Aikuiset mokaa, lapset väistyy

Keskiviikon Länsiväylässä oli erittäin harmillinen uutinen alueemme päivähoidon muutoksista. Kolme alueella sijainnutta ryhmäperhepäiväkotia on lopetettu ja kaikkiaan 36 lasta on siirretty muihin päiväkoteihin. Syynä oli näiden päiväkotien ympäristön rauhattomuus. Pieni joukko aikuisia ihmisiä on tämän häirinnän ja väkivallan uhkan takana ja he saavat alueelle jäädä, mutta lapset eivät. Se ei kyllä ihan mahdu minun järkeeni.

Keskustelin asiasta viikolla Keski-Espoo -seuran kokouksessa ja päädyimme, että otamme asian myös esiin kaupunginhallituksessa. Perjantaina itse laitoin asiasta sitten sähköpostilla kysymyksiä kh:n jäsenien tietoon ja virkamiehille vastattavaksi:

- Mitä ongelman ratkaisemiseksi on tehty (kaupunki / Espoonkruunu)? (Lehdestä saimme lukea, että ongelma on jatkunut jo pari vuotta, jonka aikana osa vanhemmista on ottanut lapsensa kokonaan pois päivähoidosta.)

- Miten vanhemmille ja lapsille voidaan perustella sitä, että heidän on väistyttävä, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää? Miten tämä tukee lapsilähtöistä linjaamme, jota muutoin yritämme toteuttaa?

- Mikä on alueen päivähoitotilanne kokonaisuudessaan jatkossa? Mihin lapset sijoitettiin, kun alueella on jo muutoinkin tukala paikkatilanne?

- Onko tämän vuoksi tarkoitus kiirehtiä päivähoitohankkeita alueella? Esim. Ymmerstan päiväkoti pitäisi muutoinkin toteuttaa nopeammassa aikataulussa. Haluaisin myös selvyyttä siitä, mihin on ajateltu sijoittaa lapset kun Tuomarilan ja Suvelan päiväkotien remontit toteutuvat - ei kai nämä lapset joudu yhä kauemmaksi, kun päivähoitopaikat vähenevät?

***
Keskustelu ei siis jää tähän, vaan odotan vastauksia. Lauantaina oli demarien talousarvioseminaari, jossa mietimme muutoesityksiä kaupunginjohtajan esitykseen. Haluamme aikaistaa Ymmerstan päiväkodin rakentamista varsinkin, kun sille on kaikki kaavalliset ja tekniset edellytykset olemassa jo nyt ja lisärakentamisen vuoksi tuon alueen päiväkotitilanne on vaikea. Kuulin myös, että asia on aikaisemmin ollut esillä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, jossa demarit olivat jo kannattaneet aikaistamista, mutta enemmistö oli äänestyksessä ollut kokoomuksen johodolla toista mieltä. Vaikea ymmärtää miksi, mutta ainakin me olemme tässä johdonmukaisia ja toivottavasti viimeistään nyt saamme tukea myös muilta ryhmiltä.

Yksi päiväkoti ei tietenkään ratkaise valinnanmahdollisuuksien kapeutumisen ongelmaa. Kaikki eivät halua lapsiaan päiväkotiin, vaan muitakin kuten juuri näitä ryhmäperhepäiväkotipaikkoja tarvitaan. Pienet ryhmät ja pienimuotoinen hoito on hyvä ratkaisu varsinkin pienille lapsille. Nyt suljetuissa paikoissa oli ollut mahdollisuus myös iltahoitoon, joten lakkauttamispäätös on siksikin harmillinen. On mielenkiintoista kuulla, millaisia suunnitelmia tästä monipuolisuuden näkökulmasta päivähoitopalveluiden puolella on tehty. Vai onko niitä lainkaan?

Jäikö jälkihuoltonuoret lastensuojelulain uudistuksessa jalkoihin?

Olen saanut hyvää palautetta eilisestä kirjoituksestani Demarissa, joka koski pääasiassa lastensuojelun jälkihuoltoa ja näiden nuorten tuen tarvetta. Toivon todella, että jälkihuollon ikärajaa voitaisiin nostaa, jotta aikuistuvia nuoria voitaisiin auttaa riittävällä tavalla.

Kuulin, että valmistelevalle työryhmälle oli tullut yllätyksenä kiire, jolla lopuksi lastensuojelulain kokonaisuudistus päätettiin viedä eduskuntaan. Osa asioista jäi ratkaisematta, kun ministeri Hyssälä halusi saada nimenomaan oman nimensä tämän lain alle. Laki tuo parannuksia, joten on toivottavaa, että se myös etenee, mutta ei eduskunta tässä hätiköidä saa.

Kirjoitin myös sosiaalityöntekijäpulasta, jonka vaikutukset konkretisoituvat minulle yhä paremmin. Kuka jatkossa tekee lastensuojelussa työt, kun uusi laki edellyttää, että vain kelpoisuusehdot täyttävät sosiaalityöntekijä voi olla vastuussa lastensuojelutarpeen selvityksestä ja huostaanottoprosessista?

Tässä vielä koko kirjoitus:

Jälkihuolto jäi muiden muutoksien jalkoihin lastensuojelulain uudistuksessa

Olen ilahtuneena seurannut Demarissa käynnistynyttä keskustelua lastensuojelulain uudistamisesta. Sirpa Taskisen vastaus (31.10.2006) Kimmo Käärmelahden kritiikkiin (25.10.2006) toi olennaiset asiat esiin uuden lain parannusesityksistä. Haluan osaltani jatkaa tätä keskustelua.

Itseäni huolettaa uuden lain kohdalla kaksi seikkaan. Ensimmäinen on se, kuka lastensuojelusta vastaa, kun uusi laki on tullut voimaan? Kelpoisuuslaki ja nyt tuleva lastensuojelulaki yhdessä kirkastavat hyvin sen, että vastuu lastensuojeluperheiden asioista on yliopistotasoisen koulutuksen saaneilla sosiaalityöntekijöillä. Tämä on hyvä ja perusteltu linjaus, mutta päästäksemme tavoitteeseen on jo kiire tehdä toimenpiteitä, jotta saisimme alalle paljon lisää koulutettuja tekijöitä.

Uusi laki korostaa lastensuojeluasiakkuuden alkuvaiheessa tapahtuvaa kokonaisvaltaista arviota lastensuojelun tarpeesta. Tässä työssä tulee vastuussa olemaan pätevä sosiaalityöntekijä. Myös vaikeampien asiakastilanteiden ratkaisuista voi olla vastuussa vain tämä koulutettu sosiaalityöntekijä. Ollakseen vastuussa asiakasprosessista, on työntekijöiden asiakasmäärien oltava kohtuullinen, mikä ei tällä hetkellä toteudu.

Jos alalle ei saada lisää päteviä sosiaalityöntekijöitä, saattavat loputkin uupua tämän vastuun ja työn alle. Työn houkuttelevuuden lisäämisen (mm. palkan korottaminen) lisäksi alalla pitkään toimineille jonkin muun tutkinnon suorittaneille on mitä pikimmiten tarjottava räätälöityä kelpoisuuskoulutusta, sillä muuten me emme selviä. Ja lisäksi viimeistään nyt on yliopistojen aloituspaikkoja lisättävä.

Toinen seikka, josta uudessa laissa olen pahoillani on se, ettei jälkihuoltoaikaa ole esitetty muutettavaksi. Lakiesitys lähtee siitä, että huostaan otetuilla nuorilla on edelleen jälkihuolto-oikeus 21 ikävuoteen saakka. Valitettavasti käytännön työssä olen huomannut, ettei kolme vuotta useinkaan riitä.

Jälkihuolto on oikeus ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorella on mahdollisuus saada täytettyään 18-vuotta tukea itsenäistymiseensä. Yksi tärkeimmistä tuen muodoista on henkilökohtaisen jälkihuoltotyöntekijän ohjaus ja neuvonta. Työntekijä voi tavata nuorta jopa kerran viikossa, jolloin nuori saa tukea erilaisissa käytännön asioiden hoidossa, mahdollisuuden keskustella asioistaan ja ohjausta tarpeellisten palveluiden piiriin. Jälkihuoltonuorta tuetaan myös asunnon hankkimisessa, opiskelussa, harrastuksissa ja hänellä voi olla myös tukihenkilö.

Jälkihuollon perusajatus on, että erilaisin tukikeinoin nuorta saatetaan aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään. Viime vuosina huostaan otettujen nuorten tilanteet ovat olleet aikaisempaa vaikeampia, jolloin tuen tarve on suuri vielä siinäkin vaiheessa kun täysi-ikäisyys koittaa. Vaikeiden asioiden käsitteleminen vie aikaa ja esim. erilaisissa terapioissa olevien nuorten tilanne saattaa vaikeutua. kun hoidossa päästään käsittelemään kipeitä asioita, vaikka hoito onkin kestänyt jo jonkin aikaa. Näissä tilanteissa pitäisi nuorella aikuisella olla oikeus tiiviiseenkin tukeen.

Lastensuojelulain taustaselvityksissä oli ehdotus, että jälkihoito-oikeus pitäisi pidentää 24-ikävuoteen saakka. Tämä oli minusta erittäin perusteltu esitys. Sehän ei tarkoita sitä, että kaikkia nuoria olisi autettava näin pitkään, vaan se tarkoittaisi sitä, että apua tarvitsevilla nuorilla olisi oikeus saada lastensuojelusta tukea tuohon ikään saakka. Jälkihuoltosuunnitelmaa ja tuen tarvetta arvioidaan puolen vuoden välein, jolloin voidaan myös sopia tukitoimien päättymisestä.

Lastensuojelulapsien lapsuus on aina poikkeuksellisen vaikea. On vaikea ymmärtää, miksi juuri näiden nuorten pitäisi aikuistua ja pystyä elämään itsellistä elämää paljon aikaisemminkin kuin suomalaiset nuoret keskimäärin. Lastensuojelunuorilla on harvoin laajaa sosiaalista verkostoa tukenaan. Eikä heillä yleensä ole vanhempien jääkaappiakaan, josta voi käydä syömässä vatsansa täyteen silloin tällöin niin kuin moni nuori tekee vielä 25-vuotiaanakin. Omilleen muuttamisen jälkeen ei ole paikkaa, minne palata, jos siivet eivät kannakaan.

Jälkihuolto-oikeuden pidentämisajatuksesta luovuttiin, koska se maksaisi liikaa. Minä taas kysyn, kumpi maksaa enemmän: se, että nämä nuoret jäävät vaille tukea liian aikaisin, vai pidennetty jälkihuolto-oikeus? Inhimillisesti ja taloudellisesti katsoen lastensuojelulakiesitys ei ole perusteltu tältä osin ja kaipaa vielä eduskunnan hiomista.

Miksei uni jo tule?

On erikoista, että tämä syksy on ottanut koville. Viime kesä oli niin hieno ja lämmin, että kuvittelin sen voimalla jaksavan kevyesti ensi kevään valoon. Toisin kävi. Pimeys on iskenyt aika lujaa ja vienyt voimat.

Viime viikot olen vielä ollut puolikuntoinen. Tekisi oikeastaan mieli kysyä miksei flunssa jo tule, iske kunnolla ja mene sitten pois. Mutta ei, olen ollut selvästi työkuntoinen, mutta illat olen viihtynyt kuuman mehun äärellä peiton alla.

Tänäkin iltana väsytti aivan kamalasti ja kaivauduin ajoissa sänkyyn, mutta nytpä ei uni tullutkaan! Kamalaa. Mielessä pyörii sata asiaa, jotka pitäisi hoitaa ja kaikki työasioita. Lista asioista, joista pitäisi ottaa selvää on loputon.

Pyörimisen sijasta ajattelin viettää siksi hetken koneen ääressä, mutta onko minulla edes mitään sanottavaa tässä tilassa?

Muutaman kerran on tämän pyörimisen keskellä eilisessä Hesarissa ollut artikkeli äitijohtajuudesta. Siinä oli paljon asiaa ja toivon sen herättävän ajatuksia monissa naisissa. On hyvä, että Kirsi Pihan kaltaiset menestyneet naiset nousevat esiin ja kertovat olevansa feministejä. Sukupuolella on väliä työelämässä ja uralla etenemisessä. Olen itsekin tavannut opiskeluaikana naisia, jotka uskoivat meidän ikäluokan päässeen eroon syrjinnästä ja saavuttaneen täydellisen tasa-arvon. On myös ollut ilo huomata heidänkin heräämisensä todellisuuteen.

Äitijohtaja on hyvä termi. Liian yksioikoisesti meillä ajatellaan, että äitiys ja aika lasten kanssa kotona vie taitoja ja tietoja, joita työelämässä tarvitaan. Ja samaan aikaan meillä puhutaan sosiaalisen pääoman arvostuksen kasvusta! Sen aika on ehkä vasta tulossa.

Piha kuvaa mielestäni varsin osuvasti elämäämme eräänlaisen syyllistämisen kehällä. Lehtijutun mukaan me kaikki pelkäämme syyllistämistä. "Työssäkäyvät äidit pelkäävät leimaamista huonoiksi äideiksi. Kotiäidit pelkäävät, että heitä halveksitaan uran puutteesta. Lapsettomat naiset pelkäävät, että heidät leimataan kylmiksi uraohjuksiksi. Miehet pelkäävät, että heitä syytetään naisten alistamisesta."

Syyllistäminen ja suvaitsemattomuus kulkevat tavallaan tässä käsikädessä. Koko tämän lyhyen äitiyden ajan olen ihmetellyt, miksi meidän on niin vaikea antaa tilaa muiden tehdä omia ratkaisujaan. Miksi on niin vaikea hyväksyä, etteivät kaikki halua elää samalla tavoin ja tehdä samanlaisia ratkaisuja kuin minä itse? Eihän kukaan koskaan elä toisen kanssa samanlaista elämää niin miksi sitten vanhemmuuden malli pitäisi olla kaikilla sama?

Oma kysymyksensä on sitten se, mitä yhteiskunnan on syytä ja varaa tukea taloudellisesti tai muilla keinoin. Valinnan vapautta on mahdollista ja hyvä tukea tiettyyn rajaan saakka, mutta yksilöillä ja perheillä on myös velvollisuus huolehtia omasta elatuksestaan. Erilaiset isävapaat ovat taas perusteltuja siitä syystä, että lämmin suhde molempiin vanhempiin antaa lapselle ja perhelle tasapainoisemmat eväät tulevaisuuteen. Ja tämä koskee tietysti myös naisparien molempia osapuolia samalla tavoin.

Tässä pikkulapsivaiheeseen keskittyvässä keskustelussa unohdetaan usein täysin se, että lapsi tarvitsee vanhempiaan vähintään parikymmentä vuotta, eikä vain muutamana ensimmäisenä vuotena. Siksi yhteiskuntaa ja työelämää pitäisi pysyvästi muuttaa sellaiseksi, että ihmisillä - niin naisilla kuin miehillä - olisi tilaa olla vanhempia, kokonaisia ihmisiä. Ihmisen hyvinvointi ja tasapainoisuus eivät voi olla työnantajalle tai yhteiskunnalle muuta kuin eduksi.

Tarvitsemme siis nousevien äitijohtajien rinnalle isäjohtajia, eikö?

Onnellisia lapsia, liikuttunut äiti

Meillä oli eilen päiväkodissa hoito- ja kasvatuskeskustelu. Aika ei ihan riittänyt kaikkiin asioihin ja siksi keskustelua jatketaan kaiketi ensi viikolla vielä Väinön osalta.

Keskustelun tavoitteena on arvioida lapsen taitoja ja miettiä, millaisia asioita lapsen tulisi oppia ja tehdä yhteisiä sopimuksia kasvatuksen linjoista. Elsan kohdalla tälläinen yhteinen sopimus oli hyvin helppo ilmaista sanoin: "periksi ei anneta". Tyttö koettelee aikalailla sekä vanhempiaan että hoitohenkilökuntaa, mutta silti meidän on vain jaksettava pitää rajoista ja säännöistä kiinni.

Väinön asioissa emme vielä noin pitkälle päässeet, mutta oli todella ihanaa kuulla hoitajan ajatuksia lapsestamme. Hänen mukaansa Väinöstä näkee, että hän on onnellinen lapsi. Poika on päiväkodissakin kekseliäs ja vitsikäskin avoin lapsi.

***

Useamman viikon kestänyt epäselvä tilanne mahdollisesta työtehtävieni muutoksesta on päättynyt. Sen vakuudeksi sain tänään virallisen päätöskirjeen kaupungilta ja lahjan työkavereilta. He lahjoittivat minulle osaksi kai kannustuksen vuoksi ja osaksi kai korostaakseen muuttuvaa asemaani kahvimukin, jossa lukee "THE BOSS". Tulin siitä todella hyvälle tuulelle - ja liikutuinkin hitusen.

Uusi tilanne työyhteisössämme on mietityttänyt minua ja työkavereitani. Muutos ei välttämättä ole yksikertainen ja vaikeuksiakin on varmasti edessä. Samaan aikaan tapahtuvat muut henkilöstövaihdokset eivät tilannetta helpota. On ollut kuitenkin hyvä huomata, että kaupungin sisällä on mahdollisuus saada tarpeellista tukea ja koulutukseenkin olen pääsemässä, kun hieman on kokemusta kertynyt uusista tehtävistä. Tämän lisäksi on tukena on säännölliset tapaamiset muiden kollegoiden kanssa.

Eiköhän se siitä!

Hyviä uutisia Nuuksiosta ja muita huomioita

Valtiolta on viimein löytymässä varoja Nuuksion luontokeskuksen rakentamiseen. Keskustelua siitä on käyty vuosia. Itsekin kirjoitin siitä vuonna 1999 Länsiväylään näin:

"Kävin äskettäin Nuuksiossa. Se on yksi Suomen suosituimpina kansallispuistoja. Siellä käy vuosittain n. 100 000 vierailijaa, joukossa paljon ulkomaalaisia. Ympäristöministeriökin vie usein kansainvälisiä vieraitaan Nuuksioon. Kansallispuistojen hoidosta ja toiminnasta vastaa Metsähallitus. Sen tavoitelistalla Nuuksion luontokeskus on ollut lähes kymmenen vuotta ensimmäisellä sijalla. Silti vuosien varrella on muiden kansallispuistojen yhteyteen rakennettu ja on suunnitteilla uusia luontokeskuksia, mutta ei Nuuksioon. Ne on saatu ns. karvalakkilähetystöjen vaatimuksista."

Yhteistyösopimus siitä, miten kunnat ja muutkin toimijat otetaan hankkeeseen mukaan on syntymässä ja asia ensi tiistaina kaupunginhallituksen listalla. Hankkeelle on asetettu kovia tavoitteita, kuten "luoda kansainvälisesti kiinnostava ikkuna Suomen luontoon ja luontomatkailukohteisiin, saada ihmiset arvostaman metsää, luontoa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä osa suomalaista kulttuuria" ja uskon näiden tavoitteiden toteutumiseen.

Nuuksiokeskus parantaa valmistuessaan (v. 2010) ehdottomasti pääkaupunkiseudun asukkaiden ulkoilu- ja luonnon virkistyspalveluja. Kun kuulimme asiasta konsernijaostossa joku aika sitten otin esille sen, että samaan aikaan tulee huolehtia siitä, että julkisen liikenteen kulkumahdollisuudet Solvallaan paranevat, jotta keskus on mahdollisimman monen asukkaan saavutettavissa. Tästä aion puhua jatkossakin ja siitä pitää jossain vaiheessa muistuttaa myös YTV:tä, kun se tekee linjasuunnitelmiaan.

***

En koskaan katso MOT-ohjelmaa, mutta aivan sattumalta TV oli kotonamme viime viikolla auki, kun se alkoi. Ohjelma ja sen kuvaus siitä, kuinka avuton pariskunta häädettiin omasta kodistaan on nostanut pienoisen myrskyn vesilasissa. Saamme siitä selvityksen ensi viikon kaupunginhallituksessa, mutta tietoa on tullut jo sitä ennen.

Asia ei ole tälläkään kertaa niin mustavalkoinen kuin tuon ohjelman perusteella voisi ajatella. Tämä samainen pariskunta on vastustanut 90-luvulla valmisteilla olevaa kaavamuutosta, jossa heidän talonsa olisi erotettu omaksi rakennuspaikakseen. Sen sijaan he olivat vaatineet tehokkaampaa kerrostalokaavaa kuin mitä kaupunki oli suostunut tekemään.

NCC myöntää, että olisi voinut toimia toisin, mutta sekin kertoo tarjonneensa korvauksena isompaa summaa kuin mitä oikeus lopulta määräsi ja oli NCC tarjonnut pariskunnalle rivarikolmiotakin alueelta.

Taloa ei takaisin saa ja virheistä voi oppia. Meille luottamushenkilöille tämä asia tuli kuitenkin yllätyksenä, sillä häädöstä vastasivat valtion viranomaiset, kuten myös oikeuden päätöksestä.

Terassiltamme olemme seuranneet rakennustyön alkua. Paikka sopii hyvin asuntorakentamiseen, vaikka ikävä kaikuhan nyt alueella kieltämättä on, eikä ainakaan vielä NCC:n sivuilla ole noita asuntoja myynnissä.

***

Viime viikon kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaostossa saimme selvitystä Espoon keskuksen kehittämishankkeen tilanteesta. Toimintakeskuksen, johon sisältyy tuo kauan odotettu kirjasto, sopimusasia on ensi viikolla kiinteistölautakunnassa. Hanke etenee, vaikka YIT etsii vielä kaupallista kumppania. Hyvältä näyttää siis!

***

Kokoomus on ollut viikon puheenaihe, enkä aio siihen soppaan puuttua. Perjantaina lehdissä kirjoitettiin Ilkka Kanervasta kertovasta kirjasta. Hämmennyin kun lukiessani hieman liikutuin, kun jutussa kuvattiin Kanervan tunteitaan tyttäriään kohtaan ja hätää, jota oman lapsen loukkaantuminen oli miehessä aiheuttanut. Mieleeni nousi Iken "vihollisen" Niinistön muistelmat. Niinistön kirjaa lukiessa jouduin pyyhkimään silmäkulmiani, kun hän kertoi kaipuustaan vaimoaan kohtaan. Pitäisikö huolestua, kun kokoomuslaiset miehet saavat minut liikuttumaan?

Kyse on kuitenkin laajemmasta "oireyhtymästä". Lapset ja perhe ovat niin tärkeitä, että kuvaukset, joissa joku ne menettää koskettavat aina. Kenellekään ei sellaista soisi tapahtuvan.

Uusi viikko, uusi ohjelma ja vanhat uutiset

Viikko alkoi mukavissa merkeissä: kävin aamulla uimassa ja siitä tuli hyvä energinen olo. Voimia tässä tarvitaankin, sillä töissä on aikamoista sekamelskaa. Ihmisiä menee ja toivottavasti myös tulee sellaista tahtia, että hirvittää. Kaipa me silti siitä selviämme.

Viime viikon isot uutiset ovat olleet paljon mielessä. Minäkin olen iloinen, että hedelmöityslaki on viimein tulossa. Keskusteluissa on monesti unohtunut, että suurin osa palveluiden käyttäjistä on ihan tavallisia heteropariskuntia ja heidänkin hoitojen takia on tärkeää, että toimintaa säädellään lailla.

Kun perjantaina kuulin äänestyksestä totesin, että on hienoa, että tästä maailmasta löytyy vielä suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Siltä minusta tuntui. Ehkä äänestys ei oikeasti kuvaa koko maailmaa, mutta ainakin Suomea ja maassamme tapahtuvaa kehitystä parempaan suuntaan.

Myöhemmin kävimme äänestyslistaa tarkkaan läpi. Arto onkin omassa blogissaan tehnyt valaisevan laskelman siitä, ettei oikeisto-vasemmisto -akselin erot ole vieläkään merkityksettömiä. On melkoinen ihme, että keskustajohtoinen hallitus saa tämän lain aikaiseksi. On siinä saanut demariryhmä ja demariministerit varmasti tehdä hartiavoimin töitä. Hyvä niin!

Pettynyt olen siihen, että Espoostakin löytyi kolmen eri puolueen kansanedustajia, jotka äänestivät naisten ja naisparien hedelmöityshoitoja vastaan. Olen tottunut ajattelemaan, että kaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ollaan vapaamielisempiä ja suvaitsevaisempia.

***

Ahtisaari ei saanut Nobel-palkintoa. Monen muun tavoin en voi muuta kuin kysyä yhä uudelleen, kuinka monta rauhaa yhden miehen tulee saada aikaiseksi ollakseen tuon palkinnon arvoinen?

***

WeeGee oli juuri niin upea, ihmeellinen ja houkutteleva kuin kaikissa lehtikirjoituksissa on kerrottu. Tulkaa ja kokekaa se itse! Minäkin aion mennä sinne vielä paremmalla ajalla ja kunnollisilla kengillä. Pitää vielä vaan tuo mies saada vakuuttumaan, että siihen kannattaa varata aikaa.

***

Tämä viikko on helpompi kuin edellinen ja on syytäkin olla! Tiistaiaamuna konsernijaosto jatkaa omistajapolitiikan, hyvän hallinnon ja tilaaja-tuottaja -mallin linjaamista. Työ on tuskastuttavan hidasta ja työlästä. Ideologiset erot näkyvät tässäkin asiassa, eikä järjelläkään tunnu aina olevan arvoistaan osaa linjausten teossa.

Torstaina osallistun varajäsenenä elinkoino- ja työllisyysjaoston kokoukseen, jossa on mm. Espoon keskuksen asioita esillä. Toivottavasti luottamus kirjaston tilanteeseen vain vahvistuu...

Historian lehdet havisevat jälleen

Olin tänään kaupunginhallituksen valvojana kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa. Saimme siellä viimein Etelä-Espoon yleiskaavaehdotuksen valmiiksi esitettäväksi kaupunginhallitukselle, joka puolestaan päättää ehdotuksen laittamisesta nähtäville.

Viilasimme vielä muutamaa kohtaa, jotka olivat Kehä III:n pohjoispuolisilla alueilla. Kyseinen alue on ainoa, minne yleiskaava-alueella sijoittuu kylämäisiä AT-alueita ja tarkensimme merkinnän kaavamääräystä selvemmäksi. Tarkoitus on, että näille alueille tulee todella väljää asutusta. Alue tulee olemaan selvästi muusta Etelä-Espoosta erottuva omailmeinen alue.

Lisäksi levensimme Dämmanin alapuolista viheraluetta perustuen juuri valmistuneeseen luontoselvitykseen. Uskoaksemme näin ihmiset ja liito-oravat voivat asustella alueella sopuisammin, eikä ympäristökeskuksenkaan kanssa tule pulmia.

Kaikkiaan lautakunta on käsitellyt yleiskaavaa 15 kertaa kokouksissa ja lisäksi on ollut neljä seminaaria. Yleisölle on järjestetty 18 tilaisuutta. Tällä työllä saimme yleiskaavaehdotuksen yksimielisesti valmiiksi. Tietysti se edellytti sitä, että joissakin pienissä yksityiskohdissa jokainen lautakunnan jäsen joutui hieman tinkimään. Käytännössä työskentelyn aikana on jätetty lukuisia pöytäkirjamerkintöjä, joissa tuodaan ilmi näitä seikkoja. Niihin palataan ainakin osittain sitten aikanaan, kun teemme asemakaavoja.

Toisaalta työskentelyn aikana on tehty lukuisia selvityksiä, jotka ovat osaltaan ohjanneet päätöksentekoa luonteviin ratkaisuihin. Huolellinen työ ja perusteellinen pohdinta ovat olleet peruslähtökohtia.

Tänään lautakunnan kokouksen yhteydessä meille oli tarjolla kakkua. Keskuksen päällikkö on äskettäin täyttänyt vuosia. Eräs esittelijä totesi minulle, että "kaupunkisuunnittelupäällikkö täytti 60 vuotta ja yleiskaava 30 vuotta". Todella pitkään kestäneestä työstä on siis kyse. Monet ovat siis olleet ennen meitä tekemässä pohjustustyötä tälle viimeiselle rutistukselle. On ollut hienoa olla tässä työssä mukana!

Iso työ on siis nyt tehty, mutta ei kaava vielä ole valmis. Talven aikana saamme varmasti vielä paljon palautetta, jota pitää vakavasti pohtia. Tarkennuksia ja pieniä muutoksia kaavaan on vielä nähtävilläolon jälkeenkin mahdollista tehdä. Ei kuitenkaan niin suuria, että kaavaprosessi pidentyisi. Silti isojakin ristiriitoja, joita toivottavasti ei tule, on mahdollista ratkoa.

Meillä on tärkeänä tavoitteena ollut kaavaprosessien nopeuttaminen. Valmis yleiskaava on yksi keino nopeuttaa asemakaavoitusta. Siksikin tämä työ on saatava viimein vietyä loppuun asti.

Ensi keväänä Etelä-Espoon yleiskaava on valtuuston viisaissa käsissä.

Koulua, joukkoliikennettä, yleiskaava, Weegee ja kaikkea muuta

Olo on nuutunut ja koti tuntuu ihanaakin ihanammalta paikalta. Olen ollut pari yötä espoolaisten opettajien kanssa risteilemässä. Reissu oli hyvä: puhuimme asiaa, paransimme maailmaa ja pidimme hauskaa. Espoolaiset opettajat ovat aikamoisia! Meitä päättäjiä matkassa oli kahdeksan viidestä eri puolueesta.

Noin kuukauden päästä kaupunginjohtaja antaa talousarvioesityksensä valtuuston päätettäväksi. On siis päivänselvää, että puhuimme koulutuksen resurssitarpeista. Espoo on siitä poikkeuksellinen suuri kunta, että meillä koulaisten määrä kasvaa ja sen pitää näkyä myös talousarviossa. Oppitunneista ei enää säästetä, mutta lautakunta on esittänyt pienoista lisäystä. Tavoitteena on saada erityisopetuksen kasvu taittumaan.

Puhuimme myös paljon muusta. Keskustelimme siitä, että ennaltaehkäisevän työn merkityksen korostamisesta pitäisi päästä sen määrittämiseen: mitä erityistä tukea peruspalveluissa ml. koulu tarjotaan niille lapsille, jotka ovat vaarassa pudota. Espoossa aiotaan kokeilla eheytettyä koulupäivää ja odotan mielenkiinnolla tuloksia. Ainakin jokunen opettaja piti täysin todennäköisenä, että tulevaisuuden koulussa opettajilla on kokonaistyöaika.

Pääkaupunkiseudun yhteistyö tuntuu koulupuolella olevan uhka tai ainakin sen vaikutuksia pelätään. Silti on välttämätöntä pohtia seutuyhteistyön mahdollisuuksia. Jos jossain vaiheessa reuna-alueilla osoitamme espoolaisille lapsille koulupaikat toisen kunnan puolelta, pitää meidän tietää miten se vertautuu espoolaiseen opetukseen.

Erityisopetuksen tarve huolettaa. Espoossa joka kymmenes oppilas on erityisoppija. Luku on aivan omaa luokkaansa koko Suomessa ja samaan aikaan erityisopetuksessa on ennätyksellisen paljon epäpäteviä opettajia. Mielenkiintoinen yhtälö. Erityisopetuksen kehittämisesityksiä on tulossa ensi keväänä lautakuntaan.

Käsittelimme asioita pienistä yksityiskohdista laajoihin kokonaisuuksiin. Myönnän, että olin järkyttynyt kuullessani, ettei Espoo ole voinut (halunnut) tarjota erityisluokkien opettajille työkännykkää, vaan he ovat joutuneet hoitamaan yhteydenpitoa vanhempiin ja yhteistyötahoihin omalla kännyköillään. Pieni asia, joka ei totisesti ole valtuustoasia, mutta tärkeä jokaiselle opettajalle heidän yksityisyyden ja jaksamisen kannalta. Hävettää.

Käytäväkeskusteluissa kuulin, että Keski-Espoon koulun kehittämistä on käsitelty lautakunnassa viime kuussa. Asia on tulossa kohtapuoliin kaupunginhallitukseen käsiteltäväksi. Koulu tarvitsee kohennusta, jotta sen maine vanhempien keskuudessa paranisi. Samalla sain myös kuulla, ettei siellä ole kunnon ruokailutila. Oppilaat syövät käytävillä! Kun kirjasto koululta poistuu, toivovat opettajat saavansa viimein kunnon ruokalan. Kaupungin suunnitelmahan taas on tehdä kirjaston tiloihin nuorisotila, joka myös on tarpeen tällä alueella. Asiaa on varmasti syytä miettiä ennen lopullisia päätöksiä.

Sain parissa päivässä paljon tarpeellista tietoa. Koulupuoli on ollut minulle vierain sektori omassa kaupungissamme. Tunnustan sen avoimesti, kuten myös sen, etten vieläkään tiedä riittävästi. Töitä on tehtävä jatkossakin.

***
Tuleva viikko on rankka. Illat tulevat olemaan yhtä menoa:
- maanantaina on valtuuston kokous, missä käsittelemme lukuisia valtuustoaloitteita. Yksi niistä koskee tietulleja (selvittäminen on ihan ok, mutta saataisiko jollain muulla keinoin paremmat tulokset?). Jätän itse huomenna meidän ryhmän yhteisen valtuustoaloitteen joukkoliikennelippujen hintojen jäädyttämisestä. Siitä enemmän myöhemmin.
- tiistaina on kaupunginhallituksen kokous ja sen jälkeen iltakoulu omistajapolitiikasta, hyvästä hallinnosta ja tilaaja-tuottajaselvityksestä. Nämä asiat ovat tulossa seuraavalla viikolla taas kerran konsernijaostoon ja sitä myöten valtuustoon.
- keskiviikkona menen kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Lautakunta on viimein laittamassa Etelä-Espoon yleiskaavaehdotuksen kaupunginhallitukseen. Iso työ ei ole päättynyt, mutta merkittävässä vaiheessa.
- torstaina on WeeGee-talon avajaiset, joihin osallistun valitettavasti yksin, kun emme saaneet lastenhoitajaa. Vaikka yleensä jätänkin tällaiset tapahtumat väliin, näihin pippaloihin on osallistuttava! Espoo on satsannut taloon valtavasti ja kalliiksi toiminta tulee jatkossakin (10 milj €/v). Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta on kirjoitettu alkusyksyn aikana jonkin verran. Toivon todella, että EMMAsta tulee juuri niin merkittävä nähtävyys kuin Espoossa unelmoidaan.
- perjantaina on sitten viimein koti-illan aika.

Kirjahaaste

Laura heitti minullekin kirjahaasteen. Se tuli aika sopivaan aikaan, sillä olen uudelleen päässyt lukemisen makuun. Viimein pitkän ajan jälkeen olen jaksanut jo useamman kuukauden ajan lukea! Vielä viime talvena olin niin väsynyt iltaisin, ettei siitä tullut mitään, mutta nyt – niin toivon – todella huonosti nukutut yöt alkavat olla jo takana ja olen pirteämpi.

Olen lukenut ajoittain paljonkin ja tässä tilanteessa haaste ei siis masentanut, vaan innoitti käyttämään hetken aikaa ja miettimään kysymyksiä. Tässä vastaukseni.

1. Kirja, joka muutti elämäni

Huomaan, että monien mieleen tämän kysymykset kohdalla muistuvat pääsykoekirjat ja niin kävi minullekin. Kariston ja kumppaneiden Elintaso, elämäntapa ja sosiaalipolitiikka ei ollut minulle ensimmäisellä kerralla pääsykoekirjana, mutta on jättänyt minuun lähtemättömän kiinnostuksen sosiaalipolitiikkaa kohtaan. Kirja sai ja saa minut edelleen ihmettelemään, miksi koulun historiassa oli niin vähän elinolojen ja elämäntapamme muutoksista ja niin paljon opetusta valtioiden välisistä sodista ja rauhan sopimuksista. Sosiaalihistoria on kuitenkin vuosilukuja kiinnostavampaa!

Toisaalta mieleen tulee toinenkin kirja nuoruuden vuosilta. Eksyin kerran kirjastossa runokirjojen sekaan ja löysin Baudelairen Pahan kukkia ja sen jälkeen runot ovat olleet osa elämääni.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Rehellinen vastaus tähän on se, että on liian paljon kirjoja, joihin pitäisi palata uudelleen ja uudelleen, mutta en ole niin tehnyt. Vielä, toivon. Sinuhen ja Hessen Arosuden olen lukenut pariin kertaan, mutta eniten käsissäni on viime vuosina kulunut Runoista rakkaimmat – kokoelma suomalaista runoutta.

Ensimmäisenä äitien päivänäni sain Äidin karkkipäivä –kirjan, joka on piristänyt mieltäni useaan kertaan. Sen ensimmäisellä aukeamalla on iso punainen ja pieni sininen käsi ja alla lukee äitienpäivätoivotukset äidin pojilta. Muisto elämää suuremmista hetkistä. Se ei kuitenkaan muuttanut elämääni, sillä silloin se oli jo muuttunut.

3. Kirja mukaan autoille saarelle

Tämä kysymys taitaa liittyä olennaisesti yhteen viimeisen kysymyksen kanssa. Venäläisistä klassikoista valitsen Anna Kareninan, joka minulta on joskus jäänyt kesken (häpeän!). Autoilla saarella minulla olisi varmaan viimein aikaa lukea kirja loppuun.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon

Tämä on paha. Luulen, että olen juuri niin hupakko kuin olen ihan ilman kenenkään kirjallisia ansioita ellei Suomi-popin sanoituksia oteta huomioon. Vastaus saattaisi kuitenkin löytyä Arja Tiaisen runosta Päätoimiseksi naiseksi älä rupea (Kokoelmasta Runoja 1971-1982)– ehkä.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Kun mietin, huomaan, että itken huomattavasti useammin elokuvissa kuin lukiessani. On tietysti useita runoja, jotka saavat silmäkulman märäksi, mutta harvoin olen tarvinnut tukkua nenäliinoja kirjaa lukiessani. On kuitenkin yksi poikkeus. Se on Kortteisen ja Tuomikosken kirja Työtön, jossa on paljon suoria sitaatteja kovia kokeneilta ihmisiltä itseltään. Ne koskettivat.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi

Jokin sisälläni ehdottaa tähän kirjoja "Näin Lähi-Itään syntyi pysyvä rauha" tai miksei samantien "Näin saimme maailmaan rauhan ja ihmisille hyvän tahdon". Ainahan sitä saa kai toivoa... No, toisaalta olisi hienoa, jos joku kirjoittaisi kirjan, joka kertoisi lyhyesti ja ytimekkäästi, miten kovapäisen ja pienistä suolapaloista nauttivan naisen saa väistämättä laihtumaan.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Mieleen ei tule ainuttakaan, sillä arvostan kirjoja ja kai niille kaikille on omat lukijansa, vaikka olenkin vaivihkaa jonkin julkkiksen muistelmat siirtänyt divariin uhmaten sääntöä, ettei lahjaa saa antaa pois.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Tämä syksy on ollut erilaisten elämänkerrallisten teosten aikaa. Olen lukenut Niinistön muistelmat ja nyt luen Halosesta kertovaa kirjaa Yksi meistä ja odottelen saavani käsiini Haataisen kirjan.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Olen vakaasti päättänyt, että jonain päivänä minulla vielä on aikaa ja tarmoa lukea venäläisiä klassikoita. Gogolin Kuolleet sielut ja muutama muu odottavat jo kutsuvina kirjahyllyssä sitä aikaa.

10. Haastan viisi bloggaajaa

Tämä oli mukavaa, vaikka huomenna varmasti huomaan listalta puuttuvan jonkun aivan keskeisen teoksen ja nytkin mielessä pyörii kirjoja, joita olisi ehkä pitänyt mainita.

En jää kuitenkaan jahkailemaan, vaan pistän haasteen edelleen kiertämään ja haastan Peten, Mirkan, Kaisan, Oksan ja Hannan.

Elämä rullaa kiskoja odotellessa

Tiistai aamu valkeni, kuten mikä tahansa muukin arkiaamu kiireineen. Väsymystä oli enemmän aistittavissa olimmehan molemmat valvoneet myöhään: minä kokouksessa ja Pete sitä netin kautta seuraten. Olo oli edelleen tyytyväinen.

Päivän ohjelma oli tavallinen: lapset hoitoon, töihin kiireellä, missä työt imaisivat ajatukset mukaansa ja illalla kaupunginhallituksen kokoukseen.

Kuulin, että ministerit ovat kilvan luvanneet Espoolle sitä, mitä eilen vaadimme eli 30 prosentin valtion tuki metrolle on tulossa. Hienoa, mutta olisiko pitänyt vaatia enemmän? Pitäiskö linjan joskus muuttua ympäristöystävällisemmäksi?

No, nyt elämme sillä tavoin historiallisia aikoja, että länsimetron toteutus on nyt sitten Helsingin päätöksistä kiinni. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan heidän ratkaisuaan, joka toivottavasti tulee nopeasti. Tai ei ainakaan viivy yhtä kauan kuin Espoon päätös. ;)

Jos kaikki sujuisi niin hyvin kuin mahdollista, voisimme matkustaa metrolla Matinkylään jo vuoden 2012 tienoilla, mutta realismia on ehkä 2015-2016. Kun päätimme, että kiskot kulkevat maan alla, voi olla että ratkaisuun liittyviä valituksiakin tulee vähemmän.

***
Väsynein silmin ja mielin istuin tänään illalla vielä kaupunginhallituksen kokouksessa. Listalla oli kaupungin laboratoriopalveluiden järjestäminen (so. siirtäminen HUSLAB:iin), mutta se vedettiin pois. Päätöksenteko Espoossa on hankalaa, eikä selvityksiä tunnu koskaan olevan tarpeeksi. Toivottavasti parin viikon päästä asia saadaan hieman terävämmässä muodossa eteenpäin.

Valtakunnallinen linjaushan on se, että laboratoriopalvelveluita tulee keskittää suurempiin yksiköihin (suuruuden ekonomia tällaisissä palveluissa on perusteltua) ja keskittäminen on myös pks-linjausten mukainen hanke. Joissakin ryhmissä taas olisi kovaa halua kilpailuttaa laboratoriopalveluita suoraan Espoon toimintana ja erikoista on, että samaan aikaan he ovat huolissaan henkilöstön asemasta. Kaksinaismoraalista!

KH:n konsernijaosto taas sai uusia asioita työlistalleen. Espoonkruunun hallinto näyttää olevan hieman sekavassa tilassa ja jaosto on luonteva paikka perehtyä asiaan. Hallintoa pitäisi selkiyttää (hallituksen, hallintoneuvoston ja omistajan roolit), mutta samalla olisi hyvä myös miettiä omistajan näkökulmasta asukasdemokratian toimivuutta sillä kun ei ole vähäpätöistä merkitystä asukasviihtyvyyteen tai asuntojen kunnospitoon.

Hommia siis piisaa! Mutta sitä vartenhan näihin tehtäviin olen ryhtynyt.

Historiallinen metro-valtuusto huomenna

Espoon valtuusto päättää huomenna Etelä-Espoon raideliikennejärjestelmästä eli metron rakentamisesta. Kokous on tämän valtuustokauden merkittävimpiä ja paljon on erilaisia kirjoituksia lehdissä asiasta ollut. Metron vastustajien rivit harvenevat ja kannattajien joukko kasvaa niin kuin pitääkin, kun tietoa on saatu lisää.

Kokousta tullee seuraamaan paljon väkeä ja se välitetään myös netin kautta. Tällaisissa tilanteissa on pakko jättää myös oma jälkensä historian kirjoihin, ei vain äänestämällä vaan myös puhumalla.

Kokouksesta tulee siis pitkä ja olen valmistautunut siihen mm. käymällä perjantaina kasvohoidossa. Maanantaiaamuna menen salille ennen töihin menoa, jotta saan lihaksetkin virittymään tunnelmaan.

Olen myös miettinyt joitain asioita, joita omassa puheessani taidan ottaa esille:

- YVA-prosessi on ollut aito, todellisia vaihtoehtoja sisältävä ja riittävä päätöksenteon pohjaksi. Minusta tämä YVA kelpaa malliesimerkiksi hyvästä ja perusteellisesta työstä. Se, että YVA:ssa ja siitä tehtävissä johtopäätöksissä otetaan huomioon jo olemassa oleva liikennejärjestelmä (so. Helsingin metro) ei ole johdattelua. Se on realismia ja vastuullista päätöksentekon valmistelua.

- Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen on syytä perustua raideliikenteeseen, koska se on ympäristöystävällisin tapa hoitaa joukkoliikennettä. Tämä on asetettu tavoitteeiksi myös valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa.

- YVA:n mukaan osalla matka-ajat kasvavat Helsingin keskustaan, mutta moni espoolainen kulkeekin muualle kuin rautatieasemalle. Idempään matkustaville metrosta on enemmän hyötyä. Ja todellakin metro saattaa lisätä joukkoliikenteen käyttäjiä ennustetta enemmän, jos esim. bensan hinta nouseekin arvioitua enemmän, mikä on hyvin todennäköistä.

- Päätöksen ehdot ja niiden tarkennukset ovat edelleen hyviä ja perusteltuja. Osa niistä kertoo valtuutettujen tahtotilaa kuntalaisille (asemien turvallisuus, merkittävien viheralueiden säilyminen) ja osa muille yhteistyökumppaneille. Jo nyt tehdyn YVA:n perusteella on järkevää suunnitella metro Kivenlahteen saakka, vaikka nyt päätetäänkin sen ensimmäisestä osasta. Ehdoista käy hyvin ilmi se, että metro on osa pääkaupunkiseudun toimivaa joukkoliikennejärjestelmää ja muutkin sen osat (Kehä II, kaupunkirata, Raide-Jokeri) ovat tarpeellisia. Tulevassa PLJ:ssä on nämä huomioitava ja yhteistyössä toteutettava.

- Metro on taloudellisesti mittava investointi ja valtion pitää osallistua sen rakentamiskustannuksiin vähintään 30 prosentilla, mutta enempäänkin olisi perusteita. En ymmärrä, miksi valtio rakentaa teitä sadankin prosentin rahoituksella, mutta ympäristön kannalta kaikken hyödyllisimpiin hankkeisiin siltä liikenee juuri ja juuri tuo 30 %. Ja kyse on sentään koko maan kilpailukyvyn kannalta perustelluista investoinneista!

On kuitenkin selvää, että ilman nyt tehtävää päätöstä ei varsinaisia rahoituspäätöksiäkään synny ja nämä rahoitusratkaisut vasta johtavat sitten rakentamiseen. Suunnittelu vie aikansa, eikä huominen valtuuston päätös vielä käynnistä rakennustyömaita.

Rahasta puheen ollen metron rakentaminen kestää vuosia ja tulee viemään Espoon budjetista noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Toimialajohtaja Louko on osuvasti verrannut tätä summaan siihen, että WEEGEE-talo vie saman verran vuodessa. Kumpikohan on tavallisen espoolaisen kannalta perustellumpi? Ja samalla pitää muistaa, että käyttökustannuksiltaan metro on esim. bussijärjestelmää edullisempi.

- Demareita on syytetty aatteittensa myymisestä, kun kannatamme metroa, jota perustellaan elinkeinoelämän tarpeilla. Minulle se tarkoittaa uusia työpaikkoja ja työllistymismahdollisuuksia ihan tavallisille ihmisille. Samalla metro merkitsee sujuvampaa työpaikkaliikennettä eli parantaa työssäkäyvien, opiskelijoiden ja muidenkin arjen toimivuutta. Pitkät työmatkat ovat perheiltä ja muusta järkevämmästä toiminnasta pois.

Ei työelämän edellytysten parantaminen siis minulle sosiaalidemokraattina ole vierasta, päin vastoin!

- Näillä ajatuksilla minulle ja koko demariryhmälle metron kannattaminen on harvinaisen helppoa. Olemme olleet vuosikymmeniä metron kannalla ja on hienoa, että nyt muissakin ryhmissä kelkka on kääntynyt ja saamme aikanaan Etelä-Espooseen tehokkaan, luotettavan ja tulevaisuudessakin toimivan joukkoliikenneratkaisun.

Mitä kaikkea voikaan pienen tytön nenään mahtua?

Elämä lasten kanssa on värikästä ja toisinaan tapahtuu asioita, joita totisesti olisi toivonut jäävän tapahtumatta. No, kaikesta voi oppia, joten siinä mielessä eilisetkin tapahtumat olivat kai tarpeellisia.

Meillä on taas pidetty sairastupaa ja varasin eilen aamulla ajan sairaanhoitajalle, jotta saisin todistuksen työnantajalle poissaoloa varten. Ennen lähtöä Elsa aivasteli ja hänen nenän alleen ilmestyi pieni kivi. Typy väitti, että se oli tullut nenästä. Tuli epäuskoinen olo.

Odottaessamme hoitajan vastaanotolle, typy kertoi, että toisessakin sieraimessa on kivi ja kun tarkkaan katsoin aloin itsekin uskoa. Hoitaja tiiraili nenää lampun kanssa ja vahvisti tytön kertomuksen todeksi. Siirryimme odottamaan hetkeksi, jotta pääsimme lääkärin vastaanotolle. Hän löysi nenästä kiven ja palan vanua. Toinen vanupala ei suostunut tulemaan ulos, joten jouduimme Meilahteen korvapoliklinikalle. Lopulta siellä imemällä ja vetämällä saatiin tytön nenä tyhjennettyä.

Tänään typy on ollut reippaampi, eikä kuumekaan ole enää vaivannut. Nenäkään ei vuoda eikä haise pahalle. Siihen vaivaan yritimme saada apua jo viime viikolla, jolloin omalääkäri määräsi typylle vain lääkettä. Hän tutki enempikin korvia kuin nenää, vaikka pahalta tuoksahtavaa nuhaa menimme valittamaan. Jälkiviisaana sain taas todeta, että olisi silloin pitänyt olla vaativampi, mutta lankean aina toisinaan luottamaan lääkärien ammattitaitoon.

Vaikka hoidossa olikin hieman pulmia, jäi eilisestä tyytyväinen olo. Hoitoketju toimi osaltamme oikeastaan erinomaisesti. Pääsimme lähes jonottamatta ensiksi päivystävälle hoitajalle ja sen jälkeen päivystävälle lääkärille, kun olin ensiksi aamulla soittanut terveyspuhelimeen. Lähete erikoissairaanhoitoon lähti terveysasemalta sähköisesti ja ilman ongelmia lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme myös korvapolilla lääkärin vastaanotolle.

Kuulen usein, kuinka vaikeaa terveyskeskukseen on saada aikaa. Olenkin ollut tyytyväinen siihen, että lapsien kanssa olen saanut ajan joka kerta samalle päivälle ja usein vielä nopeammin kuin olisin uskonut.

***
Eilinen ilta kului lasten kulttuurin parissa ja oli päivää virkistävämpi. Olin Väinön kanssa katsomassa teatteri Hevosenkengässä Maamies ja lohikäärme -näytelmä ennakkoesitystä. Se oli ensimmäinen kertamme ja varsin mukava kokemus.

Esitys kesti noin 45 minuuttia ja puolisen tuntia Väinö jaksoi katsoa hartaasti keskittyen. Sitten hän oli vähän rauhattomampi, halusi syliin ja mm. paheksui sitä, että setä seisoi pöydällä. Hyvin on poika kasvatettu.

Tarina oli myös aikuisille sopiva. Yllä oleva sitaatti on lohikäärmeen, kun maamies oli hänet kesyttänyt. Myönnän, että olisin saanut esityksestä enemmän irti ellen olisi osan aikaa seurannut enemmän oman poikani reaktioita ja liikehdintää kuin esitystä. Jään innolla odottamaan seuraavaa ensi-iltaa.

Sosiaalityön kriisi ja työntekijäpula

Olin viime viikolla koulutustilaisuudessa, joka käsitteli sosiaalialan kelpoisuuslakia ja täydennyskoulutusvelvoitetta. Tilaisuus sai minut kirjoittamaan Hesariin ajatuksiani sosiaalityön tilasta ja kamalasta työntekijäpulasta. Pistän kirjoituksen tähän alle.

Meillä töissä on parhaillaan meneillään työkavereiden vaihtoviikot. Alueellamme on 11 sosiaalityöntekijän virkaa, joista on nyt haussa kolme. Ensi kuussa todennäköisesti haetaan paria työntekijää ja lisäksi aloitetaan ehkä johtavan sosiaalityöntekijän hakeminen. Saattaa olla, ettei omat tehtäväni muutu, mutta työyhteisö, jossa työskentelen on kohta aivan toinen.

Sain tänään palautetta, että arvostelen omaa ammattiliittoani. Niin teenkin - ainakin osittain. Talentia on sen verran kaukana työn arjesta, että sillä on varaa olla hyvinkin periaatteellinen, kun minä hädän keskellä haluaisin, että käyttäisimme kaikki mahdolliset keinot, jotta saisimme nykyisistä pitkäaikaisista sijaisista päteviä. Toisaalta myös Talentia on esittänyt sosiaalityön palkankorotuksia ja koulutuspaikkojen lisäämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö otti asiaan tänään kantaa. Se esittää opiskelupaikkojen lisäämistä sosiaalityön yliopistoissa. Vaihinko vain, ettei se riitä tilanteessa, jossa yliopistot saavat itse päättää, keitä kouluttavat ja kuinka paljon.

Jotain totisesti tarttis tehdä! Jos siis haluamme auttaa ihmisiä...

***

Ja tässä kirjoitukseni HS:n yleisönosastossa tänään:
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA PULA PÄTEVISTÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖISTÄ

Olen seurannut ajankohtaista keskustelua sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelun tilasta. Kirjoitusten, uutisten ja omakohtaisten kokemusten perusteella voi todeta, että sosiaalityö ja lastensuojelu ovat kriisissä, jonka kipein kysymys on pätevien työntekijöiden puute.

Kun työtä tekevät koulutukseltaan epäpätevät sijaiset, joita nykylain mukaan saa palkata enimmillään vuoden mittaiseen työsuhteeseen, kärsii sosiaalityön ydin eli suunnitelmallisuus. Varsinkin lastensuojelutyössä tämä on paha puute. Lasten kanssa työskentelyssä olisi erittäin tärkeää, että perheen rinnalla kulkeva työntekijä olisi pysyvä ja tuttu, johon koko perhe olisi voinut muodostaa luottamuksellisen suhteen. Nyt näin ei ole.

Tilanne on kaikkien tiedossa, mutta missä on toimenpiteet pätevien työntekijöiden saamiseksi avoimiin virkoihin? Moni on sanonut minulle, että keskeisin ratkaisu on roima palkankorotus. Espoossa sosiaalityöntekijän palkkaa on korotettu työn vaativuuden arvioinnin yhteydessä 30 € ja nyt syyskuun alussa 60 € järjestelyerästä sovittaessa. Nuo summat ovat paikkailua, eivät ratkaisu.

Tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Joillakin alueilla työmäärät ovat kohtuuttomia, eikä työn tekeminen hyvin ole mahdollista. Toisaalta samalla on muistettava, että jatkuvassa työntekijöiden vaihdoksessa on mahdotonta arvioida työn määrää. Uuden opettelu, asiakkaisiin ja alueeseen tutustuminen on aina työläämpää kuin tutulla alueella työskentely. Kokemus auttaa työn suunnittelussa ja organisoinnissa sekä ratkaisujen etsinnässä.

Hyväksyessään jatkuvan vaihtuvuuden työnantaja itse asiassa tuhlaa niukkoja resursseja siihen, että aina vaan uusia työntekijöitä haetaan ja perehdytetään työhön, jota he hetken aikaa tekevät sipaisten. Jos työntekijöiden pysyvyyteen panostettaisiin, olisi tehty työ varmasti vaikuttavampaa ja toimet oikea-aikaisempia kuin nyt.

Sosiaalityön ja lastensuojelun maine ei vastaa todellisuutta. On valitettavaa, ettei työn onnistumisista tai työn hyvistä puolista juuri julkisesti keskustella. Onnelliset tarinat, joita lastensuojelussa on, eivät myy. Tukea saaneilla asiakkailla on oikeus yksityisyyteensä, joten ei heidän olekaan syytä olla otsikoissa.

Missä koulutetut sosiaalityöntekijät ovat? Erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia työmahdollisuuksia, mutta missä ja miksi koulutetut työntekijät ovat töissä. Minusta asiaa pitäisi selvittää ja samalla voitaisiin kysyä, mikä heidät saisi vaihtamaan työpaikkaa. Paljonko palkkaa pitäisi korottaa ja mitä muuta pitäisi tehdä, jotta edes osa heistä palaisi koulutustaan vastaavaan työhön?

Muualla maassa on käynnistetty erilaisia täydennyskoulutushankkeita sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseksi. Olen hämmästellyt, kuinka on mahdollista ettei pääkaupunkiseudulla vastaavaa hanketta ole. Sen lisäksi olisi syytä selvittää mahdollisuuksia lisätä sosiaalityön koulutuspaikkoja yliopistoissa.

Sosiaalityöntekijäpula on vakava nyt, vaikka varsinainen eläkkeelle lähtemisen aalto on vasta tulossa.

Mistä ituja vaikuttamisen haluun?

Tänä viikonloppuna tänne Espooseen kokoontui kahdeksan suuren kunnan demarivaikuttajia keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Aiheena oli siis tietysti meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus. Paras-hanke etenee eri puolilla Suomea eri tavoin ja erilaisin ajatuksin. Oli kuitenkin mukavaa kuulla, mitä muualla on tapahtumassa. Ja toisaalta myös niistä vaikeuksista, jotka vähän kaikkialla ovat samanlaisia. On epäluuloa ja suuremman pelkoa.

Pääkaupunkiseudun demarit kertoivat muille siitä, mitä täällä on tehty ja millaisia työryhmiä meillä on valmistelemassa esityksiä. Puhuimme myös siitä, että pääkaupunkiseudulla on järkevää edetä vapaaehtoisen yhteistyön tiellä. Jos nämä kunnat liitettäisiin yhteen, miten silloin turvattaisiin kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet? Entä miten yhteistyö sujuisi sitten pääkaupunkiseudun reunalla olevan kuntien kanssa? Metropolialue on laajempi kuin nämä neljä kuntaa, joten valmista hallinnollista ratkaisua ei ole, jos sellaista joskus kaivataan.

Kävimme keskustelua siitä, mikä itseänikin on mietityttänyt: demokratian vahvistamisesta eli kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamisesta ja keinoista lisätä kuntalaisten intoa vaikuttaa ei ole juuri esityksiä näkynyt, vaikka sekin on yksi Paras-hankkeen tavoite. Hukkuuko koko kysymys laatikkoleikkien varjoon?

Maassamme on meneillään yksi kaikkien aikojen suurimmista muuttoliikkeistä. Ihmiset lähtevät työn perässä, mutta juurtuvatko he uudelle paikkakunnalle? Oma kunta tai asuinalue pitää tuntea omaksi ja itselle tärkeäksi, jotta on halua vaikuttaa ja osallistua. Miten juurtumista voitaisiin edistää?

Toisaalta äänestystutkimuksista me tiedämme jo nyt, että meillä on paljon ihmisiä, jotka kokevat olevansa päätöksentekojärjestelmän ulkopuolella. Heillä ei ole mitään syytä edes äänestää. Esityksiä tarvittaisiin jo tästäkin syystä. Ja samalla pitää muistaa, että osallisuus on enemmän kuin äänestäminen. Kuntalaisilla pitää olla mahdollisuus saada tietoa päätöksenteon valmistelusta ja olla mukana tuottamassa tätä tietoa.

Muuttoliike, passiivisuuden lisääntyminen ja mahdolliset kuntarakenteen muutokset ovat kaikki isoja haasteita toimivalle demokratialle. Pohdintaa ja keinoja vahvistaa vaikuttamishalua ja -mahdollisuuksia tarvittaisiin kipeästi. Jokaisen kunnan pitäisi olla jokaisen kuntalaisen oma.

Kirjasto tulee, kyläpäällikkö lähtee

Olimme tänään Keski-Espoo seuran väen voimin tapaamassa Espoon keskuksen projektipäällikköä, jonka tehtävänä on ollut viime vuodet koordinoida Espoon keskuksen hankkeita. Saimme aluksi kuulla, että hän on siirtymässä uusiin tehtäviin ja uusi päällikkö on haussa. Harmillista, kun samaan aikaan myös aluearkkitehtimme pääsi uusiin hommiin. Pitää kuitenkin muistaa, että muutokset voivat tuoda myös uusia tuulia.

Keskustelimme tänään Espoon keskuksen hankkeiden tilanteesta ja saimme kuulla, että jo muutaman vuoden päästä (2008 -2009) aika moni asia on täällä paremmin. Muutos tuntuu todella lupaavalta!

Nyt näyttää siltä, että toimintakeskuksesta kirjastoineen ollaan pääsemässä sopimukseen. Jos vuokrasopimus allekirjoitetaan vielä tässä kuussa, alkaisi rakennustyöt lokakuussa ja avajaisia voisimme viettää kesällä 2008. Upeaa!

HOK-Elanto ei siirry uuteen rakennukseen, mutta saamme todennäköisesti siihen toisen kaupan, joten tarjonta ja kilpailu alueella tulee kasvamaan. Samana vuonna on tarkoitus, että valmistuu myös Espoontorin laajennus ja sitten 2009 saneerataan vanha puoli ja toteutetaan samalla matkakeskus.

Hienolta kuulostaa myös suunnitelma siltaraitin uudistamisesta. Raitti kulkee uudelta kirjastolta kauppakeskuksen läpi virastokeskukseen, missä uutta ilmettä pääsee kohta palan matkaa ihailemaan. Espoon parjattu asema ja sen hissit saavat myös uuden ilmeen. Naapurin rouva tiesi illalla kertoa, että hisseistä olisi tulossa lasiset. Ja toivottavasti myös hajuttomat!

Keskustelimme myös kaupungintalon ja sen vieressä olevan virastotalon tulevaisuudesta. Selvitykset ovat vielä kovin kesken. Virastotaloissa olevia sosiaali- ja terveystoimen palveluita ollaan siirtämässä terveystalo Samarian viereen. Uuden perheiden taloksi nimetyn hankkeen tarveselvitys on ensi viikolla sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Palaverista kotiuduttuani poikkesimme koko perheen voimalla kirjastossa ja kaupassa. Kotimatkalla tapasin alueella noin 50 vuotta asuneen naapurin rouvan. Hän oli tulossa alueneuvottelukunnan kokouksesta, missä olivat puhuneet samoista asioista.

Oli mukavaa kertoa iloisia uutisia siitä, että vieressä olevan Tuomarilan juna-aseman toiselle puolelle rakennetaan kauppa. Aikaa sitten näillä kulmilla oli parhaimmillaan kolme kauppaa ja nyt ei ainuttakaan. Uudet asukkaat ja uusi rakentaminen ovat nyt luoneet edellytykset sille, että saamme edes yhden takaisin. Olen iloinnut siitä jo jonkin aikaa.

Täällä Tuomarilassa on myös erikoisuutensa: VPK:n talolla toimii vanha kunnon elokuvateatteri, jonka penkeillä ei varmasti nukahda elokuvaa katsellessa. Paikat ei kiillä, mutta tunnelmaa on sitäkin enemmän. Yllä olevassa kuvassa on mainos tulevasta elokuvateemaviikosta, joka täällä järjestetään lokakuussa. Talo on melkein naapurissa, joten elättelen toiveita, että ehdin elokuviin tällä kertaa. ;)

Vallattu talo

Kävimme tänään vierailulla Keskuspuiston laidalla olevassa kaupungin omistamassa omakotitalossa tai taloissa, sillä siellä oli pieni mökki ja isompi omakotitalo. Kesäkuun alusta alkaen joukko vaihtoehtoihmisiä on asustanut taloilla. He ovat vallanneet ne, mutta ilmoittaneet siitä heti kaupungin virkamiehille.

Talot olivat kehnossa kunnossa ja ilmeisesti siellä on vieraita käynyt usein aiemminkin, sillä sisätilat olivat töhryjä täynnä ja sain kuulla, että talojen kaikki ikkunat oli rikottu. Väinö taivasteli isomman talon sisällä sitä, kuinka sotkuista siellä oli.

Nämä uudet majailijat ovat kunnostaneet taloja ja ilmaisseet kuulemma kaupungille halunsa vuokrata talot erilaisen järjestötoiminnan käyttöön. Näin myös kaupungin vastauksen tähän eli kehoituksen poistua ja ilmoituksen purkuluvasta.

Kuulin, että kaupungilla on ollut epäilys siitä, että taloilla on valmisteltu jonkinlaista mielenosoitusta Asem-kokoukseen liittyen. Minulle isäntäni kertoivat, että taloille oli tarkoitus majoittaa intialaisia Asemin kansalaistapahtumaan osallistuvia ihmisiä. Itseään he kuvasivat ihmisiksi, jotka haluavat asua ja olla luonnon lähellä. He toimivat yhdistyksissä, joiden tavoitteena on edistäää luonnonsuojelua ja kehitysyhteistyötä. Ei sen kummenpaa.

Lisäksi he kertoivat, että ovat jutelleet alueella liikkuvien ulkoilijoiden ja lähiasukkaiden lasten kanssa. Heillä olisi halu järjestää erilaisia tapahtumia ja pienempään mökkiin he ovat ideoineet jonkinmoista ulkoilumajaa Keskuspuiston käyttäjille. Viehättäviä ajatuksia.

Paikka on hieman syrjässä, joten heidän toimintansa tuskin häiritsisi ketään, vaikka olisi ajoittain äänekästäkin, mitä en usko. Tärkeää olisi kuitenkin se, että toiminta on hyväksyttävää, eikä aiheuta närkästystä lähiasukkaissa.

Jäin miettimään sitä, miten noin yksioikoinen tyrmäys sopii yhteen kaupungin moniarvoisuutta korostavan strategian kanssa. En itse tunne näitä taustayhdistyksiä, mutta lähtökohtana kai niitä tulisi pitää kannatettavana toimintana, eikö? Maailman parantaminen on mielestäni aina hienoa ja parannettavaa totisesti on.

Jos on niin, ettei kaupungilla ole omia suunnitelmia alueen suhteen, en ihan ymmärrä miksi rakennukset pitäisi purkaa. Eikö tässä voitaisi neuvotella? Mielenkiintoista nähdä, miten minulle vastataan, kun kysyin asiaa kaupungin virkamiehiltä.

Kävimme vierailulla koko perhe, vaikka lapset eivät ihan vielä ymmärrä mitä talon valtaaminen tarkoittaa. Asia tuli kuitenkin tutuksi. Itse suhtaudun myönteisesti tietynlaiseen kansalaistottelemattomuuteen. Tässäkin oli tärkeää se, että he ovat kunnostaneet taloja ja ovat toimineet omilla nimillään täysin avoimesti.

Enpä olisi uskonut, että tällaista ihan melkein omassa naapurissa tapahtuu. Mielenkiintoista, että he ylipäätään ovat löytäneet nuo mökit keskeltä metsää. Toinen kohde heillä on Etelä-Espoossa, joten kovin aktiivisia he ovat.

Metronäytelmän finaalin alku

Loputtomalta tuntuneen metronäytelmän kiihkeän finaalin alku näyteltiin tiistaina, kun kaupunginhallitus päätti olla ottamatta kunnolla kantaa toimialajohtajan esitykseen. Päätimme esittää hänen esityksensä sellaisenaan valtuuston hyväksyttäväksi.

Itselleni ajatus oli alussa hieman vieras (päättäjänä olen tottunut päättämään, en väistelemään), mutta lopulta ajattelin, että se toisaalta korostaa valtuuston vastuuta ja lopullista päätösvaltaa ja toisaalta se saattaa nopeuttaa päätöksentekoa. Samalla se nopeuttaa Etelä-Espoon yleiskaavaehdotuksen saamista nähtäville ja lopulta valmiiksi.

Esitys sopi minulle myös siksi, että toimialajohtajan esitys oli hyvä. Siinä oli otettu kantaa juuri niihin asioihin, joihin pitääkin ja toisaalta siinä oli nostettu esiin asioita, joista kuntalaiset ovat olleet huolissaan. Yleiskaava määrittelee tietyt rannat ja merkittävät viheralueet rakentamattomiksi, vaikka metro tuleekin. Ja toisaalta me kaikki haluamme rakentaa asemista turvallisia, viihtyisiä ja esteettömiä.

Päätösesityksessä korostetaan myös, ettei metro ole yksinään sateen tekijä. Se on vain osa suunnitelmasta, jonka tavoitteena on rakentaa pääkaupunkiseudulle toimiva liikenne- ja joukkoliikennejärjestelmä. Espoossa on muitakin seudullisesti tärkeitä hankkeita, kuten raide-Jokeri, kaupunkirata ja kehätiet. Kokonaisuus ratkaisee sen, kuinka kilpailukyinen joukkoliikenne meillä on.

Mielipidettäni tässä asiassa on kyselty viime aikoina tiuhaan. Seuraavaksi Hesari kertoo, kuinka metron kannatus valtuustossa jakaantuu. Maanantaina nähtiin muutamia kaapista ulostuloja, joten tulos voi olla mielenkiintoinenkin.

Tällaisen vastauksen perusteluineen pistin tänään menemään:

"KYLLÄ METRO
Matinkylään, myöhemmin Kivenlahteen, koska

- raideliikenne on ympäristöystävällisin tapa hoitaa joukkoliikennettä,

- koska ratkaisussa on kyse seudullisesta kokonaisuudesta: metro täydentää jo olemassa olevaa raideliikennejärjestelmää ja Hollannissa saimme kuulla, ettei erilaisten järjestelmien yhdistäminen ole onnistunut ilman merkittäviäteknisiä ongelmia

- koska raideliikenne ja tässä tapauksessa metro on tehokas, turvallinen ja täsmällinen. Teoreettiset matka-ajat voivat osalla asukkaista pidentyä jos verrataan nykyistä bussiliikennettä metroon, mutta metron etu on se, että se pysyy paremmin aikataulussa ja vuorovälit ovat tiheämmät. Koska bussi on pysynyt koko vuoronsa aikataulussa? Tästä syystä kannatan maan alla kulkevaa metroa. Se on suojassa lumelta ja putoavilta lehdiltä, jotka säännöllisesti haittavat junaliikennettä.

- raideliikenne ja metro on houkuttelevin tapa järjestää joukkoliikenne, sillä myös miehet matkustavat junilla. Metro on ainoa vaihtoehto, joka saattaa houkutella YVA:n arvioita enemmän matkustajia ja tästä on myös aiempaa kokemusta.

Metro houkuttelee myös rakentajia ja lisää Etelä-Espoon yleiskaavan toteuttamisen mahdollisuuksia. Rakentamisen painottuminen ko. alueelle on kestävän kehityksen mukaista, koska silloin rakentaminen tukeutuu jo olemassa oleviin palveluihin ja suurelta osalta jo rakennettuun kunnallistekniikkaan.

- En myöskään vähättele liike-elämän toiveita metrosta. Liike-elämä ja uudet yritykset tuovat uusia työpaikkoja, uutta työtä ihmisille ja verotuloja tuottaa palveluita espoolaisille."

Espoon keskus paranee

Olin lauantaina Espoon Riehassa ja pidin siellä puheen Espoon keskuksen kehitysnäkymistä. Jatkan asian käsittelyä tässä. On hienoa, että asuinalueemme on kehittymässä todella parempaan suuntaan. Tyytyväinen olen myös siitä, että nyt sekä virkamiehillä että päättäjillä on aito halu panostaa Espoon keskukseen. Aina niin ei ole ollut. Suunnittelu vie kuitenkin aikansa ja tuloksista on vasta vain osa nähtävillä. Niitähän on mm. lukio, uimahalli ja terveysasema.

Tänne on tulossa uusia asuinalueita ja uusia asukkaita. Fallåkerin pientaloaluetta Lommilassa rakennetaan parhaillaan samoin kuin Tuomarilan aseman viereen nousevaa Kulovalkean aluetta. Jälkimmäistä on moni meillä käynyt kehunut. Lisäksi Suviniityn alueen asemakaavoitus on käynnissä. Tuo alue sijaitsee aivan Espoon juna-aseman tuntumassa ja alueelle suunnitellaan korkeatasoista kerrostaloasumista. Kaupungin asemakaavapäällikkö on suunnitelmista aivan innoissaan, mikä tuntuu lupaavalta.

Uudet asuinalueet ja asukkaat luovat edellytyksiä palveluiden parantamiselle. Kaupallisten palveluiden paranemisesta onkin toivoa, sillä Espoontori on hakenut lupaa laajentaa toimintaansa. Kun kaava saadaan valmiiksi, alkavat rakennustyöt välittömästi.

Espoontoria vastapäätä on tulossa toimintakeskus, jossa myös on liiketilaa ja mihin toivottavasti nyt saadaan yritys mukaan. En tiedä, mikä on Hok-Elannon viimeinen ajatus, mutta toimintakeskukseen tuleva kirjasto on todella tärkeä meille asukkaille. Sen piti olla valmis vuonna 2008, enkä ole vielä menettänyt toivoani.

Espoontorin ympäristö muuttuu myös sen vuoksi, että siihen on tulossa matkakeskus ja toivottavasti kaupunkiradan jatkaminenkin etenee. Radan toisella puolella oleva virastokeskuksen ja kaupungintalon (puretaanko vai korjataanko, saatetaan jopa suojella) kohtalo on vielä epävarma. Niihin suunnitelmiin palataan tänä syksynä.

Koulupuolellakin tapahtuu. Lehtimäkeen valmistuu ensi vuonna ammattioppilaitoksen lisärakennus ja opiskelijoiden määrä lisääntyy tuntuvasti. Uskon, että siitä tulee hieno ja haluttu opiskelupaikka. Kun siellä on vierekkäin sekä ammatillisia oppilaitoksia että lukio on näiden opintojen yhdistäminen aidosti mahdollista.

Kirkkojärvelle taas on tulossa peruskoulu. Terveyskeskus Samarian viereen suunnitellaan perheiden taloa, jossa olisi mm. neuvola ja perheneuvolapalvelut.

Sain eilen myös palautetta siitä, että tänne rakennetaan liikaa. Muutos on ollut kiivasta ja pitkään alueella asuneiden on siihen ehkä vaikea sopeutua. Itse suhtaudun siihen positiivisesti. Espoon keskuksen ankeaa ilmettä muutetaan parhaiten rakentamalla ympärille ja sekaan uutta ja laadukasta, jolloin kehnommat rakennukset eivät nouse enää niin vahvasti esiin.

Eilen Espoon Riehassa oli esillä myös useita paikallisia yhdistyksiä. Alueella toimii mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry, Punainen risti, Keski-Espoo seura ja eri puolueilla on tietysti myös omat paikallisosastot. Väyliä vaikuttaa suunnitelmiin ja omaan asuinalueeseemme on.

Kaukana on Espoo Helsingistä

Kerroin jo Espoon politiikan talvea kuvaavassa kirjoituksessani siitä, että tulevien kuukausien tärkeimpiä asioita on pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistäminen. Meillä on jo neuvottelukunta ja meillä on sopimus siitä, mitä tehdään.

Käytännössä olemme sopineet siitä, että kaupungit perustavat lukuisia toimikuntia selvittämään ja valmistelemaan asioita. Toimikunnat käsittelevät hyvin laajasti erilaisia asioita, kuten mm. maankäyttöä, asuntorakentamista, palveluyhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluissa, toisen asteen koulutusta ja ammattikorkeakoulujen tulevaisuutta.

Noissa toimikunnissa istuvat virkamiehet, jotka jo entuudestaan ainakin osaksi tuntevat toisensa hyvin. Esityksiin otetaan sitten kantaa kunkin kaupungin lautakunnissa, hallituksissa ja valtuustoissa. Me päättäjät tunnemme toisiamme aivan liian huonosti.

Myös Helsingissä on huomattu tämä. Niinpä Helsingin kaupunginhallitus on kutsunut Espoon hallituksen vierailulle tutustumaan pääkaupunkiin ja virkaveljiinsä. Vierailu on syyskuun alussa ja isäntämme ovat jopa niin kohteliaita, että hakevat meidät Espoosta ja tuovat takaisinkin.

Kutsu tuli tänään, mutta minusta oli kyllä aika koomista, että vierailuun liittyviin kysymyksiin naapurikunnassa vastaa kansainvälisten asioiden sihteeri. En tiennytkään, että Espoo on helsinkiläisten mielestä niin kaukana.

Eka kerta Tallinnassa

Olen Hämeestä alunperin kotoisin ja se kai selittää sen, että kirjoitan blogiini aina muutaman päivän vanhoja asioita. Oma osuutensa kiireelläkin siinä on, mistä olen jo ehkä liiankin monta kertaa maininnut. Toivottavasti se ei häiritse.

Olin viikonloppuna akkain kulttuurikerhon matkalla Tallinnassa. Kerhoon kuuluu muutama nuoruuden (nuorisotyölain mukaan) joku vuosi sitten taakseen jättänyt rouvashenkilö ja sen tavoitteena on pitää omaa kulttuuriharrastusta yllä.

Nyt olimme siis Tallinnassa ja pääkohteemme oli Kumu. Se on uusi ja hieno museo, jonka on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Mielenkiintoisella tavalla se oli upotettu maastoon, eikä ulkoa katsottuna ei olisi voinut kuvitella, kuinka suuresta rakennuksesta on kyse. Vaikuttava rakennus, joka varmasti komistuu, kun istutukset kasvavat.

Kahlasimme pari kerrosta virolaista taidetta 1800-luvun lopulta itsenäistymisen alkuun. Salit olivat täynnä teoksia, joiden tekijöistä en ollut koskaan kuullutkaan. Ja samalla huomasin, että tietämykseni esim. eri tyylisuunnista on auttamattomasti liian heikkoa. Esittelyä olisin todella kaivannut, jotta olisin saanut enemmän näyttelystä irti.

Reissun parasta antia oli kuitenkin huomio siitä, kuinka mielenkiintoinen kaupunki Tallinnakin voi olla. Tuntui kuin olisin ollut ensimmäisen kerran koko kaupungissa. Saattaa olla, että tutkailin ensimmäistä kertaa Tallinnan karttaa ja kertaakaan en ole lukenut kaupungin esittelyitä. Aikaisemmat matkani ovat olleet niitä perinteisiä: muutama tunti maissa ja mahdollisimman pian vanhaan kaupunkiin tai sitten majoittuminen Viruun ja sitten vanhaan kaupunkiin. Kuinkakohan monen muun Tallinnan matkailu on samanlaista? Nolottaa.

No, tietty olen muutaman kerran Piritassa istunut kokouksissa ja vasta illalla mennyt vanhaan kaupunkiin. Tälläkin kertaa söimme illalla siellä, mutta se perustui kartan tutkimiseen. Suurin osa ruokapaikoista vain on siellä. Ostokset sen sijaan teimme hieman kauempana olevassa kauppakeskuksessa. Samanlaisia "ostoparatiiseja" tosin löytyy täältäkin.

Hyvä alku uudelle tuttavuudella matka joka tapauksessa oli.

Keskarin lämpimässä tunnelmassa

Keski-Espoon kirjasto ihmeellinen paikka. Se sijaitsee kurjissa tiloissa, mutta henkilökunta siellä on idearikasta, asukkaista välittävää ja vielä optimististakin. Olen alkanut nähdä kirjastoihmisten työn aivan uudessa valossa näinä vuosina, mitä olen asunut täällä Espoon keskuksessa.

Tänään kävin Väinön ja Elsan kanssa kirjaston kirjastoteltan päättäjäisissä. Kuulin samalla kesän tunnelmista. Teltalle oli kesäksi työllistetty kolme paikallista nuorta ja moni alueen nuori ja lapsi oli tullut perheineen kirjaston työntekijöille tutuksi. Alueen nuorten ja perheiden tarinat eivät ole kaikki iloisia. Alueella asuu perheitä, joiden asiat eivät ole kovin hyvin ja siitä teltalla on myös puhuttu. Samalla sain kuulla, kuinka lapset ovat kesän aikana muuttuneet kovin kohteliaiksi ja ystävällisiksi. He ovat tulleet tutuiksi.

Päättäjäisissä oli erittäin lämmin tunnelma. Mekin saimme vähän mehua, viinirypäleitä ja karkkia. Ja musiikkiesitys kuulosti mainiolta. Näki kuinka nuoret viihtyivät kirjastossa, kuten pitääkin.

Väinölle ja Elsalle paikka oli tuttu päiväkotivierailujen kautta me kun emme ole kovin usein ehtineet kirjoja lainailemaan. Lapsillakin on aika iso pino kirjoja kotona - lukemisen puutetta ei meillä siis ole ollut kenelläkään. Väinö kuitenkin heti tiesi, mitä oli tullut etsimään. Reippaasti hän tiedusteli kirjaston tädiltä junakirjoja ja ystävällisesti he etsivät pojalle yhden kirjan, missä oli junia. Ihanaa palvelua! Katselin tapahtumia hetken jopa hämmentyneenä äidin ylpeyttä tuntien. :)

Kirjaston tilat ovat tosiaan surkeat ja pitkään olemme tehneet töitä uuden kirjaston eteen. Se on ollut alueen tavoitteissa vuosia ja nyt se on toteuttamista vaille valmis, tai ainakin melkein. Kirjastohan on päätetty vuokrata Espoon keskukseen suunnitteilla olevasta liikerakennuksesta. Sen rakentaa YIT ja siihen on tulossa HOK-Elannon kauppa. Rakennuslupa hankkeelle on jo myönnetty.

Kaikki on siis enemmän kuin hyvin eikö? Olisi ellei HOK olisi talvella ostanut Sparia ja saanut sen kaupan kautta jo oman myymälän Espoon keskukseen. Nyt HOK empii ja kirjaston väki kertoi pettymyksestään. Joka tapauksessa he ovat lähdössä toisiin tiloihin ja kun eivät ole koskaan saaneet työskennellä uutuutta loistavissa tiloissa, ovat he jo miettineet kuinka vanhastakin saa remontoimalla upeaa.

Aiemmin tänään kuulin uutisissa, kuinka loistavan tuloksen HOK-Elanto on juuri tehnyt vaikka onkin viime aikoina investoinut merkittävästi. Olisi upeaa, jos tuollaisessa tuloskunnossa oleva yritys pitäisi sopimuksista kiinni, vaikka ihan lopullisia sopimuksia ei olekaan tehty.

Meille asukkaille tilanne on kestämätön. Loputon soutaminen ja huopaaminen on saatava loppumaan.

(Kuvan rakennus on osa tulevan toimintakeskuksen havainnekuvasta, mihin uuden hienon kirjaston pitäisi tulla.)

Kutsuja, kutsuja.. Ja messuhuomioita.

Posti tuo aikamoisen tukun kutsuja valtuutettuille ja kaupunginhallituksen jäsenille ja suurin osa niistä joutuu suoraan paperinkeräykseen, kun aika vaan ei riitä. Pelkästään viime perjantaina sain kutsun Espoo Cinén avajaisiin, Suomen kellomuseon näyttelytilan ja perusnäyttelyn avajaisiin, Mormonien kirkon tutustumistilaisuuteen ja Leppävaara-viikon kutsuseminaariin.

Minua harmittaa, ettei aikaa ole. Toisinaan olen ajatellut, että joku voisi luulla, että olen kulttuurivihamielinen, kun en ole osallistunut esim. oopperailtaan tai erilaisten näyttelyiden avajaisiin. No, eihän siitä kukaan pidä lukua, mutta itseäni asia vaivaa. Kaupunki on mukana noiden tahojen toiminnassa ja päättäjänä haluaisin tietysti tutustua kaupungin kulttuuritarjontaan.

Ja arvatkaa kuinka usein olen ajatellut osallistuvani Espoon leffatapahtumaan ja nytkin se jää taas väliin. Muutoinkin käyn elokuvissa ehkä kerran puolessa vuodessa, enkä enää edes jaksa seurata elokuva-arvosteluja, kun alkaisi vain harmittaa.

Ei omaan kaupunkiin tutustu vain papereita lukemalla ja kokouksissa istumalla, mutta siihen se päättäjän aika menee. Tai ainakin lapsellisella se menee, sillä vapaaillat alkavat taas olla kortilla ja ne harvat olen tietysti perheen kanssa.

***
Asuntomessuhuomioita:
Asuntomessualueella ehdin käydä useamman kerran ja joka kerta fiilis oli hyvä. Alueen yleisilme oli onnistunut. Asettamamme tavoitteet toteutuivat eli kaupunkikuvallisesti alue on toimiva ja moni-ilmeinen kokonaisuus. Julkisessa keskustelussa on puhuttu liikaa omakotitaloista ja liian vähän tuottajamuotoisesta rakentamisesta, jota alueella oli merkittävästi.

Olen edelleen aivan hulluna viherhuoneisiin. Saisimmepa mekin joskus vielä sellaisen! Se ehkä on ollut ainoa asia, joka on hitusen harmittanut, kun olen messuilta kotiin tullut. Muutoin oma kotimme on tuntunut edelleen aivan ihanalta.

Asunnot olivat mielstäni ihan kivoja, vaikka toki ne olisivat voineet käytännöllisempiäkin olla. Olen ehkä jo tottunut messukävijä ja siksi katselin asuntoja hyvinkin rauhallisin mielin. Tuusulassa oli järkyttynyt ja vihainenkin kalliiden neliöiden tuhlaamisesta.

Ihmettelemään jäimme, missä asukkaiden kirjat säilytetään ja miksi asuntoyhtiöiden lasten leikkipaikat olivat niin surkeita?

Jos kävijä oli kiinnostunut asuntopolitiikasta, hän saattoi yllättyä siitä, kuinka paljon alueella oli vuokra-asuntoja. Nuorten asuminen oli hienosti esillä, vaikka se on yleensä Espoossa ollut aivan näkymättömässä roolissa. Itseäni siitä huolimatta harmittaa, ettei Kauklahteen tullut Espoonkruunun eli meidän oman vuokra-taloyhtiön kohdetta.

Politiikan talvi Espoossa

Tulevan talven aikana tehdään Espoossa merkittäviä päätöksiä ja keskustelu tulee olemaan vilkasta ja värikästä aivan varmasti. Asialistalla on uuvuttavan paljon isoja asioita:

- Etelä-Espoon raideratkaisu eli päätös metrosta tehdään viimein. Asia on nyt lausunnoilla lautakunnassa ja tulee valtuustoon alkusyksystä. Ei päätös vieläkään helppo ole - siitä saimme esimakua, kun kaupunkisuunnittelulautakunnalle tehty esitys sai Hesarin pääkirjoittajankin puuttumaan asiaan.

- Etelä-Espoon yleiskaavaehdotus laitetaan nähtäville syksyllä. Sitä on lautakunnassa puitu puolitoista vuotta, joten on syytä uskoa, että saamme viimein kaupungin eteläosiin yleiskaavan ohjaamaan maankäyttöä.

- Kaavoituksen nopeuttamisesta ja maapolitiikasta on puhuttu niin paljon, että on syytä saada esityksiä aikaiseksi. Valtuustosopimuksessa sovittiin, että Espoon maapolitiikkaa tarkistetaan. Ohjelman piti olla valmis jo tänä vuonna, nyt se on tulossa ensi vuoden tavoitteeksi. Näitä asioita on pidettävä esillä, koska ne osaltaan vaikuttavat asuntotarjontaan ja sitä kautta asumisen hintaan. Jotta kunta voi luovuttaa kohtuuhintaisia tontteja rakentajille, pitää sen oman maanhankinnan olla aktiivista.

- Pääkaupunkiseudun yhteistyön konkretisointi ja tulokset erityisesti maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun osalta. Virkamiestyöryhmien vetovastuista eri kuntien välillä sovittiin kevään lopulla ja tulevan talven aikana saamme kuulla, miten asiat etenevät. Aikaa ei ole paljon, kun tuloksia on tarkoitus arvioida jo vuonna 2008.

