keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011

Espoon talous ja lapset

Valtuusto käsittelee perjantaina ensi vuoden talousarviota ja suunnitelmaa. Sitä ennen ryhmät ovat jo neuvotelleet siitä ja sopu tulevasta on syntynyt. Ryhmien välisissä neuvotteluissa päätettiin joistakin tärkeistä lisäyksistä:

- neuvola ja kouluterveydenhoitoon saatiin lisää terveydenhoitajien vakansseja. Tämä lisäys on tärkeä, jotta uuden asetuksen mukaiseen neuvolatyöhön pystyttäisiin lapsirikkaassa Espoossa. Neuvola on tärkeä tuki perheille, kun he opettelevat elämään uuden pienen perheen jäsenen kanssa.

- koulujen iltapäivätoimintaan päätettiin lisätä varoja. Tavoitteena on, että yhä useampi tokaluokkalainenkin pääsisi turvallisen ja virikkeellisen iltapäivätoiminnan piiriin.

- Koulujen peruskorjausten ja laajennusten nopeuttamissuunnitelma tai -sevitys tuodaan ensi vuonna valtuuston käsittelyyn. On tärkeää, että lapsille saataisiin kunnolliset ja terveelliset työskentelyolosuhteet. Nyt tuntuu, että korjaushankkeet etenevät hätätilatöinä eli vasta kun tilanne romahtaa kelvottomaksi. Tilanne pitäisi saada haltuun tavalla tai toisella.

- Pikku-Auroran lasten kulttuurikeskuksen toteuttamista päätettiin nopeuttaa. On upeaa, että Espoo panostaa vahvasti lasten kulttuuritoimintaan. Onnistumisen ja itsensä toteuttamisen kokemuksia antava harrastus voi olla muutakin kuin liikuntaa!

- Leppävaaran uimahallin yhteydessä toteutettavaa maauimala nostettiin taas esille, jotta sinne saadaan hyppytorni. Päättäjien tahto on pitkään ollut se, että molemmat toteutetaan.

- Sellon ja Ison Omenan kirjastojen aukioloaikoja viikonloppuisin lisätään. Tavoitteena on palvella erityisesti nuoria paremmin.


Minulle nämä asiat ovat hyvä syy olla syntyneen talousarviosovun takana. Ne ovat tärkeitä tekoja lasten ja nuorten hyväksi, vaikka ei Espoo näillä päätöksillä valmiiksi tullut.


On joitain asioita, joista olen tällä hetkellä erityisen huolissani:

- perheneuvolatoimintaa uudistetaan ensi vuonna ja Espooseen tulee lasten psykiatrinen avohoidon yksikkö, jotta perheneuvolat pystyisivät palavelemaan varhaisemmassa vaiheessa. Samaan aikaan HYKS /HUS on uudistamassa nuorten psykiatrisia palveluita esim. Jorvissa olevat osastot saatetaan lakkauttaa. Kuinka espoolaiset nuoret saavat jatkossa apua ja tukea vaikeissa mielenterveysongelmissaan? Nupoli on osoittautunut hyväksi matalan kynnykset tukipaikaksi, mutta ei voi auttaa vaikeissa tilanteissa.

- edellisessä kirjoituksessani nostin esiin lapsiperheiden ja lasten köyhyyden. Siihen ei nyt syntyneessä sopimuksessa ei ole erityistä apua tulossa, mutta toivon, että ensi vuoden aikana syntyy ratkaisuja, joilla voisimme auttaa näitä lapsia tulevaisuudessa. Esimerkiksi harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämistä voitaisiin kohdentaa lapsiperheille, lasten harratusten tukemista lisätä ja Tampereen mallin mukaista aktiivipassin toteuttamista olisi hyvä selvittää.



***

Ei kommentteja: