tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Finnoon ja Kaitaan tulevaisuus

Olin tänään asukastilaisuudessa, missä käynnistettiin Finnoon ja Kaitaan alueen visiotyön valmistelua. Tämän työn rinnalla valmistellaan Finnoon alueen osayleiskaavaa. Tuon alueen sisälle jää Suomenojan voimalaitos, aikanaan toimettomaksi jäävä jätevedenpuhdistamo ja arvokas lintualue. Merellisyys ja satama ovat mahdollisuuksia, kun taas voimalaitos ja puhdistamon muistot (purkuputki) haasteita, jotka on huomioitava.

Kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallitus ovat linjanneet perusteellisesti visiotyön ja kaavoitustyön tavoitteet. Tavoitteena on luoda ilmastonmuutoksen esimerkkialue, minne tulee korkealaatuista asumista ja lintukosteikosta muodostuu alueen vetovoimatekijä. Visioalueelle tulee noin 20 000 asukasta, työpaikkoja ja kaksi metroasemaa.

Linjaukset ovat perusteltuja. Olin tuossa tilaisuudessa visio- ja yleiskaavatyötä ohjaavan poliittisen ohjausryhmän edustajana ja nostin tilaisuuden alussa esille muutaman itselleni tärkeän seikan, joita toivon että suunnittelussa voimme edistää:

Ensinnäkin on hyvä, että aluetta suunnitellaan avoimesti ja osalliset kutsutaan työhön alusta alkaen mukaan. Olen myös tyytyväinen, että meillä päättäjilläkin on poikkeuksellinen mahdollisuus olla perusteellisemmin mukana valmistelutyössä.

Itse haluan muistuttaa, että suunnittelun sosiaalisestakin kestävyydestä on huolehdittava.
Visiotyössä asukkaita kutsutaan sektoreittain eroteltuihin työpajoihin pohtimaan heille tärkeitä kysymyksiä. On tärkeää, että samalla painotetaan kokonaisuutta. Millaisin edellytyksin pystymme luomaan hyvää, kokonaista ja toimivaa arkea tuleville ja nykyisillekin asukkaille? Millaista on hyvä elämä tulevaisuudessa? Miten yhteisöllisyys muodostuu ja miten sitä voidaan edistää?

Meidän päättäjien on tärkeä huomioida, että kaavoitustyö ja koko kaupungin palveluverkon uudistaminen nivoutuvat yhteen. Se ei ole itsestään selvää nyt, kun palveluverkon kehittäminen tuntuu tarkoittavan keskittämistä isoihin yksiköihin.

Edustan puoluetta, joka teki ison työn, että metro saatiin rakenteille Espoon puolelle. Tulemme jatkossa tekemään myös hartiavoimin töitä, jotta se jatkuu Finnoon alueen kautta Kivenlahteen. Samalla se tarkoittaa Finnoon alueen suunnittelussa sitä, että alueelle tulee luoda turvallinen, selkeä ja esteetön kevyen liikenteen reitistö.

Alueesta tulee luoda monipuolinen asuinalue. Tulossa on korkeaa ja merellistä asumista, mutta samalla on taattava, että asuntokanta on monipuolista. Alueelle pitää rakentaa omistus- ja vuokra-asuntoja (ja näiden välimuotoja) - luoda mahdollisuuksia kohtuuhintaiselle asumiselle. Uudet avaukset asumiseen ja sen kehittämiseen olisi toivottavia.

Olemme vahvasti sitoutuneet siihen, että alueella voi jatkossakin pesiä arvokas linnusto. Pidän sitä tärkeänä.

Ihanne on, että myös nuorilla pareilla ja perheillä olisi mahdollisuus ja varaa pesän rakentamiseen Finnoossa ja asettumiseen sinne. Asettuminen edellyttää, että alueelta löytyy myös asumisen vaihtoehtoja, jos / kun elämäntilanne muuttuu.
 


* 

Ei kommentteja: