä kiireiltä saatoin Paavo Lipposen puolesta. Tällä kertaa työmme ei riittänyt, mutta oli tärkeää.
Kun Paavo ilmottautui mukaan presidenttikisaan olin todella iloinen. Minulle hän oli ehdokas, jonka puolesta saattoi vilpittömästi tehdä työtä. Hän on koko elämänsä toiminut ja tarkastellut maailmaa kansainvälisesti. Ulkopolitiikan osaamisen kannalta hän oli ehdokkaista ylivoimaisin.
Lisäksi Paavo on vahvasti toiminut aiemmin ja nyt kampanjassaan suvaitsevaisuuden puolesta. Hän on puolustanut vähemmistöjä olipa kyse sitten maahanmuuttajista tai ruotsinkielisista Suomessa. Se on rohkeaa ja arvokasta arvopolitiikkaa.
Tämän päivän vaalitulos ei ollut toivomani mukainen, mutta olihan se ennakoitavissa. Surulliseksi minut tekee se, että osin Paavon ikä näytti vaikuttavan hänen menestykseen. On tolkutonta ajatella, että hän olisi ollut liian vanha!
Kansa on kuitenkin puhunut ja pulinat pois.
Minulle tämä oli tärkeä vaali, sillä se palautti mieleeni kuinka hieno ja tärkeä ihminen Paavo on kansallemme ollut. Nyt voimma rauhassa jäädä odottamaan mielenkiinnolla hänen muistelmien seuraavaa osaa ensi vuoden lopulla. Hän on erinomainen kirjoittaja!
Eräässä paneelissa Paavo totesi, että juuri hänen pääministerikaudellaan Suomi lopulta asemoitiin länteen. Tuo toteamus ymmärrettiin tahallaan väärin. Länsi ei tarkoita Natoa vaan arvoja: kansalaisoikeuksia, demokratiaa, avoimuutta, vapautta ja tasa-arvoa. Se on myös vahvaa eurooppalaista yhteistyötä, suvaitsevaisuutta ja välittämistä.
Niiden arvojen puolesta haluan tehdä työtä jatkossakin. Ja äänestää seuraavallakin kierroksella.
Siksi äänestän Pekka Haaviston presidentiksi.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti