Hyvinvoinnin kipukohtia Espoossa

Joku vuosi sitten valtuustossa ja lehtien palstoilla väiteltiin siitä pitäisikö Espoossa tehdä köyhyystutkimus vai raportoida hyvinvoinnin tilasta. Jälkimmäinen kanta voitti ja sen tuloksena olemme saaneet yhden hyvinvointiselonteon ja tänä keväänä Hyvinvointibarometrin 2010.

Barometria lukiessa olen tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun. Epäilijöille voi sanoa, ettei valittu linja peittele espoolaisten elämän kipukohtia eikä myöskään palveluissa olevia puutteita. Barometri antaa itse asiassa laajemman kuvan espoolaisten pulmista ja vaikeuksista yhdistettynä siihen työhön, mitä kaupunki tekee. On tärkeää nähdä koottuna se ohjelmatyö, millä pulmiin yritetään vaikuttaa.

On pysähdyttävää lukea, että joka viides espoolainen kertoo että heidän taloustilanteensa on ollut vuosia heikko. He ovat joutuneet tinkimään jopa lääkkeistä ja muusta terveydenhuollosta. Lisäksi barometrissä ja potilasasiamiehen kertomuksessa kuvataan sitä, kuinka meillä on terveysasemissa isoja ongelmia. Sairauksiin ei saa riittävästi apua. Takaisinsoittojärjestelmän avulla yhteyden asemalle saa, mutta siellä ei ole antaa aikaa lääkärille. Asiakkaita ohjataan toisinaan yksityiselle, vaikkei saisi!

Taloudelliset vaikeudet näkyvät myös lasten elämässä. Barometrissä kerrotaan, että perheet ovat joutuneet tinkimään lasten harrastuksista ja koulutusmahdollisuuksista. Lapsiperheiden taloudellinen asema on heikentynyt ja lasten pienituloisuusaste on korkeampi kuin väestön yleensä. Näin ei pitäisi olla.

Espoossa on alueellisia eroja ja barometrin laatijat esittävät, että meillä kehitettäisiin positiivisen diskriminaation mallia eli alueille, joille kasaantuu huono-osaisuutta tulisi kohdentaa enemmän palveluita ja tukea. Maahanmuuttajavaltaisten koulujen vetovoimaisuutta pitäisi vahvistaa pienemmillä opetusryhmillä, kielikoulutuksella ja tasavertaisista oppimismahdollisuuksista huolehtimalla.

Alueellista hyvinvointityötä koordinoivat alueelliset hyvinvointiryhmät ilman minkäänlaisia resursseja. Laatijoiden mielestä niiden toimintamahdollisuuksia tulisi lisätä – toimialajohtajan mielestä ei, kun otin asian esille kaupunginhallituksessa.

Myös kuntalaisten osallistumismahdollisuuksiin pitää palata. Alueneuvottelukuntien alasajoa ja tilalle tullut malli ei näytä toimivan. Hyvinvointibarometrin mukaan vain joka neljäs kokee vaikuttamismahdollisuutensa hyviksi. Voimattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne lisää myös huonovointisuutta, siksi meidän pitää miettiä vielä tällä valtuustokaudella miten tuemme kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia paremmin.

Espoossa on käynnistynyt vanhemmuuskampanja. Se onkin tarpeen, kun tarkastelee barometrin ja kouluterveyskyselyn tuloksia. Liian moni vanhempi on tietämätön siitä, missä lapset kulkevat. Laajemminkin tilastoista heijastuu lasten ja nuorten huonovointisuus esim. huostaanottojen määrä on kasvussa.

On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei vanhempien herättely pelkästään riitä. Apua ja tukea hakeville perheille pitää olla myös palveluita, joista saa neuvoja ja tukea lasten kasvatukseen. Tässä mielessä sosiaaliasiamiehen raportista ilmenevä perheneuvolan tilanne on todella kehno. Meillä on ollut jopa puolen vuoden sulku perheneuvolaan!

Näin ei voi jatkua. Vanhempia ei saa jättää yksin kasvatustehtävän kanssa, joka toisinaan on oikeasti voimia vievää ja sydäntä särkevää. Siksi meidän pitää huolehtia päivähoidon, koulujen ja perheneuvoloiden mahdollisuuksista tukea perheitä. Ilman toimivia perhepalveluita, on oikeastaan hävytöntä herätellä vanhempia.

Kuten lukija huomaa on Espoossa barometrin ohella valmistunut myös sosiaali- ja potilasasiamiehen kertomus ja seuraavaan valtuustoon tulossa myös tarkastuslautakunnan arvio viime vuodelta, jossa keskitytään erityisesti lasten ja nuorten asioihin. Yksikään päättäjä ei siis voi ainakaan väittää, että meiltä puuttuisi tietoa.


*