Älä tyydy vähään!

Olin juhlistamassa Tiirismaan koulun sataa ensimmäistä vuotta Lahessa viikonloppuna. Oli todella mukavaa nähdä tavata ihmisiä, nähdä vanhoja opettajia, kulkea koulun käytävillä ja muistella menneitä. Noin 22 vuotta sitten painoimme valkolakit päähämme, enkä ole koululla sen koommin käynyt.

Juhlassa saimme kuulla koulun tarinan, joka oli samalla katsaus suomalaisen sivistysyhteiskunnan rakentumiseen: pyrkimys tasa-arvoon ja koulutuksen merkityksen korostamiseen. Tipala syntyi yksityiseksi tyttökouluksi 1900-luvun alussa ja muuttui ajan saatossa peruskouluksi, missä tytöt ja pojat yhdessä opiskelevat.

Koulun tarina kertoo myös Lahden muuttumisesta. Tipala on nyt kolmannessa paikassa, koska tilaa on tarvittu enemmän. Kaupunki on kehittynyt ja oppilaiden määrä on sitä myöten kasvanut. Viimeiset laajennusosat ovat valmistuneet muutama vuosi sitten.

Menin Tiirismaan yläasteelle syksyllä -81. Koulu oli tavallaan tuttu, sillä olin katsellut sitä vuosia harjun alapuolella olevasta Lotilan koulusta. Koulupolku oli yksinkertainen, sillä Tipala oli ainoa lukio mihin saatoin hakea kielivalintojeni vuoksi. Muistan kuinka harmissani olin, koska valinnanmahdollisuuksia ei ollut. Myöhemmin olin tyytyväinen.

Juhlassa ylistettiin Tipalan erityistä henkeä. Minulle se on aina ollut kaksijakoinen ja se muistui eilenkin mieleeni. Koulussa olleet musiikkiluokat tekivät siitä arvostetun ja siksi meidät, jotka emme olleet musiikkiluokilla ohitettiin silloin ja niin nytkin. Olimme rupusakkia, joiden velvollisuus oli osallistua juhliin ja muihin tilaisuuksiin ja kuunnella kuorolaulua. Mieleeni palaa ne loputtomat kuorolauluesitykset, joita inhosin. Myönnän kuitenkin, että eilen esitykset olivat erilaisia ja hyviäkin.

Mutta Lotila ja Tipala olivat kouluja, joissa oppilaat opiskelivat. Meille kaikille oli selvää, miten tunneilla käyttäydytään ja että oppiakseen tulee tehdä töitä. Aktiivisuutta tuettiin ja palautettakin sai. Muistan saaneeni opettajilta arvostusta tekemisestäni ja rohkaisua. Tunsin olevani erityinen. Tipalan slogan "Älä tyydy vähään" tuntuu sopivalta, vaikka sitä ei kouluaikoinamme käytettykään.

Kun eilen kuulin tarnoita vanhoista koulukavereista niin parempaa tunnuslausetta ei todellakaan ole. Luokkakavereita on ympäri maailmaa ja totisesti he ovat toteuttaneet unelmiaan. Ja toiset vanhassa kotikaupungissa ja jopa vanhassa koulussa. On tärkeää, että koulusta lähtevät nuoret uskovat, että maailma on avoin ja että sen mitä tahtoo voi saada, kun sen eteen tekee työtä. Sen me opimme koulussa.

En ole syntynyt koulutettuun enkä varakkaaseen perheeseen, siksi koululla oli ratkaiseva merkitys siinä, että päädyin yliopistoon opiskelemaan. Polku sinne tosin oli mutkainen, sillä lukiossa kaikille oli selvää, että kuulun teknilliseen korkeakouluun. Tarvitsin aikaa löytääkseni itseni. Matemaattiset aineet jäivät, mutta maisteri minusta tuli. Tein valintani itse, enkä antanut sosiaalisen taustani vaikuttaa siihen.

Siitä suuri kiitos hyvälle opetukselle! Kiitos Tiirismaalle ja koulukavereille!
- Toivottavasti kohtaamme joskus uudelleen.

*