Myös luottamushenkilöpuolella yhteistyö tulee tiivistymään: Helsingin kaupunginhallitus on jo nyt kutsunut espoolaiset kollegat kylään syyskuun alussa. Siitä se alkaa. Toivottavasti meidän ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan. ;) *

Liikenteen osalta on merkittävää uuden PLJ:n (pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän) valmistelun aloittaminen. Espoolle tärkeitä liikennehankkeita siinä ovat edelleen länsimetro, kaupunkirata ja Kehä II:n jatko, mutta miten suunnittelussa huomioidaan rata Histan kautta Lohjalle tai nouseeko metron jatkaminen itään merkittäväksi hankkeeksi?

- Kaupungin omistajapolitiikka, joka tarkoittaa linjanvetoa mm. liikelaitostamisiin ja tilaaja-tuottaja –malliin ja elinkaarimalleihin.

- Puolarmetsän sairaalan tulevaisuus (puretaanko vai laajennetaanko) ja miten vanhustenhuoltoa ja -palveluita Espoossa tulevaisuudessa järjestetään.

- Kaupungintalon tulevaisuus eli rakennetaanko tilalle uusi ja muutoinkin Espoon keskuksen kehittämisen kannalta tärkeät kaavat ovat tulossa ratkaisuvaiheeseen.

- Ensi vuoden talousarvio, jonka valmistelussa me demarit olemme painottaneet mm. lastensuojelua, vanhustenpalveluita ja kaupungin oman tonttitarjonnan lisäämistä omatoimirakentajille. Lisäksi strategisiin tavoitteisiin on syytä saada lähipalveluohjelman valmistelu (valtuustosopimuksessa sovittu), jonka yhteydessä on tarkoitus konkretisoida ennaltaehkäisevän työn sisältöä ja tavoitteita.

Tällä kertaa käydään läpi myös investointiohjelma perusteellisemmin, jotta se on jatkossa realistisempi eli viimeisille suunnitteluvuosillekin kirjataan hankkeita, jotka silloin oikeasti toteutetaan, eikä merkitä niitä sinne siirrettäväksi aina eteen päin.

Kaiken tämän asialistan keskellä valmistautuminen eduskuntavaaleihin tuo oman lisävärinsä keskusteluun. Vaalit ja nuo isot asiat voivat lisätä sekä kuntalaisten kiinnostusta kunta-asioita kohtaan että innostusta äänestää vaaleissa.

Itse en ole hetkeäkään ajatellut lähteväni ehdokkaaksi ja aion tukea sen minkä voin kaikkia demariehdokkaita ja ennen kaikkea kaikkia espoolaisia demariehdokaita mahdollisimman hyvään tulokseen. Toivottavasti syyskuun jäsenenäänestyksessä saamme hyvän ja yhteistyökykyisen ehdokaskaartin ehdolle vaaleihin, jotta vaalityötä on mukava tehdä talven räntäsateissa.

* kts. http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2006/05/nlkisi-ptksi.html

Perintöveroko suuri vääryys?

Olen hämmästyksekseni lukenut tästä lehdestä vaatimuksia siitä, että perintöveroa pitäisi alentaa tai että se pitäisi jopa poistaa. Sosialidemokraattinen liike on jo alkuajoistaan lähtien pitänyt keskeisenä tavoitteena tulojen tasaamista rikkaiden ja köyhien välillä. Sosialidemokraattinen liike on myös perinteisesti ollut työn liike, liike joka toimissaan kannustaa työn tekemistä – enemmän kuin passiivista omistamista, perimistä ja koroillaan elämistä.

Käsittääkseni työväenliikkeessä on yleensä lähtökohtana ollut, että suuremmista tuloista on oikeudenmukaista maksaa enemmän veroja. Erityisen oikeudenmukaista tämä on silloin kun on kyse muusta, kuin omalla työllä ansaituista tuloista. Siksi en ymmärrä Heikki Raittilan (14.7) näkemystä siitä, että on erityisen ongelmallista että niiden suurten ikäluokkien lasten, joiden vanhemmat ovat keränneet paljon omaisuutta, on maksettava perintöveroa. Raittila kutsuu perintöveroa katkeruusveroksi.

Kun oma äitini kuoli perimme veljeni kanssa yksiön, jonka myytyämme maksoimme normaalin perintöveron. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla katkera siitä, että maksoin veroa tulosta, jonka saamiseen minulla itselläni ei ole ollut osaa eikä arpaa? Tai kääntäen, miksi olisin katkera siitä, että saimme molemmat ylimääräistä rahaa, pesämunan omia hankintoja varten? Omalla työlläni olen kuitenkin ajatellut itseni elättää ja elää perheemme tulojen mukaan, en perintöä odotellen.

En myöskään ymmärrä puheita kaksinkertaisesta verottamisesta. Meillä Suomessa eletään kulttuurissa, jossa yhteiskunnan perusyksikkö on ihmisyksilö, ei suku. Minä maksoin perintöveroni vain kerran, en kahdesti. Sillä että äitini maksoi elinaikanaan muita veroja ei liittynyt meidän perintöömme millään tavalla.

Mielestäni perintöveron poistaminen on väärä tapa edistää sukupolvien välistä solidaarisuutta. Sillä edistetään solidaarisuutta niiden ihmisten välillä, joilla on varallisuutta olla keskenään solidaarisia. Jos joillakin suurten ikäluokkien edustajilla on tunnontuskia siitä, miten saada varallisuuttaan käytettyä heikompien hyväksi suosittelisin kuluttamaan varallisuuttaan elinaikanaan – ja kotimaassa tietysti! Se on itselle mukavaa, ja hyödyttää mahdollisimman laajasti koko kansakuntaa.

***
Lähetin yllä olevan kirjoituksen Demariin 14.7., mutta en ole saanut sille palstatilaa. On ollut muita mielipiteitä kyllin julkaistavaksi. Ilokseni huomasin tällä viikolla Osku kirjoitti samasta aiheesta. Juttuhan on jo jonkin aikaa ollut hänen blogissaan luettavana.

Aiheeseen liittyvän jutun julkaisi Hesari myös joku aika sitten. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka iso osa perijöistä on eläkeläisiä. Suurten ikäluokkien edustajista monet ovatkin siis nyt perijöitä - ei perinnön jättäjiä. Heidänkö asiaa tässä ajetaankin? Puppua on joka tapauksessa puhua, että perintö auttaisi nuoria ja nuoria perheitä silloin, kun he elämäänsä alkavat rakentaa. Perintöjä saavat ne, jotka ovat jo ehtineet ansaita ja asuntoa maksaa. Veron poistamisella ei siis todellakaan autettaisi niitä, joilla todella on taloudellisesti vaikeaa.

Kaunis, vireä kesä-Sysmä

Lopetin lomani tekemällä yön yli retken synnyinkuntaani Sysmään, jossa olen viime vuosina käynyt luvattoman harvoin. Viime kesä meni niin nopeasti ja töitä tehden, etten käynyt siellä kertaakaan.

Oli siellä käynyt Lipponenkin. Hän oli käynyt juhlistamassa kirjakyläpäivää ja kertonut, että hänen sukujuuriaan löytyy Sysmästä. Kun isäni kertoi tämän purskahdin tietysti nauruun onhan Lipposen sukulaisia tunnetusti jokaisessa Suomen ja kai vähän Saksankin kunnassa. Kotiseudustaan ylpeä isäni vakuutti kuitenkin Lipposen tiedon pitävän paikkansa, sillä oli siitä tietoa kylälläkin ollut. Vau! Olavi Virran jo tiesinkin, mutta tämä oli yllätys.

Viime viikonloppuna Sysmässä vietettiin Uotin päivää, joka on kai pitkäikäisin kesätapahtuma kylällä. Kun ajattelen omaa elämääni, on tuota kesäjuhlaa vietetty aina. Nyt se vain tuntui suuremmalta markkinatapahtumalta kuin joskus vuosia sitten, mutta toisaalta tapahtumia oli vähemmän. Oli kuitenkin mukavaa nähdä kylä täynnä ihmisiä. Ja se on ollut myös Suvisoiton ja kirjakyläpäivien aikaan.

Poikkesin myös Päijätsalossa katsomassa sinne nousevaa mökkikylää, joka on houkutellut uusia kesäsysmäläisiä pääkaupunkiseudulta ja ulkomailtakin. Viimeiset kolme tonttia oli myyty kuulemma venäläisille. Joku ulkomaalainen rakentaja oli taas kadonnut tehtyään velkaa lähes jokaiseen sysmäläiseen yritykseen ja huhujen mukaan tämä tummaan yöhön kadonnut mies on nyt virolaisessa vankilassa. Sysmässä on aina tapahtunut kaikenlaista ja siitä se on tullut myös lööpeissä tutuksi koko Suomelle.

Mökkikylä tai oikeammin huvilayhdyskunta sai minut pohtimaan kesämökkeilyn muutosta. Tontit on saatu kaikki myytyä, eivätkä ne ole olleet ihan halpoja. Ne ovat suhteellisen pieniä, eikä yhdelläkään ole omaa rantaa ja ne ovat aivan vieri vieressä. Kunta on rakentanut alueelle kunnallistekniikan (so. vesijohdot ym.) ja tiet. Asukkailla on jo oma yhdistys edistämässä alueen asioita. Onko kesämökkeily muuttumassa sosiaalisemmaksi? Kaipaavatko ihmiset lomallaankin muiden seuraa aikaisempaa enemmän? Vielä on pitkä matka Backmannin aikanaan ehdottamiin yhteissaunoihin, mutta silti jokin on muuttumassa.

Takaisin ajelimme Särkilahdentietä pitkin ja huomasin, että Sysmästä alkava tie Jyväskylän ssuuntaan on nyt nimetty oikein virallisestikin Päijänteen maisematieksi. Ja taisi siinäkin olla EU:n tukia pelissä, mutta kyllä tuon reitin maisemia kannattaakin mainostaa. Särkilahteen kannattaa tosin ajaa Leppäkorventietä pitkin ja pysähtyä Vanhalle tuvalle kahville ja katselemaan perinnemaisemassa tepastelevia lampaita. Viehättävä paikka.

Itä-Hämeessäkin on herätty pohtimaan kuntien välistä yhteistyötä. Lehdestä oli "hauska" lukea, kuinka yhteistyön kompastuskivenä on suuri ja ylimielinen naapuri eli Heinola, jonka toimintakulttuuri on vanhanaikaista ja päätöksenteko poukkoilevaa ja epäluotettavaa. Näin oli kuulemma laukonut Sysmän entinen kunnanjohtaja.

Lapsuuden maisemissa on mukava pysähtyä hetkeksi. Maalaismaisemalle tyypillistä on pysyvyys, mutta huomasin muutoksiakin. Useassa kohdassa metsät olivat harvenneet hakkuiden myötä ja polut olivat kasvaneet umpeen, kun kukaan ei niitä enää kulje päivittäin.

Joka kerta käydessäni alan haaveilla siitä, että alkaisime itsekin aktiivisemmiksi kesäsysmäläisiksi. Lämmin kesäinen tunnelma ja kaunis luonto tuntuivat niin houkuttelevilta.

Haaveitahan pitää olla, eikä niitä pidä heti toteuttaa, vai kuinka?

Rytmin palautusta, uhmaa ja paljon leikkiä

Viimeinen lomapäivä! Tuntuu todella siltä, että loma on ollut riittävän pitkä, eikä työasiat ole mieltä vaivanneet. Lapsilla on ollut viiden viikon loma ja he ovat jo kyselleet, milloin pääsevät päiväkotiin ja Elsan ja Väinönkö päiväkotiin? Elsalle se, että kaikki on omaa on niin tärkeää.

Olen ollut pari viikkoa lasten kanssa kolmisin, kun Pete meni töihin jo aikaisemmin. Ensimmäinen viikko meni sairastaessa, mutta tämä viikko on jo ollut mukavampi. Olemme yrittäneet palauttaa lasten rytmiä takaisin, mikä on tarkoittanut minullekin aamuherätysten aikaistamista seitsemään.

Lapset ovat olleet ihania ja kamalia, kuten aina. Heidän yhteinen leikki on selvästi edistynyt. Aamuisin he ovat kotona keksineet yhdessä kaikenlaista: ovat leikkineet uima-allasta vanhempien sängyssä, matkustaneet junalla (vaatekaappi) Turkuun ja olleet jäätelöautomyyjiä tarjoillen palikkajäätelöä vuorotellen minulle.

Luonto yllättänyt. Väinö on tänä kesänä nähnyt tiikerin Korkeasaaressa ja hain merimaailmassa, mutta purskahtanut itkuun, kun lentomuurahainen lensi häntä päin. Elsakin on ollut kauhuissaan tunkeilevien kärpästen kanssa. Todella kaupunkilaisia lapsia, vaikka äiti onkin maalla syntynyt ja maalaistalossa elänyt.

Lasten musiikkimaku on kehittymässä. Lordi on edelleen Väinön ehdoton suosikki, mutta on poika ollut innoissaan Teräsbetonin levystäkin. "Taivas lyö tulta..". Elsan lempilaulu sen sijaan on Jumalan kämmenellä. Lapset ovat niin erilaisia!

Pihapiirissämme on mukavasti pieniä lapsia, joten seuraa on löytynyt hiekkalaatikolle ja muihin puuhiin. Väinölle kaverit ovat jo tärkeitä. Poika onkin kysellyt "Oletko minun kaveri?" ja "Missä se minun kaveri on?" aika usein. Elsa on mennyt siinä mukana, vaikka selvästi leikkii vielä itsekseen mieluiten. Leikkipuistossa hän onkin kieltänyt muita lapsia tulemasta leikkikeinuun. Veli on hänelle paras kaveri vielä.

Lähes päivittäin olemme käyneet Suvelan asukaspuistossa leikkimässä, missä on paljon lapsia ja hyviä leluja. Sieltä saa myös lapsille ilmaisen lounaan, mikä helpottaa paljon tätä arjen pyörittämistä. Lapset ovat syöneet puistossa uskomattoman reippaasti ja paljon. Aivan kuin joukossa he käyttäytyisivät paremmin?

Keskiviikkona kävimme Petrin työpaikalla ja syömässä kaupungissa. Lapset kokivat taas pienen seikkailun, kun matkustimme metrolla. Väinölle selitin useaan kertaan, kuinka metro ottaa sähkön alhaalta ja muut junat ylhäältä. Lisäksi kertasimme kolmisin, mitä erilaisia junia on eli on pendolino, IC2-juna (missä on leikkivaunu), pikajuna, paikallisjuna, ratikka, mutta mikä se maitojuna oikein on?

Väinölle on selvästi alkamassa kyselykausi. Olen saanut vastailla loputtomaan "Miksi, miksi, miksi?" kysymysten sarjaan ja yrittänyt kehoittaa häntä itse keksimään vastauksia. Ja kyllähän poika paljon tietää, kunhan vain vähän häntä rohkaisee ajattelemaan.

Elsan yleisin lause taas on ollut "En minä halua!". Tytöllä on aikamoinen uhma ja itkun sekaiset raivokohtaukset ovat pitkiä ja pahoja - meidän pieni auringonpaisteemme muuttuu hetkeksi aivan toisenlaiseksi. Voi kuinka vaikeaa nukuttaminen on nyt ollutkin, sillä väsyneenä kohtauksia tulee useimmiten ja miten ihanaa on ollut nähdä hymyilevä heräävä tyttö!

Maanantaina alkaa siis arki ja päiväkotiaamut. On ollut ihanaa olla lasten kanssa näin paljon, sillä viime kesänä minulla oli lomaa vain pari päivää. Nyt heillä on ollut kiireetön ja kokoaikaiseti läsnä oleva äiti seuranaan tavallaan ensimmäisen kerran. Olen ollut huomaavinani, että se on näkynyt myös lasten käyttäytymisessä.

Vähän tässä jo toimintaa kuitenkin kaipailen. Tänään tuli muuten ensimmäinen esityslistakin kotiin syyskauden alun merkiksi. Uusi aika koittaa muutoinkin kotonamme tänään, kun saamme sekä digiboxin että DVD-soittimen. Tapanamme ei ole kulkea tekniikan eturintamassa, mutta jossain vaiheessa uudistukset on vain hyväsyttävä.

VM:stä yllättävän hyviä uutisia

Valtiovarainministeriö ja ministeri Heinäluoma ovat saaneet ensi vuoden budjettiesityksen julkaistavaan asuun ja muiden haukuttavaksi. Niinhän siinä kuitenkin käy, että puutteet huomataan, eikä mikään riitä. Ainakin Veronmaksajat tulevat heti julkisuuteen kertomaan, ettei veronkevennykset ole riittäviä - puhumattakaan siitä, ettei maatalouden tuista edes ole päästy sopuun. Voi maalaisliittoa! Arvostelussa tuskin yllätyksiä on tulossa.

Espoolaisia talousarvio hellii: Kantatie 51 levennetään viimein ja Kehä I:n ruuhkiinkin on tulossa helpotusta. Olen aikaisemmin kirjoitellut, että Uudenmaan liiton laskelmien mukaan pääkaupunkiseudun ruuhkista aiheutuu jo nyt kymmenien miljoonien kulut vuosittain. Nämä investoinnit ovat siis oikeasti kannattavia hankkeita, eikä vain aluepolitiikkaa.

Ympäristöihmisenä ja julkisen liikenteen käyttäjänä (emme edelleenkään omista autoa) oli mukava lukea, että rahaa tulee julkisen liikenteen tukeen ja liikenneinvestoinneissa panostetaan myös ratahankkeisiin. Olenkin usein miettinyt, miten ihmeessä köyhässä Suomessa oli aikanaan varaa rakentaa ratoja, kun rikas Suomi ei niitä pysty pitämään kunnossa. Ja samaan aikaan kaikki ovat kuitenkin yhteen ääneen puhumassa joukkoliikenteen ja raideliikenteen puolesta. Politiikka on tahdon asia tässäkin kysymyksessä.

Uutisissa mainittiin, että valtion ns. pakkolaina kunnilta on päätetty maksaa vuotta aikaisemmin takaisin eli ensi vuonna. Tätä olen hiljaa mielessäni toivonut viime päivien aikana, kun budjettiuutisia on kerrottu. Jos se on totta, on se hyvä uutinen kunnille ja huono oppositiopuolueiden vaaliohjelmien laatijoille. Hyvä siirto siis shakin harrastajalta ja taktikolta.

Mielenkiintoista lukea huomisen lehdistä esityksestä tarkemmin.

Uskomattoman rohkeita naisesikuvia

Millainen oli se aatteen kipinä, joka sai yli sata vuotta sitten kouluttamattomat ja vaatimattomissa oloissa elävät piiat, ompelijat ja muut työläisnaiset aktivoitumaan? Kuinka he jaksoivat uskoa, että äänioikeus ja vaalikelpoisuus olisi heille mahdollinen? Ja kuinka he uskalsivat vaatia tasavertaista kohtelua miesten ja ylempien luokkien edustajien rinnalla?

Luin demarinaisten historiikin (Maria Lähteenmäki: Vuosisadan naisliike) ja näitä kysymyksiä jäin miettimään, vaikka toki kirjassa kuvataan, ettei naisasiajärjestöt ja työläisnaisliike sattumalta syntynyt 1800-luvun lopulla. Aika oli kypsä muutokseen, mutta mikään ei syntynyt ilman valtavaa työpanosta. Uskomatonta uurastusta, jota ei voi muuta kuin kunnioittaa.

Naiset ovat olleet kaikissa suurissa puolueen käänteissä mukana. Vaikka rauhan aate on ollut demarinaisten sydäntä lähellä koko historian ajan, osallistui osa heistä kansalaissotaan ase kädessä. Nainen aseissa oli tuohon aikaan niin hirveä ja vastenmielinen näky, että siitä syystä naisten osuus teloitetuista oli suurempi kuin heidän osuutensa sotaan osallistuneista.Tänään nainen sotilaana on jo niin arkipäiväinen asia, että voin vain hiljaa itsekseen puistella asialle päätäni. Siihen suuntaan en olisi halunnut tasa-arvon etenevän.

Moni merkittävä toiminta on itänyt demarinaisten ideoista valtakunnalliseksi toiminnaksi. Huoli aviottomien lasten ja äitien asemasta synnytti ensikoteja ja lopulta Ensi- ja turvakotien liiton. Vanhainkoti on laajentunut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitoksi. Kodin hoitokursseista ja terveysvalistuksesta kehkeytyi vuosien varrella Suomen kuluttajaliitto. Ja kesäsiirtolaideoista muovautui Lomakotien liitto.

Naisille on alusta alkaen olleet perheiden ja arjen asiat tärkeitä. Henkilökohtainen on aina ollut demarinaisille poliittista, vaikka iskulauseeksi ajatus muuttui paljon myöhemmin. Tämä on näkynyt lainsäädäntötyössä ja aloitteissa läpi vuosikymmenten. Historiikki nimeää 1970-luvun perhepolitiikan vuosikymmeneksi. Rakennemuutos muutti jälleen kerran suomalaisen perheen elämää: palkkatyöläistyminen ja kaupungistuminen vaikuttivat perheisiin.

Demarinaisten ohjelman perusajatus oli se, että yhteiskunnan tuli luoda taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet lasten hankkimiseen ja huoltamiseen. Perheellä oli keskeinen rooli kasvatuksessa kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Liike korosti yksilöiden oikeutta perhe-elämään. Esille nostettiin myös lasten oikeus hyvään hoitoon ja kasvatukseen.

Päivähoito ei 70-luvulla ollut ristiriitainen aihe, kuten se oli ollut vielä vuosisadan alussa, jolloin vain vähemmistö demarinaisista piti sitä tärkeänä poliittisena tavoitteena. Myös aviovaimot olivat saaneet oikeuden ansiotyöhön (1922), heidän koulutustasonsa oli lisääntynyt ja siksi myös he halusivat osallistua työelämään. Demarinaiset vaativat silloinkin monipuolista päivähoitojärjestelmää ja hoitohenkilökunnan ammattitaidon kehittämistä.

Perhepolitiikka ei ollut - eikä ole - vain päivähoitoa, se on alue- ja työvoimapolitiikaa, asuntopolitiikkaa, yhdyskuntasuunnittelua, oikeus- ja koulutuspolitiikkaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka demarinaiset järjestivät vuonna 1935 asuntokulttuurinäyttelyn "kotimessut". Tuolloin annettiin neuvoja, kuinka tottumaton osaisi asua avarammissa asunnoissa. Demarinaiset taistelivat hellahuoneita vastaan, vaativat arkkitehdeiltä pientalopiirrustuksia ja kunnallista asuntopolitiikkaa.

Muista itse ajatelleeni joskus tyyliin "En ole femisti, mutta.." ja niin näyttää myös naisliitto tehneen. Itse liityin puolueeseen tasa-arvon vuosikymmenen eli 80-luvun lopulla ja kai siksi nopeasti myös oivalsin, että tietysti minä olen feministi kun kerran vaadin naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Taistelu naisten alistamista vastaan on feministisen naisliiton tavoite. Ja niin sen pitäisi olla kaikkien sosialidemokraattien, tasa-arvotyö ei ole vain naisten asia.

Suomen työväen puolueen ohjelmassa vuonna 1899 asetettiin tavoitteeksi naisen ja miehen täydellinen tasavertaisuus. Forssassa 1903 vaadittiin kaikkien rajoitusten poistamista, jotka asettavat naisen yleis- ja yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.

Lainsäädäntö on vuosikymmenten aikana muuttunut, eikä aviovaimot ole enää miestensä hohouksen alaisia. Moni muukin asia on muuttunut. Naisen markka oli joskus 50-60 penniä, nyt naisen euro on 80 senttiä.

Uskomatonta työtä demarinaiset ovat vuosien varrella tehneet ja silti tehtävää on edelleen. Asialistalla on edelleen paljon samoja asioita valtavasta muutoksesta huolimatta.

Aito oikea kesäloma!

Tallinna, Linnanmäki ja merimaailma, asuntomessut, Maarianhamina, Turku ja sairastupa.

Lomaa on vielä puolitoista viikkoa jäljellä, mutta jo nyt tuntuu, että tämä on ollut hyvä loma. Olemme olleet kotona ja muualla, tavanneet ihmisiä ja olleet perheen kesken. Olemmepa saaneet olla jopa kahden Petrin kanssa.

Olemme tehneet tarpeeksi, mutta emme liikaa. Tai ehkä olemme kiertäneet erilaisia huonekalu- ja sisustusliikkeitä hieman liikaa, jos rakkaalta aviomieheltäni kysytään. Ikeassakin on käyty kaksi kertaa, kun normaalisti käymme ehkä kerran vuodessa.

Lapset ovat olleet koko ajan tärkeässä roolissa, kun olemme suunnitelleet lomaohjelmaa. Muksut taitavat olla matkustamisen kannalta nyt kaikkein pahimmassa iässä: molemmilla on nopeat jalat, mutta päässä ei järjen hiventäkään - ainakaan silloin kun päättävät karata. Montakohan kertaa olen viimeisen viikon aikana etsinyt kadonnutta lasta? (Hävettää ja pelottaa.)

Ahvenanmaalla löysin itsestäni taas kerran lapsiaan suojelevan naarastiikerin, kun saavuimme väsyneiden lasten kanssa kolmen jälkeen hotelliin, missä meille kerrottiin, että huoneisiin pääsee vasta parin tunnin päästä. Työvoimapulan vuoksi huoneita ei ollut siivottu ja tietokoneohjelman vuoksi ei muka siivoamatonta huonetta olisi voinut antaa meille, kun se ei näy koneella. Eikä minkäänlaista varapaikkaa päiväunia varten, vaikka mainoksissa paikkaa kehuttiin juuri perheille sopivaksi. Huone kuitenkin löytyi kun tarpeeksi vaati ja saimme lapset nukkumaan, ja pääsimme itsekin lepäämään.

Nyt sitten ollaan kotona ja pidän yllä pientä sairastupaa. Lapsilla on vaihteeksi vatsatauti ja kuten aina Väinöllä se meni ohi yhdessä yössä ja Elsa on kolmatta päivää sairaana. Itse kärvistelin eilen vatsakipujen kanssa (saan aina kaikki lasten pöpöt), joten nyt on olo kuin olisin syntynyt uudelleen. Vau!

Pitäisi vielä miettiä, mitä teemme viimeisellä viikolla. Pienten lasten kanssa usein parhaat jutut on lähellä, eikä niiden tarvitse olla niin hirveän isojakaan asioita. Onneksi.

Hellettä ja hikeä!

Lomasäät on suosineet. No, vähempikin olisi piisannut meille. Uusi asunto on todella lämmin näillä säillä ja lasten nukahtaminen on ollut hyvin hankalaa. Rytmi on toki muutenkin lomalla "sopivasti" sekaisin, mikä merkitsee sitä, ettei lapset ole myöskään heränneet aamuisin normaaliin aikaan. Herätys on siis jälkeen seitsemän, kun se talvella oli puoli seitsemän aikoihin oli arki tai pyhä. Univelka kai nukutaan sitten kun viilenee?

Uusi asuntomme on siis ollut lämmin. Kertaakaan en kuitenkaan ole haikaillut vanhaan, joka oli kesäisinkin viileä. Olikohan siellä asuessamme edes tällaisiä helteitä?

Helle näkyy myös katukuvassa. Ihmiset ovat ruskeita ja vähissä vaatteissa. Uutisia olen seurannut sen verran vähän, etten tiedä onko nyt syntynyt uutta olut- ja siideriennatystä (eikö joka kesä juoda aikaisempaa enemmän?). Juomat on kuitenkin varmasti maistuneet ja sen huomaa myös pyöräillessä. Olen viime päivien aikana muuttunut vannoutuneeksi muovipullojen ja juomatölkkien kannattajaksi, kun olemme saaneet väistellä lasinsiruja. Mikä ihme siinä on, ettei pullot pysy ehjinä?

Jalkapallon MM-kisat on nyt sitten pelattu ja iltaisin voi mennä vaikka ajoissa nukkumaan tai keksiä muuta tekemistä. Mitäköhän se voisi olla?

Kisat eivät yllättäneet, eivätkä olleet mielestäni yhtä hieno elämys kuin edelliset EM-kisat (jos ei muistella niidenkään kisojen finaalia). Saimme kuitenkin nähdä parhaimmillaan upeaa syöttöpeliä, hienoja pallonriistoja, vaarallisia tilanteita ja maaleja. Juuri sitä, miksi kisoja katsotaan. Pelit paranivat loppua kohti ja mikä hienointa parhaat voittivat ja etenivät finaaliin pelaamalla, ei rangaistuspotkukisojen kautta.

Ymmärsin viimein mitä Ranskan peli parhaimmillaan voi olla ja kuinka upeasti Zidane osaa palloa käsitellä. Finaali oli sitten mitä oli. Paras ei voittanut pelaamalla, koska eroa mielestäni ei kentällä näkynyt. Meillä Väinö oli sitä mieltä, että kannatamme sinisiä ja me siis voitimme lopulta. Finaali oli kai ensimmäinen peli, missä perheemme oli samalla puolella kokonaisuudessaan, joten se yhdisti myös perheemme, eikä vain Italiaa. D:)

Naisena jäin miettimään, millainen jalkapalloilija mahtaa olla miehenä. Nettilehdistä olen toki lukenut Beckhamin taidoista kotona (joopa joo), mutta entä näyttelemisen taito? Voiko mieheen luottaa, kun heti pahan teon jälkeen hän voi näyttää maailman viattomimmalta olennolta? Ja kuinka liikuttavaa olikaan nähdä Ronaldon (sen kauniimman) kyyneleet, kun hän loukkaantui yhdessä pelissä! Kisat ovat tarjonneet meille siis ihan riittävästi teatteria ja suurta draamaa.

On aika siirtyä kirjahyllyn pariin, vaikka näillä keleillä tulee hiki lukiessakin.