maanantaina, elokuuta 07, 2006

Politiikan talvi Espoossa

Tulevan talven aikana tehdään Espoossa merkittäviä päätöksiä ja keskustelu tulee olemaan vilkasta ja värikästä aivan varmasti. Asialistalla on uuvuttavan paljon isoja asioita:

- Etelä-Espoon raideratkaisu eli päätös metrosta tehdään viimein. Asia on nyt lausunnoilla lautakunnassa ja tulee valtuustoon alkusyksystä. Ei päätös vieläkään helppo ole - siitä saimme esimakua, kun kaupunkisuunnittelulautakunnalle tehty esitys sai Hesarin pääkirjoittajankin puuttumaan asiaan.

- Etelä-Espoon yleiskaavaehdotus laitetaan nähtäville syksyllä. Sitä on lautakunnassa puitu puolitoista vuotta, joten on syytä uskoa, että saamme viimein kaupungin eteläosiin yleiskaavan ohjaamaan maankäyttöä.

- Kaavoituksen nopeuttamisesta ja maapolitiikasta on puhuttu niin paljon, että on syytä saada esityksiä aikaiseksi. Valtuustosopimuksessa sovittiin, että Espoon maapolitiikkaa tarkistetaan. Ohjelman piti olla valmis jo tänä vuonna, nyt se on tulossa ensi vuoden tavoitteeksi. Näitä asioita on pidettävä esillä, koska ne osaltaan vaikuttavat asuntotarjontaan ja sitä kautta asumisen hintaan. Jotta kunta voi luovuttaa kohtuuhintaisia tontteja rakentajille, pitää sen oman maanhankinnan olla aktiivista.

- Pääkaupunkiseudun yhteistyön konkretisointi ja tulokset erityisesti maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun osalta. Virkamiestyöryhmien vetovastuista eri kuntien välillä sovittiin kevään lopulla ja tulevan talven aikana saamme kuulla, miten asiat etenevät. Aikaa ei ole paljon, kun tuloksia on tarkoitus arvioida jo vuonna 2008.

Myös luottamushenkilöpuolella yhteistyö tulee tiivistymään: Helsingin kaupunginhallitus on jo nyt kutsunut espoolaiset kollegat kylään syyskuun alussa. Siitä se alkaa. Toivottavasti meidän ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan. ;) *

Liikenteen osalta on merkittävää uuden PLJ:n (pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän) valmistelun aloittaminen. Espoolle tärkeitä liikennehankkeita siinä ovat edelleen länsimetro, kaupunkirata ja Kehä II:n jatko, mutta miten suunnittelussa huomioidaan rata Histan kautta Lohjalle tai nouseeko metron jatkaminen itään merkittäväksi hankkeeksi?

- Kaupungin omistajapolitiikka, joka tarkoittaa linjanvetoa mm. liikelaitostamisiin ja tilaaja-tuottaja –malliin ja elinkaarimalleihin.

- Puolarmetsän sairaalan tulevaisuus (puretaanko vai laajennetaanko) ja miten vanhustenhuoltoa ja -palveluita Espoossa tulevaisuudessa järjestetään.

- Kaupungintalon tulevaisuus eli rakennetaanko tilalle uusi ja muutoinkin Espoon keskuksen kehittämisen kannalta tärkeät kaavat ovat tulossa ratkaisuvaiheeseen.

- Ensi vuoden talousarvio, jonka valmistelussa me demarit olemme painottaneet mm. lastensuojelua, vanhustenpalveluita ja kaupungin oman tonttitarjonnan lisäämistä omatoimirakentajille. Lisäksi strategisiin tavoitteisiin on syytä saada lähipalveluohjelman valmistelu (valtuustosopimuksessa sovittu), jonka yhteydessä on tarkoitus konkretisoida ennaltaehkäisevän työn sisältöä ja tavoitteita.

Tällä kertaa käydään läpi myös investointiohjelma perusteellisemmin, jotta se on jatkossa realistisempi eli viimeisille suunnitteluvuosillekin kirjataan hankkeita, jotka silloin oikeasti toteutetaan, eikä merkitä niitä sinne siirrettäväksi aina eteen päin.

Kaiken tämän asialistan keskellä valmistautuminen eduskuntavaaleihin tuo oman lisävärinsä keskusteluun. Vaalit ja nuo isot asiat voivat lisätä sekä kuntalaisten kiinnostusta kunta-asioita kohtaan että innostusta äänestää vaaleissa.

Itse en ole hetkeäkään ajatellut lähteväni ehdokkaaksi ja aion tukea sen minkä voin kaikkia demariehdokkaita ja ennen kaikkea kaikkia espoolaisia demariehdokaita mahdollisimman hyvään tulokseen. Toivottavasti syyskuun jäsenenäänestyksessä saamme hyvän ja yhteistyökykyisen ehdokaskaartin ehdolle vaaleihin, jotta vaalityötä on mukava tehdä talven räntäsateissa.

* kts. http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2006/05/nlkisi-ptksi.html

Ei kommentteja: