Runojen viehätys

"...
LASTEN AIKA on erilaista kuin aikuisten. Lapsilla on aikaa kaikkeen,

mitä he tahtovat. Miksei aikuisilla ole?

Lasten aikaa ei voi tuhlata. Sitä voi vain kuluttaa. Kaikkeen

hauskaan.

Se mikä on ensin ihan kamalaa, voi äkkiä muuttua

hauskaksi. Ja päinvastoin.

Lapsilla on kiire vain synttäreille, huvipuistoon,

eläintarhaan ja jouluun.

Aikuisilla on kiire joka paikkaan. Miksi?

Ei kai aikuinen vanhene

nopeammin kuin lapsi?"

- Tittamari Marttinen -


Olin eilen kuvattavana Espoon kirjaston avajaisia varten tehtävää kirjavinkkiohjelmaan. Kirjaston väki kuvaa meitä alueen valtuutettuja ja lapsia, kun kerromme mielikirjoistamme. Se tulee pyörimään avajaispäivänä kirjastossa.

Itse mietin hetken aikaa, mistä kirjasta kertoisin ja sitten se kirkastui: Tittamari Marttisen Äidin karkkipäivä kuvaa erinomaisella tavalla, millaista on tulla äidiksi ja millaista lasten kanssa eläminen on. Yllä ote runosta Siniset lapset, joka on liiankin ajankohtainen perheessämme.

Runojen viehätys on minulle kovin yksinkertainen. On upeaa, että joku on pystynyt kiteyttämään tilanteita, tunteita tai tunnelmia, joita me jokainen elämme tai luonnossa näemme. Siksi niiden äärelle on hyvä pysähtyä. On myös runoja, jotka kelpaisivat ohjeeksi elämän matkalle. Yksi sellainen on Helena Anhavan Naapurin tytöltäkö mallin kysyt, missä sanotaan mm. näin:

"Paljon et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi. "

Hieman pidempään ajatuksiani saa kuulla ensi huhtikuun ensimmäinen päivä, kun uusi kirjastomme avautuu. Mukava idea, siksi halusin kertoa siitä jo nyt.

Uusi aika

Tänään avattiin Espoon keskuksen uusi kauppakeskus Entresse. Oli todella suuri ilo nähdä niin paljon ihmisiä keskuksessa. Entressen myötä alueen kaupalliset palvelut paranevat kertaheitolla uskomattoman paljon: vaatteita voi löytää muualtakin kuin Tarjoustalosta, kotiinkin voi hakea tarpeellisia tavaroita useammasta kaupasta, eikä lahjoja tai tuliaisia tarvitse lähteä etsimään Selloon. Puhumattakaan siitä, että viimein alueellamme on kirjakauppa!

Espoon keskuksen uusi aika alkoi siis tänään. Entresse liikkeineen on alku, joka saa jatkoa keväällä kun kirjasto siirtyy samaan rakennukseen. Veturina se myös toivottavasti vetää Espoontorin laajennuksen käyntiin ja luo mahdollisuuksia muille alueen kehittämishankkeille.

Vaalien jälkeen blogini on ollut aiempaa hiljaisempi. Olen ollut kovin väsynyt. Nyt alkaa hiljalleen tuntua siltä, että toipuminen tuosta kamppailusta on alkanut. Muutoksen tuulet puhalsivat Espoossa ja minullekin se merkitsee uutta aikaa luottamustehtävissä. Missä, sitä en vielä tiedä, mutta hiljalleen olen alkanut jo odottaa sitä. Muutoshan on aina mahdollisuus uuden oppimiseen.

Mieli on ehkä hitusen virkeämpi siksikin, että lunta on maassa. Koko maailma näyttää aivan uudelta. Toivon todella, että saisimme kunnon talven niin paljon olemme saaneet kärsiä märästä ja pimeästä. Jospa sittenkin vielä kunnolliset talvet täälläkin ovat mahdollisia?

Näillä ajatuksilla yritän voimistua ja ehkä se näkyy myös blogissani.

Askel eteen vai taakse?

Oletko pettynyt? Sinä hävisit! Se kaupunginhallituksen päätös oli typerä esitys. Ja muuta tällaista sain eilen kuulla, kun valtuusto oli lopulta äänestänyt Espoon kaupungintalon suunnittelun jatkosta.

Itse asiassa edustamani kanta sai jatkoaikaa, mutta sen ohessa päätettiin järjestää myös toinen kilpailu, jossa etsitään hyvää peruskorjausratkaisua. Mitä siitä, jos kerran kaupungilla on varaa järjestää pari n. 130 000 euroa maksavaa kilpailua yhden sijasta, kun kuitenkin Espoon virastokeskuksen suunnittelu etenee. Se on tärkeintä ja me voimme edelleen päättää myöhemmin purkaa kaupungintalon.

Itse olin vakuuttunut ja olen edelleen, ettei rakenteiden säilyttäminen ole järkevää, koska se rajoittaa suunnittelun mahdollisuuksia ja tulee vähintään yhtä kalliiksi kuin kokonaan uuden rakentaminen. Itse olisin toivonut, että säilyttämisen sijasta olisimme ohjeistaneet tulevaa suunnittelua ja asettaneet sille riittävät tavoitteet.

Omasta mielestäni keskeistä on:
- kaupunkikuvan kannalta muuttaa virastokeskuksen mittakaavaa inhimillisemmäksi ja lisätä viihtyisyyttä. Jalankulku on saatava maantasolle ja puistoyhteys on avattava kirkon suuntaan.
- rakennetaan kaupunkilaisten talo, joka on kutsuva, avoin, esteetön ja toiminnallisesti hyvä. "Espoolaisten talo", jonka kaikki tuntisivat omakseen, joka ei ole monumentti, mutta riittävän edustava.
- mahdollisimman matala energian kulutus. Espoo voisi näin osoittaa ottavansa vakavasti ilmaston muutoksen hillinnän. Tämä oli muuten ainoa asia, josta eilen taisimme olla yksimielisiä ja siinä mielessä sain siis tärkeän ehdotuksen läpi!

Suunnitelun pohjaksi tarvitaan kunnollinen tarveselvitys, jonka tekemisestä kaupunginhallitus päätti. Se on ehdoton edellytys sille, että tuleva ratkaisu on laadukas, mutta samalla myös realistinen ja taloudellisesti toteutettavissa.

Muutama sana politiikasta. Valtuustossa voittanut päätös (kaksi suunnittelukilpailua) oli demareiden ehdotus ja toisaalta myös kaupunginhallituksen esitys (yksi kilpailu uudisrakennuksesta) oli meidän siellä olevien demareiden esitys. On todellakin mahdollista, että itse pyrin valtuustossa puolustamaan meidän demareiden esitystä muiden demareiden tekemää esitystä vastaan. Tämä kertonee jotain meistä?

Sain kaikella toveruudella vapaat kädet ryhmältä toimia näin. Onni onnettomuudessa tässä oli se, että nämä kaksi vastakkain ollutta esitystä olivat kuitenkin parhaat ja siinä mielessä voin rauhallisin mielin odotella seuraavaa erää, jolloin toivottavasti teemme jo lopullisia ratkaisuja.

Virastokeskus kaipaa radikaalia uudistamista. Nykyisellään se on ankea ja turvaton. Asukkaiden parissa se aiheuttaa lähinnä häpeää ja kauhistelua, eikä siitä - eikä edes kaupungintalosta - ole todellakaan espoolaisen identiteetin rakennuspuiksi, vaikka niin joku valtuustossa taisi väittää.

Amatöörien puuhastelua

Sain valtakirjan kuntalaisilta. Paransin jopa äänimäärääni, vaikka demarit yleensä ja varsinkin Espoossa saivat takkiinsa niin, että vieläkin tekee pahaa. Tässä tilanteessa oma kannatus tuntuu vieläkin arvokkaammalta ja on suuri tunnustus tehdystä työstä.

Vaalien jälkeen on käyty kiivaita keskusteluja ja etsitty syyllisiä. On arvioitu, että syy tappioon on aiemmin tehty hallituspolitiikka tai unelmahöttö, millaiseksi valtakunnallinen kampanja on jälkikäteen tuomittu. Totta kai varjot meitä seuraavat ja voi olla, ettei kampanja ollut riittävän uskottava ja puoluejohto vielä liian tuntematon. Myös Liisa Jaakonsaaren arvio kokeneempien naisten julmuudesta Juttaa kohtaan osui oikeaan. Syitä on monia, mutta iso osa niistä on ihan kotikutoisia.

Oma käsitykseni on, että ihmiset seuraavat yllättävän ohuesti paikallista päätöksentekoa ja siksikin omalla henkilökohtaisella ja paikallisella kampanjoinnilla ja ehdokasasettelulla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Tärkeää on myös huomata, että sisäinen riitely ja epäjärjestys vaikuttaa lopputulokseen. Puolueet eivät menesty siellä, missä riidellään sisäisesti paljon ja siinä me espoolaiset demarit olemme ammattilaisia, kun taas kampanjointimme oli enemmänkin amatöörien puuhastelua.

On siis käsittämätöntä, ettemme osaa kertoa yhtenäistä viestiä siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi ja miksi olemme mitäkin päättäneet. Vaikeita ratkaisuja on tehty, mutta niiden takana pitäisi uskaltaa seistä. Voi myös olla niin, että meidän pitäisi vielä syvemmin keskustella asioista, jotta kaikki ymmärtäisivät, ettei esim. liikelaitoksen perustaminen ole ulkoistamista tai miten Espoon Sähkö tosi asiassa myytiin. Poliittinen linjamme ei kuitenkaan ratkaissut vaaleja, vaan se että meillä ei ollut yhtenäistä selvää viestiä.
- Jos emme luota omaan tekemiseemme, kuinka joku haluaisi sitä tukea ja äänestää?

Oma havaintoni on, että vihreät kampanjoivat aktiivisemmin kuin koskaan. He panostivat aivan erilailla kuin aiemmin vaaleihin. Heillä on myös vahvaa nettiosaamista, jossa me jäämme todella paljon jälkeen. Se on harmillista, kun juuri siellä (täällä) mahdollisuudet tuoda omia ajatuksiaan esille ilmaiseksi ovat valtavat. Jokaisella ehdokkaalla pitäisi olla muutamia ajatuksia, joita toisivat blogissaan tai erilaisissa keskustelupalstoilla esille.

Kuntavaaleissa on satoja ehdokkaita. Oman ehdokkaan löytäminen on vaikeaa, kun jokaisella puolueella on käsittämättömät listat. Moni äänestäjä hakee enemminkin oman alueen asioiden ajajaa kuin tietyn puolueen jäsentä. Mainonta ja viestintä on juuri se keino kertoa, että on olemassa. Sellaista ei äänestetä, jonka ehdokkuudesta ei tiedetä.

Kaiken kaikkiaan meidän järjestöosaamista pitää vahvistaa. Tästä näkökulmasta on hyvinkin erikoista, että entinen puoluesihteeri ensimmäisen kerran otti esille, että pääkaupunkiseudun puoluejärjestöt pitäisi yhdistää ja toimintaa hoitaa puoluetoimistolta. Miksi vaalien jälkeen? Tämän suuntaisia aloitteita oli puoluekokouksessakin, jonne kyseisen henkilön johdolla valmisteltiin linjaukset järjestötoiminnan kehittämisestä. Asia on tärkeä, sillä SDP:n kannatus pääkaupunkiseudulla osoittaa suuntaa koko maahan.

Toiminnan pitää olla sellaista, että siinä halutaan olla mukana ja halutaan tukea. Sitä olen pitkään kysynyt erilaisissa tilaisuuksissa: olemmeko kutsuvia? Eivät ihmiset halua tulla kärsimään kanssamme, vaan rakentamaan parempaa maailmaa ja kaupunkia.

Välillä pitäisi olla hauskaakin, jotta työtä jaksaisi tehdä. Se meillä on ollut valitettavan kauan kadoksissa. Liian kauan. Tekemisen ilo näkyy kauas, mutta sen puute vieläkin kauemmas.