perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Ajatuksia kuntataloudesta ja nuorista kiireen keskellä

Taas on se aika menossa, kun viikon päivät menevät nopeaa, eikä aikaa pysähtymiseen juuri ole. Onneksi sentään olen iltaisin ollut kotona ennen kuin lapset menevät nukkumaan.

Tiistaina oli jälleen puolueen kuntapalvelutyöryhmän kokous ja kävimme keskustelua kuntataloudesta ja palveluiden rahoittamisesta. Keskustelun jälkeen olo oli hieman epätoivoinen: parhaan mahdollisen saavuttaminen on niin vaikeaa - puhumattakaan, että meillä olisi yhteistä käsitystä siitä.

Nyt kuitenkin kuntapalveluiden rahoitus on niin epäselvää, ettei sitä tavallinen kuntapäättäjä - palveluiden käyttäjästä puhumattakaan - ymmärrä. Kuka vastaa ja kuka rahoittaa mitäkin ovat olennaisia kysymyksiä. Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus saada niihin selkeitä vastauksia.

Itse ajattelen, että pääosa kuntalaisten maksamista veroista tulisi ohjata suoraan kuntaan ja myös iso osa yritysten maksamista yhteisöverojen tuotosta tulisi jäädä kuntaan, missä yritys sijaitsee. Nythän näistä varoista ison osan kerää valtio ja osan se palauttaa (tai on palauttavinaan) kunnille valtionosuuksina. Samalla tasataan kuntien välisiä varallisuuseroja siten, että käytännössä esim. Espoo on koko ajan nettomaksaja ja pienet kunnat taas saavat enemmän kuin tuottavat itse valtiolle.

Kyllä minä ymmärrän, että kuntien taloudellista tilannetta tulee jollain tavoin tasata, mutta eikö sen voisi hoitaa selkeämmällä ja avoimemmalla järjestelmällä? Nykyinen laskutusjärjestelmä vaatii todellista perehtyneisyyttä talouden saloihin.

Yhä useammin, yhä useamman asian yhteydessä tekee mieli kysyä onko selkeiden järjestelmien luominen mahdotonta? Jo demokratiankin kannalta juuri kuntien talouden ja palvelurakenteen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvä ja avoin, jotta asioihin vaikuttaminen olisi mahdollista, eikö?

***
Menneellä viikolla olin myös nuorten osallisuushankkeen päätösseminaarissa. Tilaisuudessa julkaistiin Lasten ja nuoren kunta -kirja, mitä en ole vielä lukenut, mutta uskon sen herättävän mielenkiintoisia ajatuksia lasten osallisuudesta ja sen edistämisestä Espoossa.

Seminaari oli omassa mielessäni pienoinen aikamatka myös menneeseen. Viisi vuotta sitten työskentelin Nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä opetusministeriössä ja siinä roolissa olin myös mukana osallisuushankkeen käynnistystyössä. Olin jonkin pienryhmän sihteerinä pohtimassa pienten lasten siirtymävaiheiden pulmia, vaikka varsinaisestihan hanke keskittyi pohtimaan keinoja edistää nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Halusimme edistää osallisuutta, emme korjata syrjäytymistä.

Hankkeen isä oli silloinen pääministeri Lipponen ja äiti työmionisteri Filatov. Hankkeessa puhuimme paljon mm. opinto-ohjauksen kehittämistarpeista (koulumaailma ja työelämä muuttuvat niin nopeasti) sekä siitä, kuka on se vastuullinen taho, joka oikeasti tukee peruskoulun jälkeen kaiken ulkopuolelle jäänyttä nuorta. Päätösseminaarissa esiteltiin erilaisia paikallisia hankkeita, jotka opetushallituksen rahoituksella olivat syntyneet tukemaan nuorten osallisuutta. Vaikuttavaa, mutta silti työtä on vielä paljon jäljellä.

Meillä Espoossahan Omniassa on ollut ohjus-hanke, jonka tehtävänä oli poimia ammatilliset opinnot keskeyttäneet nuoret takaisin koulupolulle tai työpajoille. Sekään ei kuitenkaan ole työskennellyt niiden nuorten kanssa, jotka eivät ole hakeneet mihinkään. Myöskin lukiossa olevien nuorten tuki ja ohjaus on liian vähäistä. Näitä asioita olisi hyvä miettiä siis näillä omilla nurkillakin esim. kun laadimme lastensuojelusuunnitelmaa tai nuorisolain mukaista toimenpideohjelmaa.

Osallisuushankkeen valmistelutyö on jäänyt minulle mieleen aivan erityisenä työtehtävänä, sillä odotin silloin Väinöä. Oli hyvin antoisaa pohtia lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnin tukemista, sillä samalla se oli osa omaa valmistautumistani äitiyteen ja vanhemmuuteen.

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Vastuuta läheisistä

Osallistuin eilen ensimmäisen kerran demareiden palveluiden tulevaisuutta miettivään työryhmään. Se valmistelee puoluekokoukselle ajatuksia siitä, millainen meidän mielestämme on toimiva kunta, joka luo edellytyksiä kuntalaisten hyvinvoinnille.

Keskustelu oli mielenkiintoista ja on aina ilo kuunnella toisten viisaita puheenvuoroja. Tällaiset kohtaamiset ovat mahdollisuus oppia ja selkeyttää myös omaa ajattelua, jos vaikka oma panos muutoin jäisi pieneksi. Yksi syy muuten, miksi aikoinaan liityin puolueeseen: mahdollisuus päästä otsikoiden taakse, syvemmälle asioiden sisään.

Itse pohdin vastuuta, joka meille kaikille kuuluu itsestämme ja läheisistämme. Monesti kuulee väitteitä, että me demarit olisimme olleet siirtämässä vanhemmille kuuluvaa vastuuta kunnalle ja palveluita tuottaville työntekijöille. Minusta nämä legendat eivät vastaa todellisuutta, jota itse koen joka päivä palveluiden käyttäjänä.

Jos ajatellaan päivähoitoa niin on itsestään selvää, että vaihdamme päivittäin kuulumisia aamuin ja illoin lapsistamme. Näin jaamme tietoa lastemme tilanteesta ja tuemme toisiamme huolehtimaan lapsistamme hyvin. Tietysti lapsi kasvaa ja kehittyy päiväkodissa tai koulussa, mutta niinhän on aina ollut. Lapsi kasvaa suhteissaan toisiin ihmisiin. On tärkeää, että päivähoitoryhmässä ja koulussa aikuinen ohjaa lasten kehitystä, jota joka tapauksessa tapahtuu. Ei meillä koskaan ole opettajat vain opettaneet, vaikka joskus sellaisen kuvan tämän päivän koulusta käytetyistä puheenvuoroista saisikin.

Kasvatus on yhteisöllinen tapahtuma. Se ei vie kuitenkaan vanhemmilta perimmäistä vastuuta huolehtia lapsistaan, eikä velvollisuutta tukea omaa lasta: puuttua, ohjata ja rakastaa. Tämä on jaettua vastuuta, jota me demaritkin olemme olleet palveluihin luomassa. Kun modernissa yhteiskunnassa lähiyhteisöt ovat yhä löyhempiä, on julkiset palvelut korvanneet sieltä aikaisemmin tullutta tukea. Samalla ihmisten ja perheiden saama tuki on ammatillistunut, se perustuu yhä enemmän tietoon, ei niinkään omiin kokemuksiin.

Uskon, että ihminen luonnostaan kantaa itsestään ja lähimmäisistään vastuuta ja huolehtii rakkaittensa hyvinvoinnista. Palveluissa on siis sisäänrakennettuna oma vastuu - mikä on hyvä - mutta sitä pitää olla sopivasti. Ketään ei saa jättää yksin haastavissa tilanteissa. Kahden pienen lapsen vanhempana uskon, että yksi ihmiselämän elämän suurimmista muutoksista on ensimmäisen lapsen syntymä ja silloin jokainen meistä tarvitsee tukea - on aina tarvinnut. Onneksi meillä onkin neuvolajärjestelmä, joka tukee ja kulkee pitkään jokaisen perheen rinnalla tässä muutoksessa.

Kukaan meistä ei selviä ilman apua kaikesta. Palveluiden tärkeä tehtävä onkin tukea meitä, vahvistaa meitä siinä tärkeässä tehtävässä, joka meillä jokaisella tässä yhteisössämme on.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Talousarviosta sopu

Perjantaina tuli tieto, että talousarvioneuvottelut on käyty aikataulun mukaan ja päättyneet laajaan yhteisymmärrykseen. Kaikki valtuustoryhmät ovat mukana sopimuksessa, mitä en lainkaan ihmettele.

Perhe- ja sosiaalipalveluihin on tulossa 400 000 euroa lisää, jotta lautakunta voi tarpeen mukaan perustaa uusia vankansseja tai käyttää ostopalveluita. Tällä rahalla on siis mahdollista parantaa neuvolan perhetyötä eli huolehtia perheohjaajien työn jatkumisesta ja lisätä perhetyöntekijöitä, jotta lapsiperheille olisi oikeasti tarjolla kotipalvelua. Toivottavasti sosiaali- ja terveyslautakunta päätyy niin tekemään!

Päivähoidon tilanne on ollut viime aikoina huolestuttava. Hoitoon tulevien lasten määrä on kasvanut niin, että paikoitellen avoimen päivähoidon toimintoja on jouduttu supistamaan kun lakisääteinen päivähoito on tarvinnut tiloja suunniteltua enemmän. Neuvottelijat ovat aikaistaneet mm. Vanttilan päiväkotia ja kiirehtivat myös Ymmerstan päiväkotia, jotta selviämme kasvaneesta kysynnästä.

Koulutoimi sai lisää rahaa tuntikehykseen ja oppilashuoltoon (koulukuraattorin ja koulupsykologin vakansseja). Neuvotteluissa on lisätty varoja myös siirtokelpoisiin koulutiloihin. Uskoakseni tämä vahvistaa opetuslautakunnan ratkaisun säilyttää Jalavapuiston parakkitilat vuoteen 2010.

Talousarvion valmistelu tuntuu toisinaan peliltä. Joka vuosi on asioita, jotka kaikkien yllätykseksi uupuvat talousarviosta ja suurta iloa tuntien me päättäjät saamme ne nostaa sinne takaisin. Yksi tällainen asia on joka vuosi ollut Leppävaaran maauimala. Tänä vuonna sitä on viime vuoden pätöksen mukaan suunniteltu, mutta niinpä vaan kaupunginjohtaja oli taas sen jättänyt investointilistalta täysin pois. Ja jälleen kerran se neuvotteluissa on nostettu takaisin. Nyt tuo souvi loppuu sillä, eiköhän Leppävaaran maauimala ensi vuonna viimein rakenneta samassa yhteydessä kun uimahalli remontoidaan.

Tässä oli siis vain osa neuvotteluissa syntyneistä muutoksista. Sen verran hyviä ne kuitenkin ovat, että voin omalta osaltani olla tyytyväinen ja valmis kannattamaan muutettua talousarviota.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

YTV:n tulevaisuus?

Olin tänään YTV:n seutukokouksessa, missä päätimme ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Mielessä oli kuitenkin myös muita kysymyksiä kuin mitä virallisissa papereissa oli eli mikä YTV:n tulevaisuus oikein on.

Varsinaisessa toimintasuunnitelmassa tärkeitä asioita olivat: joukkoliikenteen lippujen hintojen maltillinen korotus hintojen kasvun myötä (2,3 % seutuliput ja 1,3 % Espoon sisäinen), PLJ-työn jatkaminen (Espoon kärkihankkeita Länsimetro sekä Kaupunkiradan ja Kehä II:n jatko) sekä jätteenpolton tärkeät ratkaisut (Yva- ja hankintaprosessit menossa, missä Espoon "kandidaatit" ovat Ämmässuo ja Juvanmalmi). Pitkällä aikavälillä tärkeää on yhä tehokkaammat toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eli esim. raideliikenteen lisääminen ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden parantaminen.

Mutta onko YTV:tä enää ensi vuoden jälkeen olemassa? Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö takkuaa ennen kaikkea liikenneasioiden osalta. Helsingille on koko ajan ollut vastenmielistä YTV:n kehittäminen, laajentaminen ja vahvistaminen syistä, joita en vieläkään ymmärrä.

Espoon kanta on - ja oli tänäänkin -, että YTV:n laajentaminen tulisi aloittaa Kirkkonummesta ja Keravasta, kun niiden YTV:n kanssa tekemä sopimus liikenneyhteistyöstä päättyy ensi vuoden lopussa. Emme kuitenkaan esittäneet, että YTV:n pitäisi ryhtyä toimiin näiden kuntien täysjäsenyyden edistämiseksi, vaan toivoimme asian selvittämistä, jotta Helsinki ei tyrmäisi esitystämme.
- Politiikka on toisinaan monimutkaista ja ihmisten arkielämän kannalta käsittämätöntä.

Muiden kuin helsinkiläisten (kokoomuslaisten ja vihreiden) kanta kai on se, että YTV:tä tulisi kehittää, ei purkaa. Saa nähdä mihin lopulta päädymme. Olisiko sopiva kompromissi se, että YTV:n nimi muutetaan helsinkiläisille mieluisammaksi? Ainakin se olisi halvempaa kuin yhden organisaation puolittainen tai täydellinen alasajo, jotta saataisiin rakentaa uusi vastaavanlainen organisaatio.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Uusi johtaja Espooseen

Espoon kaupungin valtuusto valitsi sivistystoimen uudeksi toimialajohtajaksi Aulis Pitkälän. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, vaikka kaikenmoista tässä matkan varrella ehdittiin kirjoitella.

Kirjoituksissa pohdittiin myös kuka tässä valitsee ja saneleeko joku päätöksen toisten puolesta. Kun prosessi eteneni niin kai lopulta kaikille kävi selväksi, ettei kukaan ole valtuustolle mitään sanelemassa. Ei ole tarvinnut sanella, kun etsinnässä oli paras mahdollinen hakija.

Itse näin hakijalistan ensimmäisen kerran pari tuntia ennen hakuajan päättymistä ja myönnän silloin huolestuneeni. Siinä vaiheessa listalla ei ollut ehdokasta, joka olisi ollut selvästi yli muiden. Huoli oli sen verran suurta, että siinä tuli muutama puhelukin soitettua. Sain kuulla, että hakemuksia on vielä tulossa ja rauhoituin, eikä sen jälkeen ole tarvinnut olla huolissaan.

Aulis Pitkälällä oli hakijoista selvästi eniten kokemusta, jota toimialajohtajalta edellytetään. Hän on johtanut suurta organisaatiota pitkään, mikä on ehdoton edellytys kun tällaiseen tehtävään tekijää valitaan. Tämä on tärkeää myös siksi, että toimialalla on ollut juuri johtamisessa ongelmia viime vuosina. Eräs päättäjistä totesikin aiemmissa keskusteluissa, että toimialalla tilanne on ollut niin vaikea, ettei sinne voi ottaa ketään uudelleen harjoittelemaan johtamista.

Pitkälällä on myös laaja toimialan tuntemus. Espoolle on myös eduksi, että saamme johtajan, joka on jo sisällä pääkaupunkiseudun yhteistyökuvioissa. Oli hyvä kuulla useamman kokoomuslaisen kehuvan Pitkälää juuri näistä ansioista.

Muutama valtuutettu väitti valintaa puhtaan poliittiseksi, koska Pitkälä on demareiden jäsen. Minusta tässä olisi ollut kyse poliittisesta virkanimityksestä, jos olisimme yrittäneet väittää jotain ihmistä muita paremmaksi vain siksi, että hänellä on puolueen jäsenkirja. Nyt valitsimme pätevimmän, eikä valintaa tällaisessa tilanteessa saa estää se, että hän on myös poliittisesti sitoutunut ja valveutunut.

Ihmisiä ei saa syrjiä heidän arvomaailmansa vuoksi. Miten ihmeessä me saisimme enemmän ihmisiä mukaan toimimaan luottamustehtävissä, jos se samalla voi viedä heiltä mahdollisuuden edetä työelämässä? On erikoista, etteivät edes valtuutetut arvosta sitä työtä, jota he itsekin tekevät politiikassa. Siitähän tässä laajasti ottaen oli kysymys.

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Välähdyksiä juhlaputkesta

Kyllä se kaksi tuntia aika pitkä on ja pienistä lapsista lähtee uskomattoman paljon ääntä. Huomasimme myös, etteivät lapset syö juuri mitään, vaikka pöydässä oli monenmoista ja pienet pojat ehtivät ajatustakin nopeammin kaikkialle. Onneksi lapset olivat taitavia kulkemaan rappusissa. Hauskaa oli, eikä kellekään tullut harmia, eikä kukaan loukkaantunut. Onnistuneet juhlat siis!
Tässä oli Väinön itse suunnittelema kakku. Näköiskuva tuossa kuulemma oli, vaikka pojalla parta ei vielä kasvakaan. :D

Väinö sai monenlaisia lahjoja ja oli jälleen kerran ihanaa nähdä, kuinka innoissaan hän niistä kaikista oli. Autorataa poika on toivonut jo pidempään ja nyt niitä on sitten meillä kaksi. Liioittelua myönnän, mutta niin siinä nyt vain kävi. Alla oleva on äidin suosikki.

Sunnuntaiaamuna oli uusi juhlan aihe. Lapset olivat leiponeet muhkeat pullat isälleen ja toivat ne sänkyyn.

****
Ps. Hienoa, että hallitus päätti sitten luopua päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Niin minä uskoin tapahtuvankin: http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2007/05/myrsky.html

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Odottavissa tunnelmissa

Lapset ovat nyt tulleet sitten siihen ikään, että meillä on tänään ensimmäiset kaverisynttärit. Myönnän, että harvoin on jännittänyt näin. Meille on tulossa seitsemän pientä poikaa juhlimaan!

Olen myös miettinyt onko kaksi tuntia lyhyt vai pitkä aika. Ja mitä kaikkea siinä ajassa oikein ehtiikään tapahtua? Viime päivinä on kuitenkin vahvistunut usko siihen, että kyllä me tästäkin selviämme. :))


***
Eilen oli Espoon demareiden kunnallisjärjestön syyskokous. Kokousta ennen puolueen puheenjohtaja Heinäluoma kertoi ajankohtaisia kuulumisia eduskunnasta sekä arvioi puoleen tulevaisuuden näkymiä hieman. Saimme kuulla, että puolueen kansanedustajat valmistelavat oikeasti vaihtoehtoisen budjetin, josta näkyy omat painotukset. Hyvä niin.

Puolueen kannatus ei ole noussut, vaikka viime aikoina toisten puolueiden kannatus on laskenut. Kyse on siitä ansaitsemmeko kansalaisten luottamuksen siinä tilanteessa, missä usko hallitukseen alkaa horjua. Itse en usko, että kannatus siirtyy meille automaattisesti, vaan siihen vaaditaan työtä, uskottavia tekoja ja puheenvuoroja.

Puolueessa tuntuu nyt olevan kaksi erilaista linjaa: toiset uskovat, että haukkumalla hallitusta pääsemme aikanaan takaisin valtaan. Näiltä unohtuu, että toisinaan puolueilla on siihen mennyt useampi vaalikausi.

Toiset meistä taas uskovat, että vain puolueen uudistumisen kautta syntyy uutta kannatusta ja luottamusta. Yksi askel tässä muutoksessa oli mielestäni paljon huomiota saanut Hämeenlinnan kokous. Juuri nyt me tarvitsemme juuri sellaisia kohtaamisia yhä enemmän! Meidän pitää keskustella ja miettiä missä olemme ja mihin suuntaan haluamme mennä sekä miten me sen teemme.

***

Uusi tähti on syntynyt Espooseen:
Eilisessä kokouksissa valitsimme myös uuden puheenjohtajan johtamaan meitä espoolaisia demareita: Mika Helanderin! Itse olin erittäin tyytyväinen hänen valintaansa ja toivotan kaikkea hyvää alkavalle taipaleelle. Mika työskentelee sosiologian professorina ja kertoi olevansa vaikuttunut Allardin ajatuksista.

Kokous henki uusia ja lupaavia tuulia. Oli rohkeutta sanoa ja puhua rakentavasti. Toivon todella, että saisimme tästä nyt uuden otteen omaan työhömme ja toimintaamme. Oikeasti meillä on aika hyviä ihmisiä mukana tässä liikkeessä!

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Miten kohtuuhintaisia asuntoja?

Viimein kaupunginhallitus on varannut aikaa keskustella asuntopolitiikasta perusteellisesti iltakoulun merkeissä. Kysymys on erittäin kiperä, sillä asuminen on tolkuttoman kallista ja ihmisten on kovin vaikeaa toteuttaa asumisen unelmiaan pääkaupunkiseudulla.

Meillä Espoossa on asetettu joitain tärkeitä asumiseen liittyviä tavoitteita: pyrimme lisäämään pientalotuotannon osuutta ja omatoimirakentajille myönnettävien tonttien määrää. Tämän lisäksi kaupungin oma vuokrataloyhtiö Espoonkruunu rakentaa vähintään 200 vuokra-asuntoa vuodessa. Jollain tavoin kaupungin on tarkoitus luoda edellytyksiä sille, että muut toimijat rakentaisivat sen lisäksi vielä 300 vuokra-asuntoa.

Tavoite on siis monipuolistaa asumisen vaihtoehtoja, mutta tuottaako se kohtuuhintaista asumista? Ja mitä me oikeastaan tarkoitamme kohtuuhintaisuudella? On tärkeää miettiä onko meillä keinoja tuottaa nykyistä edullisempia vuokra-asuntoja.

Omistusasuntojen hinta on myös pilvissä. Viime päivien uutiset tosin ovat kertoneet, että kasvu olisi hiipumassa. On hyvä, että rakennuttajat ovat kehitelleet erilaisia malleja päästä omistusasumiseen kiinni pienemmällä alkurahoituksella (esim. osaomistus). Myös Loft-asuntoja olisi hyvä saada syntymään lisää, koska ne ovat olleet kysyttyjä. Puoliksi rakennetussa asunnossa käsistään kätevillä olisi mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistaan ja päästä näin edullisemmin kiinni omaan tupaan.

Toisinaan näkee kirjoituksia, joissa vaaditaan suosimaan nykyistä enemmän kerrostaloja ja lopettamaan "höpötys" pientalotuotannon puolesta. Kestävän kehityksen vuoksi pitäisi muka sivuuttaa ihmisten toiveet täysin. Itse taas ihmettelen sitä, miksi juuri Suomi on Euroopan kerrostalovaltaisimpia maita, vaikka meillä on vähän asukkaita ja maata vaikka kuinka. Onko tosiaan esim. Hollannissa kerrostaloasumisen osuus vähäisempää ja kuinka se on mahdollista?

Ei pääkaupunkiseudulle voi kaavoittaa laajoja väljiä omakotitaloalueita, mutta on olemassa myös välivaihtoehtoja. Tiivis pientaloalue voi olla lähes yhtä tehokkaasti rakennettu kuin kerrostaloalue, mutta silti se voi tarjota hyvin suunniteltuna mahdollisuuksia omaan pihaan ja yksityisyyteen. Joskus taas tuntuu unohtuvan, että pientaloissakin voi olla vuokra-asuntoja.

Muutama vuosi sitten Leppävaaraan rakennettiin Säterinmetsän alue, joka yhdisti omatoimisen rakentamisen ja tiiviyden. Olen ollut hyvin pahoillani siitä, ettei vastaavaa ole toteutettu muualle. Kun tonttimaa on kallista, olisi meidän syytä tarjota myös pieniä tontteja. Lisäksi Säterinmetsää tutkittiin niin perusteellisesti, että me osaisimme toteuttaa vastaavanlaisen alueen nyt paremmin. Naapurisopu ei seuraavalla kerralla olisi yhtä koetuksella.

Eikä pientalotuotannon lisääminen tarkoita sitä, etteikö kerrostalojakin tarvittaisi. Kaupunkikeskuksiin niitä rakennetaan edelleen. Itse uskon, että myös väestön ikääntyminen lisää vaivattoman kerrostaloasumisen suosiota. Olen myös pohtinut mitä uutta kerrostaloasumiseen seuraavaksi tulee nyt kun lasitetut parvekkeet ovat jo kaikissa taloissa, jotta kysyntä saataisiin kasvamaan entisestään.

Millaista ylipäätään asumisen tuotekehittely meillä on? Myönnän, että tilavuus on ehkä keskeisin asumisen laatuun vaikuttava seikka, mutta kyllä tilaratkaisuillakin saadaan paljon aikaan. Jotkut onnistuneet yksityiskohdat tai ratkaisut voivat saada hyvälle mielelle, vaikka asunnossa olisi asunut vuosia.

Aktiivinen maapolitiikka on ainoa tae sille, että kaupunki ylipäätään pystyy vaikuttamaan asuntoasioihin. Espoon kaupungin toimettomuus tässä suhteessa on oikeastaan tyhmyyttä. Jos emme ole määrätietoisia omassa maanhankinnassamme, kuinka voisimme luovuttaa tontteja kerrostalo-, vuokratalo- tai pientalorakentajille - omatoimirakentajista nyt puhumattakaan.

Meillä ei ole pula kaavoitetuista tonteista, vaan pulaa on myytävänä olevista tonteista, jotka saataisiin rakentumaan. Kaupungin pitäisi omista enemmän maata itse, koska silloin voisimme vaikuttaa enemmän suunnitelmien toteutumiseen. Saisimme rakennuksia, asuntoja emmekä vain asemakaavoja. Maanhankinta kaikissa tilanteissa on todellista viisautta.

Jos Espoolla tosiaan nyt jäljellä kaksi kerrostalotonttia, pitäisi jokaisen viimein ymmärtää, ettei sellaisella varannolla edistetä minkäänlaista asuntopolitiikkaa. Asumisen kalleus on kieltämättä myös ikuisuuskysymys. Nyt se kuitenkin yhdistyy yhä pahenevaan työvoimapulaan ja siksi kaikki mahdollinen pitäisi tehdä, jotta joskus tulevaisuudessa kaikilla olisi varaa asua pääkaupunkiseudulla. Sekä herroilla että meillä, jotka ihmisiä palvelemalla elätämme itsemme.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Lapsiperheiden avuntarve unohtui talousarviosta

Espoon ensi vuoden talousarvio on nyt julkinen. Ensimmäinen huomio siitä on se, että lapsiperheiden kotipalveluun ensi vuodelle on luvassa vain kriteereitä - ei uusia tekijöitä. Tältä osin esitys tuntuu täysin mahdottomalta. Toisaalta tilanne tuntuu tutulta, sillä hieman samoja ajattelin vuosi sitten.

Espoossa on muutaman viime vuoden aikana kehitetty neuvolan palveluita. Terveydenhoitajia on koulutettu tekemään työtään paremmin, mutta kun meiltä uupuu 20 työntekijää, ei varhaisen tuen koulutusta pysty hyödyntämään työssään. Tältäkin osin talousarvio paikkaa väestönkasvusta syntyvää vajetta, ei kohenna työoloja valtakunnallisten suositusten tasolle. Tee siinä sitten enemmän kotikäyntejä, jotka tavoitteeksi on asetettu.

Neuvolaan on palkattu myös perheohjaajia tukemaan ja ohjaamaan perheitä. Kolme näistä ohjaajista on työskennellyt projektirahoituksella, joka loppuu vuoden vaihteessa. Kun talousarvio ei lupaa ainuttakaan uutta perheohjaajan vakanssia, tarkoittaa se että heidän osaltaan työ loppuu. Näin meille esitetään vaikka ohjaajilla on ollut enemmän töitä kuin mitä ovat pystyneet hoitamaan!

Viime talousarvioneuvotteluissa käynnistettiin Espoossa uudelleen lapsiperheiden kotipalvelu. Saimme neljä työntekijää koko Espooseen auttamaan konkreettisesti lastenhoidossa ja kotitöissä. Olisi luullut, että nyt näitä vakansseja olisi tullut lisää, mutta eipä näy ainuttakaan. On päivän selvää, ettei yksi työntekijä yhdellä suuralueella riitä millään, mutta jostain oli viime vuonna aloitettava. Aikamoiset kriteerit sitä saa olla, että palvelu todella kohdistuu kaikkein eniten sitä tarvitseville, jos nyt todella aiomme jatkaa ilman uusia työntekijöitä.

