keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Kaukana on Espoo Helsingistä


Kerroin jo Espoon politiikan talvea kuvaavassa kirjoituksessani siitä, että tulevien kuukausien tärkeimpiä asioita on pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistäminen. Meillä on jo neuvottelukunta ja meillä on sopimus siitä, mitä tehdään.

Käytännössä olemme sopineet siitä, että kaupungit perustavat lukuisia toimikuntia selvittämään ja valmistelemaan asioita. Toimikunnat käsittelevät hyvin laajasti erilaisia asioita, kuten mm. maankäyttöä, asuntorakentamista, palveluyhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluissa, toisen asteen koulutusta ja ammattikorkeakoulujen tulevaisuutta.

Noissa toimikunnissa istuvat virkamiehet, jotka jo entuudestaan ainakin osaksi tuntevat toisensa hyvin. Esityksiin otetaan sitten kantaa kunkin kaupungin lautakunnissa, hallituksissa ja valtuustoissa. Me päättäjät tunnemme toisiamme aivan liian huonosti.

Myös Helsingissä on huomattu tämä. Niinpä Helsingin kaupunginhallitus on kutsunut Espoon hallituksen vierailulle tutustumaan pääkaupunkiin ja virkaveljiinsä. Vierailu on syyskuun alussa ja isäntämme ovat jopa niin kohteliaita, että hakevat meidät Espoosta ja tuovat takaisinkin.

Kutsu tuli tänään, mutta minusta oli kyllä aika koomista, että vierailuun liittyviin kysymyksiin naapurikunnassa vastaa kansainvälisten asioiden sihteeri. En tiennytkään, että Espoo on helsinkiläisten mielestä niin kaukana.

Ei kommentteja: