Onko meillä varaa olla parantamatta perusturvaa?

Osallistuin perustuloa käsittelevään seminaariin ja sen yhteydessä järjestettyyn paneeliin. sitä varten tutustuin hieman peruturvasta ja sen tasosta tehtyyn arviointiin. Se oli synkkää luettavaa varsinkin lapsiperheiden ja lasten näkökulmasta. Maassamme asuu 143 000 lasta, jotka kuuluvat pienituloisempaan kymmenykseen.

Lapsilisän reaaliarvo on laskenut 20-29 % vuodesta 1994 lapsilukumäärästä riippuen. Kotihoidon tuen taso taas on laskenut neljänneksen. Varsinkin yhden huoltajan lapsiperheiden tilanne on tukala. Maahamme on syntynyt myös työssäkäyvien köyhien luokka. Pienillä tuloilla ei elä osin myös siksi, että asuminen on kallista.

Espoossa joka kymmenes lapsi kuuluu pienituloisimpaan ryhmään. Lasten osalta köyhyys on pahimmillaan julmpempaa kuin aikuisten osalta, sillä lapset eivät pysty valitsemaan ryhmää, mihin he kuuluvat. Päiväkoti ja koululuokat tulevat annettuna ja erilaisuuden tunne korostuu, jos muilla lapsilla asiat ovat toisin: lelut, harrastukset, matkat, juhlat ovat lasten puheissa hyvin varhain.

En ole täysin vakuuttunut siitä onko perustulo tähän ratkaisu (mutta onko muita ehdotuksia?), mutta siitä olen vakuuttunut, että perusturvaa pitää korottaa ja selkeyttää. Sen pitäisi olla sellaisella tasolla, että se vapauttaisi ihmiset pysyvästa toimeentulotuen asiakkuudesta, jolloin toimeentulotuesta tulisi jälleen tilapäinen apu ja sosiaalityön väline. Se homma kuuluu maan hallitukselle ja eduskunnalle. Ja nyt päätetty sadan euron korotus ja toimeentulotuen nosto ovat hyvä askel oikeaan suuntaan. Sitä tietä pitää jatkaa.

Kunnan tehtävä on huolehtia palveluista. Siinäkin meillä Espoossa on tehtävää. Varsinkin heikommassa asemassa oleville lapsille oikeus hyviin ja kehittäviin palveluihin on tärkeää. Päivähoito ja koulu tukevat lasten kehitystä ja vanhemmuutta. Perheiden oikeus tietoon tulisi myös taata esim. pienten koululaisten iltapäivähoitoa voi saada maksutta, kun perheen taloustilanne on heikko. Valitettavasti siitä kerrotaan huonosti ja on iso riski, että köyhät lapsiperheet eivät edes hae iltapäivätoimintaan.

Tutkimusten mukaan 40 % toimeentulotukeen oikeutetuista jättää tuen hakematta. Onko kyse tiedon vai voimavarojen puutteesta ja mitä sille voisi tehdä? Paraneeko tämä tilanne nyt, kun Espoon keskuksen aikuissosiaalityö on siirretty Leppävaaraan ja jokaisen uuden asiakkaan pitää siis matkustaa toiselle alueelle saadakseen apua.

Hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu myös innostava ja onnistumisen kokemuksia antava harrastus. Kunta voi tarjota lapsille harrastusmahdollisuuksia, mutta tärkeää on myös huolehtia, että perheet saavat taloudellista tukea riittävästi, että se mahdollistaa köyhienkin perheiden lasten harrastusmahdollisuudet. Siitä pitäisi lautakunnan ja sen jaostojen pitää huolta.

Taloudellinen niukkuus on iso riski lapsille. Köyhyys kuormittaa aikuisia, se vie voimavaroja vanhemmuudesta ja vanhempien väsyminen, uupuminen ja masentuminen vaikuttaa vuorovaikutukseen. On tärkeää, että meillä on myös lapsilla ja vanhemmilla oikeus tukeen ajoissa, kun pulmia ilmenee. Perheneuvolat, lasten ja nuorten psykiatrinen hoito ja lastensuojelun tukitoimet on laitettava kuntoon.

Espoossa onkin käynnistymässä LOP-hanke eli Lapsen oikeus palveluun- hanke ja siinä Lapsiköyhyyteen paneutuva työryhmä. Olen itse tuen työryhmän toinen koordinaattori. Työmme alkaa kokemustiedon keräämisestä ja sitä kautta etenee palveluiden kehittämiseen. Uskon, että paljon on tehtävää ja tulemme tuottamaan tärkeää tietoa.

Sekä perusturvajärjestelmää että palveluitamme yhdistää monimutkaisuus. Välillä tuntuu, että meillä pitäisi olla työssä ihmisiä, jotka kietäisivät asunnosta asuntoon tiedustelemassa onko asukkailla kysyttävää ja arvioimassa ovatko he saaneet heille kuuluvat etuudet ja palvelut. Jotain tällekin asialle pitäisi tehdä, mutta mitä?

Lapset ovat arvokkainta ja tärkeintä mitä meillä on. Siksi onkin syytä kysyä onko meillä varaa olla parantamatta perusturvaa?


***