Toki omaa kotipalvelutoimintaa täydentää palvelusetelijärjestelmä, mutta kuten jo edellisessä kirjoituksessani kerroin, ei se toimi. Palveluseteli ei todellakaan tarkoita, että apua saisi, vaan se antaa mahdollisuuden saada apua, jos palveluntuottajalla on työntekijöitä osoittaa ja jos perheellä on varaa maksaa omavastuu palvelusta.

***

Talousarvioesitykseen liittyy mielenkiintoisia esityksiä myös investointien osalta. Olen itse ollut aistivinani, että Puolarmetsän sairaalan (Espoon sairaala ja vanhustyön kampus) toteuttaminen omana hankkeena on saanut kannatusta aikalailla eri ryhmissä. Hankkeen rahoituskin olisi mahdollista hoitaa alueelle kaavoitettavien asuntotonttien myymisestä saaduilla tuloilla. Nyt meille kuitenkin esitetään, että hankkeen toteuttamista elinkaarimallilla selvitetään.

Päätöksenteko vaatii toisinaan aikamoista sinnikkyyttä päättäjiltä, mutta en epäile etteikö meistä siihen olisi. Eiköhän tämäkin esitys paremmaksi saada.

***

Näiden fiilisten vastapainoksi ja kevennykseksi pieni tilannekuva viikonlopustamme: Kävimme lauantaina Teatteri Hevosenkengässä katsomassa Kummituskekkereitä. Matka teatteriin oli hankala, sillä julkiset kulkivat pyhäpäivän aikautaulun mukaan. Jouduimme kävelemään sen verran pitkän matkan, että taivallus otti Väinölle koville.

Perillä poika huomasi, että jotkut olivatkin tulleet autolla teatteriin. Lapsi-parka ei vielä tiedä, että me olimme kaiketi ainoat, jotka sinne tulivat julkisilla.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Johan on markkinat!

Viikon uutiset ovat taas saaneet minut pohtimaan markkinoita ja julkisen sektorin mahdollisuuksia hyödyntää yksityisen sektorin osaamista. On päivän selvää, ettei kunnan tai valtion tehtävä ole rakentaa isoja rakennuksia, vaan tuottaa palveluita. Nyt tämä työnjako julkisen ja yksityisen välillä on johtanut siihen, että meillä Helsingin keskustassa paraatipaikalla monttu, mutta ei musiikkitalolle rakentajaa.

Pienemmässä mittakaavassa seurasin kesällä samaa ilmiötä. Meillä asukaspuiston kunnostustyöt venyivät ja venyivät, kun yrityksiä, joille hommat olisivat kelvanneet ei löytynyt. Alueen lapsille se oli harmillista, kun juuri kesällä puistossa käy todella paljon perheitä ja lapsia.

Tämä ongelma ei ole vain teknisellä puolella. Meillä esim. neuvolasta myönnetään tietynlaisin kriteerein palvelusetelejä lapsiperheille, jolla he voivat ostaa lastenhoitoapua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että apua varmasti saa silloin kun sitä tarvitsee. Todellisuudessa apua saa, jos palveluntuottajalla on osoittaa työntekijä tekemään työtä perheeseen.

Tähän on tultu, kun työvoimapula on sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yritykset voivat valita mieluisammat työt ja jos kaikki kädet on sidottu, ei uusia töitä voi ottaa. Hyvä renki näyttää ottaneen ohjakset käsiinsä.

Millaisia johtopäätöksiä tästä pitäisi päättäjien tehdä?

Kunnan omasta työstä ja omista työntekijöitä ei ole mitään syytä luopua, mikä tarkoittaa kunnon palkkauksesta huolehtimista. Teknisellä puolella pitää olla ainakin sen verran tekijöitä, että erilaiset korjaustyöt tulee hoidettua, vaikka uudisrakentaminen ostettaisiinkin edelleen.

Sosiaali- ja terveystoimessa on tärkeää huolehtia omista palveluista, vaikka yksityisiä toimijoita olisikin mukana täydentämässä palveluvalikoimaa. Äkillistä avuntarpeisiin pitäisi löytyä omia ihmisiä auttamaan, eikä vain seteliä tai puhelinnumeroa, josta apua saa, jos saa.

Ainakaan näitä kysymyksiä ei saa unohtaa, kun mietimme miten tuotamme mitäkin palveluita tai kun mietimme tulevina viikkoina investointisuunnitelmiamme.