sunnuntaina, elokuuta 27, 2006

Espoon keskus paranee

Olin lauantaina Espoon Riehassa ja pidin siellä puheen Espoon keskuksen kehitysnäkymistä. Jatkan asian käsittelyä tässä. On hienoa, että asuinalueemme on kehittymässä todella parempaan suuntaan. Tyytyväinen olen myös siitä, että nyt sekä virkamiehillä että päättäjillä on aito halu panostaa Espoon keskukseen. Aina niin ei ole ollut. Suunnittelu vie kuitenkin aikansa ja tuloksista on vasta vain osa nähtävillä. Niitähän on mm. lukio, uimahalli ja terveysasema.

Tänne on tulossa uusia asuinalueita ja uusia asukkaita. Fallåkerin pientaloaluetta Lommilassa rakennetaan parhaillaan samoin kuin Tuomarilan aseman viereen nousevaa Kulovalkean aluetta. Jälkimmäistä on moni meillä käynyt kehunut. Lisäksi Suviniityn alueen asemakaavoitus on käynnissä. Tuo alue sijaitsee aivan Espoon juna-aseman tuntumassa ja alueelle suunnitellaan korkeatasoista kerrostaloasumista. Kaupungin asemakaavapäällikkö on suunnitelmista aivan innoissaan, mikä tuntuu lupaavalta.

Uudet asuinalueet ja asukkaat luovat edellytyksiä palveluiden parantamiselle. Kaupallisten palveluiden paranemisesta onkin toivoa, sillä Espoontori on hakenut lupaa laajentaa toimintaansa. Kun kaava saadaan valmiiksi, alkavat rakennustyöt välittömästi.

Espoontoria vastapäätä on tulossa toimintakeskus, jossa myös on liiketilaa ja mihin toivottavasti nyt saadaan yritys mukaan. En tiedä, mikä on Hok-Elannon viimeinen ajatus, mutta toimintakeskukseen tuleva kirjasto on todella tärkeä meille asukkaille. Sen piti olla valmis vuonna 2008, enkä ole vielä menettänyt toivoani.

Espoontorin ympäristö muuttuu myös sen vuoksi, että siihen on tulossa matkakeskus ja toivottavasti kaupunkiradan jatkaminenkin etenee. Radan toisella puolella oleva virastokeskuksen ja kaupungintalon (puretaanko vai korjataanko, saatetaan jopa suojella) kohtalo on vielä epävarma. Niihin suunnitelmiin palataan tänä syksynä.

Koulupuolellakin tapahtuu. Lehtimäkeen valmistuu ensi vuonna ammattioppilaitoksen lisärakennus ja opiskelijoiden määrä lisääntyy tuntuvasti. Uskon, että siitä tulee hieno ja haluttu opiskelupaikka. Kun siellä on vierekkäin sekä ammatillisia oppilaitoksia että lukio on näiden opintojen yhdistäminen aidosti mahdollista.

Kirkkojärvelle taas on tulossa peruskoulu. Terveyskeskus Samarian viereen suunnitellaan perheiden taloa, jossa olisi mm. neuvola ja perheneuvolapalvelut.

Sain eilen myös palautetta siitä, että tänne rakennetaan liikaa. Muutos on ollut kiivasta ja pitkään alueella asuneiden on siihen ehkä vaikea sopeutua. Itse suhtaudun siihen positiivisesti. Espoon keskuksen ankeaa ilmettä muutetaan parhaiten rakentamalla ympärille ja sekaan uutta ja laadukasta, jolloin kehnommat rakennukset eivät nouse enää niin vahvasti esiin.

Eilen Espoon Riehassa oli esillä myös useita paikallisia yhdistyksiä. Alueella toimii mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry, Punainen risti, Keski-Espoo seura ja eri puolueilla on tietysti myös omat paikallisosastot. Väyliä vaikuttaa suunnitelmiin ja omaan asuinalueeseemme on.

Ei kommentteja: